Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haastattelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haastattelu. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Haastattelussa: Joose Keskitalo 2012


Turku Rock Cityn haastattelussa Joose Keskitalo kertoo mm. uransa kuudennen albumin Vyötä kupeesi ja tule! -teosta ja sielun myymisestä pirulle. 

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Haastattelussa: Devil Box




Turkulainen Devil Box julkaisi tammikuussa debyyttialbuminsa The Thing at the End. Kahden miehen intohimoinen suhde slidekitarointiin on tallentunut mainioksi kokonaisuudeksi. Täysin instrumentaali levy vie mielen hypnoottisella tavalla vaeltelemaan jonnekin kauas.



Kuuntele Devil Boxin Antti Alangon haastattelu alta:



keskiviikko 3. elokuuta 2011

Haastattelussa: The 5th of April

Turkulainen The 5th of April avasi DBTL-lauantain pelin ikärajattomalla The Alueella. Keväällä Turku Bandstandin nimiinsä kuitannut bändi valmistelee parhaillaan debyyttijulkaisuaan. Oheisessa haastattelussa basisti Tuomas Markkula ja rumpali Juho Sorvari paljastavat muun muassa, millaista symboliikkaa bändin nimen taakse kätkeytyy.


The 5th of April haastattelu by Turku Rock Cty

tiistai 2. elokuuta 2011

Haastattelussa: Jarkko Martikainen

Myös YUP:sta tuttu Jarkko Martikainen kuului DBTL:n Linnateatteri-iltojen esiintyjiin. Ennen keikkaa käydyn juttutuokion aikana selvisi mm. miten Martikaisen nykyinen soolona kiertäminen eroaa YUP-ajoista.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Apulanta


Turku Rock City istahti Down By The Laiturissa Suomen suosituimman rock-bändin keikkabussiin. Millainen tulee olemaan Apulannan seuraava albumi ja millaisia DBTL-muistoja yhtyeellä on?

Haastattelussa: Apulanta by Turku Rock Cty

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: M.A.Numminen


M.A. Numminen
ja Pedro Hietanen esiintyivät DBTL:ssä Gommina ja Pommina seikkailupuistossa perjantaina päivällä. Saksalaisen dokumenttiryhmän seuraama M.A. Numminen ehti tiukasta aikataulusta huolimatta antaa haastattelun. Kuinka korkealle M.A. Numminen arvostaa Åbo Akademin myöntämän valtiontieteiden kunniatohtorin arvonimen?

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Kari Peitsamo

Keskiviikkona Linnateatterin Yksinäisten illassa esiintyi Kari Peitsamo. Juuri ennen keikkaa annetussa haastattelussa selviää mm. mitä tapahtui, kun Peitsamo ja Kotiteollisuuden Jouni Hynynen tapasivat ensi kerran.

Haastattelussa: Jyrki 69/The 69 Eyes

The 69 Eyes heitti eilen Turun Apollossa akustisen DBTL-keikan. Bändin laulaja Jyrki 69 kertoi Turku Rock Citylle tunnelmiaan ennen keikkaa. Haastattelun aikana puhuttiin myös mm. seuraavasta The 69 Eyes -levystä.

DBTL: haastattelussa - Juha Lehti/Sir Elwoodin hiljaiset värit




Sir Elwoodin hiljaiset värit nousee perjantaina DBTL:ssä täyden katsomon eteen Turun kaupunginteatterissa. Alla olevista haastatteluista selviää mm. se, miten Juha Lehti suhtautuu nykyään bändin 20 vuotta sitten levyttämään debyyttilevyyn ja miten kiireinen kesä on bändiltä mennyt.




Juha Lehti haastattelu osa 2 by Turku Rock Cty

torstai 28. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Samae Koskinen

Eilen Linnateatterissa soolona esiintynyt Samae Koskinen kertoi Turku Rock Citylle kuulumisiaan ennen kuin nousi teatterin lauteille. Haastattelussa paljastui mm. millainen oli Koskisen karmein keikkakokemus Turussa.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: PK Keränen/22-Pistepirkko

Turku Rock City tapasi PK Keräsen hänen Linnateatterin soolokeikkansa jälkeen. Juttutuokion aikana selvisi mm. miten 22-Pistepirkon uusi levy eroaa aiemmista, ja mitä PK:n kesään kuuluu keikkailun lisäksi.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Tommi Liimatta/Absoluuttinen Nollapiste

Yksi lauantaisen Ilmiö-festivaalin vetonauloista oli Absoluuttinen Nollapiste. Bändin laulaja Tommi Liimatta kertoi keikan jälkeen Turku Rock Citylle mm. yhtyeen uudesta albumista.

Haastattelussa: Tuomas Sara

Lauantaina järjestetty Ilmiö-festivaali joutui rajun ukonilman pyöriteltäväksi. Tapahtuman vastaava tuottaja Tuomas Sara kertoi Turku Rock Citylle tunnelmiaan, kun myrsky hetkeksi taukosi.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Kauko Röyhkä

Kauko Röyhkä ja Severi Pyysalo heittivät Ilmiössä vaikuttavan keikan, jota festarivieraat kerääntyivät katsomaan sankoin joukoin. Keikan jälkeen Röyhkä kertoi Turku Rock Citylle mm. musiikillisesta testamentistaan.

Haastattelussa: Pietu Sepponen/Kiveskives

Turku Rock City tapasi Kiveskiveksen laulajakitaristin Pietu Sepposen sen jälkeen, kun yhtye oli avannut Ilmiö-festivaalin Turun Uittamolla. Miltä tuntui olla festivaalin ensimmäinen esiintyjä, ja mitä Kiveskiveksen kesään kuuluu?

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Severi Pyysalo

Severi Pyysalo ehti antaa lyhyen haastattelun ennen hänen keikkaansa Kauko Röyhkän kanssa Ilmiössä. Kesä on pitänyt Severin kiireisenä.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Absoluuttinen nollapiste

Absoluuttisen nollapisteen rumpali Tomi Krutsin antoi haastattelun TRC:n jätkille heidän tulevan Ilmiö -festivaalikeikkansa alla. Absoluuttinen nollapiste on pitänyt keikkataukoa kesän valmistautuen uuden levyn tekoon.

Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan alta:

torstai 21. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Jaakko Laitinen&Väärä Raha




Ilmiö-festivaalilla ensi lauantaina esiintyvän Jaakko Laitinen&Väärän Rahan pääjehu Jaakko Laitinen elää kiireistä kesää. Kesäkuulumisten lisäksi Laitinen pohti alla olevassa haastattelussa mustalaismusiikin hienoutta ja täydellistä Väärä Raha -keikkaa.


Jaakko Laitinen haastattelu by Turku Rock Cty

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: Ilmiö -festivaalin tuottaja Tuomas Sara


Ensi lauantaina kolmatta kertaa järjestettävä Ilmiö festivaalin ohjelma on jälleen täynnä mielenkiintoisia nimiä. Vaihtoehtomusiikin festivaali tarjoaa yhden päivän aikana yhtä paljon ohjelmaa kuin Ruisrockissa oli koko viikonloppuna.

Ohjelma kokonaisuudessaan:

Absoluuttinen Nollapiste, Aikalaiset, Alpo & Tomi, Antti Tolvi, APROX., Aqua Nebula Oscillator (FRA), Créam on pants DJ´s, DJ Didier, Dreadlock Tales, Eero Johannes, Eleanoora Rosenholm, G-ODD, The Hypnomen, J. Tolvi Semiband, Jaakko Laitinen & Väärä Raha, Kanagawa (HUN), Kanerva ja Sähköpoikabändi, Kauko Röyhkä & Severi Pyysalo, Kiveskives, Magenta Skycode, Profeetta & Uusi Maailmanuskonto, Rättö & Lehtisalo, The Soul Investigators feat. Nicole Willis, Super Janne, DJ SuperSakari, Tapani Kansalainen, toiminto, Tsembla, Tundramatiks sekä Zabutom (SWE).

SKWEEE-spesiaali “Suomalainen, Ruotsalainen ja Norjalainen” by Harmönia: Easy & Center Of The Universe (NOR), Baba Stilz (SWE), Claws Costeau & Mesak (FI), DJ Zuzu (NOR)

Haastattelun ensimmäisessä osassa Ilmiö -festivaalin tuottaja Tuomas Sara kertoo vähän siitä mistä festivaalissa on kyse.


Haastattelun toisessa osassa pureudutaan tulevan viikonlopun järjestelyihin.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Haastattelussa: bob hund

Turku Rock City tapasi ruotsalaisen indie rock -pumppu bob hundin Jonas Jonassonin ja Conny Nimmersjön bändin Ruisrock-vedon jälkeen. Mitä jäi keikasta käteen, ja mistä orkesteri kaivaa kaiken energian live-esiintymiseensä?