tiistai 3. toukokuuta 2011

Levyarvostelu: Fleet Foxes - Helplessness Blues


Täytyy tunnustaa, että Fleet Foxes on tullut tutuksi vasta kuluvan kevään aikana. Kun bändi kiinnitettiin Ruisrockiin, en tiennyt koko poppoosta nimeä enempää. Kun Facebook-feed täyttyi bändiä hehkuttavista kommenteista, piti pikavauhtia ottaa debyyttilevy Fleet Foxes (2008) haltuun.

Nyt kauppoihin on saatu hartaasti odotettu kakkoslevy Helplessness Blues. Rakennusaineet ovat tuttuja jo ensimmäiseltä levyltä. Sävelykset ovat pohjimmiltaan yksinkertaisia ja se on yksi niiden suurimmista vahvuuksista.

Jostain syystä mieleen hiipii sellaisia vertailukohtia kuin Beach Boys (lähinnä siis Pet Sounds) ja toisaalta Simon&Garfunkel. Stemmat ovat komeasti hallussa ja biisit kuulostavat menneiden vuosikymmenten popilta, mikä ei ole ainakaan huono juttu. Sitä paitsi Fleet Foxes-liideri Robin Pecknoldilla on ilmeisen vahva kontrolloinnin tarve musiikkiinsa. Tarinoiden mukaan tämä myöhempien aikojen Brian Wilson ravautti orkesteria useamman sessionkin verran studiossa ennen kuin mieleiset otot Helplessness Bluesin biiseistä alkoivat narulle tarttua.



Useammassa biisissä myös kuninkaallisista häistä toipuvan saarivaltion moninaisia kansanlaulun perinteitä kierrätetään. Muun muassa The Plains/Bitter Dancer kumpuaa jostain nummien syvyydestä.



Helplessness Blues on ehdotonta kesämusiikkia. Tällaista musiikkia pitäisi julkaista juuri niinä kiireettöminä kesäpäivinä, jolloin ei ole kiire mihinkään ja voi keskittyä kaikessa rauhassa popmusiikin pienten nyanssien hienouksiin. Luultavasti toimisi myös hyvin sunnuntaiaamujen heräämismusiikkina.

Muina vuodenaikoina biisimateriaali uhkaa jäädä aavistuksen tasapaksuksi, kun harmaan ja tuulisen kevätpäivän karuudessa ei keskittymiskyky oikein tahdo riittää.



Mielenkiinnolla pitää myös jäädä odottamaan bändin Ruisrock-vierailua. Toivottavasti säät suosivat ja bändin tyrkätään sopivan kokoiselle lavalle.

Loppulausuma: Viimeisteltyä ja hiottua pop-ilmaisua kuumaan ja kiireettömään kesäfiilistelyyn. Loppuun asti hiotun ja särmättömän ero on hiuksenhieno. Tällä kertaa liikutaan kuitenkin vielä ensin mainitun piirissä.

Erityistä: Seuraavalle levylle tarvitsee työkalupakista löytyä uusia työkaluja, joilla yllättää kuulijat.

Kuuntele itse Helplessness Blues Spotifysta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti