Kanadalaistrio Rush on eräs pitkäikäisimmistä edelleen toimivista rockbändeistä. Progressiivisen rockin laatikkoon varsinkin 70-luvulla usein lyöty bändi on kurkottanut uransa myöhemmissä vaiheissa myös muihin suuntiin ja orkesterilla onkin hihassaan varsin monipuolinen katalogi.
Rush on ollut mittavan uransa aikana varsinkin musiikintekijöiden ja -friikkien suosiossa, vaikka hittilistojen kärjessä legendaarinen trio ei olekaan viime vuosina porskuttanut. Muun muassa Metallica, Symphony X, Primus, Dream Theather ja Smashing Pumpkins ovat myöntäneet velkansa maailman isoimmaksi kulttibändiksikin kutsutulle Rushille.
Geddy Leen, Alex Lifesonin ja Neil Peartin muodostama kolmikko on luonut maineensa varsinkin virtuoosimaisina soittajina. Varsinkin kunnioitettavan kokoisen rumpukioskin omaavan Peartin rumpusoolot ovat tulleet yhdeksi bändin tavaramerkeistä.
Rush sai alkunsa Willowdalessa Toronton välittömässä läheisyydessä. Aivan ensimmäisen kokoonpanon muodostivat Lifeson, Jeff Jones ja John Rutsey. Tällä kokoonpanolla kuitenkin tehtiin vain yksi keikka, jonka jälkeen Jonesin korvasi Geddy Lee.
Kappale Working Man toi bändille levydiilin ja vuonna 1973 julkaistiin debyyttialbumi. Tämän ilmestymisen jälkeen Neil Peart otti rumpupallin John Rutseyltä. Rush herätti positiivista pöhinää musiikkipiireissä. Seuranneet Fly By Night ja Caress Of Steel eivät kuitenkaan lunastanut odotuksia. Fanit eivät innostuneet ja Rush oli vaarassa hävitä musiikkikartalta lupaavan alun jälkeen.
Vuonna 1976 julkaistu 2112 oli Rushille "do or die" -albumi. Sillä bändi yhdisti onnistuneesti hard rockin ja progressiivisemman puolensa. Nimiraita edustaa yli 20 minuutin kestollaan jälkimmäistä.
2112-raidan vuoksi levyä on myös toisinaan pidetty konseptialbumina, vaikka muulla levyn materiaalilla ei olekaan avausraidan kanssa mitään tekemistä. 2112-biisi koostuu seitsemästä osasta. Kappale kertoo dystopiasta, jossa maailmaa johtava totalitaarinen papisto kontrolloi, millaista taide voi olla. Tarinan päähenkilö löytää kitaran ja opettelee soittamaan sitä. Hän menee näyttämään taitonsa papeille, mutta nämä tuhoavat kitaran. Mies pakenee järkyttyneenä ja tekee lopulta itsemurhan. Tarinan on milloin tulkittu olleen vastareaktio bändin turhautumiselle musiikkibisnestä kohtaan, milloin kommunismikritiikkiä.
Joka tapauksessa kirjailija Ayn Randin sci-fi-tarinat vaikuttivat suuresti laulun tarinaan ja Rand on myös mainittu levyn krediteissä.
Muut kuusi levyn kappaletta edustavat toista puolta Rushista. Kovemmat rockit A Passage To Bangkok ja Something For Nothing ovat nousseet Rush-standardien joukkoon. Rauhallisempaakin osastoa on kuitenkin tarjolla kuten Lessons ja erityisesti Tears. Jälkimmäisellä koskettimia soittaa Hugh Syme, jota Rush käytti myöhemmin monilla klassikkoraidoilla kuten Moving Picturesin Witch Huntissa elävöittämään biisejä.
2112 seuranneet 70-luvun lopun levyt eivät olleet aivan toivotunlaisia menestyksiä. Uudelle vuosikymmenelle tultaessa bändi osui kuitenkin uudelleen kultasuoneen. Vuoden 1980 Permanent Waves oli jo ohuine reggae-sävyineen erinomainen albumi sisältäen mm. mainiot kappaleet The Spirit Of Radio ja Jacob's Ladder.
Seuraavana vuonna julkaistu Moving Pictures räjäytti sitten pankin. Se on hard rockin ja uuden aallon synteesi Rush-suodattimen läpi puristettuna. Levyltä löytyy lukuisia Rush-klassikoita, ei vähäisimpänä avausraita ja bändin tunnetuin kappale Tom Sawyer.
1980-luvun aikana Rush, monien muiden bändien tavoin seikkaili syntikoiden maailmassa. Suuremmat maineteot jäivät kuitenkin tekemättä, ellei lasketa mukaan vuoden 1989 Prestoa, jossa oli jo havaittavissa irtiottoa 80-luvusta.
90-luvulla bändi seikkaili jälleen uuden musiikin parissa. Tyyli lähentyi alkuaikojen progressiivista rockia, mutta siihen sotkettiin funkin ja hiphopin elementtejä Vuoden 1991 Roll The Bonesin tyyliin.
90-luvun lopussa Rush siirtyi tauolle, sillä rumpali Neil Peartia kohtasi tragedia. Ensin hänen tyttärensä kuoli auto-onnettomuudessa ja vajaata vuotta myöhemmin hänen vaimonsa menehtyi syöpään. Bändin tulevaisuus oli täysin hämärän peitossa.
Peart kuitenkin tunsi edelleen kipinän soittaa ja bändi levytti jälleen 2002. Rumpuvelho meni myös uudelleen naimisiin. 2000-luvulla Rush on jälleen on toiminut aktiivisesti ja onpa bändi ehtinyt käydä ensimmäistä kertaa urallaan Suomessakin. Iso osa Rushin maineesta onkin luotu keikkalavoilla. 2003 julkaistu Live In Rio onkin mainio dokumentti bändin lavakyvyistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti