Turku Rock City matkusti eilen Helsingin Nosturiin katsomaan Frank Turneria. Miestä, jota ei tässä blogissa tulla koskaan ylistämään liikaa. Frank Turner & The Sleeping Souls jätti jälleen jälkensä sydämiimme.
The Tape Deck Heart Tour saapui siis tällä kertaa Helsinkiin, maanantai-iltana. Eipä tuo haitannut, Turusta minibussi alle ja 10 iloista, lähes täydellisen musiikkimaun omistavaa ihmistä matkaan mukaan.
Lämmittelyakteina olivat Ducking Punches ja J. Kiesi Grandes. Varmasti aivan hyviä artisteja, mutta Frank ei lämmittelyä kaipaa. Lämppärit jäi näkemättä, kun tuijotettiin alakerran baarissa tuoppia.
Frank Turner nukkuvine sieluineen veti jälleen kerran huikean keikan. Yleisöä muistettiin kosiskella suomenkielisillä fraaseilla sekä suomeksi käännetyillä sanoituksilla, joissa mainittiin myös Vesku Loiri. Frank muisti myös mainita rikkoneensa kesällä Mikkelin Jurassic Rockissa selkänsä niin pahoin, että kuntoutuksessa meni puoli vuotta. Hyvät muistot miehellä Suomesta, siis.
Itse settilista ei juurikaan yllätyksiä tarjonnut. Esimerkiksi Recovery, Losing Days, Plain Sailing Weather ja henkilökohtainen suosikkini Polaroid Picture... Kaikki kuultiin. Kappaleet pyörivät luonnollisesti kiertueen nimen mukaisesti Tape Deck Heart -albumin ympärillä, mutta vanhempaakin tuotantoa kuultiin mukavasti.
Itseasiassa konsertin huippuhetket löytyivät England Keep My Bones -levyn lauluista. Eritoten Peggy Sang The Blues ja Glory Hallelujah saivat kansan intoutumaan väkevään yhteislauluun ja tunnelma oli katossa. Lopulta ajantaju katosi ja yhtäkkiä lähes kaksituntinen elämys oli ohi ja I Still Believe pisti täydellisyyttä hipovan elämyksen nippuun. Ainoa mikä jäi kaivelemaan oli se, etten tällä kertaa muistanut toivoa Twitterissä NOFX-coveria.
Keikan parasta hetkeä ei ole vaikea nimetä. Se oli I Am Disappeared, jonka päällikkö aloitti yksin ja noin kolmen minuutin kohdalla bändi yhtyi ilonpitoon. Huikeaa. Katso itse.
Kuten ylhäältä näette, oli Frankilla jälleen keikan jälkeen aikaa vaihtaa kuulumiset ja ottaa yhteiskuvat fanipoikien kanssa. Paluumatkalla Turkuun ystäväni Karhuherra kysäisi, että mitäs pidin keikasta. Vastasin: "Olin onnellinen." Siinä se kiteytettynä.
Kiitos jälleen kerran, Frank Turner.
Rakkaudella
@juhanikoskinen A.K.A. Poju
