Levyarvostelu: Apulanta - Revenge of the A.L. People

Huom! Tämä on äärimmäisen puolueellinen fanipojan "levyarvostelu", jolla ei ole perinteisen levyarvostelun kanssa mitään tekemistä. Because I can.

Missä olit tammikuussa 1995, kun heinolalainen Apulanta-yhtye julkaisi debyyttialbuminsa, joka kantoi nimeä Attack of the A.L. People? Minä olin 8-vuotias turkulainen nuorimies, joka vasta etsi itseään musiikin saralla. Tästä levystä tuli kuitenkin lopulta yksi tärkeimmistä. Ja orkesterista suunnannäyttäjä.

Huomenna 3.10.2014 Apulanta julkaisee Revenge of the A.L. People -albumin, joka on siis Attack of the A.L. Peoplen uudistettu versio, noin 20 vuotta myöhemmin. Kaikki 13 kappaletta on äänitetty sekä sovitettu uudelleen, ja toisia on rukattu uuteen uskoon kovemmalla kädellä kuin toisia.

Revenge of the A.L. People tuli Spotifyyn ennakkokuunteluun viikko sitten, ja siitä astihan sitä on hinkattu edestakaisin. Levystä kuuluu erinomaisesti se, että sitä tehdessä on ollut ennen kaikkea hauskaa. Kappaleet on tuotu tähän päivään, mutta alkuperäisiä versioita kunnioittaen.

Nähdään lauantaina -biisin 2014-version kitarasoolo on upea, Aurinkoon-veisussa kuuluu uuden basistin Ville Mäkisen kädenjälki kontrabasson myötä, Kolme vuotta (Mennään naimisiin) karkaa miltei humpan puolelle ja Kelpaanhan, rakkaani? runttaa eteenpäin paremmin kuin sata jänistä.

Mutta kaikkihan tietävät, että Päivästä toiseen on Attack of the A.L. People -levyn paras biisi. Ja niin se on myös Revenge of the A.L. Peoplen. Vaikka monet albumin kappaleiden sanoituksista ovat melko korneja, niin on uskomatonta, miten hienon tekstin 19-vuotias Toni Wirtanen on kirjoittanut tähän lauluun. Uusi versio antaa Päivästä toiseen -kappaleelle miltei kokonaan uuden elämän. On jouset ja systeemit. Tippa linssissä taas.

Sitten. Kellä 90-luvun lopulla teini-ikäänsä eläneellä ei muka olisi jonkinlaista suhdetta mysteerin verhon takaa koskettavalla tavalla itsemurhasta kertovaan Ilona?-kappaleeseen? Tämän taideteoksen uutta versiota odotin kaikkein eniten, osittain pelolla, mutta turhaan. Vuoden 2014 Ilona? on juuri niin kaunis ja mahtipontinen kuin sen pitääkin olla. Pianot, jouset, soolo ja taas rakastutaan uudelleen.

Kaikkea muuta kuin heikko

Ari Väntäsen Apulannasta kertovassa Kaikki yhdestä pahasta -kirjassa yhtyeen jäsenet teilaavat Attackin heikoksi levyksi ja tuntuvat osittain jopa häpeävän sitä ja sen soundimaailmaa. Mutta uudet sovitukset kertovat jälleen kerran sen, että itse biisit ovat erinomaisia, eikä Attack of the A.L. People turhaan ole monelle Apis-diggarille se tärkein albumi. 

Itse tutustuin Apulantaan vuonna 1996, kun sain 10-vuotissyntymäpäivälahjaksi Ehjä-nimisen c-kasetin ja Attack piti luonnollisesti hankkia heti perään. Siitä se sitten alkoi, tähän päivään asti kestänyt rakkaustarina.

Kaikki levyt hyllyssä, satoja todistettuja keikkoja ja tärisevin käsin kuvattu haastattelu keikkabussissa DBTL:ssä, kunnes Sipe Santapukki huomasi mun Apis-tatuoinnin ja juttu alkoi luistaa. Pari vuotta myöhemmin myös Toni "inspiroitui" tatskastani ja päädyin oikein Apulannan Facebook-sivulle. Hyviä hetkiä fanipojalle. 

Attack of the A.L. Peoplella on aina paikka Apulanta-ystävän sydämessä. Ja Revenge kohtelee sitä paikkaa hyvin. 

Albumin parhaat kappaleet: Kelpaanhan, rakkaani?, Päivästä toiseen ja Ilona?. 

Ei tietenkään yhtä hyvä ja tärkeä kokonaisuus kuin se, jonka parissa on kasvettu 8-vuotiaasta 28-vuotiaaksi. Jota kuunnellessa on itketty ja naurettu. Uskottu, että elämä ei ole elämisen arvoista ja taas tajuttu, että nousee se aurinko huomennakin. Mutta kiitos tästä kasvojenkohotuksesta Toni, Simo ja Tuukka (joka vastasi kansitaiteesta). Toki nyt myös Ville. 9/10. 




Ja tästä vuoteen 1995 ja versioihin, jotka eivät vanhene koskaan. 

Tähänastisen elämäni tärkeimmät levyt: Poju

Tarkoitukseni on jo pidemmän aikaa ollut kirjoittaa tästä aiheesta. Musiikki on niin suuri osa ihmisen (ainakin minun) elämää, että se väkisinkin muokkaa persoonaa. Eli sanonnan "olet mitä syöt" lisäksi voidaan sanoa myös, että olet mitä kuuntelet. Tai mitä olet kuunnellut kasvaessasi sellaiseksi ihmiseksi, joka nyt olet.

Onhan se nyt jo elämäntavallisesti ja kärjistetysti selvää, että Toyotallaan pillurallia ajelevat bensalenkkarit kuuntelevat teknoa, punkkarit kuuntelevat punkkia ja hipit reggaeta. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Aloin jossain vaiheessa pohtia, että monet kuuntelemani levyt tuovat mieleen tietyn elämäntilanteen, ja silloin tuntemani fiilikset. Ja ne fiilikset ja musiikkityylit vaihtelevat kovasti. Itsekin hairahduin seiskaluokalla räppiin, mutta palasin onneksi järkiini ja löysin tieni takaisin kitara-rummut-basso -polulle.

Monilla ihmisillä on luonnollisesti hyvin laaja musiikkimaku, mutta yleensä kuitenkin löytyy myös se tietyn tyylinen musiikkilaji, josta pitää enemmän kuin muista. Tässä minun tähänastisen elämäni tärkeimmät levyt.

1. Disco Ensemble - First Aid Kit (2005)

Se oli siis 2000-luvun puolessavälissä. Vuonna, jona kirjoitin ylioppilaaksi. Olin tutustunut Ulvilan ihmeeseen jo paria vuotta aiemmin Viper Ethics -albumin myötä, mutta tämä räjäytti pankin. Ja räjäytti se sen muuallakin kuin vain minun päässäni. 

Pian sai huomata, että Klubilla olikin hieman enemmän kuin se 50 ihmistä, ja ystäväni Jerry sai vielä helpommin crowd surfing -kengästä päähänsä. Noh, ansaittu menestys. Levy, jolla ei ole yhtään huonoa biisiä ja joka sisältää edelleenkin bändin todelliset helmet, kuten Drop Dead, Casanovan ja You Are The Dawnin.

Kuuntelen tätä levyä vielä nykyäänkin harva se päivä, koska sillä on myös tietynlaista tunnearvoa. Kellaribändimme kanssa veivattiin Liedossa koko levy alusta loppuun ja lopusta alkuun. Se oli hienoa aikaa se. Ikävä sua, Nasa. Ehdoton numero uno, ykköslevy. Niin joo, olen myös antanut tatuoida itseeni kannen pääkallon sekä sydäntikarihässäkän.

2. Apulanta - Ehjä (1996)

Sieltä se alkoi. Tähän päivään asti kestänyt rakkaustarina. 10-vuotissyntymäpäivästäni. Sain ystävältäni Jonilta lahjaksi C-kasetin, jonka kannessa oli kolme pitkätukkaa. Olihan se rajua. Muistan, että Jonin äiti jopa hivenen paheksui lahjaa, mutta ei meitä kiinnostanut. Silloin Apis oli punk.

Ja onhan tämä ihan perkeleen kova levy, kun oikein alkaa miettiä. Minä Olen Voittaja, ...Silti Onnellinen, Poistuisitko Mun Elämästäni, Pöljä, Mitä Kuuluu... Ja En Voi Auttaa! Ai saatana.

17 vuotta onkin nyt sitten Apulautaa kuunneltu, ja kasvettu siinä samassa bändin musiikin mukana. Kaikki levyt löytyy, kymmenillä keikoilla on käyty, ja edelleenkin pidän orkesteria oman elämäni ykkösyhtyeenä. Toni Wirtanen, idolini. 

Niin ja tästäkin on merkki ihossa tuon A-merkin myötä. Kun DBTL-festareilla 2011 haastateltiin bändiä, niin Sipe tuon tatskan mun hanskasta bongasikin ja sitä siinä sitten yhdessä ihasteltiin. Tuli hyvä mieli fanipojalle.

3. Offspring - Smash / Green Day - Dookie (1994)

     

Nyt palataan sitten aivan juurille ja siihen, mikä pelasti minut paskalta musiikilta. Olin 8-vuotias ja suunnilleen samoihin aikoihin ilmestyi kaksi levyä, Smash ja Dookie. 

Nuo levyt päätyivät lopulta perheeni rivitaloasuntoon, todennäköisesti kuusi vuotta vanhemman isosiskoni suosiollisella avustuksella. Ihastuin, rakastuin ja aloin hävetä sitä, että vein tarhan levyraatiin aikoinaan Michael Jacksonia.

Kaikki ikätoverini varmasti tietävät, kuinka legendaariset julkaisut on nyt kyseessä. Hetken päästä näitä sitten veivattiinkin ala-asteen musaluokassa, Nirvanan lisäksi toki. Summa summarum. Kiitos rakas siskoni, että pelastit minut "popin kuninkaalta". Suureksi osaksi näiden levyjen takia olen, kuka olen. Antaa musiikin puhua puolestaan.

Tähän olisi voinut linkata myös Basket Casen, mutta pistetään nyt tämä toinen.

4. Sentenced - Crimson (2000)

Sitten siirrytään yläasteelle. Siis siihen aikaan, kun olin jo ymmärtänyt, että Southpole/O.G. Gear jne., kuteet on ihan helvetin rumia, ja räppi on perseestä. Alkoi raskaamman metallin aikakausi.

Helvetillisen saatanallisesta örinämusiikista en ole ikinä pitänyt, mutta Sentenced kolahti samantien. Melankoliset lyriikat, hienot melodiat sekä Ville Laihialan omaperäinen lauluääni iskivät kuin sata salamaa.

Crimson on jostain syystä ollut aina lempi Sentenced-albumini, vaikka tässä blogissa paikkansa ansaitsisi ihan yhtä lailla Frozen. Crimsonilla on jotenkin (yllätys, yllätys nimistä päätellen) lämpimämpi tunnelma ja yleensä, kun tekee mieli kuunnella Sentencediä, niin levysoittimeen päätyy juuri Crimson. Olihan sillä se bändin suurin hittikin.

Usein hyvien bändien löytämiseen tarvitaan hyvät ihmiset. Sentencedistä saan kiittää kitarahevaribändikavereitani, edesmennyttä Nasaa ja Huparia. Kiitos, äijät. Voidaan ajatella, että ilman teitä kuuntelisin vieläkin räppiä.

Oli todella surullista, kun Sentenced lopetti vuonna 2005. Ja vielä surullisempaa oli, miten yhtyeen sielu Miika Tenkula ei lopettamisen kanssa pystynyt koskaan elämään, vaan ryyppäsi itsensä hengiltä. No mutta, sain entiseltä avovaimoltani sentään vuonna 2009(?) lahjaksi arkkuboxin, joka sisältää 16 cd:tä ja kaksi dvd:tä. Se on yksi suurimmista aarteistani ja sen kanssa on hyvä aina välillä palauttaa mieli yläasteelle. Kiitos, Ines.

5. Kakka-Hätä 77 - Huoltoasemalle Unohdettu Mies (2011)

Ja lopuksi tähän päivään. Tai ainakin melkein. Mutta joka tapauksessa siihen, mitä olen tänään. Suomipunkeroista piti listalle saada, ja olisihan se voinut olla Klamydiaakin. Siittiöt Sotapolulla -levyä (1995), kun aikanaan kuunneltiin salaa isosiskon huoneessa, ja myöhemmin saman orkesterin tahdissa opeteltiin koko teini-ikä juomaan viinaa, ja iskemään tyttöjä.

Halusin kuitenkin tuoda listalle yhden hieman tuoreemman julkaisun. Suomi-punk on meinaan nykyisin se juttu, josta eniten diggailen. Ja kaikki alkoi (Klamydian jälkeen siis) Kakkiksesta. Tai Mugshotista. Mutta kuitenkin. 

Kakka-Hädän eka levy, joka rakennettiin jo julkaistuista biiseistä, oli kovaa kamaa. Mutta kaksi vuotta sitten julkaistu Huoltoasemalle Unohdettu Mies on täydellinen Suomi-punk levy. Ja siltä löytyy maailman täydellisin Suomi-punk -biisi. Ei muuta. 

The Heartburns, The Dwyers, Pää Kii, Part Time Killer, Pertti Kurikan Nimipäivät, Kivesveto Go Go... Onhan näitä. Osa bändeistä on jo kuollut ja kuopattu, kuten punkille ominaista on, mutta osa myös elää ja voi hyvin. Suomi-punk elää ja voi hyvin. 

Olin 2011 todistamassa Turun Klubilla Kakka-Hätä 77:n keikkaa, joka loppui kesken, ja bändi ilmoitti lopettavansa. Noh, nyt huhtikuussa näen sen kuitenkin taas Klubilla. Ehkä. 

Kuunnelkaa ihmiset punkkia, se on hyvää. Minun musiikillinen kasvuprosessini on nyt siinä vaiheessa. Ehkä muutaman vuoden kuluttua alan kuunnella jazzia, iskelmää tai klassista. Eihän sitä koskaan tiedä.

Mielestäni jokaisen olisi syytä tehdä ainakin mielessään oma vähintään viiden albumin lista ja pohtia, miten ne levyt ovat muokanneet omaa minuutta. Samalla voi leikkisästi miettiä, että mitä jos tietyn levyn tai musiikkityylin sijaan olisi tutustunut aivan toisenlaiseen genreen. Olisiko silloin samanlainen ihminen tänä päivänä? Tuskinpa.

Haaste eritoten Isukille ja Ukkomiehelle.

Haastattelussa: Apulanta

Turku Rock City istahti Down By The Laiturissa Suomen suosituimman rock-bändin keikkabussiin. Millainen tulee olemaan Apulannan seuraava albumi ja millaisia DBTL-muistoja yhtyeellä on?

Haastattelussa: Apulanta by Turku Rock Cty

DBTL Tänään: Perjantai

DBTL- aukeaa tänään klo. 16.45 kun Ratface kipuaa the Alueen lauteille. Päivän aikana nähdään mm. Jätkäjätkät, Mirel Wagner ja Magenta Skycode. Perheen pienemmille ohjelmaa myös tarjolla Seikkailupuistossa, jossa Gommi ja Pommi pomppivat kumipallon lailla luoksesi näin.

Illan päättelee pääteltalla Apulanta klo. 24.00. Klubeilla tosin on ohjelmaa yön pikkutunneille asti.

Viikon video: Apulanta - Anna Mulle Piiskaa

Suomen kautta aikojen suosituimpiin rock-bändeihin kuuluva Apulanta julkaisi kolmannen studioalbuminsa vuonna 1997. Albumin nimi oli ytimekkäästi Kolme ja se myi kultaa jo ennen ilmestymistään. Levyltä löytyy myös orkesterin ehkä menestynein kappale, Anna Mulle Piiskaa.

Anna Mulle Piiskaa -single rikkoi ylivoimaisesti kaikki edelliset myyntiennätykset Suomessa. Edellinen ennätys oli Dingon hallussa, jonka Autiotalo-sinkku myi 10 000 kappaletta. Piiskaa-single ylitti platinarajan eli 30 000 myytyä levyä.

Tulevasta hittibiisistä oli kuvattu video jo noin puoli vuotta aikaisemmin, joulukuussa 1996. Video kuvattiin Heinolassa, basisti Tuukka Temosen lapsuudenkodissa. Sittemmin yhtyeestä eronnut ja kokonaan videohommiin siirtynyt Temonen on ohjannut kaikki Apulanta-musiikkivideot, lukuun ottamatta viittä videota.

Video kuvattiin nimenomaan kyseistä singleä varten sekä vauhdittamaan Kolme-albumin myyntiä. Minimaalinen budjetti oli noin 10 000 markkaa, josta yli puolet meni editointiin. Temosen mukaan videon kuvaukseenkin meni vain pari hassua tuntia. Videolla esiintyvät myöskin rumpali Sipe Santapukin sisko ja veli.

Piiskaa-video on ainoa Tuukka Temosen tekemä video, joka on saanut tuotantotukea. Tosin sekin myönnettiin vasta useita kuukausia videon valmistumisen jälkeen.

Huhtikuussa 1997 Anna Mulle Piiskaa valittiin yleisöäänillä vuoden musiikkivideoksi Jyrki Video Awardseissa. Se on Tuukka Temosen mielestä Apulannan pitkän historian onnistunein musiikkivideo.

In the year 2011

Katsaus kristallipalloon...

Vuosi 2010 jää aikakirjoihin hyvänä musiikkivuotena. Alkavakin vuosi näyttää jo nyt lupaavalta. Turku Rock Cityn pojat keräsivät muutaman tärpin varmistuneista tiedoista ja pienistä viattomista huhuista.

Levyt:

Erityisesti Isukissa aiheuttaa positiivista kutinaa Foo Fightersin aktivoituminen. Uuden kiekon on tarkoitus tulla ulos keväällä 2011. Dave Grohl kokosi poppoonsa kasaan studioon syksyllä 2010, kun Them Crooked Vulturesin kiertue loppui. Julkisuuteen päästettyjen tietojen mukaan uudesta levystä on tulossa Foo Fighterssin raskain levy. Levyn tuottajana häärii Butch Vig, joka tuotti aikanaan myös Nirvanan Nevermindin. Krist Novoselic on myös vierailemassa tulevalla levyllä. Grohl ja Novoselic eivät ole levyttämässä yhdessä yli 20 vuoteen.



Pitkin vuotta blogissa on vaahdottu aktiivisesti myös Frank Turnerista. Ei siis ihme, että jossain vaiheessa ilmestyvää neljättä pitkäsoittoa odotetaan kuumeisesti blogosfäärin tällä(kin) laidalla. Turner julkaisi Rock n Roll –EP:n vuoden 2010 lopulla, joka antoi viitteitä tulevasta albumista.



Isukki vinkkaa myös, että Joose Keskitalo & Kolmas Maailmanpalo julkaisee Maan näkyjä-levyn helmikuun 16. päivä. Keskitalohan keikkaili Turun seudulla heinäkuussa, jolloin oli myös Turku Rock Cityn tentissä.



Pojun lapsuuden ja nuoruuden sankari Apulanta on vuoden sapatin jälkeen palannut studioon. Kolme biisiä on jo narulla, ja uutta materiaalia odotellaan kuumeisesti. Mitä velho nimeltä Toni Wirtanen on vuoden tauon aikana kehittänyt viisaan päänsä sisällä? Toivottavasti edessä on paluu juurille.



Turkulainen So Called Plan on myös julkaisemassa kolmatta studioalbuminsa. Ensimmäisen levyn Same About the Sorrow –hitin jälkeen on ollut hiljaisempaa. Vuonna 2008 ilmestynyt kakkoslevy ei suurta suosiota nauttinut, vaikka Pojun stereoissa kiekko pyöri aktiivisesti. Keikoilla kuultu uusi materiaali nostaa odotuksia. Onko kokonaisuus kuten vanhempi materiaali tässä alla.



Raskaammassa sarjassa pitää ehdottomasti muistaa myös, Suomen parhaimpiin punk-bändeihin luettavan The Dwyersin uusi lätty. 2009 ilmestynyt Gas Station Masturbation –debyytti oli täyttä timanttia ja sitä on markkinoitu jenkkilässä asti. Uusi albumi ei toivon mukaan tuota pettymystä.

Runotyttöjen ja Ukkomiehen rakastama Scandinavian Music Group on myös sulkeutunut studioon. Uutta levyä on pukkaamassa loppukevään sydänsurujen soundtrackiksi. Banjoherätyksen pari levyä sitten saanut SMG on kuulemma löytänyt kaapin perältä jälleen sähkökitaran. Joel Melasniemen studiopäiväkirjassa vilahtelee mm. sellaisia referenssibändejä kuin Boston, Crosby,Stills,Nash&Young, 22 Pistepirkko ja Vampire Weekend. Odotamme mielenkiinnolla kakkos- ja kolmoslevyn synteesiä toivoen.



Muita odottamisen arvoisia levyjä on tulossa ainakin PJ Harveyltä (helmikuun 14.). Huhuja on liikkunut myös Rage Against the Machinen uudesta levystä, jonka olisi tarkoitus ilmestyä kesällä.

Keikat:

Tähän mennessä varmistuneista keikoista Isukki odottelee kuumeisimmin System of a Downin kipuamista Provinssirockin lauteille. Myös Poju on suuntaamassa Provinssiin ainakin Anal Thunderin perässä. Muutenkin kesän festivaalitarjonta kiinnostaa Pojua. Avenged Sevenfold lupaili taannoisella Helsingin keikalla pikaista palaamista Suomeen. Ehkä jo kesällä. Provinssi, Ruisrock, can you hear us?

Kovimmat odotukset kohdistuvat huhuttuun Frank Turnerin minikiertueeseen alkuvuodesta. Myös Isukkiin vahvan vaikutuksen Tavastialla marraskuussa tehneen Gaslight Anthemin on huhuttu saapuvan jälleen Suomeen...

Päiväunia Isukki näkee grungelegendojen, kuten Pearl Jam ja Soundgarden, näkemisestä. Ja jos vielä se RATM saataisi Suomeen asti...



Festariuutisten odottelun lomassa Pojun katse on suunnattu tiukasti maaliskuuhun, jolloin Suomeen saapuu The Haunted. Ruotsi-metallin huippunimi on tehnyt vaikutuksen ennenkin Suomessa mm. Turun Klubilla. Tällä kertaa orkesteri seisahtuu Tampereella, Helsingissä, Turussa ja Seinäjoella.

Jos vielä se uudelleen henkiinherännyt skate punk -legenda Blink 182 eksyisi Euroopan kiertueellaan koti-Suomeen, alkaisi Pojun vuosi olla kohdallaan…



Ukkomiehen matkakuume on kohonnut tasaisesti koko vuoden, kun ei ole ulkomailla piipahtanut. Lontoon Hyde Parkissa järjestettävä Hard Rock Calling kiinnostaa isosti, mutta parina viime vuonna siellä ovat esiintyneet E Street Band ja Pearl Jam. Tänä vuonna Bon Jovi. Mutta joku kiinnostava iso nimi ja pari pienempää mielenkiintoista kiinnitystä, niin laitetaan lentoliput tilaten.

Päiväunia tietenkin nähdään (jälleen) Tom Waitsin saapumisesta Eurooppaan. Jos mies vanhalle mantereelle eksyy, Ukkomies on siellä kanssa. Ja totesihan se Brucekin joulukuun alussa Asbury Parkissa "we'll be seeing you soon"...



Jos ei minnekään muualla niin tämän syyskuussa 2011 lienee syytä suunnata viimein tarkastamaan Lahti blues&roots-bileet. Kattaus on nimien puolesta perinteisesti ollut kunnossa.

TRC:n joulukalenteri luukku 22.

Apulanta on vuosien saatossa noussut hc-punkbändistä Suomi-rockin kaanoniin. Uransa edetessä osaamisaluettaan tasaisesti laajentanut bändi hallitsee nykyisellään varsin laajan tyylikirjon.

Orkesterin Joululaulu osoittaa, että bändiltä löytyy tilannetajua, ironiaa ja näkemystä. Mutta tiedettiinhän se jo kauan sitten, että Toni W on nero. Kuulostaako tämä lähestymiskulmaltaan muuten jonkun muunkin mielestä etäisesti Leeviltä?