Levyarvostelu: Haloo Helsinki! - Kiitos ei ole kirosana

Helsingissä 2006 perustettu Haloo Helsinki! -yhtye julkaisi viidennen studioalbuminsa 3. lokakuuta. Levy kantaa nimeä Kiitos ei ole kirosana ja se on selkeästi bändin yhtenäisin ja paras pitkäsoitto.

Kahdeksan vuotta, viisi studioalbumia ja yksi kokoelma-albumi. Platinaa, tuplaplatinaa ja edelliseltä Maailma on tehty meitä varten -levyltä peräti neljä peräkkäistä Suomen radiolistan ykkössinkkua. On kunnioitettavaa, miten Haloo Helsinki! on jälleen pystynyt nostamaan tekemisensä uudelle tasolle.

Kiitos ei ole kirosana -albumin ensimmäinen sinkku oli Beibi, joka julkaistiin elokuun puolessavälissä. Se räjäytti samantien pankin ja nousi kaikkien soittolistojen kärkeen, joten odotukset levyn suhteen olivat jopa pelottavan korkealla. Mutta se lunasti odotukset.





Kiitos ei ole kirosanan sanoitukset tuntuvat pyörivän paljon parisuhdeasioiden ja erotarinoiden ympärillä heti avausraita Köpis 2012:sta (on muuten raastavan hieno teos) lähtien. Tässä kohtaa tulee väkisinkin mieleen, miten paljon solisti Elli Haloo on tuonut biiseihin keväällä 2014 päättynyttä suhdettaan JVG-räppäri Ville Galleen. 

"Se on rajuu / et kaiken tajuu / liian myöhään"

Onko kyseessä siis erolevy? Tiedä häntä, eikä sillä mitään väliäkään ole, yksityisasioita. Monet musiikkia tekevät ihmiset varmasti kuitenkin tietävät, että parhaat kappaleet syntyvät silloin, kun itsellä ei ole kovin hyvä olla.  

Kolmosraita Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan on albumin ehdotota eliittiä. Ai miksi? Koska sen kertosäe rokkaa heti ensikuulemalta. Tajuaa, että tässä ollaan ison äärellä. Selkeästi kertsivetoinen rockmusiikki, se se vaan on hienoa. Mutta.

"Susta tuli nainen / jonka kuvajainen / päivittäin mun mielenrauhan hajottaa / sut kaikki haluaa"

Joku voisi kuvitella, että Elli laulaa itsestään. Vaikka tuskin sitä on tarkoittanut.

Toinen selkeä teema levyllä on sen nimen mukaisesti maailman tämänhetkinen tila. Sanoituksissa otetaan kantaa enemmän kuin ennen. Ainakin Kiitos ei ole kirosana -nimibiisi, Teräslinnut ja Vihaan kyllästynyt kuuluvat kategoriaan, jossa käydään läpi ihmisten yleistä käyttäytymistä ja suhdetta luontoon. Eivät lyriikat kuitenkaan pelkkää synkistelyä ole, vaan jotkin lainit nostavat kummasti hymyn huulille. 

"Eikä saada koskaan tietää / rakastiko Hannu piparia vai Kerttua"

Albumin keskivaiheen kappaleet Vihaan kyllästynyt ja Kuussa tuulee tuovat alun sointukuluiltaan vahvasti mieleen kaksi tunnettua suomibiisiä. Arvaatko mitkä? Vinkkeinä Juice sekä Paula ja Mira. Hyviä kappaleita toki ja harvoin tällaisilta assosiaatioilta voi välttyä, mutta tällä kertaa ne syntyivät mieleen heti ja vahvoina.





Kiitos ei ole kirosanan loppupuolisko on ehkä aavistuksen avausosaa heikompi, mutta biisit kantavat kuitenkin erinomaisesti, eikä taso juurikaan laske. Pulp Fiction laittaa jalan tamppaamaan John Travoltan lailla, kun taas Ihmisen kuvat, Kevyempi kantaa ja jo edellä mainittu Teräslinnut vievät kuulijan takaisin vakavampien aiheiden äärelle. Varsinkin Kevyempi kantaa on mahtipontinen ja äärimmäisen synkkä, mutta kuitenkin todella kaunis laulu.

"Te tartuitte toisiinne / niin kuin kieli kylmään rautaan"

Kaikki varmasti tietävät tunteen, kun ei halua päästää irti vain siksi, että tietää miten paljon se sattuu.

Ei kuitenkaan vaivuta synkkyyteen, albumilla on vielä yksi kappale jäljellä. Go Saimaa päättää levyn iloisiin ja positiivisiin tunnelmiin, kunnon hippimeininkiin. Silmät kiinni ja aikakoneella kahdeksan kuukautta eteenpäin, sillä siellä se Ruisrock jo odottelee. Menneenä kesänä Haloo Helsinki! oli jo lauantaina Rantalavan pääesiintyjä, mutta ei taida ranta enää ensi vuonna riittää. Nähdään Niittylavalla. 

"Sun tuoksu jää kii / mun kasarifarkkutakkiin / mee lujempaa niin / mä nojaan sun selkämerkkiin / oon onnellinen just niin"

Maailmalla on toivoa, ihmisillä on toivoa ja Haloo Helsinki! on viimeistään nyt tehnyt itsestään yhden Suomen suurimmista rockbändeistä. Joka osa-alueella on otettu hyppäys eteenpäin, eikä voittokululle näy loppua. Kun Kiitos ei ole kirosana -levy päättyy, se on laitettava uudelleen soimaan.

Albumin parhaat kappaleet: Köpis 2012, Nainen jonka ympärille tuolit tuodaan, Pulp Fiction ja Kevyempi kantaa. 

9/10 vain, jotta seuraavalla levyllä olisi mahdollisuus olla vielä tätäkin parempi.

Levyarvostelu: Apulanta - Revenge of the A.L. People

Huom! Tämä on äärimmäisen puolueellinen fanipojan "levyarvostelu", jolla ei ole perinteisen levyarvostelun kanssa mitään tekemistä. Because I can.

Missä olit tammikuussa 1995, kun heinolalainen Apulanta-yhtye julkaisi debyyttialbuminsa, joka kantoi nimeä Attack of the A.L. People? Minä olin 8-vuotias turkulainen nuorimies, joka vasta etsi itseään musiikin saralla. Tästä levystä tuli kuitenkin lopulta yksi tärkeimmistä. Ja orkesterista suunnannäyttäjä.

Huomenna 3.10.2014 Apulanta julkaisee Revenge of the A.L. People -albumin, joka on siis Attack of the A.L. Peoplen uudistettu versio, noin 20 vuotta myöhemmin. Kaikki 13 kappaletta on äänitetty sekä sovitettu uudelleen, ja toisia on rukattu uuteen uskoon kovemmalla kädellä kuin toisia.

Revenge of the A.L. People tuli Spotifyyn ennakkokuunteluun viikko sitten, ja siitä astihan sitä on hinkattu edestakaisin. Levystä kuuluu erinomaisesti se, että sitä tehdessä on ollut ennen kaikkea hauskaa. Kappaleet on tuotu tähän päivään, mutta alkuperäisiä versioita kunnioittaen.

Nähdään lauantaina -biisin 2014-version kitarasoolo on upea, Aurinkoon-veisussa kuuluu uuden basistin Ville Mäkisen kädenjälki kontrabasson myötä, Kolme vuotta (Mennään naimisiin) karkaa miltei humpan puolelle ja Kelpaanhan, rakkaani? runttaa eteenpäin paremmin kuin sata jänistä.

Mutta kaikkihan tietävät, että Päivästä toiseen on Attack of the A.L. People -levyn paras biisi. Ja niin se on myös Revenge of the A.L. Peoplen. Vaikka monet albumin kappaleiden sanoituksista ovat melko korneja, niin on uskomatonta, miten hienon tekstin 19-vuotias Toni Wirtanen on kirjoittanut tähän lauluun. Uusi versio antaa Päivästä toiseen -kappaleelle miltei kokonaan uuden elämän. On jouset ja systeemit. Tippa linssissä taas.

Sitten. Kellä 90-luvun lopulla teini-ikäänsä eläneellä ei muka olisi jonkinlaista suhdetta mysteerin verhon takaa koskettavalla tavalla itsemurhasta kertovaan Ilona?-kappaleeseen? Tämän taideteoksen uutta versiota odotin kaikkein eniten, osittain pelolla, mutta turhaan. Vuoden 2014 Ilona? on juuri niin kaunis ja mahtipontinen kuin sen pitääkin olla. Pianot, jouset, soolo ja taas rakastutaan uudelleen.

Kaikkea muuta kuin heikko

Ari Väntäsen Apulannasta kertovassa Kaikki yhdestä pahasta -kirjassa yhtyeen jäsenet teilaavat Attackin heikoksi levyksi ja tuntuvat osittain jopa häpeävän sitä ja sen soundimaailmaa. Mutta uudet sovitukset kertovat jälleen kerran sen, että itse biisit ovat erinomaisia, eikä Attack of the A.L. People turhaan ole monelle Apis-diggarille se tärkein albumi. 

Itse tutustuin Apulantaan vuonna 1996, kun sain 10-vuotissyntymäpäivälahjaksi Ehjä-nimisen c-kasetin ja Attack piti luonnollisesti hankkia heti perään. Siitä se sitten alkoi, tähän päivään asti kestänyt rakkaustarina.

Kaikki levyt hyllyssä, satoja todistettuja keikkoja ja tärisevin käsin kuvattu haastattelu keikkabussissa DBTL:ssä, kunnes Sipe Santapukki huomasi mun Apis-tatuoinnin ja juttu alkoi luistaa. Pari vuotta myöhemmin myös Toni "inspiroitui" tatskastani ja päädyin oikein Apulannan Facebook-sivulle. Hyviä hetkiä fanipojalle. 

Attack of the A.L. Peoplella on aina paikka Apulanta-ystävän sydämessä. Ja Revenge kohtelee sitä paikkaa hyvin. 

Albumin parhaat kappaleet: Kelpaanhan, rakkaani?, Päivästä toiseen ja Ilona?. 

Ei tietenkään yhtä hyvä ja tärkeä kokonaisuus kuin se, jonka parissa on kasvettu 8-vuotiaasta 28-vuotiaaksi. Jota kuunnellessa on itketty ja naurettu. Uskottu, että elämä ei ole elämisen arvoista ja taas tajuttu, että nousee se aurinko huomennakin. Mutta kiitos tästä kasvojenkohotuksesta Toni, Simo ja Tuukka (joka vastasi kansitaiteesta). Toki nyt myös Ville. 9/10. 




Ja tästä vuoteen 1995 ja versioihin, jotka eivät vanhene koskaan.