Neiti Joss Stonen levyt kiertävät jotain outoa sykliä. Soul Sessions -debyytin jälkeen on julkaistu Mind, Body&Soul, Introducing Joss Stone ja Colour Me Free. Kukin levyistä on haastatteluiden perusteella henkinyt jonkinlaista "todellisen Joss Stonen" esiinmarssia. Nyt julkaistu neljäs levy on siis nimeltään LP1, joka nimensä puolesta ilmeisesti on jatkamassa tätä teemaa.
Se Jossin kunniaksi on sanottava, että neidon levyt ovat reilusti erilaisia, vaikka tietyt peruspilarit ovatkin paikallaan. LP1 ei ole huono levy, mutta yllättävä se on. Joss Stone marssi teini-ikäisenä musiikkikoneiston rattaisiin uskomattoman vahvaäänisenä soullaulajana. Kahdeksan vuoden jälkeen Soul Sessionsilla ihastuttaneesta laulajasta on toki jäljellä ääni, mutta mitä on soulille tapahtunut?
Se on edelleen läsnä siellä täällä, mutta yleisvaikutelma on paljon lähempänä peruspoppia kuin sielukasta soulia. Ne soulimmat palat erottuvatkin levyltä kiekon parhaimpina biiseinä.
Pienellä pureskelulla levyn biisit asettuvat uomiinsa. Jossin ääni pelastaa paljon, eikä mikään biisi ole kelvoton. Grooveimmissa paloissa taustamuusikot myös osoittavat taitonsa, mutta hiukan epätasaiseksi kokonaisuudeksi LP1 jää.
Loppulausuma: Joss Stone lipuu yhä lähemmäs valtavirtaa, eikä se huonosti suju. Mieluummin kuitenkin enemmän soul-vaikutteita pintaan.
Erityistä: Älyttömän lahjakas neiti Stone on noussut varsin suosituksi varsinkin Briteissä, mutta täysin hän ei vieläkään ole potentiaaliaan pystynyt lunastamaan. Sitä täydellistä Joss Stone -levyä edelleen odotellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti