Näytetään tekstit, joissa on tunniste Frank Turner. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Frank Turner. Näytä kaikki tekstit

tiistai 25. helmikuuta 2014

Keikalla: Frank Turner & The Sleeping Souls @ Nosturi 24.2.2014


Turku Rock City matkusti eilen Helsingin Nosturiin katsomaan Frank Turneria. Miestä, jota ei tässä blogissa tulla koskaan ylistämään liikaa. Frank Turner & The Sleeping Souls jätti jälleen jälkensä sydämiimme.

The Tape Deck Heart Tour saapui siis tällä kertaa Helsinkiin, maanantai-iltana. Eipä tuo haitannut, Turusta minibussi alle ja 10 iloista, lähes täydellisen musiikkimaun omistavaa ihmistä matkaan mukaan.

Lämmittelyakteina olivat Ducking Punches ja J. Kiesi Grandes. Varmasti aivan hyviä artisteja, mutta Frank ei lämmittelyä kaipaa. Lämppärit jäi näkemättä, kun tuijotettiin alakerran baarissa tuoppia.

Frank Turner nukkuvine sieluineen veti jälleen kerran huikean keikan. Yleisöä muistettiin kosiskella suomenkielisillä fraaseilla sekä suomeksi käännetyillä sanoituksilla, joissa mainittiin myös Vesku Loiri. Frank muisti myös mainita rikkoneensa kesällä Mikkelin Jurassic Rockissa selkänsä niin pahoin, että kuntoutuksessa meni puoli vuotta. Hyvät muistot miehellä Suomesta, siis.

Itse settilista ei juurikaan yllätyksiä tarjonnut. Esimerkiksi Recovery, Losing Days, Plain Sailing Weather ja henkilökohtainen suosikkini Polaroid Picture... Kaikki kuultiin. Kappaleet pyörivät luonnollisesti kiertueen nimen mukaisesti Tape Deck Heart -albumin ympärillä, mutta vanhempaakin tuotantoa kuultiin mukavasti.

Itseasiassa konsertin huippuhetket löytyivät England Keep My Bones -levyn lauluista. Eritoten Peggy Sang The Blues ja Glory Hallelujah saivat kansan intoutumaan väkevään yhteislauluun ja tunnelma oli katossa. Lopulta ajantaju katosi ja yhtäkkiä lähes kaksituntinen elämys oli ohi ja I Still Believe pisti täydellisyyttä hipovan elämyksen nippuun. Ainoa mikä jäi kaivelemaan oli se, etten tällä kertaa muistanut toivoa Twitterissä NOFX-coveria.

Keikan parasta hetkeä ei ole vaikea nimetä. Se oli I Am Disappeared, jonka päällikkö aloitti yksin ja noin kolmen minuutin kohdalla bändi yhtyi ilonpitoon. Huikeaa. Katso itse.






Kuten ylhäältä näette, oli Frankilla jälleen keikan jälkeen aikaa vaihtaa kuulumiset ja ottaa yhteiskuvat fanipoikien kanssa. Paluumatkalla Turkuun ystäväni Karhuherra kysäisi, että mitäs pidin keikasta. Vastasin: "Olin onnellinen." Siinä se kiteytettynä.

Kiitos jälleen kerran, Frank Turner.

Rakkaudella

@juhanikoskinen A.K.A. Poju

torstai 3. tammikuuta 2013

Katse tulevaisuuteen



Tähän aikaan vuodesta on luoda katsaus alkaneen vuoden aikana julkaistaviin levyihin. Poikkeuksetta tulevaisuus tavataan todeta valoisaksi, mutta tänä vuonna optimismiin on aihetta. Useampi 2013 uuden levyn julkaiseva artisti tai bändi on nimittäin jo ehtinyt julkaista esimakua tulevasta.

Vuoden sadon poimiminen aloitetaan jo ensi viikolla, kun Jätkäjätkät julkaisee odotetun kolmannen levynsä. Viime kesänä ilmestynyt eka sinkku löi odotukset tappiin ja voin salaisuutena kertoa, että ei ne muutkaan biisit paljoa huonompia ole.


Uudenvuodenaattona ilmestynyt J. Karjalaisen Mennyt mies ennakoi maaliskuussa ilmestyvää uuttta Karjalais-levyä. Lännen-Jukan vuosien jälkeen Jii on siirtynyt takaisin "perinteisempään" Jii-soundiin. Muusikot taustalla ovat jälleen huippuluokkaa, joten odotukset ovat korkealla. Mennyt mies sai ainakin sosiaalisessa mediassa varsin positiivisen vastaanoton. Eihän tuo mikään superbiisi ole, vaikka kelpo ralli onkin. Mistä yleinen ylistys johtuu? Ehkä siitä, että Jiin "kumman tuttua, kaunista" soundia, jossa autotunet ei juhli, on kaivattu. Maaliskuussa on myös ilmestyvä folkpunkin suurimman pastorin Frank Turnerin viides studiolevy. Eka sinkku tässäkin tapauksessa lupaa paljon. Josko viidennellä kerralla päästäisiin edes lähelle sitä täydellisyyttä, jota miehen livekeikat odottavat. Pari kertaa levyt ovat jo olleet lähellä täydellisyyttä, mutta aivan odotukset eivät ole täyttyneet. Winchesterin hujopilla kun on eväitä lyödä tiskiin tämän vuosituhannen kovin levy.
Eikä tämä tähän jää. Ainakin Bad Religionin, Dropkick Murphysin ja Nick Caven tuleviin levyihin täytyy paneutua. Turkulaisittain seuraamisen arvoisia nimiä ovat esimerkiksi uudet tulokkaat Sans Parade ja The 5th of April. Ja eiköhän vuoteen mahdu muitakin uusia tuttavuuksia. Sellaisia kuin viime vuonna olivat vaikkapa Pää kii, Alabama Shakes tai Cory Branan.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Viikon video: Frank Turner - Balthazar, Impresario (Wembley Arena)



Tämän viikon videonosto ei ole perinteinen musiikkivideo. Frank Turner räjäytti Webleyn huhtikuun puolessa välissä ja viikon video osuu miehen harjoituksiin ennen kyseistä keikkaa. Yksinkertaisessa videossa ei kuvakulmilla kikkailla, tärkeintä on vain kappale ja fiilis jonka tyhjä areena luo.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Läpi repaleisen lokakuun keikan voimalla

Poikkesinpa vain nopeasti postaamaan tämän puolitoistatuntisen rock-juhlan. Turnerin Frankki näyttää olevan iskussa. Blogi myös palailee hiljalleen elävien kirjoihin jokavuotiselta kuukauden "kesälomaltaan". Ihan lähiaikoina siis.

perjantai 5. elokuuta 2011

Viikon video: Frank Turner - If Ever I Stray

Mikä siinä on kun brittien pitää kuvata musiikkivideot aamunkoitteessa rannalla? Lahjakas nuoriherra Turner on syyllistynyt myös tähän perisyntiin. Tänä vuonna England Keep My Bones -levyn julkaissut Frank Turneria on hehkutettu moneen otteeseen tässäkin blogissa ja eikä syyttä.



Mutta nyt tuntuu että Turneria on johdettu harhaan. Englang Keep My Bonesilta ensin julkistettu I Still Believe ei ollut sekään ihmeellinen musiikkivideona, mutta tunnelmaltaan ja kuvaukselta ihan hauska. If Ever I Stray on kuvattu biisin sanoman mukaisesta Englannin kanaalin rannalla. Turnerin omaperäisyys artistina olisi ansainnut parempaa. Eihän tässä videossa mitään vikaa ole, mutta tämä on nähty jo aikaisemmin.

maanantai 1. elokuuta 2011

Viikon Spotify: Tim Barry - 28th And Stonewall

Tim Barryn tuotantoon tuli tutustuttua laajemmin hiljattain ilmestyneet split seiskan kautta, jossa toisella puolella oli Frank Turnerin Try This At Home ja toisella Tim Barryn Thing Of The Past. Tämän innoittamana ajattelin jakaa ilosanomaa Viikon Spotifyn muodossa, valitsin tähän tarkoitukseen viime vuonna ilmestyneen 28th and Stonewall.

Tim Barry kuuluu samaan kategoriaan Frank Turnerin ja Chuck Raganin kaltaisten ex-punkkareiden kanssa, jotka ovat vaihtaneet tyyliään astetta folkimpaan suuntaan. Tim Barry hankki kannuksensa punkbändissä nimeltään Avail, mutta on vuodesta 2004 asti toiminut sooloartistina. 28th and Stonewall on järjestyksessään Barryn neljäs levy. 14 biisiä tiukkaa folk-punkkia ja americanaa, jos tätä johonkin pitäisi verrata niin kyllähän Barryn tuotannossa on paljon samoja elementtejä kuin Chuck Raganilla. Mutta Barryn levyissä on myös enemmän kantrin ja bluessin vivahteita.

Elokuu on hyvä aloittaa Virginialaisen folkin parissa.


maanantai 30. toukokuuta 2011

Englanti pitää mun luuni


No niin, nyt sitä saa! Nimittäin Turnerin Frankin ensi viikolla ilmestyvä levy England Keep My Bones on kuultavissa nyt NME:n sivuilla kokonaisuudessaan. Eli tarkalleen täällä näin.

Pikaisella kuulemalla odotus on kannattanut. Jokohan Frank alkaisi vähitellen kolkutella isompien areenoiden portteja? Tätä kelpaa maistella pitkälle kesään. Vielä kun äijä saataisiin sille paljon puhutulle Suomen minikiertueelle.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

30 Day Song Challenge: Day 22

day 22 - a song that you listen to when you’re sad

Useimmiten suruni ovat viime aikoina (=vuosina) liittyneet yhteen tiettyyn juttuun. Frank tietää näköjään tarkalleen, miltä se tuntuu.

Long Live The Queen - Frank Turner

tiistai 19. huhtikuuta 2011

30 Day Song Challenge: Day 3


Tämä ei ollut ollenkaan hankala, koska monet biisit tekevät minut iloiseksi.

day 03 - a song that makes you happy

Päädyin siis biisiin joka tuli ensimmäisenä mieleen. Viime vuoden Ruisrockissa, kun tämän ensimmäistä kertaa kuulin, tuli hyvä fiilis. Sen jälkeen on tullut aina hyvä fiilis, myös melko huonoina hetkinä.


Frank Turner - I Still Believe

torstai 24. helmikuuta 2011

Frank Turnerin uuden levyn nimi julki



Frank Turnerin
neljäs studioalbumi on saanut nimen. Kesäkuun 7. päivä julkaistava levy kantaa nimeä England Keep My Bones.

Viime vuoden lopulla julkaistu Rock 'n' Roll -ep antoi osviittaa tulevasta ja Turku Rock Cityn toimitus odottaa Turnerin seuraavan levyn olevan lopullinen läpimurto.

Tässä hieman esimakua tulevasta:

Peggy:


The Next Round:


Aiemmin tällä viikolla Turner julkistettiin pääesiintyjäksi Donington Park:in Download Festival:iin.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Viikon Spotify: Lucero - 1372 Overton Park


Viikon Spotifynä on tällä kertaa Tenneseestä ponnistavan Luceron 1372 Overton Park.

Euroopassa pienemmälle huomiolle jäänyt orkesteri on liki 12-vuotisen uransa aikana ehtinyt kuitenkin jo levyttämään yhdeksän julkaisua. Näistä viimeisin on vuonna 2009 ulos tullut 1372 Overton Park, jota voisi kuvailla eräänlaiseksi southernrockin ja punkin fuusioksi.

1372 Overton Park on Luceron debyytti ison levy-yhtiön leivissä. Onneksi orkesteri pystyi säilyttämään saman tinkimättömyyden työssään, kuin aiemmilla levyillä. Vokalisti Ben Nichols laulaa edelleen elämistä jotka eivät etene mihinkään ja arkisen elämän antisankareista. Tekstien sisällön lisäksi levyltä löytyy musiikillisiakin yhtymäkohtia Bruce Springsteenin kanssa. Levyn avausraitakin kuulostaa ajoittain eräänlaiselta köyhän miehen Born to Runilta

Muun Luceron tuotannon lisäksi suosittelen Nicholsin soololevyyn The Last Pale Light In The West tutustumista.

Lucero on kiertänyt viimeisen vuoden Social Distortionin lämppärinä yhdessä Frank Turnerin kanssa.

perjantai 31. joulukuuta 2010

Arkistosta: Frank Turner @ Ruisrock

Vuosi on hyvä päättää muistelemalla sitä lämmintä heinäkuun päivää ja iltaa, jolloin Turnerin Fränkki vieraili varsinaisessa Suomessa, tapasimme hänet ja Frank soitti yhden Ruisrock-keikan.

Lupaamme ensi vuonnakin päätyä hyville keikoille ja päivittää blogia ahkerasti, tulipa Voicen äänestyksessä voittoa tai ei (saa silti käydä äänestämässä ;). Hyvää uutta vuotta, ottakaa iisisti.






tiistai 28. joulukuuta 2010

In the year 2011

Katsaus kristallipalloon...

Vuosi 2010 jää aikakirjoihin hyvänä musiikkivuotena. Alkavakin vuosi näyttää jo nyt lupaavalta. Turku Rock Cityn pojat keräsivät muutaman tärpin varmistuneista tiedoista ja pienistä viattomista huhuista.

Levyt:

Erityisesti Isukissa aiheuttaa positiivista kutinaa Foo Fightersin aktivoituminen. Uuden kiekon on tarkoitus tulla ulos keväällä 2011. Dave Grohl kokosi poppoonsa kasaan studioon syksyllä 2010, kun Them Crooked Vulturesin kiertue loppui. Julkisuuteen päästettyjen tietojen mukaan uudesta levystä on tulossa Foo Fighterssin raskain levy. Levyn tuottajana häärii Butch Vig, joka tuotti aikanaan myös Nirvanan Nevermindin. Krist Novoselic on myös vierailemassa tulevalla levyllä. Grohl ja Novoselic eivät ole levyttämässä yhdessä yli 20 vuoteen.



Pitkin vuotta blogissa on vaahdottu aktiivisesti myös Frank Turnerista. Ei siis ihme, että jossain vaiheessa ilmestyvää neljättä pitkäsoittoa odotetaan kuumeisesti blogosfäärin tällä(kin) laidalla. Turner julkaisi Rock n Roll –EP:n vuoden 2010 lopulla, joka antoi viitteitä tulevasta albumista.



Isukki vinkkaa myös, että Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo julkaisee Maan näkyjä-levyn helmikuun 16. päivä. Keskitalohan keikkaili Turun seudulla heinäkuussa, jolloin oli myös Turku Rock Cityn tentissä.



Pojun lapsuuden ja nuoruuden sankari Apulanta on vuoden sapatin jälkeen palannut studioon. Kolme biisiä on jo narulla, ja uutta materiaalia odotellaan kuumeisesti. Mitä velho nimeltä Toni Wirtanen on vuoden tauon aikana kehittänyt viisaan päänsä sisällä? Toivottavasti edessä on paluu juurille.



Turkulainen So Called Plan on myös julkaisemassa kolmatta studioalbuminsa. Ensimmäisen levyn Same About the Sorrow –hitin jälkeen on ollut hiljaisempaa. Vuonna 2008 ilmestynyt kakkoslevy ei suurta suosiota nauttinut, vaikka Pojun stereoissa kiekko pyöri aktiivisesti. Keikoilla kuultu uusi materiaali nostaa odotuksia. Onko kokonaisuus kuten vanhempi materiaali tässä alla.



Raskaammassa sarjassa pitää ehdottomasti muistaa myös, Suomen parhaimpiin punk-bändeihin luettavan The Dwyersin uusi lätty. 2009 ilmestynyt Gas Station Masturbation –debyytti oli täyttä timanttia ja sitä on markkinoitu jenkkilässä asti. Uusi albumi ei toivon mukaan tuota pettymystä.

Runotyttöjen ja Ukkomiehen rakastama Scandinavian Music Group on myös sulkeutunut studioon. Uutta levyä on pukkaamassa loppukevään sydänsurujen soundtrackiksi. Banjoherätyksen pari levyä sitten saanut SMG on kuulemma löytänyt kaapin perältä jälleen sähkökitaran. Joel Melasniemen studiopäiväkirjassa vilahtelee mm. sellaisia referenssibändejä kuin Boston, Crosby,Stills,Nash&Young, 22 Pistepirkko ja Vampire Weekend. Odotamme mielenkiinnolla kakkos- ja kolmoslevyn synteesiä toivoen.



Muita odottamisen arvoisia levyjä on tulossa ainakin PJ Harveyltä (helmikuun 14.). Huhuja on liikkunut myös Rage Against the Machinen uudesta levystä, jonka olisi tarkoitus ilmestyä kesällä.

Keikat:

Tähän mennessä varmistuneista keikoista Isukki odottelee kuumeisimmin System of a Downin kipuamista Provinssirockin lauteille. Myös Poju on suuntaamassa Provinssiin ainakin Anal Thunderin perässä. Muutenkin kesän festivaalitarjonta kiinnostaa Pojua. Avenged Sevenfold lupaili taannoisella Helsingin keikalla pikaista palaamista Suomeen. Ehkä jo kesällä. Provinssi, Ruisrock, can you hear us?

Kovimmat odotukset kohdistuvat huhuttuun Frank Turnerin minikiertueeseen alkuvuodesta. Myös Isukkiin vahvan vaikutuksen Tavastialla marraskuussa tehneen Gaslight Anthemin on huhuttu saapuvan jälleen Suomeen...

Päiväunia Isukki näkee grungelegendojen, kuten Pearl Jam ja Soundgarden, näkemisestä. Ja jos vielä se RATM saataisi Suomeen asti...



Festariuutisten odottelun lomassa Pojun katse on suunnattu tiukasti maaliskuuhun, jolloin Suomeen saapuu The Haunted. Ruotsi-metallin huippunimi on tehnyt vaikutuksen ennenkin Suomessa mm. Turun Klubilla. Tällä kertaa orkesteri seisahtuu Tampereella, Helsingissä, Turussa ja Seinäjoella.

Jos vielä se uudelleen henkiinherännyt skate punk -legenda Blink 182 eksyisi Euroopan kiertueellaan koti-Suomeen, alkaisi Pojun vuosi olla kohdallaan…



Ukkomiehen matkakuume on kohonnut tasaisesti koko vuoden, kun ei ole ulkomailla piipahtanut. Lontoon Hyde Parkissa järjestettävä Hard Rock Calling kiinnostaa isosti, mutta parina viime vuonna siellä ovat esiintyneet E Street Band ja Pearl Jam. Tänä vuonna Bon Jovi. Mutta joku kiinnostava iso nimi ja pari pienempää mielenkiintoista kiinnitystä, niin laitetaan lentoliput tilaten.

Päiväunia tietenkin nähdään (jälleen) Tom Waitsin saapumisesta Eurooppaan. Jos mies vanhalle mantereelle eksyy, Ukkomies on siellä kanssa. Ja totesihan se Brucekin joulukuun alussa Asbury Parkissa "we'll be seeing you soon"...



Jos ei minnekään muualla niin tämän syyskuussa 2011 lienee syytä suunnata viimein tarkastamaan Lahti blues&roots-bileet. Kattaus on nimien puolesta perinteisesti ollut kunnossa.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Vuoden biisit 3/3

Eli tältä vuosi näytti Ukkomiehen silmin...

Kymmenen biisiä, joista vuosi muistetaan.



1. I Still Believe - Frank Turner





2. Bring It On - Gaslight Anthem





3. 5th Avenue bar - Dylan Leblanc






4. Little Faith - National






5. Burning The Bowery - Jesse Malin






6. Hilkka Taskinen - J. Karjalainen






7. Vanha biisi - Anssi Kela






8.. Trains Are Leaving The Yard - Magenta Skycode






9. Tuulen poika - Sir Elwoodin hiljaiset värit






10. The Circus - Tuomo



sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Vuoden biisit 1/3

Eli tältä näytti vuosi Isukin silmin...

Kymmenen biisiä, joista vuosi muistetaan.

1. Frank Turner - I Still Believe



2. The Gaslight Anthem - Queen of Lower Chelsea



3. Dylan Leblanc - 5th Avenue Bar



4. Danko Jones - Had Enough



5. Jakob Dylan - Everybody's Hurting



6. Neil Young - Walk With Me



7. Timber Timbre - Demon Host



8. Mark Lanegan & Isobel Cambell - Come Undone



9. Mulatu Astatke - The Way To Nice



10. Johnny Cash - Ain't No Grave

maanantai 6. joulukuuta 2010

TRC:n joulukalenteri luukku 6.

Wham!in Last Christmas on kaikessa juustoisuudessaan jouluklassikoiden (härskiintynyttä) kermaa. Michaelin George ja Ridgeleyn Andrey eivät bändiä aivan tosissaan tainneet suuren suosionsa vuonna 1984 tehdä.

80-luvun lopulla kaikista maailman ihmisistä Timo T.A. Mikkonen teki versioinnin tästä biisistä. Kukaan ei tainnut kertoa T.A:lle, että biisiä ei tarvitsisi ihan tosissaan ottaa. (Lukijoiden mielenterveyden takia jätin linkittämättä. Löytyy kyllä Youtubesta).

25 vuotta alkuperäisen version jälkeen Turnerin Frank coveroi Last Christmasin ja teki biisistä yllättäen lähes vakavasti otettavan joululaulun. Aikamoista.

Viikon Spotify: Frank Turner - I Still Believe

Tämän viikon Spotifynä Frank Turnerin uunituore single I Still Believe. Tästähän Isukki ja Ukkomies pääsivät monen muiden tavoin nauttimaan kuluneen vuoden Ruisrockissa.

Kyseinen veisuhan löytyy 6.12. ilmestyvältä Rock 'N' Roll Ep:ltä, joka laitetaan suurennuslasin TRC:n toimituksessa heti, kun vain lätyn käteen saamme.

Kokopitkää levyäkin on tyrkyllä ensi vuoden alusta. Odotukset ovat myös sen suhteen korkealla. I Still Believe löytyy myös tulevalta albumilta. Toivoa sopii, että muu materiaali on yhtä kovaa luokkaa. Jos näin on, kyseessä on vahva ehdokas vuoden albumiksi 2011.

torstai 23. syyskuuta 2010

Happy birthday Bruce

9/23/10

Hei B,

Olisin halunnut tehdä jotain erityistä syntymäpäiväsi vuoksi, mutta en muilta kiireiltäni juuri ehtinyt valmistella mitään. Laulaaakaan en osaa, joten suuria serenadeja en viitsi vetää. Keräsin kuitenkin muutaman vanhan ja vähän uudemman tutun kasaan. Heidän avullaan saatiin aikaan tällainen pieni muistaminen. I'll see you further on up the road.

I

P.S. Se ensi vuodelle hiukan huhuttu rundi... Voisiko sitä siirtää esim. vuodella eteenpäin. On rahat vähän tiukalla.























maanantai 19. heinäkuuta 2010

Viikon Spotify: Million Dead

Million Dead

Viisaat ihmiset ovat sitä mieltä, että nykyisyyttä ei ole ilman menneisyyttä. Kuten jotkut ovatkin kenties havainneet Turnerin Fränkkiä on tullut viime aikoina tullut hehkutettua useaan otteeseen meillä ja muualla.

Akustisempaan ilmaisuun Frank on siirtynyt täysverisen punkin puolelta. Aikanaan hän vaikutti Knee Jerk -nimisessä punk-poppoossa. Ennen soolouraa mies lauloi Million Deadissa, jonka täydellisen kahden levyn pituisen diskografian Spotify tarjoaa.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Haastattelussa: Frank Turner

Rock City boys Mies mustissa & Daddy Cool were privileged to have a chat with Frank Turner just before his gig in Ruisrock. So ladies and gentleman here it is uncut!

Ehkä maailman mukavin muusikko, Frank Turner antoi Rock Cityn pojille haastattelun juuri ennen Ruisrockin keikkaa. Arvoisat lukijat tässä se on leikkaamattomana!


Part 1. / Osa 1.



Part 2. / Osa 2.



Photographs of the second part were taken by Jani Mesikämmen.

Toisen osan kuvat on ottanut Jani Mesikämmen.