Vuonna 1964 perustetun The Byrdsin elinkaari oli vain kymmenisen vuotta pitkä. Siinä ajassa bändi ehti kuitenkin paljon, ja bändin jälkivaikutus onkin paljon muutakin kuin olla yksi 60-luvun bändi siinä missä Rolling Stones, Beatles ja Beach Boys. Byrdsia pidetään yhtenä keskeisimmistä folkrockin syntyyn vaikuttaneista bändeistä.
Byrds risteili usean musiikkityylin parissa elinkaarensa aikana. Bändi aloitti folkrockin parissa ja siirtyi siitä psykedeliaan ja esitti uransa loppuvaiheessa countrya. Country-aikakaudella syntyi myös Sweetheart Of The Rodeo.
Byrds sai alkunsa, kun Roger McGuinn näki Beatlesin esiintymisen Ed Sullivan show'ssa. Erityisesti vaikutuksen teki George Harrisonin 12-kielinen Rickenbacker-kitara, jollaisen myös McGuinn pikavauhtia hankki. Hankittuaan kitaran hän alkoi akustisilla keikoillaan esittää joitakin Beatles-covereita.
Gene Clark näki McGuinnin vedon I Want To Hold Your Handista. Miehet sopivat yhteistyöstä. Pian tämän jälkeen myös David Crosby otti McGuinniin yhteyttä ja Byrds alkoi löytää muotoaan. Alunperin McGuinn ei innostunut Crosbysta, mutta koska Crosbyn kaverilla Jim Dicksonilla oli levystudio, Crosby kelpuutettiin bändiin. Bändi sai nimekseen The Jet Sets.
Kesällä 1964 Elektra julkaisi bändin ensimmäisen singlen Please Let Me Love You. Elektra-pomo Jac Holzman ei pitänyt bändin nimestä, joten Beatles-vaikutteinen single julkaistiin The Beefeaters-bändin nimellä. Single ei kuitenkaan menestynyt.
Lopullisen nimensä Byrds sai, kun Chris Hillman ja Michael Clark otettiin bändiin mukaan. Läpimurto tapahtui Bob Dylanin kynäilemällä biisillä Mr. Tambourine Man vuonna 1965. Se nousi listakärkeen molemmilla puolin Atlanttia. Tämä oli hyvä juttu myös Dylanille, joka sai coverin ansiosta aiempaa laajemman yleisön huomion. (Kaikkein komeimman luennan tamburiinimiehestä suoritti kuitenkin aikanaan William Shatner.)
-65 Byrds julkaisi kaksi Beatles- ja Bob Dylan -vaikutteista albumia. Mr. Tambourine Man ja Turn Turn Turn nostivat bändin suosioon. Näiden levyjen myötä Byrdsin tavaramerkiksi muodostui McGuinnin 12-kielinen Rickenbacker.
Vuonna 1966 julkaistulla Fifth Dimension -levyllä Byrds kurkotti kohti psykedeliaa. Se luetaankin yhdeksi psykedelian virstanpylväistä. Byrdsit itse käyttivät sähköisestä tyylistään nimeä space rock. Levyltä löytyy yksi bändin suurimmista hiteistä Eight Miles High, jota radioasemat eivät kuitenkaan suostuneet soittamaan, koska se kuulemma sisälsi huumeviittauksia.
Psykedelialinjaa jatkoi vuonna 1967 julkaistu Younger Than Yesturday. Tällä levyllä oli myös kuultavissa ensimmäisiä viitteitä countryyn siirtymisestä.
1968 Byrds julkaisi kaksi levyä. Ensimmäinen The Notarious Byrd Brother jatkoi vielä psykedelia-linjaa. Kiekolta irrotettiin myös menestysleffaan Easy Rider biisi Wasn't Born To Follow.
Levyn valmistumisen jälkeen Byrds-leirissä kuohui, kun David Crosby jätti yhtyeen ja perusti Crosby, Still&Nashin. Toisaalta Gram Parsons liittyi bändiin, joka tyrkkäsi yhtyettä countrympaaan suuntaan.
Byrdsin kuudes studioalbumi Sweetheart Of The Rodeo sai ristiriitaisen vastaanoton. Se oli countrya, muttei edustanut perinteisiä countryn standardeja. Sitä nimitettiin country rockiksi ja oli omiaan tasoittamaan Eaglesin tietä. Byrds myös tukeutui levyllä Dylanin kynään. Levyn päättävä Nothing Was Delivered on Bob-sedän tekosia. Myös Parsons oli aktiivisesti tekemässä biisejä (Hickory Wind ja One Hundred Year From Now).
Parsons kuitenkin lähti Byrdsistä Sweetheart Of The Rodeon jälkeen ja veti mukanaan myös Chris Hillmanin. Tämä oli Byrdsille lopun alkua. Vuonna 1969, jolloin seuraava levy Dr. Byrds&Mr. Hyde ilmestyi, alkuperäisjäseniä oli jäljellä enää McGuinn.
Vielä 70-luvun alussa Byrds julkaisi pari levyä, mutta ne eivät olleet suuria menestyksiä. Vuonna -73 McGuinn hajotti bändin, mutta kokosi sen vielä kerran yhteen. Mukana olivat alkuperäiskokoonpanon jäsenet ja tuloksena oli albumi Byrds. Se oli kaupallinen menestys, mutta sai nuivat arviot. Niinpä sen ympärille suunniteltu kiertue peruttiin ja Byrdsin toiminta hiipui vuonna 1974.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti