Näytetään tekstit, joissa on tunniste Danko Jones. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Danko Jones. Näytä kaikki tekstit
maanantai 14. toukokuuta 2012
DANKO JONES JULKAISEE ENSIMMÄISEN DVD-KOKOELMANSA
Bring On The Mountain on Danko Jonesin ensimmäinen DVD-julkaisu ja pitää sisällään, kaksi DVD:tä joilta löytyy 90 minuuttinen dokumentti yhtyeestä, lyhytfilmi, joka pohjaa heidän kolmeen viimeisimpään musiikkivideoon, joita ovat tähdittäneet mm. Elijah Wood, Selma Blair, Ralph Macchio, Jena Malone, Lemmy ja useat muut. Kuorrukkeena paketissa on lisäksi heidän kaikki muutkin videot vuosien varrelta sekä exklusiivisia keikkapätkiä kuvattuna ympäri maailmaa.
Dokumentti, jonka on ohjannut Diamond Bros, antaa uniikin kuvauksen yhdestä tämän hetken kovimmin työskentelevästä yhtyeestä. Koko paketti on täydellinen lahja kaikille faneille. Yhtye on parhaillaan hautautuneena työn touhuun Noble Street Studioilla kotikaupungissaan Torontossa, jossa he purkittavat syksyllä ilmestyvää uutta albumiaan. Tsekkaa Traileri:
torstai 9. kesäkuuta 2011
ATOM WILLARD DANKO JONESIN KIERTUERUMPALIKSI

Yhtyeistä The Offspring ja Social Distortion tuttu Atom Willard liittyy tänä kesänä Danko Jonesin kiertuekokoonpanoon. Willard korvaa täten bändin riveistä lähteneen Dan Corneliuksen. Myös Angels & Airwaves -yhtyeessä vuodesta 2005 asti kannuttanut Willard tuo Danko Jonesiin uudenlaista kokemusta ja ammattitaitoa. Willard-faniksi tunnustautuva Danko on uudesta rumpalistaan luonnollisesti innoissaan.
Atom Willard soittaa ensimmäisen keikkansa Danko Jonesin riveissä Göteborgissa 15. kesäkuuta. Sitä seuraa tusinan verran kesäfestarikeikkoja ympäri Eurooppaa. Uudet Pohjois-Amerikan keikat julkistetaan lähiaikoina. Danko Jonesin seuraavat Suomen keikat nähdään Kuopion Rockcockissa la 30.7. ja Kokkola Rock Festivalilla pe 5.8.
torstai 28. huhtikuuta 2011
Torstaiduo: Code Of The Road

Jos Nils Lofgrenin nimi on tuttu (muualtakin kuin tästä blogista), se on sitä varmaankin sivulauseesta, jonka päälauseessa puhutaan Neil Youngista tai Bruce Springsteenistä. Lofgren on kuitenkin tehnyt omillaan pitkän ja vivahteikkaan soolouran, jolle mahtuu parikymmentä levyä. Code Of The Road 1977 julkaistun I Came To Dancen raitoja. Kyseinen musiikkikirjoituksen kaanonista unohtunut levy oli Lofgrenin kolmas soololevy, jolta hieman laajempaan tietoisuuteen ovat nousseet juuri Code Of The Road sekä nimiraita.
Levyn päättää muuten biisi Happy, joka on cover Rollareiden biisistä. Kyseisestä raidasta on myös Southside Johnny levyttänyt näkemyksensä. Lofgrenille Rollareiden levyttäminen oli oletettavasti iso juttu. Miehen suuri idolihan kitaristina on Keith Richards. Lofgrenin ensimmäiseltä soololevyltä jopa löytyy biisi Keith Don't Go (Ode To Glimmer Twin), joka on siis nimensä mukaisesti omistettu Jaggerille ja Richardsille.
Kanadalaistrio Danko Jonesin Code of The Road avasi pelin vuoden 2008 Never Loud Enough -levyllä. 2008 julkaistu levy oli jatkoa bändin menestyslevylle Sleep Is The Enemy (2006). Kolmen minuutin rypistys toimii kivasti, mutta on sekä hyvässä että huonossa tyypillinen Danko Jones -biisi. Yksinkertainen ja nopea ralli toimii, jos bändin tuotanto ylipäätään putoaa. Usein se on ainakin täällä päässä fiilis-sidonnaista.
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Danko Jones -musiikkivideotähdet haastattelussa

The Ballad of Danko Jones -musiikkivideotrilogia on saatettu kunniakkaaseen päätökseen. Sarjan viimeisessä osassa I Think Bad Thoughts esiintyvät huippunäyttelijät Elijah Wood (Taru sormusten herrasta), Ralph Macchio (The Karate Kid), Jena Malone (Sucker Punch) ym. kertovat nyt videon kuvausprosessista yhdessä päätähti Danko Jonesin kanssa.
Katso mielenkiintoiset haastattelut täältä.
Koko musiikkivideotrilogia nähtävissä täällä.
torstai 17. maaliskuuta 2011
Danko Jonesin videotrilogia täyteen

I Think Bad Thoughts jatkaa kolmiosaista saagaa, joka myös nimellä "The Ballad of Danko Jones" tunnetaan. Diamond Brothersin ohjaaman, Los Angelesissa kuudessa eri lokaatiossa kuvatun videon nimekkääseen näyttelijäkatraaseen kuuluvat Elijah Wood, Ralph Macchio, Jena Malone, Mike Watt, Art Hsu sekä Frank Drank. Tiivistunnelmaista päätösosaa edelsivät nopeatempoinen, Guy Ritchien ja Quentin Tarantinon elokuville kumartava Full of Regret sekä film noir -tunnelmaa huokuva Had Enough, jota Spin -lehti vertasi mm. Charles Bukowskin romaaneihin.
Tsekkaa koko trilogia:
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
Vuoden biisit 1/3
Eli tältä näytti vuosi Isukin silmin...
Kymmenen biisiä, joista vuosi muistetaan.
1. Frank Turner - I Still Believe
2. The Gaslight Anthem - Queen of Lower Chelsea
3. Dylan Leblanc - 5th Avenue Bar
4. Danko Jones - Had Enough
5. Jakob Dylan - Everybody's Hurting
6. Neil Young - Walk With Me
7. Timber Timbre - Demon Host
8. Mark Lanegan & Isobel Cambell - Come Undone
9. Mulatu Astatke - The Way To Nice
10. Johnny Cash - Ain't No Grave
Kymmenen biisiä, joista vuosi muistetaan.
1. Frank Turner - I Still Believe
2. The Gaslight Anthem - Queen of Lower Chelsea
3. Dylan Leblanc - 5th Avenue Bar
4. Danko Jones - Had Enough
5. Jakob Dylan - Everybody's Hurting
6. Neil Young - Walk With Me
7. Timber Timbre - Demon Host
8. Mark Lanegan & Isobel Cambell - Come Undone
9. Mulatu Astatke - The Way To Nice
10. Johnny Cash - Ain't No Grave
perjantai 24. syyskuuta 2010
Danko Jonesin videotrilogia pt. 2
Seuraava tiedote löytyi mukavasti sähköisestä postikasasta.
----
Danko Jones esittelee toisen musiikkivideonsa tulevasta videotrilogiasta albumilta "Below the Belt". Uutta, viimeisen päälle tyyliteltyä ja elokuvamaista "Had Enough" -musiikkivideota tähdittävät Ralph Macchio (The Karate Kid) sekä koomikko Don Jamieson (That Metal Show/VH1). Kyseessä on esiosa “Full of Regret” -videolle, jota on kuvailtu Guy Ritchie- sekä Quentin Tarantino -tyyliseksi tuotokseksi. “Full of Regret” -videolla palkkamurhaajina esiintyvät näyttelijät Elijah Wood ja Selma Blair sekä cameo-rooleissa Lemmy Kilmister (Motörhead) ja Mike Watt (Minutemen, fIREHOSE, Stooges). “Had Enough” -videolla Lemmyn kätyriä esittää näyttelijä Frank Drank, joka tullaan näkemään myös Seth Rogenin elokuvassa "The Green Hornet".
---
Videohan pukkaa kokonaisuudessaan pihalle ensi viikolla (kauheesti kaikkee ens viikolla). Toistaiseksi tiedämme tämän verran. (Ja koko komeushan löytyy blogista heti kun se on mahdollista).
----
Danko Jones esittelee toisen musiikkivideonsa tulevasta videotrilogiasta albumilta "Below the Belt". Uutta, viimeisen päälle tyyliteltyä ja elokuvamaista "Had Enough" -musiikkivideota tähdittävät Ralph Macchio (The Karate Kid) sekä koomikko Don Jamieson (That Metal Show/VH1). Kyseessä on esiosa “Full of Regret” -videolle, jota on kuvailtu Guy Ritchie- sekä Quentin Tarantino -tyyliseksi tuotokseksi. “Full of Regret” -videolla palkkamurhaajina esiintyvät näyttelijät Elijah Wood ja Selma Blair sekä cameo-rooleissa Lemmy Kilmister (Motörhead) ja Mike Watt (Minutemen, fIREHOSE, Stooges). “Had Enough” -videolla Lemmyn kätyriä esittää näyttelijä Frank Drank, joka tullaan näkemään myös Seth Rogenin elokuvassa "The Green Hornet".
---
Videohan pukkaa kokonaisuudessaan pihalle ensi viikolla (kauheesti kaikkee ens viikolla). Toistaiseksi tiedämme tämän verran. (Ja koko komeushan löytyy blogista heti kun se on mahdollista).
keskiviikko 23. kesäkuuta 2010
Levyarvostelu: Danko Jones - Below The Belt

Mies Mustissa: Nyt on sitten kovia kierroksia tarjolla, eller hur?
Daddy Cool: Erittäin. Jo jossain Suomen musiikkilehdissä sovinisteiksi haukutun Danko Jonesin uusin Below The Belt potkii kuin mummo haudassa.
MM: Oli muuten Soundissa. Kehtasivat myös antaa uudelle Gaslight Anthemille vaan neljä tähteä. Mutta joo, Kanadan pojilta kovaäänisen rockin soittaminen on ennenkin onnistunut. Eivätkä ole toimivaa konseptia muuttaneet. Talla lyödään jo avausraidalla I Think Bad Thoughts lattiaan, eikä sen jälkeen turhaan hidastella kaarteissakaan.
DC: Danko on tehnyt huomattavasti tasapainoisemman kuin Never Too Loud (2008) oli. Miksi vaihtaa hyväksi todettua kaavaa?
MM: Niinpä. Sanoisin Below The Beltin olevan parasta Dankoa sitten Sleep Is The Enemyn (2006). Jos joku ei aiemmin ole kanadalaispoppoosta pitänyt, ei tämä levy varmaankaan sellaisen ihmisen päätä käännä, mutta en näe mitään syytä, mikseivät fanit tätä diggailisi. Näiden rallien live-potentiaali on myös ilmeinen.
DC: Danko Jones on erittäin kova livebändinä. Levy aiheutti jo ennen ulostuloaan porua kun ensimmäisen sinkkubiisin Full Of Regretin videoon on laitettu rahaa haisemaan. Paikoittain videossa vilahtelevat Elijah Wood, Lemmy ja Selma Blair. Itse en näe tässä kyllä mitään ihmeellistä. Danko Jonesin videoissa tosin aiemmin ei ole hirveästi kikkailtu.
Mistä lähtien rahan käyttö on ollut kiellettyä? Näkeekö Mies Mustissa muuten merkkiäkään sovinismista videossa?
MM: En kyllä. Miehisessä maailmassahan tässä liikutaan, mutta eipä Danko Jones varmaan runotyttöjen sydäntä muutenkaan ole lähellä. Mutta lienee nuo sovinismipuheet liittyvät enemmänkin tuohon levyn kanteen. Ei se Spinal Tapin Smell The Glovea sovinistisempi ole.
DC: Joka toisen rap-levynkin kansi lienee kattaa tuon paremmin. Mutta asiaan! Levy ei sinällään tuo montaa erikseen nostamisen arvoista kappaletta mutta on hienosti tasapainossa.
MM: Kyä näi o! Below The Belt on positiivisessa mielessä tasaista mattoa. Voisin kuvitella, että jos levy olisi yhtään pidempi, runttaus alkaisi puuduttaa, mutta nyt levy on karvan verran yli puoli tuntia. Sen jaksaa kuunnella hyvin yhdellä istumalla. Myös autossahan tämä toimii kuin tauti.
DC: Mikä parempaa kuin luu-ulos ja danko sisään? Seksi?
MM: Minä laiittaisin ehkä sen luun sisään Dankon tahtiin, mutta vedäpä yhteen Below The Belt yhteen kolmella sekstistisellä adjektiivilla.
DC: Nahkainen, runttaava ja riisuva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)