Mick Taylor on erinomainen kitaristi. Historian lehdille hän on jäänyt lähinnä, koska hän soitti aikanaan Rolling Stonesissa ja John Mayall's Bluesbreakersissa. Rollareissa hän korvasi 1969 Brian Jonesin. Kuitenkin hän on myös tehnyt muuten relevanttia musiikkia ja soittanut useiden huippujen kanssa levyillä.
Mick Taylor syntyi tammikuussa 1948 Herefordissa Englannissa. Hän aloitti kitaransoiton yhdeksän ikäisenä. Tayloria opetti hänen enonsa. Kouluaikoina hän soitti useammissa bändeissä.
16-vuotiaana Taylor meni katsomaan John Mayall's Bluesbreakersin keikkaa. Eric Clapton ei tuolle keikalle ilmaantunut, joten väliajalla Taylor meni kysymään Mayallilta josko saisi soittaa heidän kanssaan. Taylor soitti toisen setin bändin kanssa ja puhelinnumerot menivät vaihtoon. Vuotta myöhemmin Peter Green lähti Bluesbreakersista ja Mayall otti yhteyttä Tayloriin. Nuori kitaristi ehti soittaa bändissä vuodesta 1966 vuoteen 1969. Tuona aikana hän yhdisteli blueskitaristin tyyliinsä sävyjä mm. latinalaisia sävyjä ja jazzia. Myöhemmin hänestä kehittyi myös asiansa osaava slide-kitaristi.
60-luvun lopussa Rolling Stonesilla oli ongelmia perustajajäsenensä Brian Jonesin kanssa. Jones oli riidoissa Mick Jaggerin ja Keith Richardsin kanssa. Lopullinen niitti Jonesin erottamiselle oli miehen kannabiksesta saama huumetuomio. Sen vuoksi hän ei saanut USA:han työlupaa ja niinpä Stonesin kiertue olisi peruuntunut. Jones sai kuitenkin potkut perustamastaan bändistä.
Glimmer Twinsit kysyivät Mayallilta kuka pitäisi ottaa Jonesin tilalle ja tämä suositteli Tayloria. Kitaristi saapui studiolle, jossa Stonesit äänittivät uutta levyään, koska hän uskoi, että Rollarit tarvitsisivat sessiomuusikkoa levyntekoon. Pian Taylorille kuitenkin selvisi, että oli saapunut koesoittoon. Lopulta hänet palkattiin uudeksi kitaristiksi. Hänen työskentelyään voi kuulla vuoden 1969 Rolling Stones -klassikolla Let It Bleed, jolla Taylor soittaa kahdella raidalla (Country Honk ja Live With Me).
Lavalla Taylor esiintyi ensimmäistä kertaa Rolling Stonesin kitaristina legendaarisella Hyde Parkin keikalla viides heinäkuuta 1969. Konserttia seurasi noin 250 000 ihmistä. Keikka oli merkityksellinen senkin vuoksi, että Brian Jones oli kuollut vain pari päivää ennen konserttia.
Taylor soitti Rollareiden kanssa 1970-luvun puoliväliin ja oli mukana tekemässä muun muassa sellaisia rockhistorian virstanpylväitä kuin Sticky Fingers (1971) ja Exile On Main Street (1972). Varsinkin kappaleilla Sway, Moonlight Mile ja Ventilator Bluesilla Taylorin panos oli merkittävä.
Vuonna 1974 Stonesit levyttivät It's Only Rock'n'roll -albumia. Taylor missasi osan sessioista poskionteloleikkauksen vuoksi. Studioon palatessaan Taylorin ja Richardsin henkilökemiat joutuivat törmäyskurssille. Nauhoitusten jälkeen Taylor lähti kuudeksi viikoksi matkailemaan Amazonille.
Ennen levyn ilmestymistä Taylor kertoi NME:n haastattelussa, että hän oli tehnyt Jaggerin kanssa kappaleet Till The Next Goodbye ja Time Waits For No One. Richards näytti toisessa haastattelussa levynkantta, josta Taylorin nimeä ei biisikrediiteistä löydy.
Taylor jätti Rollarit vuoden 1974 joulukuussa. Myöhemmin Taylor myönsi, että ristiriitaiset biisitiedot olivat yksi syy lähtöön, mutta hänen mukaansa lähtöön oli muitakin syitä. Hän ei omien sanojensa mukaan koskaan täysin kotiutunut Rollareihin. Vasta vuonna 1995 Mick Jagger myönsi Taylorin arvon Rolling Stonesille.
Taylor on tehnyt yhteistyötä Rolling Stonesin kanssa aika ajoin eronsakin jälkeen. Hän oli mm. työstämässä keväällä 2010 Exile On Main Streetin juhlajulkaisua.
Rolling Stonesista eroamisensa jälkeen hän liittyi Jack Brucen johtamaan bändiin, jossa soittivat myös Carla Blay ja Bruce Gary. Kokoonpano ei kuitenkaan ehtinyt olla kasassa kuin pari vuotta.
1977 Taylor teki levytyssopimuksen CBS:n kanssa. Mick Taylorin nimeä kantava soolodebyytti nauhoitettiin jo 1978, mutta julkaistiin vasta vuonna 1979. Se on toimiva sekoitus kaikkea, mitä Taylor muusikkona on: bluesia, rockia, jazzia ja latinosävyjä.
Rolling Stonesin ja Bluesbreakersin materiaaliin verrattuna se on yllättävän iisiä kamaa. Esimerkiksi avausraita Leather Jacket, joka muuten on Rolling Stonesilta levyttämättä jäänyt raita, on varsin lähellä aikuisrockia. Toisaalta Taylorin kitaristin taidot tulevat mainiosti esiin useamman kerran, esimerkiksi instrumentaaliraidalla Slow Blues.
Levy ei ollut mikään hitti vaan myi kurjasti, vaikka Taylor antoi ahkerasti haastatteluja kaikille mahdollisille musiikkilehdille. CBS myös kannusti Tayloria proamaan albumia Jenkkiradioissa, mutta ei ollut innostunut järjestämään Taylorille kiertuetta Amerikassa. Taylor tuskastui ja pysyi erossa musiikkibisneksestä yli vuoden.
80-luvun alkupuolella Taylor teki sekalaisia sessiomuusikon töitä. Hän mm. kiersi John Mayallin kanssa, lämmitteli Black Sabbathia ja soitti Bob Dylanin Infields-levyllä yhdessä Mark Knopflerin kanssa. Taylor soitti myös Dylanin Real Live -levyllä sekä sitä seuranneella Empire Burlesquella.
90- ja 2000-luvuilla Taylor on pulpahdellut siellä täällä esiin. mutta kovin pitkäaikaisia projekteja miehellä ei ole ollut. Hän on soittanut mm. John Mayallin 70-vuotisjuhlakonsertissa, soittanut mm. Percy Sledgen levyllä, soittanut Jimi Hendrix -tribuuttibändissä yhdessä mm. Mitch Mitchellin ja Buddy Guyn kanssa sekä tehnyt jonkin verran soolokeikkoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti