Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sir Elwoodin hiljaiset värit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sir Elwoodin hiljaiset värit. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Keikalla: Sir Elwoodin hiljaiset värit @ DBTL 2011

Turun kaupunginteatteri täyttyi äärimmilleen keski-ikäisistä keskiolutjatsin ystävistä perjantai-iltana, kun Sir Elwoodin hiljaiset värit saapui kaupunkiin. Loppuunmyyty katsomo todistikin varsin hyvän keikan, jota myös yleisö arvosti.

Keikkasetti koostui pitkälti 20 vuotta sitten julkaistun ensilevyn Varjoissa vapaan maailman biiseistä. Elokuussa julkaistaan Sir Elwoodin uusi levy, joka kattaa viime keväänä nauhoitetun konsertin, jossa debyyttilevy soitettiin kokonaisuudessaan 20 vuotta myöhemmin -teemalla. Perjantai-ilta antoi hyvää osviittaa tulevasta julkaisusta.

Debyyttilevyn biisien väleihin oli ripoteltu valikoituja tarinoita bändin muusta katalogista, joista monet biisit olivat saatettu uuteen uskoon soitin- tai sovitusratkaisuihin. Yhdeksi setin kohokohdista muodostuikin Juha Lehden ja pianisti Junnu Saaresahon duona esittämä Viimeisellä rannalla. Alla kaksikon työnäyte kesäkuun puolesta välistä Ilosaarirockista.



Kaupunginteatterin estradilla esiintyi perjantaina hyväntuulinen ja totutun vähäeleinen yhtye. Joidenkin bändien juttu on se, ettei sirkustemppuja tehdä, eikä niille ole tarvetta. Elwoodit kuuluvat tähän joukkoon. Biisit ja vahvat tarinat kuljettivat iltaa sujuvasti eteenpäin.

Elwoodeilla onkin harvinainen kyky rakentaa settejä, joissa jokainen pala loksahtaa saumatta paikalleen. Paljon "pakollistakin" materiaalia jäi soittamatta, mutta se ei oikeastaan lopulta haitannut.

Vajaan puolitoistatuntisen jälkeen yleisö osoitti seisaaltaan suosiota, kun viimeiset sävelet olivat hävinneet ilmaan. Bändikin hymyili kollektiivisen leveästi kumartaessaan yleisölleen viimeisen kerran.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

DBTL: haastattelussa - Juha Lehti/Sir Elwoodin hiljaiset värit




Sir Elwoodin hiljaiset värit nousee perjantaina DBTL:ssä täyden katsomon eteen Turun kaupunginteatterissa. Alla olevista haastatteluista selviää mm. se, miten Juha Lehti suhtautuu nykyään bändin 20 vuotta sitten levyttämään debyyttilevyyn ja miten kiireinen kesä on bändiltä mennyt.




Juha Lehti haastattelu osa 2 by Turku Rock Cty

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

30 Days Song Challenge: Day 4


Pitkästä ilosta ja niin pois päin...


day 04 - a song that makes you sad

Suru on monipuolista, se ilmestyy mieleen silloin kun huvittaa, eikä se kysy aikaa tai paikkaa. Suru myöskin muuttaa ajan myötä muotoaan. Mutta kyllä se silti on. Harvoin se häviääkään. Tämä biisi on kaikkea sitä. Runsaassa parissa vuodessa sekin on muuttanut muotoaan. Kameleontti näyttää omat kasvonsa sellaisena kuin sitä sattuu huvittamaan. Nykyään kuitenkin useammin onneksi haikeana kaipauksena ja ikävänä kuin lohduttomana ja murskaavana yksinäisyytenä.

Sir Elwoodin hiljaiset värit - Hyvä veli

torstai 17. helmikuuta 2011

Torstaiduo: Älä mee



Helsinkiläisbändi Sir Elwoodin hiljaiset värit julkaisi syyskuussa 1993 kolmannen albuminsa Kymmenen tikkua laudalla. Hittisinglen Viimeisellä rannalla vetämänä levystä tuli bändin toistaiseksi suurin menestys.

Älä mee jäi elämään keikkasettiin ja nousi hitaasti yhdeksi bändin suosituimmista lauluista, vaikka sitä ei koskaan singlenä julkaistukaan.



Hieman ennen Elwoodeja ex-Bogart Ressu Redford vaihtoi laulukielen suomeksi julkaisi Älä mee -nimisen biisin debyyttisoololevyllään Ressu. Levy ilmestyi vuonna 1991 ja myi lähes 100 000 kappaletta. Älä mee oli levyn suurin hitti.

Älä mee on cover englanninkielisestä Without You-biisistä. Alunperin 1970-luvun alussa Badfinger-yhtyeen tekemä biisi on coveroitu yli sata kertaa. Tunnetuimmat coverit lienevät Harry Nilsonin 1970-luvulla tekemä cover sekä Mariah Careyn 1994 julkaistu näkemys aiheesta.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Vuoden biisit 3/3

Eli tältä vuosi näytti Ukkomiehen silmin...

Kymmenen biisiä, joista vuosi muistetaan.



1. I Still Believe - Frank Turner





2. Bring It On - Gaslight Anthem





3. 5th Avenue bar - Dylan Leblanc






4. Little Faith - National






5. Burning The Bowery - Jesse Malin






6. Hilkka Taskinen - J. Karjalainen






7. Vanha biisi - Anssi Kela






8.. Trains Are Leaving The Yard - Magenta Skycode






9. Tuulen poika - Sir Elwoodin hiljaiset värit






10. The Circus - Tuomo



sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Haastattelu: Juha Lehti 29.10.2010

Jo yli 20 vuotta maamme musiikkikentällä temmeltänyt Sir Elwoodin hiljaiset värit on kiertänyt maata uuden Kaipuun vuosirenkaita -levyn tiimoilta. Bändin laulaja-sanoittaja Juha Lehdellä oli aikaa juttutuokiolle lokakuun lopussa Turun Kårenilla.

Syyskiertue ottaa parhaillaan viimeisiä askeleitaan. Kiertue huipentuu ensi viikolla kahteen Tavastian keikkaan 19. ja 20. marraskuuta.

Osa 1: Juha myöntää, että tekstintekijän vaimona ei ole helppoa elää.




Osa 2: Uuden levyn Tuulen poika biisissä on rivi: "Kielet poikki perkele, kun Bruce oli kuningas". Tästähän sitten oli hiukan tarjottava keppiä. Miksei Bruce enää muka ole kuningas??

perjantai 4. kesäkuuta 2010

These are my heart beats...

Parhaat ideat on varastettu, lainattu ja kierrätetty. Tämän postauksen idean lainasin Gaslight Anthem -solisti Brian Fallonin mainiosta blogista.

Ohessa siis oman elämäni rakennuspalikat sekavassa järjestyksessä. Ilman näitä en olisi, mitä olen ja missä olen. Nämä ovat välttämättömät rakennusaineet.

Haastetaan tässä ja nyt myös kaikki blogistit (varsinkin duon toinen osapuoli Daddy Cool) samalla rahalla julkaisemaan oma vastaava listansa ja paljastamaan synkät salaisuutensa.

1. Bruce Springsteen
2. Eppu Normaali
3. Sir Elwoodin hiljaiset värit
4. Frank Turner
5. Anssi Kela
6. Creedence Clearwater Revival
7. Blues
8. Johnny Cash
9. Soul
10. Gaslight Anthem


Bubbling under:

Miljoonasade, Tom Waits, Queen, Clash, J. Karjalainen, Jesse Malin, Ryan Adams, Bryan Adams ja Leonard Cohen.



Bruce Springsteen

Tärkeistä rakennusaineista se tärkein. Ilman Brucea tuskin olisi mitään tai ainakin hyvin vähän. Varmasti olisin aika lailla erilainen ihminen ilman runsaan 20 vuoden taivalta tuon musiikin parissa.

Miksi se sitten on niin tärkeää? Siihen en toistaiseksi ole löytänyt yksiselitteistä vastausta. Se vaan syystä tai toisesta koskettaa syvältä, syvemmältä kuin mikään muu musiikki. Bruce puhuu minulle läheisistä asioista kielellä, jota ymmärrän.

Bruce myös, ja tämä on seikka jota ei parane aliarvioida, opetti minut kirjoittamaan. Tai jos ei opettanut suoranaisesti, antoi työkalut ja näytti tien. Nebraskaa kuunnellessani aikanaan tajusin, millaisia tarinoita haluan tehdä. Novellit taas ovat konkreettisesti ja vähemmän konkreettisesti pitäneet minut järjissäni hankalina aikoina.

Minulle Bruce on hyvää musiikkia hyviin hetkiin ja hyvää musiikkia huonoihin hetkiin. Toistaiseksi diskografiasta on löytynyt tilanteeseen kuin tilanteeseen oikea biisi. Joskus vaan täytyy etsiä vähän kauemmin. Brucen musiikista löytyy samaistumiskohteita.

Kun ikää on tullut lisää, biiseistä on löytynyt myös uusia ulottuvuuksia. On sellaisia biisejä, joiden hienouden on ymmärtänyt vasta tietyn ikäisenä. Aavistuksen pelottavaa on se, että useasti Bruce on itse ollut kappaletta kirjoittaessaan suunnilleen saman ikäinen kuin minä biisin sanoman tajutessani.




Eppu Normaali

Eput olivat ensimmäinen bändi, jota fanittelin ilman isän autostereoiden vaikutusta. Vuosi oli 1988 ja Imperiumin vastaisku oli juuri ilmestynyt. Myöhemmin samana vuonna tuli ostettua (kinusin isän ostamaan) Eppujen Lyömättömät-kokoelman. Se oli ensimmäinen cd-levyni, taisi olla myös ensimmäinen oma äänitteeni. Sitä ennen oli kyllä kokoelmakasetteja tullut ääniteltyä (those were the days).

Rehellisyyden nimissä, Eppujen merkitys ei nykyään ole itselleni kovin merkittävä. Kaikki levyt toki ovat hyllyssä, mutta eipä niitä juuri kuunneltua tule. Ei ole kuitenkaan mitään syytä alkaa historiaansa kieltämään. Kyllä edelleen mielelläni bändin livenä käyn silloin tällöin tsekkaamassa nostalgiamielessä. En minä ala vanhoja parisuhteitakaan kieltämään vaan sen takia, etten haluaisi elää niitä uudelleen.





Sir Elwoodin hiljaiset värit

Brucen Nebraskan ohella tämä on keskeinen osa kirjoittamistani. Bändin kokoelma Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia on ehkä kaikkien aikojen parhaiten rakennettu kokoelma. Se synnyttää jokaisella kuuntelukerralla uusia tarinoita.



Frank Turner

Turner on ehkä tämän listan isoin rajatapaus. Vuosi sitten en tiennyt äijästä yhtään mitään. Kaikki muuttui eräänä joulukuisena iltana Helsingissä.

Mutta voiko yksi keikka olla riittävä peruste? Voi, kun se keikka on tarpeeksi hyvä. Se oli oikea keikka oikeaan aikaan. Turnerin biiseillä ja varsinkin lyriikoilla on ollut samantapainen vaikutus, kun Brucen biiseillä. Niistä löytää oikeaan aikaan oikeita asioita.




Anssi Kela

Anssista tykkääminen on epäcoolia, tiedetään. Mutta varsinkin vuosituhannen alkupuolella Anssilla oli varsin iso rooli elämässäni.

Hyvän musiikin ja erinomaisten keikkojen lisäksi Anssin musiikilla on ollut paljon isompi vaikutus elämääni. Olen sen musiikin kautta tutustunut erittäin tärkeisiin ja rakkaisiin ihmisiin elämässäni, käynyt hienoissa paikoissa ja kokenut asioita, jotka muuten olisivat jääneet kokematta. Ne ovat niitä asioita, joille ei ole hintalappua ja joita muistellaan sitten joskus myöhemmin.



Creedence Clearwater Revival

CCR:aan kasvoin kiinni isäni kautta pitkien mummolaan suuntautuneiden automatkojen aikana. Fogertyn porukka oli isäni suosikkibändi aina. Proud Maryn kuulin varmasti jo ennen kuin muistankaan mitään kuunnelleeni. Isä osti pienenä minulle lastenlevyjä, mutta halusin kuunnella Creedenceä (ja muuta kunnon musiikkia). Oli mukavaa, että ehdittiin yhdessä käydä Fogertyn keikalla.




Blues

En pysty rajaamaan blues-friikahtamistani yhteen artistiin. Blues on mielentila ja kaiken musiikin alkulähde. Blues on kuin sydämen syke tai hengittäminen. Se on taustalla, sitä ei välttämättä huomaa, mutta takuuvarmasti huomaisi, jos sitä ei olisi. Jos olisi pakko valita yksi blues-äijä, valitsisin luultavasti Muddy Watersin. Mutta sekin on päivästä kiinni. Toisena päivänä se voisi olla Howling Wolf tai Albert King tai Buddy Guy tai... On helpompi olla valitsematta.



Soul

Souliin pätee pitkälti sama kuin edellä. Miten sitä pystyy pistämään järjestykseen Papa Was A Rolling Stonen, What's Going Onin tai The Dark End Of The Streetin? Onneksi musiikki ei oikeasti ole arvostelulaji. Soulia sitä paitsi löytää mitä kummallisimmista paikoista. Jotkut lainaavat soulia, vaikka eivät sitä edes huomaa.




Johnny Cash

Nokkelimmat pokkelimmat ovat ehkä huomanneet, että pukeudun kategorisesti mustaan. Yksi, joskaan ei ainoa, syy siihen on Johnny Cash. Myös Cashin musiikki on loppumaton tarinoiden aarreaitta. Karisman oppitunti kaikille esiintymisestä haaveileville.




The Gaslight Anthem


Kolmessa vuodessa Gaslight Anthem on noussut henkilökohtaisessa arvoasteikossani todella korkealle, vaikka en bändejä varsinaisesti paremmuusjärjestykseen helpolla laitakaan. Hyvyyden puolesta puhuu 2000-luvun parhaan musiikin lisäksi se, että tätä bändiä lähtisin mielelläni katsomaan ulkomaille useampaankin kertaan.

Tällä hetkellä vaikuttavista bändeistä Gaslight Anthem on ainoa, jota voisin kuvitella seuraavani aktiivisesti parinkymmenen vuoden päästä. Jos silloin vaikka voisi tehdä pitkän kiertueen bändin perässä. Voisi fiilistellä bändin 13. levyä vaikka sillä, että jossain päin Eurooppaa kaivaisivat parin tunnin soittamisen jälkeen yllättäen settilistaan kauan unohduksissa olleen helmen uran alkuajoilta. Tällä bändillä on eväitä Maailman Parhaaksi Bändiksi, myös livenä.