keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Klassikko: 1981: Bobby Womack - The Poet


Vuonna 1944 Clevelandissa syntynyt Robert Dwayne “Bobby” Womack on tehnyt musiikkia 60-luvun alulta asti. Pitkästä urastaan huolimatta hän on jäänyt sellaisten soullegendojen kuin Sam Cooke, Curtis Mayfield, Wilson Pickett ja Sly Stone varjoon. Womack on työskennellyt kaikkien näiden muusikoiden kanssa ja ammentanut heiltä omaan musiikkiinsa. Soulin lisäksi Womackin musiikissa on sävyjä mm. rockista, funkista ja rhytmn’n’bluesista.

Nuorena hän soitti Sam Cooken bändissä kitaraa. Muun muassa nuori Jimi Hendrix ammensi omaan soittoonsa Womackilta.

Bobbyn isä lauloi gospel-kuorossa. Kuri kotona oli tiukkaa ja kasvatus uskonnollista, mutta isä myös rohkaisi poikaansa musiikilliselle uralle. Sisarustensa kanssa he lauloivat gospel-yhtyeessä The Womack Brothers. Womackit lämmittelivät paikallisella keikalla Soul Stirrersiä ja Bobby ystävystyi Soul Stirrersin Sam Cooken kanssa.

Myöhemmin Cooke pyysi Womackeja perustamaansa SAR-levy-yhtiöön. Vaikka perheen isä ei pitänytkään lastensa siirtymisestä maallisempaan musiikkiin, Womackit ottivat Cooken tarjouksen vastaan. He tekivät jonkin verran Cooken kanssa gospellevytyksiäkin, mutta Cooke suostutteli heidät laulamaan pääasiassa soulia ja ryhtmn’n’bluesia. Tällöin Womackit myös päättivät toimia The Valentinos-nimellä. He myös levyttivät omillaan. 1962 bändin biisi Lookin’ For A Love nousi r’n’b-listalla kymmenen joukkoon.





Womack liittyi Cooken bändiin kitaristiksi. 1964 Bobby kirjoitti Valentinosille biisin It’s All Over Now. Pian sen coveroi Rolling Stones. It’s All Overista tuli Rollareiden ensimmäinen ykköshitti, mikä takasi myös Bobbylle mukavat rahat.



Cooken kuolema joulukuussa 1964 jätti Womackin tyhjän päälle ja vaikutti häneen henkisesti suuresti. Kaiken lisäksi vain kolme kuukautta Cooken kuoleman jälkeen Bobby meni naimisiin Cooken lesken kanssa, mikä sai monet syyttämään Womackin haudanryöstäjäksi ja pitämään Womackia pelkkänä opportunistina.

60-luvun loppu oli Womackille myös musiikillisesti vaikeaa aikaa. Singlet kuten I Found A True Love ja Him (Nothing You Can Do) eivät keränneet suosiota. Myöskään Valentinosin Chess-levymerkille tekemät biisit kuten What About Me ja Sweeter Than The Day Before eivät olleet hittejä.

Womack pestautui Ray Charlesin kitaristiksi. Charlesin kautta hän tutustui tuottaja Chips Momaniin. Momanin kytkösten kautta Womack päätyi soittamaan mm. Joe Texin, King Curtisin ja Aretha Franklinin levyillä. Hänen omat laulunsa eivät hiteiksi nousseet, mutta Wilson Pickett levytti niitä ja Pickettin levytyksinä I’m In Love ja monet muut nousivat hiteiksi.



Pickettin hitit saivat myös yleisön jälleen kiinnostumaan Womackin tekemisistä. Vuonna 1968 Is This Lovesta tuli ensimmäinen listoille noussut Womackin soolohitti. Sitä seurasi poplauluista kuten California Dreamingistä ja Fly Me To The Moonista tehdyt menestyscoverit.



Hän myös kirjoitti Janis Joplinin Pearlilla julkaistun Trust Men ja teki yhteistyötä monien muusikoiden kanssa. Hän mm. soitti Sly&The Family Stonen klassikkoalbumilla There’s A Riot Goin’ On.



Vuonna 1972 Womack teki musiikin elokuvaan Across The 110th Street. Leffan nimiraidasta tuli Womackin suurin hitti ja tunnetuin biisi. Sitä on myös myöhempinä vuosina sämplätty useasti mm. Los Lobosin toimesta fantastisella Wicked Rain/Across The 110th Streetillä.



70-luvun puolivälissä Womack katosi jälleen hieman kuvasta. Bobbyn rankalla aineiden käytöllä oli oma osuutensa asiaan. Myöskään se, että hänen veljensä Harry murhattiin 1974 ei helpottanut Womackin elämää. Hän kärsi masennuksesta jo ennen kuin 1979 hänen pieni poikansa kuoli. Masennuksen Womack hukutti rankkaan juhlimiseen. Hän teki myös kummallisia kokeiluja kuten BW Goes C&W-countrylevyn.

80-luvun alussa Womack tarvitsi kipeästi comebackia ja 1981 julkaistu The Poet oli juuri sitä. Levy oli yhtä aikaa ajanhermolla ja kumarsi samalla sopivasti vanhojen soul-klassikoiden suuntaan. Womackin lauluääni oli pehmeän seksikäs kuin Wilson Pickettillä. Levyllä tulee myös ilmi muut Womackin musiikkiin suuret vaikutteet Sly Stonesta (Stand Up) Barry Whiteen (Lay Your Lovin‘ On Me). Myös Womackin gospel-juuret ovat kuultavissa varsinkin raidoilla If You Think You’re Lonely Now ja Where Do We Go From Here.



The Poet oli valtava hitti ja se jylläsi varsinkin r’n’b-listoilla. Kolmesta hittisinglestä suurin oli If You Think You’re Lonely Now meni oli USA:ssa listalla kolmantena.

Myös 1984 ilmestynyt Poet II oli suosittu levy. Sen tekemisessä vahvasti oli mukana Patti Labelle. Levyn suurin hitti oli Love Has Finally Come At Last. 1985 Womack nousi vielä kappaleella I Wish He Didn’t Trust Me So Much top kymppiin.

Sen jälkeen Womack ei ole hittejä tehtaillut, vaikka levyjä onkin tehnyt tasaiseen tahtiin. Viimeaikojen suurin mielenkiinto Womackin tekemisiin on Gorillazin tuoreella Plastic Beach -levyllä, jolla Womack kävi vierailemassa. Womack myös esiintyi 2010 Glastonburyssa Gorillazin kanssa. 2009 Womack kutsuttiin rock’n’roll Hall Of Fameen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti