maanantai 24. lokakuuta 2011

Kiitos Kakka-Hätä 77 2006-2011


Suomi menetti viikonloppuna yhden suosituimmista punk-bändeistään, kun Kakka-Hätä 77:n taru loppui. Vuodesta 2006 koossa ollut yhtye hajosi lopulta bändin sisäisiin ristiriitoihin.

Kakka-Hätä 77 soitti perjantaina Turun Klubilla Anal Thunderin ja Wastedin kera. Keikka keskeytyi kahteen otteeseen, sillä bändin jäsenet eivät tuntuneet pääsevän yhteisymmärrykseen siitä, mikä kappale esitetään seuraavaksi. Lopulta kun Sirpa ja Make -biisi aloitettiin, muutti sekavanoloinen laulaja Teemu Bergman kappaleen sanoituksia muulle yhtyeelle vähemmän mairittelevaan muotoon, ja keikka päättyi kesken kappaleen.

Keskeytetyn keikan jälkeen alkoi yleisön joukossa levitä huhu, että seuraavan illan Porin-keikka olisi peruttu. Lauantaipäivän aikana Kakkis ilmoitti kuitenkin Facebookissa, että Pori hoidetaan kunnialla ja se on sitten siinä. Sunnuntaina sosiaalisessa mediassa sitten jo kiiteltiin kaikkia yhteisistä vuosista.

Kakka-Hätä 77:n hajoaminen on sääli. Yhtyeen kesällä ilmestynyt ensimmäinen varsinainen pitkäsoitto, Huoltoasemalle unohdettu mies, oli miltei täydellinen punk-pläjäys, joka keräsi Turku Rock Citynkin arvostelussa kovat kehut.

Kakkiksen tarttuvia ralleja kuunnellaan siis valitettavasti vastedes vain cd-levyiltä ja seiskatuumaisilta. Bändin viisivuotinen ura jätti kuitenkin painavan jälkensä suomalaiseen punk-skeneen. Yhtyeen jäsenet todennäköisesti jatkavat kaikki musiikin parissa, ainakin rumpali Mirko Metsola The Dwyersissä ja Maakuntaradiossa sekä Teemu omissa projekteissaan. Only the good die young. Ja elämä on huora.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti