Legendaarinen Creedence Clearwater Revival ehti olla toiminnassa vain viitisen vuotta (1967-72), mutta jätti tuona aikana lähtemättömän vaikutuksen musiikkimaailmaan. Kuusi loistavaa albumia (ja yksi vähemmän loistava Mardi Gras) sementoivat bändin aseman musiikinrakastajien sydämissä.
Fogertyn veljesten, Johnin ja Tomin, sekä Stu Cookin ja Doug Cliffordin kvartetti teki konstailemattomalla southern rockillaan läjäpäin klassikoita, jotka kaikki tuntevat, vaikka eivät erityisesti musiikista perustaisikaan. Proud Mary, Who'll Stop The Rain, Fortunate Son, Lodi, Looking Out My Back Door jne. jne. Kalifornialaisbändi esimerkin innoittamana syntyi myös lukematon määrä uusia bändejä. Creendence päätyi rock'n'roll Hall Of Fameen 1993.
Vuonna 1945 syntyneet John Fogerty, Stu Cook ja Doug Clifford tapasivat koulussa El Cerritossa Kaliforniassa ja perustivat bändin. Alkujaan bändi soitti instrumentaaleja ja covereita. Tuohon aikaan bändi oli nimeltään The Blue Velvets. Keikoilla mukana kulki myös Johnin isoveli Tom, joka hoiti mm. taustalauluja. Tom kulki bändin mukana myös studioon, kun se sai 60-luvun alkupuolella solmittua levytyssopimuksen pienen sanfranciscolaisyhtiö Fantasy Recordsin kanssa.
Ennen ensilevyn tekoa bändi koki vielä muutoksia. Miehistö pysyi samana, mutta roolit muuttuivat. Pianistina aloittanut Cook siirtyi basson varteen ja Tom otti toisen kitaristin pestin itselleen. John alkoi tehdä pääosin nelikon biisit ja hän myös lauloi ne ominaisella äänellään. Myös Tom osasi laulaa, mutta omien sanojensa mukaan pikkuveljellä oli soundi hallussa. Fogertyn sumutorvesta tulikin CCR:n suurin tavaramerkki.
Bändiä hidasti vielä armeija, mutta vuoteen 1968 kaikki bändiläiset olivat hoitaneet armeijasta itsensä kuiville, joten he pystyivät keskittymään täysipainoisesti musiikkiin.
Samana vuonna julkaistu debyyttialbumi oli jonkinmoinen hitti. Varsinkin radiokanavat kiinnostuivat bändistä ja Suzie Q keräsi mukavasti radiosoittoa ympäri Yhdysvaltoja. Toisena singlenä julkaistu Suzie Q kipusi myös lähelle top kymppiä listoilla.
Creedence ei turhia aikaillut studiossa vaan levyttivät materiaalia kovaa vauhtia. Bändin visiona oli tehdä hyviä biisejä, koota ne levylle ja pistää levy myyntiin.
Vain muutama viikko myöhemmin CCR jyräsi listoille Bad Moon Risingin ja Lodin turvin. Green River, jolla nämä molemmat ovat, ilmestyi elokuussa. Bändin kolmas levy Green River oli siihen mennessä hiotuin kokonaisuus ja oli maanläheisen tyylin tietynlainen kiteytymä kansikuvaa myöden. John Fogerty on myöhemmin nimennyt Green Riverin omaksi suosikikseen Creedencen tuotannosta. Varsinkin nimiraita on Fogertyn omien sanojen mukaan suoraan hänen sielustaan ja musiikkinsa alkulähteiltä.
Fogertyn laulut olivat varsinkin Creedence aikaan varsin yleismaailmallisia, eikä hän juuri käsitellyt niissä henkilökohtaista elämäänsä. Tai sitten hän piilotti sen taitavasti. Yksi poikkeus sääntöön oli Wrote A Song For Everyone, joka käsitteli Fogertyn avio-ongelmia melko suoraankin.
Kovan levytystahdin lisäksi bändi kiersi ahkerasti esiintyen mm. Woodstockissa. Työntäyteisen vuoden täydensi marraskuussa julkaistu neljäs albumi Willy And The Poor Boys. Se nousi Bayou Countyn ja Green Riverin tavoin top kymppiin.
Vuonna 1970 valtavan kova tahti alkoi vaatia verojaan. Ilmapiiri bändin sisällä kiristyi Cosmo's Factoryn äänityksissä. John oli enemmän ja enemmän diktaattori bändissä ja se rassasi varsinkin isoveljeä. Pendalumin äänitysten aikaan Tom, joka oli eronnut bändistä useita kertoja aiemminkin vain palatakseen nopeasti, lähti CCR:stä kokonaan. Tomin lähteminen myönnettiin julkisesti helmikuussa 1971.
Seuraavana vuonna Fogerty, Cooke ja Clifford tekivät kolmestaan Mardi Gras -levyn, joka lytättiin täysin. Muun muassa Rolling Stonen kriitikko (ja myöhempien aikojen Bruce Springsteen -manageri) Jon Landau kutsui sitä kaikkien aikojen kelvottomimmaksi rock-tekeleeksi.
Lopulta bändin sisäiset välit ja Mardi Grasin huono vastaanotto johtivat siihen, että CCR hajosi lopullisesti lokakuussa 1972.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti