Ovensa rokkikeikoille avannut Logomo osoittautui ensi-illassaan kelpo saliksi. Ensinnäkin bussi vei torin laidalta ilmaiseksi suoraan oven eteen ja kuljetti halukkaat myös pois samaa reittiä. Liikennejärjestelyiden sujuvuus onkin eittämättä tärkeää, sikäli kun Logomo halutaan tosissaan nostaa kansan tietoisuuteen relevanttina ja säännöllisesti toimivana keikkamestana.
Myös itse sali jätti positiivisen kuvan. Jos Lahden Finlandia-klubi on tuttu paikka, niin Logomon fiiliksessä oli jotain hyvin samaa, vaikka Logomo onkin reilusti isompi. Myös akustisesti paikka tuntui toimivan. Toivoa vaan sopii, että Logomoon tuodaan bändejä kuten on suunniteltu, eikä paikka jää hyödyntämättä.
Entäpä sitten itse keikka? Logomon startti suomalaisen musiikin päivän aattona ei olisi rock-keikkojen suhteen juuri onnistuneempi voinut olla. Yleisöä lämmittänyt Jaakko&Jay todisti jälleen olevansa maailman kovin lämppäri. Kohkaamisellaan tamperelaiskaksikko taisi voittaa lukuisia sydämiä puolelleen myös muovimukeihinsa takarivissä nojanneiden nostalgiatrippiläisten joukosta. Pieneksi toviksi ainakin.
Mutta Siekkareitahan kansa oli saapunut katsastamaan. Kun ei vertailupohjaa parin vuosikymmenen takaa ole, on vaikea sanoa, miltä tuo keikka olisi niiden valossa tuntunut. Yleisön ikärakenteesta päätellen valtaosa kuitenkin taisi elää kultaista nuoruuttaan 80-luvulla Sielun Veljien kulta-aikaan. Ilmeistä päätellen taisivat tykätä myös tämän vuosituhannen painoksesta.
Ja kyllähän vuonna 2011 Sielun Veljet toimi komeasti. Ilman ainuttakaan välispiikkiä tai kiitosta bändi tuli, hoiti hommansa ja voitti. Sanoma oli selvä: nyt keskitytään musiikkiin eikä yleisön kosiskeluun.
Parinkymmenen biisin ja runsaan parin tunnin aikana yleisökin tuntui elävän hyvin mukana. Tosin muutama biisin ajan setin keskivaiheilla ainakin yleisö tuntui vetävän henkeä. Vastavuoroisesti ensimmäisen encoren päättäneessä Tuomari Nurmio -lainassa Huda Huda kosketeltiin jo todellisen rock'n'roll-juhlan kovinta ydintä.
Päällimmäisenä mieleen jäi Jukka Orma, jonka nerokkuus kitaristina tuli elävänä vielä paremmin esiin kuin levyiltä. Ormasta jäi vahvasti sellainen fiilis, että hänelle Siekkareiden paluu yleisön eteen merkitsee eniten. Mies pomppi kuin vieteri pitkin lavaa, otti useaan otteeseen kontaktia eturiviin ja hoiti soittamisen... no, täydellisesti.
Turussa nähdyn perusteella toivoisi, että Sielun Veljet ovat palanneet jäädäkseen. Bändi kiertää jouluun asti (käykää tsekkaamassa), mutta jatkosta ei ole ainakaan julkisesti tiedotettu sanaakaan. Lavalla se jo todistettiin, ettei kyseessä ole pelkkä nostalgia-akti. Ehkä sitten ensi vuonna toteamme sen myös levyltä. Joohan?
P.S. Karhuherra todisti keikan siitä metrin enemmän vasemmalta ja pidemmällä perspektiivillä. Herra Karhun kohtaamisista hirviön kanssa sopii lukea täältä.
