Enpä tiedä miten David Bowie nykyään juhlii synttäreitään, mutta vuonna 1997 mies juhlisti 50-vuotispäiväänsä tyylillä. Jälkipolvet saavat nauttia näistä kinkereistä onneksi jälkikäteen. Bowie julkaisee 26.4. viidennen livealbuminsa Birthday Celebration - Live in NYC 1997, jossa vierailee mm. Lou Reed, Foo Fighters ja Billy Corgan.
Birthday Celebration - Live in NYC 1997 biisilista:
1. "Little Wonder" 2. "The Hearts Filthy Lesson" 3. "Scary Monsters (And Super Creeps)" (ft. Frank Black) 4. "Fashion" (ft. Frank Black) 5. "Telling Lies" 6. "Hallo Spaceboy" (ft. Foo Fighters) 7. "Seven Years In Tibet" (ft. Dave Grohl) 8. "The Man Who Sold The World" 9. "The Last Thing You Should Do" (ft. Robert Smith) 10. "Quicksand" (ft. Robert Smith) 11. "Battle For Britain" 12. "Voyeur Of Utter Destruction (As Beauty)" 13. "I'm Afraid Of Americans" (ft. Sonic Youth) 14. "Looking For Satellites" 15. "Under Pressure" (ft. Gail Ann Dorsey) 16. "Heroes" 17. "Queen Bitch" (ft. Lou Reed) 18. "I'm Waiting For The Man" (ft. Lou Reed) 19. "Dirty Blvd." - ft Lou Reed 20. "White Light/White Heat" (ft. Lou Reed) 21. "Moonage Daydream" 22. "All The Young Dudes" (ft. Billy Corgan) 23. "The Jean Genie" (ft. Billy Corgan) 24. "Space Oddity" 25. "Can't Read"
Taannoin tuli noista huonoista covereista kerättyä listaa. Todistusaineiston perusteella hyvien covereiden tekeminen on huomattavan paljon hankalampaa. Onneksi niitä hyviäkin maailmasta löytyy. Seuraavassa kymmenen esimerkkiä covereista, jotka kannatti tehdä. Jossain tapauksissa cover on jopa parempi kuin alkuperäinen.
Darling Nikki - Foo Fighters (Prince)
Princen megamenestyneellä Purple Rainilla alunperin julkaistu Darling Nikki on Princelle uskollisen rasvainen sanoituksiltaan. Foo Fighters vääntää biisistä kuitenkin omaleimaisen tulkinnan, vaikkakaan ei aivan yhtä paljon seksiä tihkuvan kuin Princen originelli.
Cover ei koskaan ilmestynyt varsinaisella levyllä. Se julkaistiin 2002 Have It Allin b-puolella. Eräs toinenkin Purple Rainilla alkujaan ilmestynyt biisi on saanut myöhemmin kelvolliset uudet vaatteet, kun Patti Smith niin ikään 2002 julkaistulle Land-kokoelmalle teki kelpo tulkinnan When Doves Crysta.
Hurt - Johnny Cash (Nine Inch Nails)
Cashin American-levyt ovat pääsääntöisesti komeita cover-tulkintoja pullollaan. 2003 American IV:llä ilmestynyt Nine Inch Nails-cover Hurt kaiketi kiteyttää koko Cashin ja Rick Rubinin yhteistyön hedelmät. Voiko tästä enää cover enää paremmaksi muuttua? Voiko tästä enää biisi paremmaksi muuttua?
Jersey Girl - Bruce Springsteen (Tom Waits)
Ei kai ollut ihme, että kun Yhdysvaltojen länsirannikolla syntynyt Tom Waits 1980 ilmestyneelle Heartattack And Wine -levylle teki kappaleen Jersey Girl, New Jerseyn virallinen puolijumala Bruce Springsteen adoptoi kappaleen melko nopeasti keikkasettiinsä.
Bruce julkaisi biisin 1975-85 liveboksilla. Kyseinen taltiointi on syyskuulta 1981. Tuon jälkeenkin biisi on säännöllisesti kulkenut keikkasetissä. Vuosien saatossa Springsteenin versio on kovaan kurssiin. On siinä ainakin oma fiiliksensä, kun sen kuulee Jerseyn taivaan alla.
Some Kind Of Wonderful - Joss Stone (Soul Brothers Six)
Some Kind Of Wonderful levytettiin alkujaan 1967. 70-luvun puolella Grand Funk Railroad teki biisistä hitin. Alkuvuodesta 1975 biisi oli parhaimmillaan Billboardin listalla kolmantena.
Ihana Joss Stone veti biisin komeasti omiin nimiinsä vuonna 2003 ilmestyneellä debyytillään The Soul Sessions.
On olemassa myös toinen Some Kind Of Wonderful, jonka ovat levyttäneet muun muassa Drifters ja Marvin Gaye. Näillä kahdella soul-viisulla ei ole kuitenkaan nimeä enempää yhteisiä nimittäjiä.
Man In A Long Black Coat - Mark Lanegan (Bob Dylan)
1989 ilmestyneen Oh Mercy -levyn Man In A Long Black Coat on Dylaninkin tulkitsemana huikea. Mark LaneganinI'm Not There -soundtrackille tempaisema veto on ehkä jopa parempi. Eikä se Joan Osbornenkaan 1995 tekemä versiointi huono ole, mutta Laneganin raspi tuo tähän biisiin hyytävän tunnelman.
All Along The Watchtower - Jimi Hendrix (Bob Dylan)
Jos Bruce omi Jersey Girlin, saman teki Jimi Hendrix Dylanin All Along The Watchtowerille. Alkujaan 1967 John Wesley Hardingilla ilmestynyt biisi sai Jimin sähkökitaraujelluksen myötä todelliseen eloon. Hendrixin versio ilmestyi Electric Ladylandilla vain puoli vuotta Dylanin alkuperäisversion jälkeen.
2004 Rolling Stonen äänestyksessä Hendrixin versio All Along The Watchtowerista valittiin kaikkien aikojen 48. parhaaksi biisiksi. Sen äänestyksen ykkönen muuten oli Dylanin Like a Rolling Stone.
Wonderwall - Ryan Adams (Oasis)
Oasiksen (What's The Story)Morning Glory? -levyn kolmas single Wonderwall oli valtava hitti. Valtakautensa huipulla porskuttaneen 90-luvun Brittipop-aallon kirkkain jalokivi Oasis oli vielä voimissaan. Biisi oli Atlantin molemmin puolin top kympissä.
Riitaisten Brittiveljesten hitistä innostui myös 2000-luvun alun singer-songwriter-hypen kultapoika Ryan Adams. 2003 hän julkaisi kitaravetoisen ja hengästyttävän hauraan Wonderwallin kaksiosaisen Love Is Hell -ep:n ensimmäisellä osalla.
I Fought The Law - The Clash (Sonny Curtis and the Crickets)
I Fought The Law on eräs niistä biiseistä, joista tuntuu löytyvän loputtomasti uusia versioita. Vuosien varrella biisin ovat coveroineet mm. Roy Orbison, Green Day, Status Quo, Mike Ness, Stray Cats ja (kyllä) Colin Farrell.
Alunperin biisin teki jo 1950-luvun lopussa Sonny Curtis and the Crickets. Ensimmäinen maineikas cover oli Bobby Fuller Fourin 1965 taltioima näkemys.
Clashin 1978 nauhoittama versio on kuitenkin energisyydessään ja raakuudessaan ylittämätön. Se ilmestyi alunperin seuraavana vuonna The Cost Of Living -ep:llä. Jenkeissä se ilmestyi myöhemmin samana vuonna Clashin debyyttilevyn Jenkkipainoksella ja auttoi osaltaan Clashin Amerikan valloitusta.
The Man Who Sold The World - Nirvana (David Bowie)
The Man Who Sold The World oli David Bowien 1970-luvun alussa ilmestyneen albumin nimiraita. Levy oli olennainen kehitysvaihe Bowien uran vaiheessa, joka huipentui pari vuotta myöhemmin Ziggy Stardust-levyyn. The Man Who Sold The World on varsinkin teemallisesti selkeä askel 60-luvun lopun Bowiesta kohti Ziggyä.
Biisiä on coveroitu useampaan otteeseen. Lulu coveroi biisin jo 1974. Nuoremmille musiikinkuluttajille Nirvanan 1994 MTV Unplugged-levyllä ilmestynyt versio on se tutumpi. Nirvanan akustinen tulkinta on myös pysäyttävämpi kuin viihdemusiikilta kuulostava Lulu.
Alabama Song (Whisky Bar) - Doors (Kurt Weill-Bertolt Brecht)
Jo 1920-luvulla oli osana saksalaiskirjailija Bertolt BrechtinHauspostillea. 1927 Kurt Weill sävelsi siihen musiikin. 30-luvulla teosta käytettiin oopperassa. Doors toi Alabama Songin rock-maailmaan 1967 debyyttialbumillaan. Myöhemmin useampikin artisti on tehnyt versionsa biisistä mm. Bertolt Brechtiä ihaillut David Bowie.
Noin kuukausi takaperin arvon kollegani Mies Mustissa listasi oman elämänsä rakennuspalikat, joita ilman Mies ei olisi Mustissa. Tässä siis suuren painostuksen saattelemana oma listani bändeistä, jotka tekevät tästä Daddy:stä erityisen Coolin.
Tässä se nyt sitten on die list...
1. Foo Fighters 2. Tom Waits 3. Doors 4. Neil Young 5. Rolling Stones 6. Pearl Jam 7. Nick Cave 8. David Bowie 9. Pink Floyd 10. Smashing Pumpkins
Bubbling under:
White Stripes, Led Zeppelin, Bill Withers, Bob Marley, Leonard Cohen, Blues yleisesti, Johnny Cash, Nirvana, Jim Hendrix,
1. Foo Fighters
Nirvanen jäänteistä vuonna 1995 perustettiin Foo Fighters, joka on ollut aina lähellä sydäntäni. Ensimmäinen levy koostui Dave Grohlin demoista, mitä hän oli kyhäillyt Nirvana-aikoinaan. Levy kokonaisuudessa jäi ehkä hieman palapeliksi, jossa kaikki ei ollut ihan kohdallaan. Teiniangstiin kuitenkin levy toimi.
Seuraava Colour and the Shape olikin jo sitten tasapainoisempi rock levy, josta Everlong –kappale on ylitse muiden jäänyt elämääni voimaa antavana tekijänä. Itse levy on yllättävän tasapainoinen, vaikka Foo Fightersin lopullinen kokoonpano eli hyvin paljon tuohon aikaan. Levytyssessioiden aikana rumpalin pallilla istui parikin eri hemmoa. Dave Grohl oli tyytymätön kannuttajiin ja päätyi itse soittamaan rummut levylle.
Monet Foo Fightersin biisit muistuttavat tietystä elämäntilanteesta, jossa jotenkin hekin ovat olleet läsnä. 2008 Foo Fighters kävi ensi kertaa Suomessa ja pidän edelleen sitä yhtenä parhaimmista keikoista, jossa olen ollut. Dave Grohl päätti ensimmäisen visiitin kunniaksi soittaa 12 biisin sijaan 18 ja keikka kesti yli 1½h kauemmin kuin piti.
2. Tom Waits
Tom Waitsin on yksi perustuskivistä, joka on tullut elämääni vasta aikuisiällä. Early Years Vol 1. & Vol 2. olivat ensimmäiset levyt, jotka kuulin herrasmieheltä. Demot ovat hieno osoitus nuoren Tom Waitsin lahjoista ja esittelevät Waitsin lauluääntä hienosti. Pelkistetty tyyli tuo ajoittain mieleen 60-luvun alun Bob Dylanin.
Myös vanhempi tuotanto on iskenyt siinä määrin, että miehen koko tuotanto on löytänyt tiensä levyhyllyyni. Alice -levy on kaikessa teatraalisuudessaan pysynyt tavalla tai toisella tehosoitossa kaikkien näiden vuosien ajan.
Bone Machine on myös yksi Waitsin vahvimmista levyistä, joka on pakko kaivaa tasaisin väliajoin hyllystä. Levyn hienoimpiin hetkiin kuuluu That Feel duetto Keith Richardsin kanssa.
3. The Doors
Ensikosketukseni Rock ’n’ Rollin ihmeellisen maailmaan tapahtui The Doorsin kautta. Veljelläni oli tapana soittaa ruuanlaiton yhteydessä Doorsin debyyttialbumia viikonloppuisin. Break on Through:n alkuriffissä on jotain käsittämätöntä voimaa, jota olisin voinut kuunnella aina vain uudestaan. Veljeni nauhoitti Doorsin debyytin c-kasetille, mikä pyöri puhki korvalappustereoissani.
Doorsin debyytti nauhoitettiin kahdessa viikossa, siitä voisivat monta kuukautta levyä hiovat artistit ottaa mallia.
4. Neil Young
Mies, jota on hankala pukea sanoiksi. Neil oli yksi ensimmäisiä aikuisiän löytöjä, jotka kolahtivat siinä määrin, että koko tuotanto ollut pakko hankkia. Henkilökohtaisimmat tunnesiteet löytyvät Harvest ja Harvest Moon levyistä. Levyn loppupuoliskolla oleva Natural Beauty -kappale on yksi lätyn hienoimmista.
Live Rust on myös mielestäni yksi hienoimmista livelevyistä, mitä on koskaan tehty. Youngin esiintymisestä kantautuu jotain maagista, mihin herra ei valitettavasti ole yltänyt myöhemmällä urallaan kovin usein.
5. Rolling Stones
Rollarit on toinen artisti, joka on tullut elämääni veljeni levyhyllystä. Rolling Stonesin vanhempi tuotanto 60 -70 luvulta onkin täynnä helmiä. Henkilökohtaisiksi suosikeikseni on muodostunut levytykset Mick Taylorin kanssa (vuodet).
Mysteeriksi jää mitä ihmettä bändille tapahtui 80-luvulla, siitä miehet eivät ole selvinneet tähän päivään asti. She was hot on yksi ensimmäisistä musiikkivideo mitä näin ja kaikessa seksistisyydessään on nykyään varsinkin huvittavaa katsottavaa. Musiikillisesti Undercover of the night –levy, josta kyseinen biisi löytyy taitaa olla Rollareiden huonoimpia.
6. Pearl Jam
Harva bändi pysyy mukana elämässä näin kauan, harvoin myöskään yhteenkään bändiin syntyy yhtä vahvoja tunnesiteitä. Teinivuosien grunge -huuruisista vuosista, Helmihillo on jäänyt ainoa yhtyeenä, jota edelleen on vain yksinkertaisesta otettava kuunteluun. Pearl Jamin toinen levy Vs. on yksi ehkä aliarvostetuimmista levyistä. Vs. kantaa sellaisia kappaleita Rearview window ja Elderly Woman Behind the Counter in a Small Town, joihin tuo runotyttöjä jahtaava teinikloppi ihastui silloin.
Todellinen harmi että pumppu ei ole Suomeen asti vielä ehtinyt.
7. Nick Cave
Nick Cave tuli elämääni kaverin kotibileistä, jossa ahkerasti pyöri uunituore Murder Ballads. Viikko sen jälkeen olikin pakko tutustua herran muuhun tuotantoon. Cave on pysynyt tasaisesti soitossa, osittain myös siksi että herra Cave on yksi yhdistävistä tekijöistä oman ja vaimoni musiikkimaun kanssa.
8. David Bowie
Yksi artisti joka on peräisin isoveljeni levyhyllystä. Muistan lapsuudesta mystisen Hittimittari musiikkivideo-ohjelman telkkarista, jota juonsi muuten jossain vaiheessa Mikko Alatalo. Let’s Dance taitaa olla yksi ensimmäisistä musiikkivideoista mitä muistan.
Samaisella kappaleella on taipumus piristää päivää kummasta varsinkin, jos sen kuulee radiosta. Bowien myöhempi tuotanto ei jostain syystä ole hirveästi sytyttänyt. 80-luvusta alaspäin kaikessa huvittavuudessaan täyttä timanttia.
9. Pink Floyd
Pink Floyd on jälleen yksi veljeni innoittama bändi. Mikko Alatalon Hittimittarista muistan nähneeni huikean Learning to fly:n, joka syöpyi nuoren pojan mieleen jostain syystä. Pink Floydin elokuva the Wall tuli katsottua kanssa joskus aivan liian nuorena. Wall on kyllä hieno elokuva ja ennen kaikkea levy kaikin puolin.
10. Smashing Pumpkins
Yksi Nirvanan ja grunge hypetyksen jälkeisesti bändeistä joka kolahti teininä ja kovaa. Siamese Dream ja Mellon Collie & Infinitive Sadness ovat todellisia mestariteoksia kaikessa mahtipontisuudessaan.
Smashing Pumpkinsin myöhäisempi tuotanto onkin sitten ollut täynnä enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Mellon Collie ja Infinitive Sadness:n menestyksen jälkimainingeissa rumpali Jimmy Chamberlain ja Kosketinsoittaja Jonathan Melvoin sekoilivat siinä määrin että kumpikin vetivät yliannostuksen. Melvoin kuoli ja Chamberlain potkittiin pihalle bändistä. Smashing Pumpkins jatkoi kesken ollutta vierailevilla rumpaleilla, jotka eivät kauaa mukana pysyneet. Chamberlain otettiin takaisin Machinalle, mutta bändi ei enää ollut entisensä ja nykyisin alkuperäisiä jäseniä bändissä on vain keulahahmo Billy Corgan.
