maanantai 7. kesäkuuta 2010

Klassikko: 1965: John Coltrane - A Love Supreme


(A Love Supreme julkaistiin itse asiassa jo loppuvuodesta 1964, mutta laajemmin se päätyi ihmisten tietoisuuteen vasta vuoden 1965 puolella. Pieni sääntöjen kierto siis tässä kohtaa, jotta mainio levy saatiin sarjaan mahdutettua :) )

John "Trane" Coltrane syntyi syyskuussa 1926 Hamletissa Pohjois-Carolinassa. Lyhyeksi jääneen elämänsä aikana Coltrane tuli tunnetuksi tenorisaksofonin mestarina. Jazzmusiikin legendojen joukossa Trane nousee samaan kastiin Miles Davisin, Charlie Parkerin, Dizzy Gillespien ja Duke Ellingtonin kanssa.

Lyhyeksi jääneen elämänsä aikana hän jätti lähtemättömän sormenjäljen jazz-musiikin historiaan. Hän ehti työskennellä mm. Dizzy Gillespien, Thelenious Monkin ja Miles Davisin kanssa. Coltranen kuoleman jälkeen levyteollisuus on pyrkinyt rahastamaan saksofonistin nimissä julkaisemalla Coltranen nimellä sellaisia levytyksiä, joissa hän soittaa vain sessiomuusikkona.

Varhaislapsuutensa Coltrane vietti High Pointissa Pohjois-Carolinassa. Nuoren Coltranen kasvuympäristö oli voimakkaan uskonnollinen. Hänen äidinisänsä oli tunnettu saarnaaja.

Vuonna 1939 viikatemies kolkutti Coltranen perheen ovelle. Lyhyen ajan sisään perheestä kuoli sekä isä, isoisä että täti. Coltranen äiti muutti Philadelphiaan, jossa sai parempaa palkkaa. Näin hän pystyi elättämään High Pointissa asuvaa perhettään.

30-luvun lopulla Coltrane kiinnostui musiikista. Ensin hän soitti koulun bändissä klarinettia, mutta innostui pian saksofonista.

Vuonna 1943 Coltrane valmistui koulusta ja muutti pohjoiseen. Hän asettui Philadelphiaan, jonne myös hänen äitinsä oli muuttanut jälleen. 40-luvun alussa tämä oli asunut muutaman vuoden New Jerseyssä.

Coltrane pääsi opiskelemaan saksofonia Ornsteinin musiikkikouluun. Hän myös työskenteli sokeritehtaassa.

1945 hän värväytyi armeijaan, jossa soitti klarinettia. Armeijassa Coltrane teki ensimmäisen levytyksensä, kun Tadd Dameron yhtyeineen levytti Coltranen kanssa Hot House-nimisen kappaleen.

Armeijan jälkeen Coltrane jatkoi opiskelua ja soittamista. Hänen soittimekseen vakiintui saksofoni. 1949 hän sai kiinnityksen Dizzy Gillespien big bandiin. Dizzyn kanssa hän soitti pari vuotta eri kokoonpanoissa, kunnes matka jatkui.

1954 Coltrane alkoi käyttää huumeita ja tuli nopeasti riippuvaiseksi kamasta. Hän saikin potkut tuolloisesta bändistään, koska oli useimmiten lavalla sekaisin. Muutenkaan hänen elämäntapansa eivät olleet terveellisimmistä päästä.

1955 hän meni kuitenkin naimisiin. Samana vuonna Miles Davis pyysi Coltranea omaan bändiinsä. Milesin kanssa Coltrane pysyi vuoteen 1957 asti. Tänä aikana hän oli mukana luomassa Davisin tunnettuja hard bop -äänityksiä Cookin', Relaxin', Workin' ja Steamin'. Nämä levytykset toivat myös Coltranelle tunnustusta ja häntä alettiin pitää Dexter Gordonin ja Sonny Rollinsin veroisena fonistina.



Vuonna 1957 Tranella meni senkin puolesta hyvin, että hän onnistui vierottumaan huumeista koettuaan uskonnollisen herätyksen. A Love Supremen kansiteksteissä Coltrane ylistääkin jumalaa vuolaasti.

Loppuvuodesta 1957 Coltrane päätyi New Yorkiin Five Spot klubille soittamaan Monkin kanssa. Lopulta hän vietti useita kuukausia paikassa, sillä paikan yleisö piti saksofonistista. Näiden kuukausien aikana hän levytti myös ensimmäisen oman levynsä Blue Train.



Seuraavan vuoden aikana hän lyöttäytyi jälleen yhteen Milesin kanssa ja oli tekemässä tämän kanssa sellaisia jazzin merkkiteoksia kuin Milestones ja Kind Of Blue.

60-luvulla hän teki töitä sekä oman bändinsä kanssa että muiden legendojen kanssa. 1964 Coltrane alkoi nähdä unia, joissa miehen itsensä mukaan Jumala paljasti sävellyksiä hänelle. Yksi tällainen uni oli A Love Supreme, joka Coltranen mukaan oli kokonaisuudessaan yläkerrasta hänelle annettu.



A Love Supremea pidetään Blue Trainin ohella Coltranen uran hienoimpana hetkenä. Sen bassolinja on eräs tunnetuimpia hetkiä jazzin historiassa.







A Love Supremen jälkeen Coltranen ura lähti jälleen uusille urille. Hän soitti 1966 kymmenen avantgarde-jazzmuusikon kanssa 40-minuuttisen teoksen, joka julkaistiin levynä nimeltä Ascension. Levy sai hämmentyneen ja ristiriitaisen vastaanoton. Levyä kuvailtiin mm. "vaikuttavaksi happotripiksi". LSD:llä saattoikin olla vaikutuksensa levynteossa.

Keikoilla biisit kasvoivat valtaviksi monumenteiksi. 13-minuuttinen My Favourite Things esimerkiksi paisui keikoilla lähes tunnin mittaiseksi muodottomaksi möykyksi, jossa ei ollut kuin varjoja alkuperäisestä kappaleesta havaittavissa. Vaikka kaikki eivät näitä myöhäiskauden levyjä arvostakaan ja jazz-puritistit pitivät niitä aikanaan pelkkänä metelinä, vaikuttivat ne myöhemmin fuusiojazzin kehitykseen.



Coltrane teki vielä pari levyä uransa aikana, mutta kuoli vuonna 1967 maksasairauteen Huntingtonin sairaalassa Long Islandilla. Eräänä syynä maksasairaudelle on epäilty Coltranen nuoruusvuosien rankkaa huumeiden, alkoholin ja muiden päihteiden käyttöä. Coltrane oli kuollessaan 40-vuotias.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti