torstai 8. joulukuuta 2011

Luukku 8: DVD:t & Dokkarit

1. PJ 20

Cameron Crowe koki läheltä Seattlen grunge-skenen nousut ja laskut. Niinpä hän oli juuri oikea ihminen paketoimaan 20-vuotiaaksi varttuneen Pearl Jamin tarinan. Kokenut elokuvamies kasasi loputtomasta arkistomateriaalista ja haastatteluista parituntisen, joka porautuu elinvoimaisen rokkipoppoon pitkäikäisyyden ytimeen, ja kertoo samalla isoa kertomusta 1990-luvun alun Seattlen hullunmyllystä. Lopputulos on fanille ainutlaatuinen runsaudensarvi ja muillekin kiehtova kurkistus Eddie Vedderin ja kumppaneiden erikoiseen luovan talouden yhteisöön. Musiikkipalat koskettavat takuuvarmasti ainakin X-sukupolven flanellipaitaveteraaneja. (teksti: Karhuherra)


2. Foo Fighters Back & Forth

Ensimmäinen kunnollinen Foo Fightersista kertova dokkari ei pettänyt odotuksia. Yhtyeen jäsenet kertovat bändin tarinan autotallista Webleylle ja Wasting Light -levyn nauhoutuksiin. Hienosti kuvatussa dokkarissa on paljon arkistomateriaalia ja haastattelussa ovat myös entiset jäsenet.


3. Lemmy

Lemmy -dokkari on niin hyvä rockumentti, ettei Mötörheadistä tarvitse edes tykätä. Mielenkiintoinen kurkistus kaiken sen show-meiningin taakse ja henkilökuvana hienosti toteutettu dokumentti.


4. Blaze Foley - Duct tape messiah

Dokumentti yhdestä artistista, joka ei saavuttanut läpimurtoa elinaikanaan. Blaze Foley oli äärettömän hieno artisti, jonka taidoista pääsi nauttimaan valitettavan harva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti