Bill Evans on yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä jazzpianisteista. Hän ehti soittaa elämänsä aikana lähes kaikkien legendaaristen jazz-muusikoiden kanssa. Hänen vaikutuksensa myös jazzpianon soittamiseen on ollut merkittävä.
William John Evans, aka Billy Evans, syntyi 1929 Plainfieldissä New Jerseyssä. Hänen äitinsä harrasti pianonsoittoa, jonka innoittamana/pakottamana myös nuori Bill musiikin pariin hakeutui. Hän aloitti pianon parissa kuuden ikäisenä. Lapsena hän harrasti myös viulun ja huilunsoittoa. Hän opiskeli myös musiikin teoriaa sekä klassisen musiikin keskeisiä teoksia Bachista, Beethovenin kautta Dvorakiin.
Varsinaisesti Evansin ura lähti käyntiin armeijan jälkeen vuonna 1954, jolloin Evans muutti New Yorkiin ja aloitti uran freelancer-jazzpianistina.
Evans ui New Yorkin 50-luvun isoissa jazzpiireissä vaivattomasti. Nopeasti hän alkoi saada nimeä, koska teki paljon töitä lähes kenen tahansa kanssa. Musiikkiteoreetikko George Russell vaikutti myös isosti Evansin kehitykseen. Russellin teoria modaalisuudesta sai Evansin ajattelemaan improvisaatiota skaalojen kautta, poiketen monista sen ajan bebop-tyyliä edustavista jazzpianisteista. Tämä ajattelutapa puolestaan herätti erään Miles Davisin kiinnostuksen, joka palkkasi Evansin sekstettiinsä.
Aika Milesin kanssa oli kaksijakoinen ja jäi lyhyeksi. Evans koki paineita, sillä Davisin kiertueaikataulu oli hektinen ja lisäksi Evans oli bändin ainoa valkoihoinen jäsen. Evans myös alkoi käyttää heroiinia.
Toisaalta yhteistyö Miles Davisin kanssa herätti lopullisesti kiinnostuksen. Runsaan vuoden Evans ehti olla mukana Milesin bändissä. Tuon yhteistyön viimeiseksi hedelmäksi jäi pienimuotoinen levy nimeltä Kind Of Blue. Evansin vaikutus yhden kaikkien aikojen jazz-levyn syntyyn on merkittävä. Hän paitsi soitti pianoa levyllä osallistui myös ahkerasti sävellystyöhön.
Evans perusti trion yhdessä basisti Scott LaFaron ja rumpali Paul Motianin kanssa. Parin vuoden päästä kolmikon yhteissoittoa kuvattiin jo telepaattiseksi ja sitä pidettiin suvereenisti aikansa parhaana triona. Jotkut väittivät sitä jopa parhaaksi jazz-bändiksi. Ei siis ollut ihme, että kesäkuussa 1961 trioa päätettiin nauhoittaa Village Vanguardissa.
Päätös livemateriaalin nauhoittamisesta ei olisi voinut olla onnistuneempi. Kohtalo nimittäin päätti, että The Bill Evans Trio soitti viimeisen kerran tällä albumilla legendaarisessa kokoonpanossaan. Kymmenen päivää Village Vanguardin keikkojen jälkeen bändin virtuoosimainen basisti Scott LaFaro kuoli auto-onnettomuudessa.
Sekä LaFaro että Evans vaikuttivat merkittävästi instrumenttiensa soiton kehitykseen. Evansin trio luonnollisesti LaFaron kuolemasta, eikä sopivia soittajia tahtonut löytää. Vasta 60-luvun lopulla Evansin yhtye löysi jälleen vakituisen kokoonpanon.
Kuitenkin 60-luvulla Evansin ura jatkui suotuisasti. Varsinkin Euroopassa hänen suosionsa kasvoi tasaisesti ja Amerikassakin töitä riitti asemansa vakiinnuttaneelle miehelle. 1962 Evansin manageriksi tulleella Helen Keanella oli tässä iso rooli, sillä Evans kamppaili jatkuvasti huumeriippuvuuden kanssa ja tarvitsi jonkun hoitamaan käytännön asioita.
Evans myös alkoi levyttää 60-luvulla muuta kuin jazzia. Tähän syynä oli ensisijaisesti Evansin huumeiden aikaansaama rahantarve. Osa kokeiluista onnistui taiteellisesti hyvin. Mm. Conversations With Myself-levy, johon oli äänitetty vain kolme pianoraitaa päällekkäin ilman muita soittimia. Tämä kokeilu toi Evansille hänen ensimmäisen Grammynsä.
60-luvun lopulla basisti Eddie Gomez ja rumpali Marty Morel vakiinnuttivat paikkansa Evansin rinnalla. Nämä miehet soittivatkin Evansin kanssa 1970-luvun puoleen väliin asti. Fuusiojazzin nousukaudella Evans käytti edelleen pääasiassa akustista pianoa. Toisinaan hän soitti myös sähköpianoa, mutta käsitteli sitä samoin kuin tavallistakin pianoa. Hän myös soitti yhtä aikaa sekä akustista että sähköistä pianoa.
70-luvun lopussa hän kasasi vielä yhden trion. Evans oli yhteistyöstä basisti Marc Johnsonin ja rumpali Joe LaBarberan kanssa todella innoissaan. Kolmikko kiersi ahkerasti ja myös levytysstudioon piti ehtiä. Levyttäminen jäi kuitenkin haaveeksi, sillä Evans ehti kuolla syyskuun 15. päivä 1980. Viralliseksi kuolinsyyksi diagnosoitiin mahahaava, keuhkoputkentulehdus ja maksavaurio. Nämä olivat kuitenkin vain merkkejä siitä, että vuosikymmeniä huumeiden riuduttaman kehon viimeinen käyttöpäivä oli tullut vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti