Lou Reed eli Lewis Allan Reed syntyi 1942 Brooklynissa ja varttui Freeportissa New Yorkissa. Hän onkin usein käsitellyt eri puolia New Yorkista tuotannossaan ja häntä voidaan pitää yhtenä rockmusiikin keskeisistä New Yorkin kuvaajista.
Reed on tunnettu myös nimellä Louis Firbanks, jota on joskus luultu hänen oikeaksi nimekseen. Tämä pseudonyymi sai alkunsa Creem-lehden legendaarisen toimittajan Lester Bangsin vääntämästä vitsistä.
Reed kuunteli nuorena paljon radiota ja kiinnostui sitä kautta musiikista. Rythm'n'blues sekä 50-luvun rock olivat erityisesti nuorukaisen mieleen. Teini-ikäisenä hän myös kävi terapiassa, koska hänen homomainen käytöksensä haluttiin parantaa. Vuoden 1974 kappale Kill Your Sons kertoo Reedin terapiakokemuksista.
Reed aloitti 1960 Syracusen yliopistossa, jossa hän opiskeli elokuvantekoa, luovaa kirjoittamista ja journalistiikkaa. Varsinaisen herätyksen hän kuitenkin koki alkaessaan juontaa myöhäisillan radio-ohjelmaa Excursions On A Wobbly Rail WAER-kanavalla.
Pianisti Cecil Taylorin biisin mukaan nimetyssä ohjelmassa Reed soitti paljon rhytm'n'bluesia ja jazzia. Samoihin aikoihin hän innostui musiikin esittämisestä runoilija Delmore Scwartzin innoittamana.
1963 hän muutti Syracusesta New Yorkiin. Siellä hän soitti eri bändeissä ja toimi laulunkirjoittajana Pickwick Recordsille. Hän sai pikkuhitin The Ostrich -kappaleella, joka parodioi suosittuja tansseja mm. twistiä. Samoihin aikoihin hän tutustui John Caleen.
Ensimmäisen kerran Reed tuli tutuksi yhtenä keskeisimmistä Velvet Undergroundin jäsenistä. Tosin omana aikanaan bändi ei nauttinut kovin suurta suosiota, vaikka Velvetin jälkivaikutus onkin merkittävä.
Reed kuitenkin lähti Velvetistä 1970-luvun alussa Loaded-albumin jälkeen. Myös bändin muilla jäsenillä oli sooloprojekteja ja henkilösuhteet bändin sisällä olivat tulehtuneet.
1972 julkaistiin David Bowien ja Mick Ronsonin tuottama Transformer. Glamrock-albumillaan Reed löi itsensä laajempaan tietoisuuteen. Varsinkin Walk On A Wild Side oli iso hitti, vaikka se joutuikin radiosensuurin kouriin monessa maassa. Suomessa biisi kuitenkin soi iloisesti. Ilmeisesti Ylen päättävissä elimissä meni termi "giving head" yli hilseen. Lasse Mårtensonhan käänsi rivin paljon kiltimmäksi. Vasta Hector teki alkuperäiselle uskollisemman käännöksen 80-luvulla.
Transformerin valtavan menestyksen jälkeen seuraajasta odotettiin samoilla urilla jatkavaa uutta menestystarinaa. Vuonna 1973 ilmestynyt Berlin oli kuitenkin jotain aivan muuta.
Se on Reedin tuotannossa brutaaliuden huippu. Berlin on hyvin elokuvamainen ja sitä onkin kutsuttu korville tehdyksi elokuvaksi. Levy on myös yksi kaikkien aikojen hienoimpia ja viimeistellympiä teema-albumeita.
Levyn kertoo Carolinen ja Jimin rakkaustarinan kuoleman. Tapahtumapaikkana on muurin jakama Berliini. Levyn biisit liikkuvat synkissä vesissä. Teemoina on niin uskottomuus (Caroline Says pt. 1), huumeet (How Do You Think It Feels) kuin väkivaltakin (Caroline Says pt. 2). Lopulta Caroline tekee itsemurhan kappaleessa The Bed. Jim ei kuitenkaan suostu suremaan Carolinen kuolemaa vaan kääntää välittömästi uuden luvun elämässään ja paljastaa oman tunteettoman kylmäverisyytensä.
Tuottaja Bob Erzinin masinoima studio-orkesteri tukee Reedin visiota mainiosti ja sen soittama, paikoin sinfonisia ja jopa oopperallisia sävyjä saava, musiikki onkin tunnelman luonnissa aivan yhtä keskeinen kuin Reedin biiseihin kirjoittamat vahvat tarinat.
Kunnianhimoinen Berlin oli kaupallinen floppi ja Rolling Stone mm. kutsui sitä katastrofiksi. Se kipusi vain vaivoin Bilboardin top 100-listalle. Myöhemmin levy on kuitenkin noussut arvostetuksi klassikoksi ja siitä ovat pitäneet lukuisat muusikot. Mm. Joy Divisionin Ian Curtis on ammentanut Berlinistä oman bändinsä tuotantoon.
Reedin ura on ylä- ja alamäkiä, mikä käy hyvin esiin hänen 70-luvun tuotannossaan. Tässäkin mielessä Reedin urassa on useita yhtymäkohtia David Bowien vastaavaan.
1974 Reed palasi kaupallisen menestyksen syrjään kiinni levyllä Sally Can't Dance. Vuotta myöhemmin hän kuitenkin hämmensi jälleen yleisöä Metal Machine Music, joka oli lähinnä sekavaa meteliä ja yhtä korvien piinaa. Vastavuoroisesti vuonna 1976 julkaistu Coney Island Baby oli lämminhenkinen levy, jonka myös ostava yleisö löysi.
70-luvun lopulta lähtien Reed on levyttänyt tasaiseen tahtiin suuremmalla ja pienemmällä menestyksellä. Reedin myöhempien aikojen helmi on vuoden 1989 teema-albumi New York, joka kiteyttää monia puolia Lou Reedin kuvaamasta New Yorkista. Sitä on myös verrattu teemallisuutensa vuoksi Beliniin, vaikka sävyltään se onkin valoisampi. Jos Berlin on romaani, New York on yhteen kietoutuva novellikokoelma.
Reed jatkaa edelleen säännöllistä musiikin tekemistä. Hän on myös ajoittain lyöttäytynyt yhteen Velvet Undergroundin jäsenten kanssa. Velvet kutsuttiin rock'n'roll Hall of Fameen 1996. Sooloartistina hän odottaa edelleen kunniagalleriaan pääsyä, vaikka onkin ollut jo ehdolla. 2000-luvulla hän on musiikin tekemisen lisäksi julkaissut myös muun muassa valokuvakirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti