Parhaat ideat on varastettu, lainattu ja kierrätetty. Tämän postauksen idean lainasin Gaslight Anthem -solisti Brian Fallonin mainiosta blogista.
Ohessa siis oman elämäni rakennuspalikat sekavassa järjestyksessä. Ilman näitä en olisi, mitä olen ja missä olen. Nämä ovat välttämättömät rakennusaineet.
Haastetaan tässä ja nyt myös kaikki blogistit (varsinkin duon toinen osapuoli Daddy Cool) samalla rahalla julkaisemaan oma vastaava listansa ja paljastamaan synkät salaisuutensa.
1. Bruce Springsteen
2. Eppu Normaali
3. Sir Elwoodin hiljaiset värit
4. Frank Turner
5. Anssi Kela
6. Creedence Clearwater Revival
7. Blues
8. Johnny Cash
9. Soul
10. Gaslight Anthem
Bubbling under:
Miljoonasade, Tom Waits, Queen, Clash, J. Karjalainen, Jesse Malin, Ryan Adams, Bryan Adams ja Leonard Cohen.
Bruce Springsteen
Tärkeistä rakennusaineista se tärkein. Ilman Brucea tuskin olisi mitään tai ainakin hyvin vähän. Varmasti olisin aika lailla erilainen ihminen ilman runsaan 20 vuoden taivalta tuon musiikin parissa.
Miksi se sitten on niin tärkeää? Siihen en toistaiseksi ole löytänyt yksiselitteistä vastausta. Se vaan syystä tai toisesta koskettaa syvältä, syvemmältä kuin mikään muu musiikki. Bruce puhuu minulle läheisistä asioista kielellä, jota ymmärrän.
Bruce myös, ja tämä on seikka jota ei parane aliarvioida, opetti minut kirjoittamaan. Tai jos ei opettanut suoranaisesti, antoi työkalut ja näytti tien. Nebraskaa kuunnellessani aikanaan tajusin, millaisia tarinoita haluan tehdä. Novellit taas ovat konkreettisesti ja vähemmän konkreettisesti pitäneet minut järjissäni hankalina aikoina.
Minulle Bruce on hyvää musiikkia hyviin hetkiin ja hyvää musiikkia huonoihin hetkiin. Toistaiseksi diskografiasta on löytynyt tilanteeseen kuin tilanteeseen oikea biisi. Joskus vaan täytyy etsiä vähän kauemmin. Brucen musiikista löytyy samaistumiskohteita.
Kun ikää on tullut lisää, biiseistä on löytynyt myös uusia ulottuvuuksia. On sellaisia biisejä, joiden hienouden on ymmärtänyt vasta tietyn ikäisenä. Aavistuksen pelottavaa on se, että useasti Bruce on itse ollut kappaletta kirjoittaessaan suunnilleen saman ikäinen kuin minä biisin sanoman tajutessani.
Eppu Normaali
Eput olivat ensimmäinen bändi, jota fanittelin ilman isän autostereoiden vaikutusta. Vuosi oli 1988 ja Imperiumin vastaisku oli juuri ilmestynyt. Myöhemmin samana vuonna tuli ostettua (kinusin isän ostamaan) Eppujen Lyömättömät-kokoelman. Se oli ensimmäinen cd-levyni, taisi olla myös ensimmäinen oma äänitteeni. Sitä ennen oli kyllä kokoelmakasetteja tullut ääniteltyä (those were the days).
Rehellisyyden nimissä, Eppujen merkitys ei nykyään ole itselleni kovin merkittävä. Kaikki levyt toki ovat hyllyssä, mutta eipä niitä juuri kuunneltua tule. Ei ole kuitenkaan mitään syytä alkaa historiaansa kieltämään. Kyllä edelleen mielelläni bändin livenä käyn silloin tällöin tsekkaamassa nostalgiamielessä. En minä ala vanhoja parisuhteitakaan kieltämään vaan sen takia, etten haluaisi elää niitä uudelleen.
Sir Elwoodin hiljaiset värit
Brucen Nebraskan ohella tämä on keskeinen osa kirjoittamistani. Bändin kokoelma Varjoja, varkaita ja vanhoja valokuvia on ehkä kaikkien aikojen parhaiten rakennettu kokoelma. Se synnyttää jokaisella kuuntelukerralla uusia tarinoita.
Frank Turner
Turner on ehkä tämän listan isoin rajatapaus. Vuosi sitten en tiennyt äijästä yhtään mitään. Kaikki muuttui eräänä joulukuisena iltana Helsingissä.
Mutta voiko yksi keikka olla riittävä peruste? Voi, kun se keikka on tarpeeksi hyvä. Se oli oikea keikka oikeaan aikaan. Turnerin biiseillä ja varsinkin lyriikoilla on ollut samantapainen vaikutus, kun Brucen biiseillä. Niistä löytää oikeaan aikaan oikeita asioita.
Anssi Kela
Anssista tykkääminen on epäcoolia, tiedetään. Mutta varsinkin vuosituhannen alkupuolella Anssilla oli varsin iso rooli elämässäni.
Hyvän musiikin ja erinomaisten keikkojen lisäksi Anssin musiikilla on ollut paljon isompi vaikutus elämääni. Olen sen musiikin kautta tutustunut erittäin tärkeisiin ja rakkaisiin ihmisiin elämässäni, käynyt hienoissa paikoissa ja kokenut asioita, jotka muuten olisivat jääneet kokematta. Ne ovat niitä asioita, joille ei ole hintalappua ja joita muistellaan sitten joskus myöhemmin.
Creedence Clearwater Revival
CCR:aan kasvoin kiinni isäni kautta pitkien mummolaan suuntautuneiden automatkojen aikana. Fogertyn porukka oli isäni suosikkibändi aina. Proud Maryn kuulin varmasti jo ennen kuin muistankaan mitään kuunnelleeni. Isä osti pienenä minulle lastenlevyjä, mutta halusin kuunnella Creedenceä (ja muuta kunnon musiikkia). Oli mukavaa, että ehdittiin yhdessä käydä Fogertyn keikalla.
Blues
En pysty rajaamaan blues-friikahtamistani yhteen artistiin. Blues on mielentila ja kaiken musiikin alkulähde. Blues on kuin sydämen syke tai hengittäminen. Se on taustalla, sitä ei välttämättä huomaa, mutta takuuvarmasti huomaisi, jos sitä ei olisi. Jos olisi pakko valita yksi blues-äijä, valitsisin luultavasti Muddy Watersin. Mutta sekin on päivästä kiinni. Toisena päivänä se voisi olla Howling Wolf tai Albert King tai Buddy Guy tai... On helpompi olla valitsematta.
Soul
Souliin pätee pitkälti sama kuin edellä. Miten sitä pystyy pistämään järjestykseen Papa Was A Rolling Stonen, What's Going Onin tai The Dark End Of The Streetin? Onneksi musiikki ei oikeasti ole arvostelulaji. Soulia sitä paitsi löytää mitä kummallisimmista paikoista. Jotkut lainaavat soulia, vaikka eivät sitä edes huomaa.
Johnny Cash
Nokkelimmat pokkelimmat ovat ehkä huomanneet, että pukeudun kategorisesti mustaan. Yksi, joskaan ei ainoa, syy siihen on Johnny Cash. Myös Cashin musiikki on loppumaton tarinoiden aarreaitta. Karisman oppitunti kaikille esiintymisestä haaveileville.
The Gaslight Anthem
Kolmessa vuodessa Gaslight Anthem on noussut henkilökohtaisessa arvoasteikossani todella korkealle, vaikka en bändejä varsinaisesti paremmuusjärjestykseen helpolla laitakaan. Hyvyyden puolesta puhuu 2000-luvun parhaan musiikin lisäksi se, että tätä bändiä lähtisin mielelläni katsomaan ulkomaille useampaankin kertaan.
Tällä hetkellä vaikuttavista bändeistä Gaslight Anthem on ainoa, jota voisin kuvitella seuraavani aktiivisesti parinkymmenen vuoden päästä. Jos silloin vaikka voisi tehdä pitkän kiertueen bändin perässä. Voisi fiilistellä bändin 13. levyä vaikka sillä, että jossain päin Eurooppaa kaivaisivat parin tunnin soittamisen jälkeen yllättäen settilistaan kauan unohduksissa olleen helmen uran alkuajoilta. Tällä bändillä on eväitä Maailman Parhaaksi Bändiksi, myös livenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti