perjantai 8. maaliskuuta 2013

Uutta Iggyä ulos toukokuun alussa!

Iggy and the Stooges Scarecrow from Fat Possum Records on Vimeo.

Parempi 40 vuotta myöhemmin, kuin ei milloinkaan: seuraaja ensimmäiselle Iggy and the Stooges-logoa kantaneelle ”Raw Power” -albumille julkaistaan 3.5.2013. Tuleva Iggy and the Stooges -levy kantaa nimeä “Ready To Die”. Tulos on jotakuinkin aikamatka vuoteen 1973. Uuden albumin biisit edustavat suorasukaisia, itsestäänselviä aihepiirejä, joiden taustalla jylläävät takapihojen rosoiset kitarasoundit ja luolamiesmäinen poljento, joka on yhtä yksinkertaista kuin Iggy Popin lyyrinen ulosanti on intensiivistä.

Iggy kaivoi naftaliinista alkuperäisen The Stooges –nimen kun hän palasi yhteen Ashetonin veljesten kanssa vuonna 2003. Ensimmäistä kertaa “Raw Powerin” kannessa nähty lempinimi Iggy and the Stooges otettiin kuvioihin James Williamsonin palatessa remmiin. Vaikka The Stooges kuoli Iggyn sanojen mukaan Ron Ashetonin poismenon mukana, 'Iggy and the Stooges' on vielä olemassa.

”Ready To Die” yhdistää Iggy Popin, kitaristi James Williamsonin ja rumpali Scott "Rock Action" Ashetonin kokonaisella albumillisella uutta materiaalia ensimmäistä kertaa sitten legendaaristen ”Raw Power”-sessioiden Mike Wattin astuessa edesmenneen Ron Ashetonin saappaisiin basson varressa.

Iggyn haastattelu:

Iggy and the Stooges Interview from Fat Possum Records on Vimeo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti