Levyarvostelu: Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana

Helsingissä 2006 perustettu Haloo Helsinki! -yhtye julkaisi viidennen studioalbuminsa 3. lokakuuta. Levy kantaa nimeä Kiitos ei ole kirosana ja se on selkeästi bändin yhtenäisin ja paras pitkäsoitto.

Kahdeksan vuotta, viisi studioalbumia ja yksi kokoelma-albumi. Platinaa, tuplaplatinaa ja edelliseltä Maailma on tehty meitä varten -levyltä peräti neljä peräkkäistä Suomen radiolistan ykkössinkkua. On kunnioitettavaa, miten Haloo Helsinki! on jälleen pystynyt nostamaan tekemisensä uudelle tasolle.

Kiitos ei ole kirosana -albumin ensimmäinen sinkku oli Beibi, joka julkaistiin elokuun puolessavälissä. Se räjäytti samantien pankin ja nousi kaikkien soittolistojen kärkeen, joten odotukset levyn suhteen olivat jopa pelottavan korkealla. Mutta se lunasti odotukset.





Kiitos ei ole kirosanan sanoitukset tuntuvat pyörivän paljon parisuhdeasioiden ja erotarinoiden ympärillä heti avausraita Köpis 2012:sta (on muuten raastavan hieno teos) lähtien. Tässä kohtaa tulee väkisinkin mieleen, miten paljon solisti Elli Haloo on tuonut biiseihin keväällä 2014 päättynyttä suhdettaan JVG-räppäri Ville Galleen. 

"Se on rajuu / et kaiken tajuu / liian myöhään"

Onko kyseessä siis erolevy? Tiedä häntä, eikä sillä mitään väliäkään ole, yksityisasioita. Monet musiikkia tekevät ihmiset varmasti kuitenkin tietävät, että parhaat kappaleet syntyvät silloin, kun itsellä ei ole kovin hyvä olla.  

Kolmosraita Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan on albumin ehdotota eliittiä. Ai miksi? Koska sen kertosäe rokkaa heti ensikuulemalta. Tajuaa, että tässä ollaan ison äärellä. Selkeästi kertsivetoinen rockmusiikki, se se vaan on hienoa. Mutta.

"Susta tuli nainen / jonka kuvajainen / päivittäin mun mielenrauhan hajottaa / sut kaikki haluaa"

Joku voisi kuvitella, että Elli laulaa itsestään. Vaikka tuskin sitä on tarkoittanut.

Toinen selkeä teema levyllä on sen nimen mukaisesti maailman tämänhetkinen tila. Sanoituksissa otetaan kantaa enemmän kuin ennen. Ainakin Kiitos ei ole kirosana -nimibiisi, Teräslinnut ja Vihaan kyllästynyt kuuluvat kategoriaan, jossa käydään läpi ihmisten yleistä käyttäytymistä ja suhdetta luontoon. Eivät lyriikat kuitenkaan pelkkää synkistelyä ole, vaan jotkin lainit nostavat kummasti hymyn huulille. 

"Eikä saada koskaan tietää / rakastiko Hannu piparia vai Kerttua"

Albumin keskivaiheen kappaleet Vihaan kyllästynyt ja Kuussa tuulee tuovat alun sointukuluiltaan vahvasti mieleen kaksi tunnettua suomibiisiä. Arvaatko mitkä? Vinkkeinä Juice sekä Paula ja Mira. Hyviä kappaleita toki ja harvoin tällaisilta assosiaatioilta voi välttyä, mutta tällä kertaa ne syntyivät mieleen heti ja vahvoina.





Kiitos ei ole kirosanan loppupuolisko on ehkä aavistuksen avausosaa heikompi, mutta biisit kantavat kuitenkin erinomaisesti, eikä taso juurikaan laske. Pulp Fiction laittaa jalan tamppaamaan John Travoltan lailla, kun taas Ihmisen kuvat, Kevyempi kantaa ja jo edellä mainittu Teräslinnut vievät kuulijan takaisin vakavampien aiheiden äärelle. Varsinkin Kevyempi kantaa on mahtipontinen ja äärimmäisen synkkä, mutta kuitenkin todella kaunis laulu.

"Te tartuitte toisiinne / niin kuin kieli kylmään rautaan"

Kaikki varmasti tietävät tunteen, kun ei halua päästää irti vain siksi, että tietää miten paljon se sattuu.

Ei kuitenkaan vaivuta synkkyyteen, albumilla on vielä yksi kappale jäljellä. Go Saimaa päättää levyn iloisiin ja positiivisiin tunnelmiin, kunnon hippimeininkiin. Silmät kiinni ja aikakoneella kahdeksan kuukautta eteenpäin, sillä siellä se Ruisrock jo odottelee. Menneenä kesänä Haloo Helsinki! oli jo lauantaina Rantalavan pääesiintyjä, mutta ei taida ranta enää ensi vuonna riittää. Nähdään Niittylavalla. 

"Sun tuoksu jää kii / mun kasarifarkkutakkiin / mee lujempaa niin / mä nojaan sun selkämerkkiin / oon onnellinen just niin"

Maailmalla on toivoa, ihmisillä on toivoa ja Haloo Helsinki! on viimeistään nyt tehnyt itsestään yhden Suomen suurimmista rockbändeistä. Joka osa-alueella on otettu hyppäys eteenpäin, eikä voittokululle näy loppua. Kun Kiitos ei ole kirosana -levy päättyy, se on laitettava uudelleen soimaan.

Albumin parhaat kappaleet: Köpis 2012, Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan, Pulp Fiction ja Kevyempi kantaa. 

9/10 vain, jotta seuraavalla levyllä olisi mahdollisuus olla vielä tätäkin parempi.

Levyarvostelu: Apulanta - Revenge of the A.L. People

Huom! Tämä on äärimmäisen puolueellinen fanipojan "levyarvostelu", jolla ei ole perinteisen levyarvostelun kanssa mitään tekemistä. Because I can.

Missä olit tammikuussa 1995, kun heinolalainen Apulanta-yhtye julkaisi debyyttialbuminsa, joka kantoi nimeä Attack of the A.L. People? Minä olin 8-vuotias turkulainen nuorimies, joka vasta etsi itseään musiikin saralla. Tästä levystä tuli kuitenkin lopulta yksi tärkeimmistä. Ja orkesterista suunnannäyttäjä.

Huomenna 3.10.2014 Apulanta julkaisee Revenge of the A.L. People -albumin, joka on siis Attack of the A.L. Peoplen uudistettu versio, noin 20 vuotta myöhemmin. Kaikki 13 kappaletta on äänitetty sekä sovitettu uudelleen, ja toisia on rukattu uuteen uskoon kovemmalla kädellä kuin toisia.

Revenge of the A.L. People tuli Spotifyyn ennakkokuunteluun viikko sitten, ja siitä astihan sitä on hinkattu edestakaisin. Levystä kuuluu erinomaisesti se, että sitä tehdessä on ollut ennen kaikkea hauskaa. Kappaleet on tuotu tähän päivään, mutta alkuperäisiä versioita kunnioittaen.

Nähdään lauantaina -biisin 2014-version kitarasoolo on upea, Aurinkoon-veisussa kuuluu uuden basistin Ville Mäkisen kädenjälki kontrabasson myötä, Kolme vuotta (Mennään naimisiin) karkaa miltei humpan puolelle ja Kelpaanhan, rakkaani? runttaa eteenpäin paremmin kuin sata jänistä.

Mutta kaikkihan tietävät, että Päivästä toiseen on Attack of the A.L. People -levyn paras biisi. Ja niin se on myös Revenge of the A.L. Peoplen. Vaikka monet albumin kappaleiden sanoituksista ovat melko korneja, niin on uskomatonta, miten hienon tekstin 19-vuotias Toni Wirtanen on kirjoittanut tähän lauluun. Uusi versio antaa Päivästä toiseen -kappaleelle miltei kokonaan uuden elämän. On jouset ja systeemit. Tippa linssissä taas.

Sitten. Kellä 90-luvun lopulla teini-ikäänsä eläneellä ei muka olisi jonkinlaista suhdetta mysteerin verhon takaa koskettavalla tavalla itsemurhasta kertovaan Ilona?-kappaleeseen? Tämän taideteoksen uutta versiota odotin kaikkein eniten, osittain pelolla, mutta turhaan. Vuoden 2014 Ilona? on juuri niin kaunis ja mahtipontinen kuin sen pitääkin olla. Pianot, jouset, soolo ja taas rakastutaan uudelleen.

Kaikkea muuta kuin heikko

Ari Väntäsen Apulannasta kertovassa Kaikki yhdestä pahasta -kirjassa yhtyeen jäsenet teilaavat Attackin heikoksi levyksi ja tuntuvat osittain jopa häpeävän sitä ja sen soundimaailmaa. Mutta uudet sovitukset kertovat jälleen kerran sen, että itse biisit ovat erinomaisia, eikä Attack of the A.L. People turhaan ole monelle Apis-diggarille se tärkein albumi. 

Itse tutustuin Apulantaan vuonna 1996, kun sain 10-vuotissyntymäpäivälahjaksi Ehjä-nimisen c-kasetin ja Attack piti luonnollisesti hankkia heti perään. Siitä se sitten alkoi, tähän päivään asti kestänyt rakkaustarina.

Kaikki levyt hyllyssä, satoja todistettuja keikkoja ja tärisevin käsin kuvattu haastattelu keikkabussissa DBTL:ssä, kunnes Sipe Santapukki huomasi mun Apis-tatuoinnin ja juttu alkoi luistaa. Pari vuotta myöhemmin myös Toni "inspiroitui" tatskastani ja päädyin oikein Apulannan Facebook-sivulle. Hyviä hetkiä fanipojalle. 

Attack of the A.L. Peoplella on aina paikka Apulanta-ystävän sydämessä. Ja Revenge kohtelee sitä paikkaa hyvin. 

Albumin parhaat kappaleet: Kelpaanhan, rakkaani?, Päivästä toiseen ja Ilona?. 

Ei tietenkään yhtä hyvä ja tärkeä kokonaisuus kuin se, jonka parissa on kasvettu 8-vuotiaasta 28-vuotiaaksi. Jota kuunnellessa on itketty ja naurettu. Uskottu, että elämä ei ole elämisen arvoista ja taas tajuttu, että nousee se aurinko huomennakin. Mutta kiitos tästä kasvojenkohotuksesta Toni, Simo ja Tuukka (joka vastasi kansitaiteesta). Toki nyt myös Ville. 9/10. 




Ja tästä vuoteen 1995 ja versioihin, jotka eivät vanhene koskaan. 

Keikalla: Frank Turner & The Sleeping Souls @ Nosturi 24.2.2014

Turku Rock City matkusti eilen Helsingin Nosturiin katsomaan Frank Turneria. Miestä, jota ei tässä blogissa tulla koskaan ylistämään liikaa. Frank Turner & The Sleeping Souls jätti jälleen jälkensä sydämiimme.

The Tape Deck Heart Tour saapui siis tällä kertaa Helsinkiin, maanantai-iltana. Eipä tuo haitannut, Turusta minibussi alle ja 10 iloista, lähes täydellisen musiikkimaun omistavaa ihmistä matkaan mukaan.

Lämmittelyakteina olivat Ducking Punches ja J. Kiesi Grandes. Varmasti aivan hyviä artisteja, mutta Frank ei lämmittelyä kaipaa. Lämppärit jäi näkemättä, kun tuijotettiin alakerran baarissa tuoppia.

Frank Turner nukkuvine sieluineen veti jälleen kerran huikean keikan. Yleisöä muistettiin kosiskella suomenkielisillä fraaseilla sekä suomeksi käännetyillä sanoituksilla, joissa mainittiin myös Vesku Loiri. Frank muisti myös mainita rikkoneensa kesällä Mikkelin Jurassic Rockissa selkänsä niin pahoin, että kuntoutuksessa meni puoli vuotta. Hyvät muistot miehellä Suomesta, siis.

Itse settilista ei juurikaan yllätyksiä tarjonnut. Esimerkiksi Recovery, Losing Days, Plain Sailing Weather ja henkilökohtainen suosikkini Polaroid Picture... Kaikki kuultiin. Kappaleet pyörivät luonnollisesti kiertueen nimen mukaisesti Tape Deck Heart -albumin ympärillä, mutta vanhempaakin tuotantoa kuultiin mukavasti.

Itseasiassa konsertin huippuhetket löytyivät England Keep My Bones -levyn lauluista. Eritoten Peggy Sang The Blues ja Glory Hallelujah saivat kansan intoutumaan väkevään yhteislauluun ja tunnelma oli katossa. Lopulta ajantaju katosi ja yhtäkkiä lähes kaksituntinen elämys oli ohi ja I Still Believe pisti täydellisyyttä hipovan elämyksen nippuun. Ainoa mikä jäi kaivelemaan oli se, etten tällä kertaa muistanut toivoa Twitterissä NOFX-coveria.

Keikan parasta hetkeä ei ole vaikea nimetä. Se oli I Am Disappeared, jonka päällikkö aloitti yksin ja noin kolmen minuutin kohdalla bändi yhtyi ilonpitoon. Huikeaa. Katso itse.

Kuten ylhäältä näette, oli Frankilla jälleen keikan jälkeen aikaa vaihtaa kuulumiset ja ottaa yhteiskuvat fanipoikien kanssa. Paluumatkalla Turkuun ystäväni Karhuherra kysäisi, että mitäs pidin keikasta. Vastasin: "Olin onnellinen." Siinä se kiteytettynä.

Kiitos jälleen kerran, Frank Turner.

Rakkaudella

@juhanikoskinen A.K.A. Poju

Levyarvostelu: Bad King - Jesterday

Nelisen kuukautta hiljaiseloa TRC-blogissa, mutta nyt se on ohi. Turkulainen Bad King on tehnyt niin jykevän debyyttialbumin, että siitä on pakko kirjoittaa. Jos tämä kiekko ei breikkaa vähintään valtakunnallisesti, niin ihmiset ovat joko tyhmiä, tai ne eivät vaan tajua.

Roll Me Over -sinkku pari vuotta sitten antoi hyvää osviittaa siitä, mitä on tulossa. Varsinkin kaksi raitaa sisältäneen julkaisun Sweet and Charming -kappale oli päätänytkäyttelevä tuotos, joka lupaili orkesterin työkalupakista löytyvän tähtipääruuvimeisselin lisäksi hieman erilaisempaakin työvälinettä.

Mutta nyt Jesterday-levyyn. Olen tässä viikon verran luukuttanut albumia päivittäin, enkä löydä siitä oikeastaan yhtään heikkoa hetkeä. Pitkäsoitto pysyy erinomaisesti kasassa, eikä mielestäni yksikään kappale vaikuta täytebiisiltä tai ole suoraan sanottuna paska. Levyn kipaleiden vahvuuksia ovat monipuolisuus, soiton jämäkkyys, tarttuvat kertosäkeet sekä solisti Juuso Augustin omaperäiset ja vahvat tulkinnat.

Levy lähtee rullaamaan vahvasti heti ensimmäisestä rallista alkaen. Libido on oiva valinta avausraidaksi. Se ei kuulu julkaisun parhaimpiin kappaleisiin, mutta siinä on tarpeeksi menoa ja meininkiä, jotta kuulija tarttuu syöttiin, jonka hän sitten myöhemmässä vaiheessa nielee koukkuineen päivineen. 

Revelation on hyvä esimerkki Jesterdayn kappaleiden monipuolisuudesta. Rauhallisempi poljento, jonka alusta saa vahvat Marilyn Manson -vibat. Kappaleesta muuten ja varsinkin Augustin lauluista tulee hieman mieleen Kyyria- ja Suburban Tribe -vokalisti Ville Tuomi. Ota Juuso tässä tapauksessa hyvällä, se jäbä laulaa kuitenkin nykyään Leningrad Cowboysissa... Yli neljän minuutin spektaakkelin jälkeen palataankin lyhyeen ja ytimekkääseen menoon, korvamatoon, videosinkku I Am:iin. Videon tullessa julki ihmettelin hieman, että miksi te tällaisesta veisusta olette videon ja ekan sinkun tehneet, mutta nyt ymmärrän. Toimii.

Okei, ettei tämä nyt mene ihan perseen nuolemiseksi, niin Eye to Eye hohkaa kyllä hieman täytebiisin henkeä. Mutta eipä tuo mitään. C-osa on hieno. Kappaleen paikkakin on ilmeisesti suunniteltu viimeisen päälle tarkkaan, sillä se on sinkkubiisin ja levyn parhaan rallin välissä. Spirits Defender iski välittömästi kuin sata salamaa. Joku kollega kirjoitti omassa arvostelussaan, että Spirits Defenderin kertsi on pettymys. Ei ole, se on koko albumin paras hetki.

Jesterdayn loppupuoliskolla on muutamia vanhoja tuttuja biisejä. Drops of Rain on saanut täysin uuden ilmeen ja siitä on muovautunut oiva panobiisi lauantai-iltaan kynttilöiden keskelle, mutta pidin kyllä alkuperäisestä enemmän. 1000 Volts on nykyään Set Me Loose, mutta toimii se uudellakin nimellä. Bitch Fever. Nimi naurattaa aina, kun sen lukee tai kirjoittaa, mutta kyseessä on todella hyvä musiikkikappale. Kertosäe on niin vahvaa suorittamista koko bändiltä, että se melkein pakottaa nousemaan ylös tästä nahkasohvalta ja vetämään pienet sunnuntai-iltapäivän humpat.

Kun näistä kertseistä nyt kerran alettiin jauhaa, niin seuraavaksi Gambler. Ei ehkä ihan Narttukuumeen tasolla, mutta onhan tämäkin huikea. Kymppibiisi Cannibal on lähellä napakymppiä. Upeaa tuotantoa. Soitto kuulostaa hyvältä, bridge valmistaa johonkin suurempaan ja kertosäe räjäyttää pankin. Kuunnelkaa taustalauluja, jumalauti ne kuulostaa hyvältä. Cannibal on ehkä sittenkin jopa parempi kappale kuin Spirits Defender.

Päätösraita Dancing Naked niputtaa kokonaisuuden tyylikkäästi kasaan ja taas kerran sitä huomaa kuunnelleensa Bad Kingin Jesterdayn loppuun. Kyseessä on todella hyvä debyytti ja yksi vuoden parhaista kotimaisista. Kannattaa katsastaa Paha Kunkku myös livenä, sillä orkesterissa vaikuttaa Ville Valon jälkeen Suomen karismaattisin keulahahmo, ihanan seksikäs pörröpää.

Albumin parhaat kappaleet: Spirits Defender ja Cannibal. 8/10.

Jesterday Spotifyssä.

Erykah Badu Ruissiin!

Ensi kuun alussa 5.-7.7. juhlittavan Ruisrockin sunnuntaipäivän viimeinen kiinnitys on yhdysvaltalaistähti Erykah Badu. Kotimaisia kiinnityksiä ovat Roope Salminen ja Koirat sekä Turku Rock Academy -bändit Alice Airbuzz ja Harmi.

Erykah Badu on yksi neo soul -liikkeen alullepanijoista, uuden vuosituhannen Billie Holiday, jonka vaikutus on näkynyt laajalti. Artistin vuonna 1997 ilmestynyt ”Baduizm”-debyytti on genren merkkiteos ja arvostelumenestys, joka palkittiin kahdella Grammy-palkinnolla. Suomessakin aikaisemmin muutaman ylistetyn konsertin tehnyt artisti on julkaissut kaikkiaan viisi studioalbumia, joista viimeisimmät ovat albumikaksikko ”New Amerykah Part One (4th World War)” (2008) ja ”New Amerykah Part Two (Return of the Ankh)” (2010).

Elokuvanäyttelijänäkin kunnostautunut Badu tunnetaan ahkerasta yhteistyöstään muiden artistien kanssa sekä Soulquarians-kollektiivista, jossa vaikuttavat myös mm. Common, Mos Def ja Q-Tip. Artistin tuoreimpiin tekemisiin kuuluu yhteisbiisi ”Q.U.E.E.N.” Janelle Monaen kanssa.

Brittiläiset Biffy Clyro ja Dizzee Rascal saadaan kesällä Ruisrockiin

Turun Ruissalossa 5.-7. heinäkuuta juhlittava Ruisrock on saanut kattaukseensa kaksi brittisuosikkia, sunnuntaina stadionluokan rock-paahtoa tarjoaa skottitrio Biffy Clyro ja lauantaille on kiinnitetty drum & bassista, hip hopista ja dancehallista ammentavan grime-tyylin pioneeri Dizzee Rascal.

Biffy Clyro on varmasti alkuvuoden puhutuin rock-yhtye. Lähes 20 vuotta ahkerasti klubeja kiertänyt ja nimekkäitä tähtiä lämmitellyt yhtye kerää nyt työnsä hedelmää; bändi nappasi tammikuussa ilmestyneellä ”Opposites”-albumillaan ensimmäisen ykkössijansa Brittien albumilistalla. Yhtyeen kuudes albumi ylitti samalla alkaneen vuoden myyntiennätykset myyden enemmän kuin listan seuraavat neljä levyä yhteensä. Biffy Clyro on myös Suomessa suositumpi kuin koskaan nousten useiden kovien nimien ohi albumilistan kolmoseksi.

Yhtyeen helmikuinen loppuunmyyty konsertti Nosturissa osoitti, että Suomessa yhtyettä tuskin tullaan klubikokoisilla keikoilla enää näkemään. Yhtyeen vaihtoehtorock on myös kehittynyt vuosien varrella saaden mukaansa stadionrockin suureleisyyttä. Upeat arvostelut Suomen medioissa kerännyttä keikkaa seurasi myös esittäytyminen suomalaisille tv-katsojille Emma Gaalassa.

Ghanalaistaustainen lontoolaisräppäri Dizzee Rascal nousi maailmanlaajuiseen suosioon jo esikoisalbumillaan ”Boy In Da Corner”, joka sai myös arvostetun Mercury Prize -palkinnon. Sittemmin useasti palkittu artisti on tuonut tanssittavat grime- ja bassline-tyylit tutuksi listahiteillään myös suuremmalle yleisölle. Artistin menestynein albumi on viimeisin, vuonna 2009 ilmestynyt platinaa myynyt ”Tongue n' Cheek”-pitkäsoitto, joka sisälsi listaykkössinglet "Dance wiv Me", "Bonkers", "Holiday" ja "Dirtee Disco".

Rascal-lisänimen vauhdikkaan nuoruutensa vuoksi saanut Dylan Mills työstää parhaillaan ensi kesänä ilmestyvää, odotettua viidettä albumiaan, jolta saadaan esimakua jo keväällä. Dizzee Rascalin viimeisimpiin tekemisiin kuuluu vuoden alussa ilmestynyt, Brittien sinkkulistan kärkikymmenikköön noussut ”Bassline Junkie” sekä viime vuonna yhtenä Lontoon Olympialaisten virallisena kisabiisinäkin soinut ”Scream”.


Ruisrock 5.-7.7.2013 varmistuneet artistit päiväkohtaisesti:

Perjantai: 
Hurts (UK), Editors (UK), Knife Party (AUS), At the Gates (SWE), Band of Horses (USA), Jessie Ware (UK), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma, Tiiu Helinä

Lauantai: 
HIM, Dizzee Rascal (UK), Crystal Castles (CAN), Icona Pop (SWE), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, CMX, Von Hertzen Brothers , Disco Ensemble, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go

Sunnuntai: 
Pet Shop Boys (UK), Biffy Clyro (UK), The Sounds (SWE), Macklemore & Ryan Lewis (USA), Gary Clark Jr. (USA), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Cheek, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & Sound Explosion Band, Teflon Brothers, Satellite Stories, Sin Cos Tan

Neil Young Suomeen!

On tämä vuosi 2013 ihme vuosi! Ainakin jos katsoo, mitä nimiä Suomeen on tulossa tulevana kesänä.

Helsingin Kaisaniemen puistossa 5. elokuuta järjestettävän Helsinki Classics Festivalin pääesiintyjäksi saapuu Neil Young&Crazy Horse. Youngin legendaarinen luottoyhtye Crazy Horse on nähty Suomessa viimeksi vuonna 2001, kävihän Young Suomessa 2008, mutta silloin hevoset olivat jääneet talliin.

Viime vuonna Young julkaisi kaksi levyä. Covereita sisältänyt Americana jäi auttamattomasti Psychedelic Pillin varjoon, jonka materiaalia onkin mielenkiintoista kuulla ihan livenä.

Helsinki Classics Festivalin muiksi esiintyjiksi ilmoitettiin viime perjantaina Et ole yksin -albuminsa julkaissut J. Karjalainen, sekä muun muassa Anssi Kelan, Jonna Tervomaan, Tokelan ja Tuomo Prättälän sisältävä Latebirds All Stars.

Macklemore & Ryan Lewis sekä Gary Clark Jr. Ruisrock-sunnuntaihin

Kotimaisia nimiä Cheek, Kotiteollisuus, Raappana, Eevil Stöö, Minä ja Ville Ahonen sekä Tiiu Helinä

Turun Ruissalossa 5.-7. heinäkuuta juhlittavan Ruisrock-festivaalin sunnuntaille on julkistettu kaksi yhdysvaltalaista tämän hetken kuuminta nimeä. Jo pitkään musiikkia tehneet räppäri Macklemore ja tuottaja Ryan Lewis tekivät läpimurtonsa viime vuonna ilmestyneellä ”Thrift Shop”-hitillään, joka on noussut listakärkeen ympäri maailman ja pysytellyt Suomenkin virallisen singlelistan ykkösenä jo viisi viikkoa. Rap-genren perinteisiä kaavoja rikkova kaksikko nousi viime vuonna ilmestyneellä ”The Heist” -albumilla Yhdysvaltojen Billboard 200 -albumilistan kakkoseksi.

Billboard-listan kärkikahinoihin nousi myös kitarasankari Gary Clark Jr. viime vuonna ilmestyneellä ”Blak and Blu” -albumillaan. Jo 12-vuotiaana kitaransoiton aloittanut muusikko on esiintynyt jo lukuisten tähtien kanssa Rolling Stonesista Eric Claptoniin ja monet artistit ovat povanneet hänestä seuraavaa kitaramusiikin supertähteä. Parin viikon takainen loppuunmyyty Tavastian keikka osoittikin suomalaisyleisölle, että 29-vuotiaasta Clarkista on kasvanut monipuolinen mustan musiikin tulkki, jolle klubit alkavat käymään jo pieniksi.

Kotimaista rap-kattausta täydentävät kaksi genren tämän hetken suosituinta kotimaista nimeä, jotka samalla kuvastavat kentän monipuolisuutta. Lauantaina lavalle nousee Memphis-tyylisellä underground-rapillaan albumilistan ykkössijan yllättäen valloittanut Eevil Stöö, jonka tavaramerkkejä ovat äänenmuuntimella madallettu ääni ja kasvot peittävä hiihtopipo. Viime vuonna ”Fuck Vivaldi”-albuminsa julkaissut artisti saapuu Ruissaloon DJ Kridlokkin ja Koksukoon kanssa. Sunnuntaille on luvassa koko kansan suosioon Vain Elämää -tv-ohjelmassa noussut, Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Cheek. Viime vuonna platinaa myyneen ”Sokka irti” -albuminsa julkaisseen artistin kansansuosiosta kertoo hiljattain hetkessä loppuunmyydyt jäähallikonsertit.

Niin ikään sunnuntaina esiintyvä reggaeartisti Raappana julkaisee tulevana perjantaina kolmannen pitkäsoittonsa ”Tuuliajolla”, jonka ”Kauas pois” -ensisinkusta on muodostunut artistin uran isoin soolohitti. Raappanan taustalla Ruissalossa musisoi uudella albumillakin vaikuttava Sound Explosion Band. Sunnuntain raskaampaa antia edustava Kotiteollisuus keskittyy kevään ajan työstämään kolmattatoista albumiaan, jonka ilmestymistä päästään juhlimaan tuoreeltaan Ruisrockissa. Musiikin lisäksi yhtye keskittyy myös muihin nautintoihin, Koff Rock by Kotiteollisuus -olut saapuu kauppoihin ensi viikolla ja sitä on tietenkin saatavilla myös Ruisrockissa.

Lauantaille on kiinnitetty kolme vuotta sitten arvostelumenestykseksi sekä Emma-ehdokkaaksi nousseen debyyttilevynsä julkaissut Minä ja Ville Ahonen, jonka odotetun ”Mia”-kakkosalbumin levynjulkaisukiertue käynnistyi maaliskuussa upeasti loppuunmyydyltä Koko-teatterilta. Perjantaina lavalle nousee kriitikoiden ylistämä, viime vuoden kiinnostavimpiin tulokkaisiin ”Veli”-debyytillään noussut Tiiu Helinä, jonka satumaisessa äänimaisemassa elektronisuus yhdistyy folkiin ja poppiin.

Ruisrock 5.-7.7.2013 varmistuneet artistit päiväkohtaisesti:

Perjantai: Hurts (UK), Editors (UK), Knife Party (AUS), At the Gates (SWE), Band of Horses (USA), Jessie Ware (UK), Graveyard (SWE), Michael Monroe, Karri Koira, Pää Kii, Rico Tubbs, Samuli Putro, Stam1na, Xysma, Tiiu Helinä

Lauantai: HIM, Crystal Castles (CAN), Icona Pop (SWE), Kerkko Koskinen Kollektiivi, PMMP, CMX, Von Hertzen Brothers , Disco Ensemble, Jätkäjätkät, Kaija Koo, Eevil Stöö, DJ Kridlokk & Koksukoo, Notkea Rotta feat. SMC Lähiörotat, Pertti Kurikan Nimipäivät, Ruger Hauer, Minä ja Ville Ahonen, Kivesveto Go Go

Sunnuntai: Pet Shop Boys (UK), The Sounds (SWE), Macklemore & Ryan Lewis (USA), Gary Clark Jr. (USA), J. Karjalainen, Ismo Alanko, Cheek, Haloo Helsinki!, Kotiteollisuus, Raappana & Sound Explosion Band, Teflon Brothers, Satellite Stories, Sin Cos Tan

For the Ladies....

TRC:n toimitus toivottaa mitä parhainta naistenpäivää. Ilman teitä maailma olisi tyhjempi paikka...


1. Flight Of The Conchords - Ladies Of The World





2. Aretha Franklin - Respect





3. James Brown - It's A Man's Man's Man's World




4. Bob Marley - No Woman No Cry




5. Janis Joplin - Piece of my Heart

6. Patti Smith - Piss Factory




7. Bikini Kill - Rebel Girl




8. Pat Benatar - Love is a Battlefield




9. Alice Cooper - Only Women Bleed 




10. Nina Simone - Four women

Uutta Iggyä ulos toukokuun alussa!

Iggy and the Stooges Scarecrow from Fat Possum Records on Vimeo.

Parempi 40 vuotta myöhemmin, kuin ei milloinkaan: seuraaja ensimmäiselle Iggy and the Stooges-logoa kantaneelle ”Raw Power” -albumille julkaistaan 3.5.2013. Tuleva Iggy and the Stooges -levy kantaa nimeä “Ready To Die”. Tulos on jotakuinkin aikamatka vuoteen 1973. Uuden albumin biisit edustavat suorasukaisia, itsestäänselviä aihepiirejä, joiden taustalla jylläävät takapihojen rosoiset kitarasoundit ja luolamiesmäinen poljento, joka on yhtä yksinkertaista kuin Iggy Popin lyyrinen ulosanti on intensiivistä.

Iggy kaivoi naftaliinista alkuperäisen The Stooges –nimen kun hän palasi yhteen Ashetonin veljesten kanssa vuonna 2003. Ensimmäistä kertaa “Raw Powerin” kannessa nähty lempinimi Iggy and the Stooges otettiin kuvioihin James Williamsonin palatessa remmiin. Vaikka The Stooges kuoli Iggyn sanojen mukaan Ron Ashetonin poismenon mukana, 'Iggy and the Stooges' on vielä olemassa.

”Ready To Die” yhdistää Iggy Popin, kitaristi James Williamsonin ja rumpali Scott "Rock Action" Ashetonin kokonaisella albumillisella uutta materiaalia ensimmäistä kertaa sitten legendaaristen ”Raw Power”-sessioiden Mike Wattin astuessa edesmenneen Ron Ashetonin saappaisiin basson varressa.

Iggyn haastattelu:

Iggy and the Stooges Interview from Fat Possum Records on Vimeo.