DBTL- aukeaa tänään klo. 16.45 kun Ratface kipuaa the Alueen lauteille. Päivän aikana nähdään mm. Jätkäjätkät, Mirel Wagner ja Magenta Skycode. Perheen pienemmille ohjelmaa myös tarjolla Seikkailupuistossa, jossa Gommi ja Pommi pomppivat kumipallon lailla luoksesi näin.
Illan päättelee pääteltalla Apulanta klo. 24.00. Klubeilla tosin on ohjelmaa yön pikkutunneille asti.
2000-luvun suomalainen singer-songwriter-osaaminen on ollut viime vuosina voimissaan. Helsinkiläiseltä Samettiklubilta pienen yleisön tietoisuuteen ponnistanut Mirel Wagner on kuin raikas tuulahdus kohtuullisen näivettyneeseen musiikkibisnekseen, vaikka hän ammentaakin vaikutteita paljon 1930-bluesartisteilta. 23-vuotias espoolainen innostui musiikin tekemisestä jo 10 vuotta sitten.
Valtavasti kehuja debyyttilevyllään kerännyt Mirel Wagner kiertää parhaillaan maata. Naisen keikkakalenterin voi bongata vaikkapa Mirelin Facebook-sivuilta. Alta voi taas tsekata taannoisen bar Kukan keikan. Sopii nojautua siis johonkin suuntaan kolmeksi vartiksi. Tarjolla synkkiä lauluja mielenkiintoisina aikoina.
Mirel Wagner on kerännyt hartioilleen kunnioitettavan määrän hypeä ennen ensimmäistäkään levyä. Ajan ja aallon harjalla ratsastaneet nettisivut ovat vannoneet neidon nimiin jo pidemmän aikaa ja valtamediakin on ehtinyt nostaa kissan pöydälle.
Tällä viikolla viimein ilmestynyt debyyttilevy osoittaa, että joskus hypeen kannattaa uskoa. Olisi pitänyt olla aallon harjalla. Nyt olemme menettäneet tilaisuuden nauttia Mirelin musiikista aivan alusta asti. Onneksi melko turvallisin mielin voi uskoa, että hän on tullut jäädäkseen.
Tämä levy herättää vain yhden kysymyksen: miten tästä voi parantaa?
Ei mietitä sitä nyt. Nautitaan levystä.
Kaikkein hämmentävintä levyssä on se, että Wagner on suomalainen. Eihän tällaista pitäisi pystyä tekemään Suomessa. Kyllähän täällä on perinteisesti synkistä aineista lauluja rakennettu, mutta tämä on jotain ihan muuta kuin perinteistä viina, lumihanki ja vaimonhakkaus -tematiikkaa.
Wagnerin musiikki ponnistaa amerikkalaisesta singer-songwriter-perinteestä. Varsinkin tarinankuljetuksessa on jotain amerikkalaista. Mutta nyt ei puhuta kirkkaista valoista tai amerikkalaisesta unelmasta. Pimeässä on näkyvillä korkeintaan mustan eri sävyjä, mutta ne näyttäytyvät kovin kiehtovina. Se onkin yksi levyn ei-suomalaisista piirteistä. Vaikka elämä kolhii, kirvestä ei olla heittämässä kaivoon.
Vertailukohtia Wagnerin kohdalla on tarjottu runsaasti. Esiin on toistuvasti ponnahtanut mm. Joose Keskitalo. Itselleni mieleen pinttyi Wagneria kuunnellessa Nick Caven nimi. Lisäksi musiikin perusteella voisi luulla, että Mirelille tuttuja tavaraa on ainakin Mark Lanegan, Leonard Cohen, Johnny Cashin American-kausi sekä vanhat blues-mestarit.
Levyn yhdeksästä kappaleesta lyö silmille se valtava ristiriita, joka on ehkä kokonaisuuden suurin voima. Wagnerin tulkinta on äärimmäisen haurasta ja haavoittuvaa, kokonaisuus voisi särkyä pienimmästäkin virheestä (jota ei onneksi ole). Samaan aikaan jossain pohjalla on vastustamaton voima ja väkevyys. Tässä todella tiedetään, mistä lauletaan.
Näinä päivinä puhutaan paljon musiikin kertakäyttöisyydestä. Onneksi edes joskus tulee vastaan tällaisia levyjä. Ne puhuvat vahvaa kieltään omilla ehdoillaan ja vievät lopulta kyynistä musiikkiteollisuutta kuin pässiä narussa.
Loppulausuma: Tämä on jotain, mitä ei aikaisemmin olla näillä leveysasteilla kuultu.
Paras hetki: Kun ensimmäistä kertaa laittaa levyn soimaan ja tajuaa, että tässä on oikeasti kysymys jostain hämmästyttävästä.
DBTL- aukeaa tänään klo. 16.45 kun Ratface kipuaa the Alueen lauteille. Päivän aikana nähdään mm. Jätkäjätkät, Mirel Wagner ja Magenta Skycode. Perheen pienemmille ohjelmaa myös tarjolla Seikkailupuistossa, jossa Gommi ja Pommi pomppivat kumipallon lailla luoksesi näin.
