Klassikko: 1980: AC/DC - Back In Black

AC/DC on kiistatta yksi maailman suurimmista hard rock-bändeistä. Lähes 40 vuotta toiminut bändi on saavuttanut järkähtämättömän aseman. Angus Youngin koulupuvun lisäksi bändi tunnetaan energisestä lavashow'sta ja tunnistettavasta soundistaan. Näennäisestä yksinkertaisuudesta ja monotonisuudesta huolimatta bändi on kyennyt luomaan soundin, johon ei yleisö edes kaipaa muutoksia. Maailmassa on varmaa kuolema, verojen maksu ja AC/DC:n soundi.

Aussibändissä oli ja on kaikki parodiabändin ainekset olemassa: koulupukuja keikka-asuina, seksistisiä lyriikoita, omaan oksennukseensa kuollut laulaja ja täysin musta levynkansi. Ero Spinal Tapiiin on kuitenkin pari sataa miljoonaa myytyä levyä ja lukuisat hitit kuten Highway To Hell, Back In Black ja For Those About To Rock.

Angus ja Malcolm Young sekä heidän veljensä George syntyivät Skotlannissa 1950-luvulla, mutta perhe muutti Australiaan 1963. Myös George soitti kitaraa ja hän kuuluikin The Easybeatissa, joka oli 60-luvulla eräs Australian suosituimmista bändeistä. George olikin perheen ensimmäinen supertähti, kun Easybeatsin Friday On My Mindista tuli kansainvälinen hitti.



Angus ja Malcolm perustivat AC/DC:n 1973 Sydneyssa. Youngien lisäksi bändin ensimmäisessä inkarnaatiossa soittivat Larry Van Kriedt, Dave Evans ja Colin Burgess. Bändin alkuaikoina kokoonpano muuttui tiuhaan tahtiin. Syksyllä 1974 laulajaksi liittyi Ronald Belford Scott. Bonin tausta oli samanlainen kuin Youngeilla. Myös hän oli syntynyt Skotlannissa ennen kuin hänen vanhempansa olivat muuttaneet Australiaan.

Lopulta alkuperäisvokalisti Dave Evansin kanssa bändi ehti nauhoittaa vain yhden singlen, Can I Sit Next To You Girl/Rockin’ In The Parlour. Lopulta a-puoli nauhoitettiin uudelleen Bon Scottin kanssa.





Niin ikään 1974 Angus Youngin esiintymisasuksi vakiintui koulupuku. Hän oli aiemmin esiintynyt mm. Zorrona, Teräsmiestä parodioivassa asussa sekä Hämähäkkimiehenä. Koulupukuun Angus sai idean siskoltaan Margarethilta, joka myös antoi veljeksille idean AC/DC:n nimestä.

Vuonna 1975 julkaistiin Australiassa bändin debyyttilevy High Voltage. Samoihin aikoihin bändin kokoonpanoksi vakiintui Youngin veljekset, Scott, Mark Evans bassossa ja Phil Rudd rummuissa.

Vuonna 1976 AC/DC teki kansainvälisen levytyssopimuksen Atlanticin kanssa. He kiersivät ahkerasti stadioneita lämmitellen mm. Black Sabbathia, Cheap Trickiä ja Aerosmithia.

Kansainvälisen läpimurtonsa bändi teki High Voltage -levyllä, joka oli kokoelma Australiassa julkaistun T.N.T.:n ja High Voltagen biiseistä. Levy herätti varsinkin Briteissä huomiota.

Vuoden 1977 Let It Be Rockille basisti vaihtui, kun Evansilla oli henkilökohtaisia ongelmia Youngien kanssa. Basistin viran sai hoitaakseen Cliff Williams. Vuoden 1979 Highway To Hell oli bändin ensimmäinen maailmanlaajuinen superhitti. Robert John “Mutt” Langen tuottama kiekko nosti AC/DC:n superraskaaseen sarjaan myös menestyksen suhteen. Highway To Hell oli mm. USA:ssa listalla sijalla 17.

Vuoden 1980 Back In Black oli vieläkin suositumpi. Se suosio tosin jäi Bon Scottilta kokematta. Helmikuussa rankan ryyppyillan jälkeen Scott sammui kaverinsa autoon Lontoossa ja kuoli yön aikana. Scott toimitettiin seuraavana päivänä sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi.

AC/DC kuitenkin jatkoi toimintaansa, koska Youngit päättelivät, että Scott olisi halunnut niin. Uudeksi laulajaksi otettiin Brian Johnson, joka oli aiemmin vaikuttanut Geordie-nimisessä bändissä.



Myöhemmin Johnson kommentoi, että Scottin saappaisiin hyppääminen hirvitti ja varsinkin Back In Blackin avausraidan Hells Bellsin laulaminen oli Johnsonille rankka kokemus.



Se kuitenkin kannatti, sillä Back In Black myi kolmessa kuukaudessa platinaa. Hells Bellsin lisäksi levyn nimiraita sekä You Shook Me All Night Long olivat valtavia hittejä. Se oli Brittilistan ykkönen ja Jenkeissä Back In Black oli Billboardin top 200 -listalla 131 viikkoa.

1981 julkaistu For Those About To Rock oli iso hitti, mutta sen jälkeen bändi hieman hävisi kuvasta. Phil Rudd sai myös lähteä bändistä, koska hänellä oli henkilökohtaisia ongelmia ja riitaa Malcolmin kanssa. Ruddin tilalle tuli lopulta Simon Wright. Tämä kuitenkin lähti bändistä 80-luvun lopussa ja 1994 Rudd palasi bändiin.

Vuoden 1990 The Razor’s Edge oli ison luokan comeback. Varsinkin Thunderstruck palautti uskon AC/DC:hen.



90- ja 2000-luvuilla bändi on levyttänyt hieman säästeliäämmin. Razor’s Edgen jälkeen bändiltä on tullut vain kolme studioalbumia. Ne ovat kuitenkin saavuttaneet aina kohtuullisen suosion. Bändi on myös kiertänyt aktiivisesti ja pysynyt sillä tavoin ihmisten mielissä. Vuonna 2003 bändi kutsuttiin rock’n’roll Hall Of Fameen.