Klassikko: 1978: Dire Straits - Dire Straits

Dire Straits on henkilöitynyt pitkälti entiseen opettajaan ja lehtimieheen Mark Knopfleriin. Newcastlessa 1977 perustetussa bändissä oma osansa oli kuitenkin myös Markin veli David Knopflerilla sekä John Illsleyllä ja Pick Withersillä.

Dire Straits oli kasassa 1990-luvun puoliväliin asti. Uransa aikana bändi julkaisi kuusi studiolevyä ja kaksi liveä. Bändin levyt saavuttivat debyytistä lähtien suuren suosion ja yhtyeen vyöltä löytyy mm. sellaiset klassikkobiisit kuin Money For Nothing, Sultans Of Swing, Romeo And Julliet sekä Your Latest Trick.

Bändi kuitenkin henkilöityi vahvasti Mark Knopfleriin, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista kitaristeista. Knopfler syntyi elokuussa 1949 Glasgow'ssa. Hän opiskeli Leedsin yliopistossa valmistuen englannin opettajaksi. Knopfler myös toimi nuorena musiikkikriitikkona. Kriitikkotausta yhdistettynä opettajan pedanttisuuteen on näkynyt Markin musiikissa myöhemmin siten, että keikalla hän pyrkii jopa kiusallisuuteen asti soittamaan biisit niin kuin ne ovat levylläkin esitetty.

Knopflerin vanhemmat olivat unkarilaisia juutalaisia, jotka joutuivat pakenemaan maasta toisen maailmansodan aikaan. Perhe asettui Skotlantiin.

Mark innostui musiikista setänsä huuliharpun soiton innoittamana. Hän myös kuunteli paljon musiikkia. Erityisesti J.J. Calea, jatsia ja bluesia.

Kouluaikoina Knopfler oli myös lehtimies. Valmistumisen jälkeen hän jätti kuitenkin journalistin uran ja panosti musiikkiin. Hän soitti lukuisissa bändeissä mm. Café Racersissa.

70-luvun puolivälissä Knopfler muutti Lontooseen. Siellä hän soitti David-veljen kanssa ja tutustui John Illsleyhyn. Vähitellen bändi löysi muotonsa.

Bändin nimeä kantanut debyyttilevy ilmestyi punkin (ja discon) kulta-aikaan vuonna 1978. Dire Straitsin kaltainen perinteinen aor-rock oli tuohon aikaan kaikkea muuta kuin pinnalla, joten vaati melkoista rohkeutta julkaista moinen levy.

Ensin julkaistiin single Sultans Of Swing. Se jäi lähes kaikilta huomiotta. Vain radiotoimittaja Charlie Gillett soitti sitä ohjelmassaan. Warner Brosin kautta Dire Straits kuitenkin pääsi USA:han. Atlantin toisella puolella Sultansista tykättiin, jolloin myös Englannissa kiinnostuttiin bändistä.



Levyn keskiössä ovat Knopflerin vahvat ja tarinalliset tekstit. Toki myös kitaraa kuullaan reilusti, mutta kokonaisuutena debyytti oli enemmän storyteller-levy kuin ehkä mikään toinen Dire Straits-albumi.

Kakkoslevy Communiqué sai innostuneemman vastaanoton, mutta vuoden 1980 Making Movies oli sitten todellinen megahitti. Tuolloin sävellykselliset ratkaisut olivat monimutkaisempia ja levyllä soitti bändin lisäksi huippumuusikoita, jotka täydensivät Dire Straits-soundia. Mm. pianoa Making Moviesilla soittaa E Street Bandin Roy Bittan.

Vuoden 1982 Love Over Gold jatkoi bändin suotuisaa käyrää. Vuoden 1985 Brothers In Arms räjäytti sitten pankin lopullisesti. Siltä löytyy mm. legendaarinen Money For Nothing, jolla Knopfler viimeistään sinetöi asemansa yhtenä maailman johtavista kitaristeista. Money For Nothing oli myös ensimmäinen kappale, joka soi Britti-MTV:lla.



1980-luvulla Knopfler teki Dire Straitsin lisäksi omin päin musiikkia elokuviin. Mm. elokuvissa Local Hero ja Last Exit To Brooklyn soi Knopflerin musiikki.

Mainion Brothers In Armsin jälkeen Dire Straits ei julkaissut uutta musiikkia kuuteen vuoteen. Levytystauon katkaissut On Every Street ei myöskään ollut kummoinenkaan levy. Pitkän odotuksen jälkeen se myi kohtuullisesti, mutta kriitikoihin se ei purrut.

90-luvun edetessä Dire Straitsin toiminta hiljalleen loppui kokonaan ja Knopfler pisti pisteen bändille 1995. 1996 ilmestyi miehen ensimmäinen täysverinen soololevy Golden Heart. Irkkuvaikuttesella levyllä on hetkensä (Darling Pretty ja Done With Bonabarte), mutta kokonaisuus jäi hieman tasapaksuksi.



Soolourallaan Knopfler on jatkanut ahkerasti soundtrackien parissa. 90-luvun lopussa mies mm. teki erinomaiseen Wag The Dog -leffaan musiikit. Wag The Dog -soundtrack lukeutuukin Knopflerin soolotuotannon vahvimpiin töihin.

Myös 2000 julkaistu Sailing To Philadelphia oli mainio levy. Vaikka pyörää ei siinä keksitäkään uudelleen, tunnelma on siinä kohdallaan. Nimiraita esimerkiksi lähestulkoon pakottaa ostamaan purjeveneen.



Uudella vuosituhannella Knopflerin tekemisiä on leimannut pieni väsähtäneisyys, vaikka mies on julkaissut uutta musiikkia tasaiseen tahtiin. Pari edellistä levyä (Kill To Get Crimson ja Get Lucky) ovat kuitenkin kääntäneet kurssia jälleen parempaan suuntaan. Myös muutaman vuoden takainen duolevy Emmylou Harrisin kanssa keräsi vuolaita kehuja, eikä syyttä.