Huom! Tämä on äärimmäisen puolueellinen fanipojan "levyarvostelu", jolla ei ole perinteisen levyarvostelun kanssa mitään tekemistä. Because I can.
Missä olit tammikuussa 1995, kun heinolalainen Apulanta-yhtye julkaisi debyyttialbuminsa, joka kantoi nimeä Attack of the A.L. People? Minä olin 8-vuotias turkulainen nuorimies, joka vasta etsi itseään musiikin saralla. Tästä levystä tuli kuitenkin lopulta yksi tärkeimmistä. Ja orkesterista suunnannäyttäjä.
Huomenna 3.10.2014 Apulanta julkaisee Revenge of the A.L. People -albumin, joka on siis Attack of the A.L. Peoplen uudistettu versio, noin 20 vuotta myöhemmin. Kaikki 13 kappaletta on äänitetty sekä sovitettu uudelleen, ja toisia on rukattu uuteen uskoon kovemmalla kädellä kuin toisia.
Revenge of the A.L. People tuli Spotifyyn ennakkokuunteluun viikko sitten, ja siitä astihan sitä on hinkattu edestakaisin. Levystä kuuluu erinomaisesti se, että sitä tehdessä on ollut ennen kaikkea hauskaa. Kappaleet on tuotu tähän päivään, mutta alkuperäisiä versioita kunnioittaen.
Nähdään lauantaina -biisin 2014-version kitarasoolo on upea, Aurinkoon-veisussa kuuluu uuden basistin Ville Mäkisen kädenjälki kontrabasson myötä, Kolme vuotta (Mennään naimisiin) karkaa miltei humpan puolelle ja Kelpaanhan, rakkaani? runttaa eteenpäin paremmin kuin sata jänistä.
Mutta kaikkihan tietävät, että Päivästä toiseen on Attack of the A.L. People -levyn paras biisi. Ja niin se on myös Revenge of the A.L. Peoplen. Vaikka monet albumin kappaleiden sanoituksista ovat melko korneja, niin on uskomatonta, miten hienon tekstin 19-vuotias Toni Wirtanen on kirjoittanut tähän lauluun. Uusi versio antaa Päivästä toiseen -kappaleelle miltei kokonaan uuden elämän. On jouset ja systeemit. Tippa linssissä taas.
Sitten. Kellä 90-luvun lopulla teini-ikäänsä eläneellä ei muka olisi jonkinlaista suhdetta mysteerin verhon takaa koskettavalla tavalla itsemurhasta kertovaan Ilona?-kappaleeseen? Tämän taideteoksen uutta versiota odotin kaikkein eniten, osittain pelolla, mutta turhaan. Vuoden 2014 Ilona? on juuri niin kaunis ja mahtipontinen kuin sen pitääkin olla. Pianot, jouset, soolo ja taas rakastutaan uudelleen.
Kaikkea muuta kuin heikko
Ari Väntäsen Apulannasta kertovassa Kaikki yhdestä pahasta -kirjassa yhtyeen jäsenet teilaavat Attackin heikoksi levyksi ja tuntuvat osittain jopa häpeävän sitä ja sen soundimaailmaa. Mutta uudet sovitukset kertovat jälleen kerran sen, että itse biisit ovat erinomaisia, eikä Attack of the A.L. People turhaan ole monelle Apis-diggarille se tärkein albumi.
Itse tutustuin Apulantaan vuonna 1996, kun sain 10-vuotissyntymäpäivälahjaksi Ehjä-nimisen c-kasetin ja Attack piti luonnollisesti hankkia heti perään. Siitä se sitten alkoi, tähän päivään asti kestänyt rakkaustarina.
Kaikki levyt hyllyssä, satoja todistettuja keikkoja ja tärisevin käsin kuvattu haastattelu keikkabussissa DBTL:ssä, kunnes Sipe Santapukki huomasi mun Apis-tatuoinnin ja juttu alkoi luistaa. Pari vuotta myöhemmin myös Toni "inspiroitui" tatskastani ja päädyin oikein Apulannan Facebook-sivulle. Hyviä hetkiä fanipojalle.
Attack of the A.L. Peoplella on aina paikka Apulanta-ystävän sydämessä. Ja Revenge kohtelee sitä paikkaa hyvin.
Albumin parhaat kappaleet: Kelpaanhan, rakkaani?, Päivästä toiseen ja Ilona?.
Ei tietenkään yhtä hyvä ja tärkeä kokonaisuus kuin se, jonka parissa on kasvettu 8-vuotiaasta 28-vuotiaaksi. Jota kuunnellessa on itketty ja naurettu. Uskottu, että elämä ei ole elämisen arvoista ja taas tajuttu, että nousee se aurinko huomennakin. Mutta kiitos tästä kasvojenkohotuksesta Toni, Simo ja Tuukka (joka vastasi kansitaiteesta). Toki nyt myös Ville. 9/10.
Ja tästä vuoteen 1995 ja versioihin, jotka eivät vanhene koskaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti