sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Apulanta


Turku Rock City istahti Down By The Laiturissa Suomen suosituimman rock-bändin keikkabussiin. Millainen tulee olemaan Apulannan seuraava albumi ja millaisia DBTL-muistoja yhtyeellä on?

Haastattelussa: Apulanta by Turku Rock Cty

Keikalla: Sweatmaster @ Indie-iltamat 2011

Vaikka Kakkahätä -77, No Shame ja muut lauantain indie-iltamien esiintyjät hoitivat ruutunsa mallikelpoisesti (No Shame hehkutti osuuttaan jopa kaikkien aikojen keikkanaan), ei kenellekään ollut epäselvää, miksi Klubi oli loppuunmyyty. Tämä oli Sweatmasterin, "Indie-iltamien house bandin", ilta hyvien ystävien seurassa.



80 minuutin jäähyväiset hoidettiin niin kuin Sweatmaster homman parhaimmillaan osasi. Kaasu painettiin pohjaan ensimmäisestä biisistä lähtien, eikä sitä höllätty koko aikana. Korupuheita ei kuultu, mitä nyt pari kertaa Sasu tai Mikko muisti mainita, että tämä nyt on se viimeinen keikka.

Myös yleisö ymmärsi tilanteen ja otti viimeisestä rypistyksestä kaiken irti. Crowdsurfing, moshpit and all that good rock'n'roll stuff koettiin hikisessä Klubissa.

Monet, minä mukaan lukien, ovat ihmetelleet, miksi Sweatmaster oikeastaan lopettaa. Bändi kun tuntuu olevan vähintään yhtä kovassa tikissä kuin ekan demon aikoihin. Myös jäähyväiskeikan setti osoitti bändin olevan edelleen luomisvoimainen. Setti sisälsi makupaloja koko uran varrelta. Encoreissa kuultiin jopa yksi täysin uusi biisi, joka kuulemma oli valmistunut viime tiistaina. Se ei erottunut muusta materiaalista mitenkään huonompana.

Toisaalta Sweatmasterin päätöstä on helppo ymmärtää ja kunnioittaa. Kun elämässä on muita prioriteetteja, jotka ajavat bändin edelle, letku on syytä nykäistä seinästä. Maailmassa on liikaa esimerkkejä niistä tapauksista, jolloin ei ole tajuttu lopettaa ajoissa. It's better to burn out than fade away.

Kun viimeisen kumarruksen aika tuli ja Show Must Go On paukahti soimaan, tiesi että se oli tässä. Väitän Sweatmasterin olevan sellainen bändi, jolta ei tarvitse/kannata comebackeja odottaa. Homma sai ansaitsemansa päätöksen. Kiitos bändille menneistä vuosista. Onneksi on ne levyt, joita voi kuunnella hymy huulilla.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: M.A.Numminen


M.A. Numminen
ja Pedro Hietanen esiintyivät DBTL:ssä Gommina ja Pommina seikkailupuistossa perjantaina päivällä. Saksalaisen dokumenttiryhmän seuraama M.A. Numminen ehti tiukasta aikataulusta huolimatta antaa haastattelun. Kuinka korkealle M.A. Numminen arvostaa Åbo Akademin myöntämän valtiontieteiden kunniatohtorin arvonimen?

Keikalla: Sir Elwoodin hiljaiset värit @ DBTL 2011

Turun kaupunginteatteri täyttyi äärimmilleen keski-ikäisistä keskiolutjatsin ystävistä perjantai-iltana, kun Sir Elwoodin hiljaiset värit saapui kaupunkiin. Loppuunmyyty katsomo todistikin varsin hyvän keikan, jota myös yleisö arvosti.

Keikkasetti koostui pitkälti 20 vuotta sitten julkaistun ensilevyn Varjoissa vapaan maailman biiseistä. Elokuussa julkaistaan Sir Elwoodin uusi levy, joka kattaa viime keväänä nauhoitetun konsertin, jossa debyyttilevy soitettiin kokonaisuudessaan 20 vuotta myöhemmin -teemalla. Perjantai-ilta antoi hyvää osviittaa tulevasta julkaisusta.

Debyyttilevyn biisien väleihin oli ripoteltu valikoituja tarinoita bändin muusta katalogista, joista monet biisit olivat saatettu uuteen uskoon soitin- tai sovitusratkaisuihin. Yhdeksi setin kohokohdista muodostuikin Juha Lehden ja pianisti Junnu Saaresahon duona esittämä Viimeisellä rannalla. Alla kaksikon työnäyte kesäkuun puolesta välistä Ilosaarirockista.



Kaupunginteatterin estradilla esiintyi perjantaina hyväntuulinen ja totutun vähäeleinen yhtye. Joidenkin bändien juttu on se, ettei sirkustemppuja tehdä, eikä niille ole tarvetta. Elwoodit kuuluvat tähän joukkoon. Biisit ja vahvat tarinat kuljettivat iltaa sujuvasti eteenpäin.

Elwoodeilla onkin harvinainen kyky rakentaa settejä, joissa jokainen pala loksahtaa saumatta paikalleen. Paljon "pakollistakin" materiaalia jäi soittamatta, mutta se ei oikeastaan lopulta haitannut.

Vajaan puolitoistatuntisen jälkeen yleisö osoitti seisaaltaan suosiota, kun viimeiset sävelet olivat hävinneet ilmaan. Bändikin hymyili kollektiivisen leveästi kumartaessaan yleisölleen viimeisen kerran.

DBTL Tänään: Lauantai

Lauantaina on DBTL:ssä vielä paljon kaikkea mielenkiintoista. Kotiteollisuus, Martti Servo & Napander, Felix Zenger feat. Tommy Lindgren & Petteri Sariola.

TRC-toimitus suosittelee kuitenkin lähtemään klubeille. Sosiksen Punk By The Laiturissa nähdään Anal Thunder, Hero Dishonest, Mugshot ja One Hidden Frame.

Klubilla vuorostaan on No Sheme, Kakkahätä -77, Sur-rur,
Yleislakko ja viimeisen keikan ikinä heittävä Sweatmaster. Tätä ei kannata jättää väliin.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Kari Peitsamo

Keskiviikkona Linnateatterin Yksinäisten illassa esiintyi Kari Peitsamo. Juuri ennen keikkaa annetussa haastattelussa selviää mm. mitä tapahtui, kun Peitsamo ja Kotiteollisuuden Jouni Hynynen tapasivat ensi kerran.

Haastattelussa: Jyrki 69/The 69 Eyes

The 69 Eyes heitti eilen Turun Apollossa akustisen DBTL-keikan. Bändin laulaja Jyrki 69 kertoi Turku Rock Citylle tunnelmiaan ennen keikkaa. Haastattelun aikana puhuttiin myös mm. seuraavasta The 69 Eyes -levystä.

Viikon video: Biffy Clyro - Many of Horror

Skottilainen Biffy Clyro on Suomessa aivan liian vähälle huomiolle jäänyt rock-bändi. Joka tapauksessa yhtye on vieraillut tuhansien järvien maassa jo seitsemästi. Viimeisin vierailu oli kuluvan vuoden kesäkuussa Foo Fightersin lämmittelijänä.

Biffy Clyroa johtaa yksi 2000-luvun karismaattisimmista keulahahmoista, Simon Neil. Tämä parrakas, skottiaksenttia sylkevä ja kitaraansa kaulan korkeudella roikottava mies on todellinen rock-tähti. Bändin tuotanto sisältää niin paljon helmiä, että Turku Rock City kehoittaa kaikkia asiaan vihkiytymättömiä tutustumaan Biffyn levyihin pikapikaa.

Yksi Biffy Clyron mestariteoksista on nimeltään Many of Horror. Live-esiintymisistä koostetut musiikkivideot ovat yleensä perushuttua, mutta tässä on sitä jotain. Many of Horrorin musiikkivideo on niin tyylikkäästi toteutettu ja biisi niin kaunis, että videota katsellessa voi melkein kuvitella olevansa itse paikan päällä ja aistia tunnelman. Nauttikaa, ihmiset.

Warner Bros ei diggaa videon upottamisesta, joten katso video tästä!

DBTL: haastattelussa - Juha Lehti/Sir Elwoodin hiljaiset värit




Sir Elwoodin hiljaiset värit nousee perjantaina DBTL:ssä täyden katsomon eteen Turun kaupunginteatterissa. Alla olevista haastatteluista selviää mm. se, miten Juha Lehti suhtautuu nykyään bändin 20 vuotta sitten levyttämään debyyttilevyyn ja miten kiireinen kesä on bändiltä mennyt.




Juha Lehti haastattelu osa 2 by Turku Rock Cty

DBTL Tänään: Perjantai

DBTL- aukeaa tänään klo. 16.45 kun Ratface kipuaa the Alueen lauteille. Päivän aikana nähdään mm. Jätkäjätkät, Mirel Wagner ja Magenta Skycode. Perheen pienemmille ohjelmaa myös tarjolla Seikkailupuistossa, jossa Gommi ja Pommi pomppivat kumipallon lailla luoksesi näin.

Illan päättelee pääteltalla Apulanta klo. 24.00. Klubeilla tosin on ohjelmaa yön pikkutunneille asti.

torstai 28. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Samae Koskinen

Eilen Linnateatterissa soolona esiintynyt Samae Koskinen kertoi Turku Rock Citylle kuulumisiaan ennen kuin nousi teatterin lauteille. Haastattelussa paljastui mm. millainen oli Koskisen karmein keikkakokemus Turussa.

Keikalla: Samae Koskinen @ DBTL, Linnateatteri


DBTL starttasi keskiviikkona kunnolla käyntiin. Samae Koskinen soitti ensimmäisen DBTL-keikkansa tänä vuonna saunan kaltaisessa Linnateatterissa. Toinen mahdollisuus tarkistaa miehen keikkakunto osuu perjantaille, jolloin hän nousee Klubin lavalle perjantaina Taikabändeineen.

Samae Koskisen Linnateatterin keikka koostui enimmäkseen Kuuluuko, kuuntelen -levyn kappaleista, jotka toimivat soolona ja akustisesta yllättävän hyvin. Niin hyvin että täytyykin kaivaa levy takaisin kuunteluun tauon jälkeen.


Keikan aikana kuultiin hittibiisien lisäksi kaksi kokonaan uutta kappaletta. Samae on palaamassa studioon piakkoin ja kuullun perusteella on lupa odottaa todella kovaa levyä.


Keikan jälkeen Koskinen oli tyytyväinen keikkaansa, vaisuhkosta yleisömäärästä huolimatta. DBTL:ssä on tänä vuonna muutettu aikatauluja klubien suhteen ja voi olla että on syytä miettiä uudelleen artistien myöhäisia esiintymisaikoja, sillä ihmiset eivät ole kahden päivän perusteella löytäneet tietään klubeille toivotulla tavalla.

Torstaiduo: Long Walk Home


Neil Youngin kotimatka julkaistiin vuonna 1987 Crazy Horsen livelevyllä Life. Levy oli ensimmäinen Youngin Crazy Horse -levy kuuteen vuoteen ja viimeinen levy, jonka hän teki Geffen-yhtiölle.

Long Walk Homessa on vahva poliittinen leima. Biisi symppaa ampumistehosteineen kaukana merten takana olevaa armeijaa. Teema on aikaa kestävä, mutta tuohon aikaan maailmanpoliisi USA heilui mm. Beirutissa varsin aktiivisesti.

Young soitti biisiä myös Living with War-levyn jälkeisellä Freedom of Speech -rundilla, kun Irakissa sota kävi kuumimmillaan.



Bruce Springsteen julkaisi Long Walk Homen Magic-levyllä 2007. Ensimmäistä kertaa Bruce oli esittänyt biisin vuonna 2006 Lontoossa Seeger Sessions-kiertueella. Alkujaan biisi oli pidempi ja runsaammilla sanoituksilla varustettu. Levytetty versio oli julkaisuvuotenaan Rolling Stonen mielestä vuoden kahdeksanneksi paras laulu.

Springsteenin Long Walk Home heijastelee niitä tuntemuksia, joita George W. Bushin hallinto sai aikaan. Springsteenin mukaan laulu kertoo siitä kuinka vanha elinympäristö on muuttunut sellaiseksi, jota ei enää tunnista.

Video on kuvattu Springsteenin nuoruudenmaisemissa Freeholdissa ja Asbury Parkin ränsistyneissä maisemissa. Brucehan ei yleisesti ole ollut musiikkivideoiden suunnaton ystävä, koska hänen mukaansa valmiin tarinan päälle on vaikea tehdä toista tarinaa kuvin.

DBTL Tänään: Torstai

Torstaipäivää voidaan pitää eräänlaisena hevanderipäivänä DBTL:ssä. Päivän ja illan aikana on mahdollista bongailla Mokomaa, Stam1naa mutta suurin mielenkiinto kohdistuu legendaariseen kasarihevibändiin WASP:iin ja 69 Eyesin akustiseen cover-keikkaan.

Juuri Rakkaus, Toivo ja Usko -trilogian valmiiksi saanutta Jarkko Martikaista kannattaa käydä katsomassa Linnateatterissa.

Torstai on toivoa täynnä, eiku...


keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: PK Keränen/22-Pistepirkko

Turku Rock City tapasi PK Keräsen hänen Linnateatterin soolokeikkansa jälkeen. Juttutuokion aikana selvisi mm. miten 22-Pistepirkon uusi levy eroaa aiemmista, ja mitä PK:n kesään kuuluu keikkailun lisäksi.

Keikalla: PK Keränen @ DBTL, Linnateatteri




Toista kertaa soolokeikalla uransa aikana ollut 22 Pistepirkon keulakuva PK Keränen avasi DBTL:n Linnateatterissa tiistaina. Ohjelmisto koostui pääasiassa Pistepirkkojen kappaleista, mutta PK yllätti myös muutamilla covereilla, joista encoressa kuultu Ring Of Fire -cover oli illan parhaimmistoa ja sai yleisönkin villiintymään.

Kuten odottaa saattaa PK Keränen on maailmanluokan esiintyjä ja illan aikana hän esitti monia mielenkiintoisia versioita tunnetuimmista biiseistään. Keräsen kitaratyöskentylyä oli myös ilo katsoa.

Keikan jälkeen PK oli tyytyväinen keikkaansa, koska oli ollut kuulemma hieman hermostunut toisesta soolokeikastaan. PK Keränen oli myös viime vuonna DBTL:ssä soolokeikalla.

Tästä on hyvä jatkaa...

DBTL Tänään: Keskiviikko


DBTL tarjoaa tänään monipuolisen kattauksen. Päivä alkaa Fosters pääteltalla Tumppi Varonen & Problemsilla ja päivän aikana nähdään mm. Pelle Miljoona, Raappana & Jukka Poika & Sound Explosion Band, Samae Koskinen ja Kari Peitsamo.

Yöllä kannattaa hiipiä katsomaan Turku Rock Cityn ystävää Shades of Nowhereä Nightclub Marilyniin. Vahvaa turkulaista osaamista.

DBTL myi Kaupunginteatterin perjantain loppuun


Tiistaina käynnistyneen Down By The Laituri -kaupunkifestivaalin perjantainen Sir Elwoodin hiljaiset värit -konsertti Turun Kaupunginteatterissa on loppuunmyyty. Lauantaiseen Kaseva -konserttiin on edelleen saatavilla lippuja, samoin kuin muihin DBTL-tilaisuuksiin. Kaupunginteatterin suuri näyttämö ja aulatilat ovat tänä vuonna ensimmäistä kertaa DBTL-käytössä.

Kaupunkifestari aiheuttaa muutoksia myös Turun Aurajokirannan liikenteeseen. Itäinen rantakatu suljetaan autoliikenteeltä keskiviikkona 27.7. klo 16 liikenteeltä välillä Aura- ja Myllysilta. Kulku Neitsytpolkua pitkin jokirantaan on poikki myös kevyen liikenteen osalta, eikä tapahtuman valvonta-alueille pääse polkypyörällä.

Kaikkiin Aurajoen ravintolalaivoihin on DBTL:in osalta maksuton ja esteetön pääsy edellämainituin rajoituksin

tiistai 26. heinäkuuta 2011

DBTL Tänään: Tiistai

DBTL alkaa tänään ilmaisklubilla, jonka parasta antia on harvinainen 22 Pistepirkon laulajan PK Keräsen soolokeikka. 22 Pistepirkko julkaisi keväällä Lime Green DeLorean -levyn ja on kiertänyt mm. Keski-Eurooppaa aktiivisesti. PK Keränen aloittaa keikkansa tänään klo.23.00 Linnateatterissa.

Haastattelussa: Tommi Liimatta/Absoluuttinen Nollapiste

Yksi lauantaisen Ilmiö-festivaalin vetonauloista oli Absoluuttinen Nollapiste. Bändin laulaja Tommi Liimatta kertoi keikan jälkeen Turku Rock Citylle mm. yhtyeen uudesta albumista.

Haastattelussa: Tuomas Sara

Lauantaina järjestetty Ilmiö-festivaali joutui rajun ukonilman pyöriteltäväksi. Tapahtuman vastaava tuottaja Tuomas Sara kertoi Turku Rock Citylle tunnelmiaan, kun myrsky hetkeksi taukosi.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Kauko Röyhkä

Kauko Röyhkä ja Severi Pyysalo heittivät Ilmiössä vaikuttavan keikan, jota festarivieraat kerääntyivät katsomaan sankoin joukoin. Keikan jälkeen Röyhkä kertoi Turku Rock Citylle mm. musiikillisesta testamentistaan.

DBTL STARTTAA TIISTAINA ILMAISELLA VARASLÄHTÖKLUBILLA!



Järjestyksessään 24. Down By The Laituri käynnistyy tiistaina 26.7. Turun Linnateatterissa järjestettävällä Varaslähtöklubilla. Järjestäjät ovat myös päättäneet poistaa tapahtumasta pääsymaksun, eli tilaisuus on ilmainen!

"Haluamme startata tämänvuotisen festarin mahdollisimman lennokkaasti ja Linnateatteri on mitä mainioin fiilistelypaikka", toteaa DBTL:in tiedottaja Kari Rantala. "Yksinäisten ilta" -klubilla esiintyvät tiistaina Jukka Takalo, 22-Pistepirkon PK Keränen ja Esa Eloranta. Paikkoja ei voi varata, vaan klubi täytetään sisääntulojärjestyksessä klo 20 alkaen ja ikäraja on 18 vuotta.
Suomen vanhin kaupunkifestivaali tarjoaa vajaan viikon aikana pitkälle toistasataa esitystä. Pääkonserteissa ja klubeilla nähdään mm. WASP (Usa), Stam1na, Paula Koivuniemi, Sunrise Avenue, Pelle Miljoona Oy, Jukka Poika, Jare & VilleGalle ja Apulanta.

Michael Monroe Pohjois-Amerikan kiertueelle



Michael Monroe julkaisee “Sensory Overdrive” – albuminsa Yhdysvalloissa ja Kanadassa elokuun 23. päivä Spinefarmin/Universalin kautta! Julkaisun jälkeen bändi lähtee Pohjois-Amerikkaan esittelemään uutta albumiaan livenä 16 keikan verran; kiertue alkaa 30.9. Philadelphiasta ja päättyy 20.10. Hollywoodiin. Kiertueen jälkeen Michael Monroe esiintyy Japanin V-Rock – festivaaleilla.

Marraskuussa näemme huippusuositun bändin jälleen kotimaassamme: 4.11. Lahdessa ja 5.11. Helsingissä (kaksi keikkaa). Marras-joulukuussa Michael Monroe suuntaa jälleen kymmenen keikan brittikiertueelle yhdessä Wednesday 13:n kanssa. Kiertue päättyy Walesiin Hard Rock Hell – festivaaleille. Tarkat kiertuepäivät ja –paikat löytyvät Michael Monroen nettisivuilta.

Viimeiset kesäkeikkansa Suomessa Michael Monroe vetää Kotkassa 29.7, Oulussa 30.7. ja Porissa 5.8. Näillä kolmella keikalla kitaristi Dregeniä tuuraa Nasty Suicide Dregenin ollessa estynyt aiemmin sopimiensa velvoitteiden vuoksi. Dregen palaa miehistöön kuitenkin välittömästi kyseisten keikkojen jälkeen. Syksyn ensimmäiset keikat ovat 7.9. Tukholmassa, 9.9. Naantalissa ja 10.9. Radio Rock –risteilyllä.

Michael Monroe kommentoi: ”Kun Dregen liittyi bändiin tiesimme, että hänellä oli muutamia aiemmin sovittuja menoja, minkä takia tarvitsimme väliaikaisen tuuraajan kolmelle Suomen keikalle. Onneksi vanha luotettava ystävämme Nasty Suicide tulee paikkaamaan Dregeniä ja varmistamaan että nämä kolme keikkaa ovat yhtä loistavia kuin tämän bändin keikat yleensäkin.

Haastattelussa: Pietu Sepponen/Kiveskives

Turku Rock City tapasi Kiveskiveksen laulajakitaristin Pietu Sepposen sen jälkeen, kun yhtye oli avannut Ilmiö-festivaalin Turun Uittamolla. Miltä tuntui olla festivaalin ensimmäinen esiintyjä, ja mitä Kiveskiveksen kesään kuuluu?

Turku Rock City presents Dj:t Isukki & Ukkomies 25.8.2011


Buenos tardesta vaan!

Elokuussa matkataan maailman ympäri neljässä ja puolessa tunnissa, kun Turku Rock Cityn maailmanmatkaaja-DJ:t lähtevät kiertämään 270 minuutin ajaksi maailmaa. Turusta lähdetään ja Turkuun palataan. Matkan varrella seikkaillaan mm. Lontoossa, New Yorkissa, Istanbulissa, Reykjavikissa ja Moskovassa.

Lähde siis matkalle mukaan. Lähtö bar Kukasta 25.8. kello 22.00. Matkaoppaina nuo oman elämänsä Indiana Jonesit Isukki&Ukkomies. Se on let's go meininki!





ILMIÖ-festivaali keräsi yli 2000 juhlijaa

Lauantaina 23.7. kolmatta kertaa järjestetty ILMIÖ-festivaali keräsi ennätysmäärän yleisöä. Loppuunmyydyllä festivaalilla juhlittiin iltapäivällä vimmaisten ukkoskuurojen tahdittamana. Yhtään keikkaa ei jouduttu haastavista olosuhteista huolimatta kuitenkaan peruuttamaan. Iltaan mennessä taivas kirkastui, ja tapahtuma keräsi lopulta yli 2000 juhlijaa.

Festivaalin kohokohtia olivat muun muassa Jaakko Laitisen & Väärän Rahan liitoksistaan nitissyt keikka Paviljonkilavalla sekä Ulkolavan edessä järjestetty Tyynysota. Tapahtumassa soitti tänä vuonna yli 40 artistia, ja järjestyshäiriöiltä vältyttiin.

ILMIÖ järjestetään seuraavan kerran heinäkuussa 2012.

Viikon Spotify: Seasick Steve - You Can't Teach An Old Dog New Tricks

Kesän pahimpien kiireiden rauettua on aika kaivaa myös Viikon Spotify kesätauolta. Kesän aikana on tullut monia hyviä levyjä ulos, mutta aloitetaan jostakin. Pori Jazzeilla toissa viikolla vieraillut Seasick Steve julkaisi alkukesästä viidennen studioalbuminsa You Can't Teach An Old Dog New Tricks.

Oaklandissa, Californiassa syntynyt Steven Gene Wold on elänyt poikkeuksellisen elämän. 13-Vuotiaasta kadulla asunut muusikko pääsi soittamaan 1960-luvulla Janis Joplinin ja Joni Mitchelin kanssa, mutta lopullinen läpimurto jäi odottamaan itseään.

Varsinainen sooloura alkoi vuonna 2004 julkaistulla Cheap -debyyttillä. Todellinen nousu parrasvaloihin kuitenkin tapahtui vuonna 2006 Jool's Holland showssa.


Seasick Steven uraa on pönkittänyt eräänlainen myyttisyys kiertolaisuuden ja kerrottujen tarinoiden luomasta mielikuvasta. Kotokutoiset kitarat ja vaatimaton elämä menestyksestä huolimatta vain ruokkivat tätä ja varmasti ovat osatekijä miehen menestykseen.

Legenda jopa kertoo Seasick Steve olleen Kurt Cobainin hyvä ystävä. Kuinka paljon näistä tarinoista on totta, on vaikea sanoa mutta hyvää bluessia mies kuitenkin tekee.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Severi Pyysalo

Severi Pyysalo ehti antaa lyhyen haastattelun ennen hänen keikkaansa Kauko Röyhkän kanssa Ilmiössä. Kesä on pitänyt Severin kiireisenä.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Amy Winehouse on kuollut

Viime vuosina jatkuvasti lööpeissä päihteiden käytön takia ollut Amy Winehouse on poissa. Winehouse löytyi kuolleena kotoaan Lontoossa. Winehouse ehti julkaista urallaan kaksi studioalbumia: Frank (2003) ja Back to Black (2006).

Winehouse oli kuollessaan 27-vuotias ja pääsi näin surullisen kuuluisaan 27-kerhoon, johon kuuluvat niin ikään 27-vuoden iässä kuolleet kuuluisat muusikot kuten Kurt Cobain, Janis Joplin, Jim Morrison, Jimi Hendrix, ja Brian Jones


RIP

Ilmiön kuvasatoa


Kives kives päräytti Ilmiön käyntiin.

Kivekseen raivokkaat soundit saivat festarikansan danzzaamaan...


Kives kiveksen jälkeen lavalla kipusi Kauko Röyhkä ja Severi Pyysalo.

Röyhkä oli jälleen perinteisen hyvä.

Festivaalin kokeneempaa osastoa edusti Röyhkän ohella myös Absoluuttinen nollapiste.

Ilmiö on täällä tänään!

Uittamolla tänään järjestettävällä Ilmiö-festivaalilla on liuta vaihtoehtomusiikin artisteja. Tässä TRC-toimituksen tärpit lauantaille. Ohjelmistosta löytyy vaikka kuinka paljon mielenkiintoisia artisteja, mutta kaikkea ei voi tähänkään laittaa.

Absoluuttinen Nollapiste


Nicole Willis & The Soul Investigators


Aqua Nebula Oscillator


Profeetta & Uusi Maailmanuskonto

Super Janne

Kiveskives

Kauko Röyhkä & Seeveri Pyysalo

Magenta Skycode

Tapani Kansalainen

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Mainos: Auran Aaltojen legendaarinen levystö kaupan

Kuten kuvastakin näkyy nyt sitä olisi tarjolla, vinyyliä nimittäin. Auran Aallot hankkiutuu eroon massiivisesta yli 10 000 kpl levystöön, koska radio muuttaa Artukaisiin ja äänitteet ovat digitalisoituina nykyään.

Kauppa on tänään perjantaina sekä ensi viikon alussa auki klo. 15-18 osoitteessa Yliopistonkatu 14.

Nyt kannattaa vinyylifriikkien tulla tekemään löytöjä sopuhintaan!

Levyt: 2€, jos toisin ei ole määritelty
Maxit: 1€
Singlet: 0,50€

Tarjolla myös satoja cd:tä

Ilmiössä: Tapani Kansalainen


Tapani Kansalainen on Tampereelta tuleva uuden sukupolven rap-artisti. Oman musiikin lisäksi mies on myös tuottanut sekä vieraillut useiden muiden rap-artistien levyillä, joista mainittakoon Stepan Made In Sodankylä ja Hannibalin Turmiolan Tommi. Mies oli myös mukana tuottamassa kumpaakin levyä.



Tapani Kansalainen aloitti rapin parissa toimimisen yläasteikäisenä. Alkujaan mies teki musiikkia englanniksi. Tampereella Tapani tutustui Hannibal&Joku roti-kokoonpanoon, joiden kanssa alkoi tehdä yhteistyötä.

Kansalainen julkaisi debyyttilevynsä Eilisen keisari, narri loppuelämän vuonna 2010 parin vuoden kypsyttelyn jälkeen.



Tapani Kansalainen esiintyy Ilmiön vajassa kello 19.15.

Haastattelussa: Absoluuttinen nollapiste

Absoluuttisen nollapisteen rumpali Tomi Krutsin antoi haastattelun TRC:n jätkille heidän tulevan Ilmiö -festivaalikeikkansa alla. Absoluuttinen nollapiste on pitänyt keikkataukoa kesän valmistautuen uuden levyn tekoon.

Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan alta:

torstai 21. heinäkuuta 2011

ILMIÖ-festivaali on loppuunmyyty

Kolmatta kertaa järjestettävän ILMIÖ-festivaalin liput on myyty loppuun. Lauantaina 23. heinäkuuta Uittamon kansanpuiston vanhan tanssipaviljongin ympäristössä järjestettävä festivaali kerää tänä vuonna arviolta 2000 kävijää. Portit aukeavat kello 12, ja neljällä lavalla soittaa päivän ja illan aikana lähes 40 artistia. Festivaalilla esiintyvät tänä vuonna muun muassa Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo, Absoluuttinen Nollapiste sekä The Soul Investigators feat. Nicole Willis.

Musiikkiesitysten lisäksi festivaalilla on runsaasti monitaiteellista ohjelmaa. Tapahtumassa järjestetään muun muassa B-gallerian kanssa yhteistyössä toteutettava halvan taiteen taidehuutokauppa, erilaisia työpajoja sekä havahduttavia performanssiesityksiä. Lisäksi festivaalialueen vieressä sijaitsevalla Naularannalla järjestetään ilmainen ja ikärajaton RantaILMIÖ, jossa on niin ikään tarjolla työpajoja ja musiikkiesityksiä

Ilmiöön viime hetken muutoksia

Eleanoora Rosenholm on perunut esiintymisensä Ilmilössä sairastumisen vuoksi. Paikkaajaksi on saatu Plain Ride.

Toinen muutos on Kanagawan muuttuminen ruotsalaiseksi Linde-poppooksi. Syynä ensin mainitun logistiset ongwemat.

Kyselytutkimus - Ruisrock-radio




Vastaa Ruisrock-radion kyselytutkimukseen ja voita cd-levyjä!

Pääset kyselyyn tästä.

Kyselyä käytetään opinnäytetyön aineistona ja siihen voi vastata myös nimettömästi.

Vastaukset käsitellään täysin anonyymisti.

Kiitos vastauksestasi!

Haastattelussa: Jaakko Laitinen&Väärä Raha




Ilmiö-festivaalilla ensi lauantaina esiintyvän Jaakko Laitinen&Väärän Rahan pääjehu Jaakko Laitinen elää kiireistä kesää. Kesäkuulumisten lisäksi Laitinen pohti alla olevassa haastattelussa mustalaismusiikin hienoutta ja täydellistä Väärä Raha -keikkaa.


Jaakko Laitinen haastattelu by Turku Rock Cty

Ilmiössä: Super Janne


Super Janne on pääkaupunkiseudulla jo suurempaakin mainetta niittänyt hiphop-, räp- ja soul-artisti, joka saapuu nyt levittämään ilosanomaansa Varsinais-Suomalaisillekin korville. Super Janne eli Janne Vakkilainen on lahjakas muusikko, joka tekee musiikkinsa kokonaisvaltaisen itsenäisesti. Hänet tunnetaan myös tuottajana sekä valloittavana live-esiintyjänä.

Janne on jo muutaman vuoden kiertänyt ahkerasti Suomen maata. Vuonna 2008 hän oli mukana vuoden Kesäkumibiisissä Pariisin Kevään ja Katri Ylanderin kanssa. Biisin nimi oli Mä haluun sua enemmän ku muut haluu ja se sai runsaasti radiosoittoa.




Super Janne on vieraillut usean artistin albumilla niin biisinkirjoittajana, kuin laulajanakin. Hänen työjälkeään voidaan kuulla mm. Nopsajalan, Valvomon, Edu Kehäkettusen ja Mariskan levyillä.



Jannen kokopitkä sooloalbumi SUPERJANNE - MUNKKISAARI ilmestyi vuoden 2010 keväällä. Ilmiössä Super Janne esiintyy Ulkolavalla lauantaina kello 18.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Video: Jantso Jokelin - ReedBeat

Turku Rock Cityn hyvä ystävä Jantso Jokelin jutteli taannoin halustaan yhdistellä beatboxaamista ja huuliharpun soittoa. Oheisesta musiikkivideosta sopii tsekata, miten juttu tehdään hyvin. Parhaillaan Jantso valmistelee uutta materiaalia Ataturk Bandille. Levyä olisi tarkoitus siirtyä äänittämään studioon syksymmällä.



Kannattaa myös tsekata kansainvälisessä yhteistyössä taannoin tehty Lemon Days.



Myöhemmin syksyllä tällä ohjelmapaikalla on tulossa myös allekirjoittaneiden tekemä Jantso Jokelin minidokkari. Tästä lisää tuonnempana. Sitä odotellessa kannattaa tutustua TRC:n ja Jantson aikaisempiin edesottamuksiin.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Levyarvostelu: Kakka-Hätä 77 - Huoltoasemalle unohdettu mies

Neljä vuotta siitä olikin jo kulunut. Nimittäin Kakka-Hätä 77:n edellisestä albumista. Kakkahätä tappaa- ja WTC räjähtää -EP:t yhdeksi lätyksi yhdistänyt Totaalinen kakkahätä nosti Kakkiksen Suomi-punkin eturiviin ja kasvatti kulttibändin suosiota kovalla kädellä. Kakkoslevy Huoltoasemalle unohdettu mies jatkaa tasan siitä, mihin edellisellä levyllä jäätiin.

Huoltoasemalle unohdettu mies sisältää 16 rehellistä punk-rallia. Kaikki biisit ovat lähtöisin laulajakitaristi Teemu Bergmanin kynästä, lukuunottamatta SIG-cover Vuosisadan rakkaustarinaa. Kyseinen kappale kuullaan niin usein bändin keikoilla, että sen paikka albumilla on täysin oikeutettu.



Sävellykset ovat tuttua Kakka-Hätää, eikä yhtye ole selvästikään alkanut turhaan muuttaa hyväksi havaittua linjaansa. Tarttuvat melodiat yhdistettynä Bergmanin sanoituksiin viinasta, huumeista sekä paskasta maailmasta ovat se keitos, jossa Kakka-Hätä 77:n nerokkuus piilee.



Neljä vuotta edellisestä täyspitkästä julkaisusta tarkoittaa luonnollisesti sitä, että levyn biisit on tehty hivenen pitemmän aikavälin aikana. Tästä johtuen Huoltoasemalle unohdettu mies sisältää monia kappaleita, joita on jo pitempään voinut kuulla yhtyeen keikoilla. Näihin kuuluvat ainakin levyn kovimpiin vetoihin kuuluvat Me ollaan KH-77 ja Kemiallinen toppatakki.



Kakka-Hätä 77:n kakkosalbumi ja ns. ensimmäinen todellinen levy on eheä kokonaisuus. Se sisältää useita huomionarvoisia raitoja, mutta ainakin rumpali Mirkon laulama Tuttipullonimijä, ja päätösbiisi Yritän katsoo huomiseen on syytä nostaa jalustalle. Huoltoasemalle unohdettu mies on satavarmasti yksi kuluvan vuoden parhaista punk-levyistä ja sen avulla Kakka-Hätä 77 vankistaa yhä tukevammin paikkaansa Suomi-punkin johtoryhmässä.

Ilmiössä: Rättö ja Lehtisalo

Rättö ja Lehtisalo on vuodesta 2003 asti toiminut porilaisduo, joka julkaisi viime vuonna viidennen pitkäsoittonsa UU. 8 vuotisen historiansa aikana Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon projektiluontoinen yhtye on saanut kohtuullisesti mainetta ja kuuluu Ilmiö -festivaalin nimekkäimpiin artisteihin.


Etenkin vuonna 2009 julkaistu Hiekkarantaa albumi keräsi paljon huomiota, koska Kauko Röyhkä oli saatu mukaan laulamaan levylle. Ensi lauantaina Uittamon rannalla järjestettävän Ilmiö -festivaalissa mielenkiinto kohdistuukin että saadaanko Röyhkä samalla lavalle Rätön ja Lehtisalon kanssa.


Yhtyeen musiikkia on kuvailtu krautrockiksi, spacerockiksi ja psykedeliaksi.Tätä siis tulemma kuulemaan Ilmiössä paljongissa.

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Turku Rock City presents Dj:t Isukki & Ukkomies 21.7.2011

ROCKIN YLISTYSJUHLA!!!

If you smell....

Dwayne Johnson on epäilemättä hieno mies. Juuri siksi soitamme Kukassa kuluvan viikon torstaina 21.7. pelkkää rockia. Eli lauluja, jotka tavalla tai toisella rockia (ei The Rockia). Rock alkaa raiata klo 22 ja se jatkuu puoli kolmeen. Rock'n'roll All Nite Long, Hail Hail Rock'n'roll, It's only rock'n'roll ja mitä näitä nyt on.

Kun The Rock käskee tulla, silloin tullaan.


Haastattelussa: Ilmiö -festivaalin tuottaja Tuomas Sara


Ensi lauantaina kolmatta kertaa järjestettävä Ilmiö festivaalin ohjelma on jälleen täynnä mielenkiintoisia nimiä. Vaihtoehtomusiikin festivaali tarjoaa yhden päivän aikana yhtä paljon ohjelmaa kuin Ruisrockissa oli koko viikonloppuna.

Ohjelma kokonaisuudessaan:

Absoluuttinen Nollapiste, Aikalaiset, Alpo & Tomi, Antti Tolvi, APROX., Aqua Nebula Oscillator (FRA), Créam on pants DJ´s, DJ Didier, Dreadlock Tales, Eero Johannes, Eleanoora Rosenholm, G-ODD, The Hypnomen, J. Tolvi Semiband, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Kanagawa (HUN), Kanerva ja Sähköpoikabändi, Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo, Kiveskives, Magenta Skycode, Profeetta & Uusi Maailmanuskonto, Rättö & Lehtisalo, The Soul Investigators feat. Nicole Willis, Super Janne, DJ SuperSakari, Tapani Kansalainen, toiminto, Tsembla, Tundramatiks sekä Zabutom (SWE).

SKWEEE-spesiaali “Suomalainen, Ruotsalainen ja Norjalainen” by Harmönia: Easy & Center Of The Universe (NOR), Baba Stilz (SWE), Claws Costeau & Mesak (FI), DJ Zuzu (NOR)

Haastattelun ensimmäisessä osassa Ilmiö -festivaalin tuottaja Tuomas Sara kertoo vähän siitä mistä festivaalissa on kyse.


Haastattelun toisessa osassa pureudutaan tulevan viikonlopun järjestelyihin.

ILMIÖn aikataulu on julkaistu

Tapahtumat alkavat heti porttien avauduttua puoliltapäivin, ja 14 tunnin ohjelmavyörytyksen aloittaa kello 12.05 turkulainen Kiveskives, joka jakaa tuoretta levyään ilmaiseksi varhaisille saapujille. Päivän tahti on vimmainen, sillä ennen iltakuutta festivaalin yli 30 artistista on ehtinyt soittaa jo lähes puolet. Heti iltapäivällä esiintyviin artisteihin lukeutuvat muun muassa Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo, Absoluuttinen Nollapiste sekä Jaakko Laitinen & Väärä raha.

Festivaalin järjestyksenvalvonnassa auttavat tänä vuonna virkaintoiset gorillat, kun turkulainen nukketeatteriryhmä Kuuma Ankanpoikanen soluttautuu yleisön joukkoon. Luvassa on muun muassa kiivasta salapoliisitoimintaa sekä huiman jännittävä krokettitaisto. Festivaalin visuaalinen ilme saa puolestaan lisäväriä turkulaisen Balance Out -Graffiti Art Design Association ry:n järjestämässä maalaustapahtumassa, jonka aikana syntyy vuoden 2011 ILMIÖ-graffiti. RantaILMIÖN:n esiintyjiiksi ovat varmistuneet Iida Umpikuja, Ilkka Kalevi Tillanen & Räme-elukka sekä senegalilainen Kati Percussion Project.

Keskiviikkona 20. heinäkuuta festivaalitunnelmaa lämmitellään kahdella viimeisellä ennakkoklubilla. LieveILMIÖ-klubisarjan kolmannessa ja neljännessä osassa bändit soittavat Fortuna-korttelissa ja Bar Kukassa. Fortuna-korttelin ilmaiskeikalla soittavat Pohjolan Ilmari sekä Karhumauri. Illalla Bar Kukassa lavalle nousevat Faarao Pirttikangas ja DXXXA D & Nukkehallitus.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

JUKKA POJALTA UUSI SILKKII-VIDEO

Jukka Pojan toukokuussa ilmestynyt, erinäisten listojen kärkisijoille ponnahtanut Silkkii-single on saanut rinnalleen uunituoreen videon. Anatom Allstarin käsialaa oleva kesäinen video on kuvattu heinäkuun alussa Bromarvissa sekä keikoilla Ruisrockissa, ravintola Pacificossa ja ravintola Piilopaikassa.


Jukka Pojan kesään kuuluu _runsasta_ keikkailua sekä Sound Explosion Bandin että DJ Andorin kanssa. Suuren yleisön festivaaliesiintymisiä ja kuumia klubikeikkoja yhdistää korkea intensiteetti ja oikea meininki - keikkafiilistä ei lainkaan haittaa yleisön jakama hyvä energia ja ilon laineina ryöppyävä välitön palaute.


Silkkii on Jukka Pojan myöhemmin ilmestyvän albumin ensimmäinen single. Levyä työstetään tuottaja Bommitommin johdolla vailla paineita erinomaisella sykkeellä keikkailun lomassa ja julkaisuajankohta on luvassa myöhemmin. Albumia odotellessa faneille tarjotaan mahdollisuus päästä tutustumaan lähemmin artistin sielunelämään ja itse musiikin syntyyn uuden, Johnny Knigan julkaiseman Jukka Poika - fanikirjan muodossa.


Jukka Pojan loppukesän keikat näyttävät tältä :


22.7. SuomiPop-festari, Jyväskylä (SEB)

23.7. Beach Party, Karkkila (SEB)

27.7. Down By The Laituri, Turku (SEB)

28.7. Kotkan Meripäivät (SEB)

29.7. Kuopiorock, Kuopio (SEB)

30.7. QStock, Oulu (SEB)

31.7. Faces Etnofestarit, Karjaa (DJ)

4.8. Lappeenranta (DJ)

5.8. Pipefest, Jämsä (SEB)

6.8. Sulatto, Raahe (SEB)

7.8. Porispere, Pori (SEB)

13.8. Midinght Oil, Alavus (DJ)

19.8. Blockfest, Tampere (DJ)

20.8. Rautalampi (DJ)

26.8. Huvila-teltta, Helsinki (SEB)

2.9. Lutakko, JKL (SEB & Raappana)

3.9. Kuopio (SEB & Raappana)

7.9. Vulcanalia, Oulu (DJ)

9.9. Tre (SEB & Raappana)

10.9. Mikkeli (SEB)

15.9. Joensuu (SEB)

16.9. Seinäjoki (SEB & Raappana)

30.9. Kouvola (DJ)

21.10. Hämeenlinna (SEB & Raappana)

22.10. Tavastia, HKI (SEB)


torstai 14. heinäkuuta 2011

Levyarvostelu: Joss Stone - LP1


Neiti Joss Stonen levyt kiertävät jotain outoa sykliä. Soul Sessions -debyytin jälkeen on julkaistu Mind, Body&Soul, Introducing Joss Stone ja Colour Me Free. Kukin levyistä on haastatteluiden perusteella henkinyt jonkinlaista "todellisen Joss Stonen" esiinmarssia. Nyt julkaistu neljäs levy on siis nimeltään LP1, joka nimensä puolesta ilmeisesti on jatkamassa tätä teemaa.

Se Jossin kunniaksi on sanottava, että neidon levyt ovat reilusti erilaisia, vaikka tietyt peruspilarit ovatkin paikallaan. LP1 ei ole huono levy, mutta yllättävä se on. Joss Stone marssi teini-ikäisenä musiikkikoneiston rattaisiin uskomattoman vahvaäänisenä soullaulajana. Kahdeksan vuoden jälkeen Soul Sessionsilla ihastuttaneesta laulajasta on toki jäljellä ääni, mutta mitä on soulille tapahtunut?

Se on edelleen läsnä siellä täällä, mutta yleisvaikutelma on paljon lähempänä peruspoppia kuin sielukasta soulia. Ne soulimmat palat erottuvatkin levyltä kiekon parhaimpina biiseinä.


Pienellä pureskelulla levyn biisit asettuvat uomiinsa. Jossin ääni pelastaa paljon, eikä mikään biisi ole kelvoton. Grooveimmissa paloissa taustamuusikot myös osoittavat taitonsa, mutta hiukan epätasaiseksi kokonaisuudeksi LP1 jää.

Loppulausuma: Joss Stone lipuu yhä lähemmäs valtavirtaa, eikä se huonosti suju. Mieluummin kuitenkin enemmän soul-vaikutteita pintaan.

Erityistä: Älyttömän lahjakas neiti Stone on noussut varsin suosituksi varsinkin Briteissä, mutta täysin hän ei vieläkään ole potentiaaliaan pystynyt lunastamaan. Sitä täydellistä Joss Stone -levyä edelleen odotellaan.


keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: bob hund

Turku Rock City tapasi ruotsalaisen indie rock -pumppu bob hundin Jonas Jonassonin ja Conny Nimmersjön bändin Ruisrock-vedon jälkeen. Mitä jäi keikasta käteen, ja mistä orkesteri kaivaa kaiken energian live-esiintymiseensä?