Comebackin tehnyt grungelegenda Soundgarden on julkaissut uusimman levynsä Live On I5 facebook-sivuillaan. Live on I5 on bändin ensimmäinen livelevy ja se käsittää parhaimpia esityksiä vuodelta 1996. Yhtye oli julkaissut kyseisenä vuonna toistaiseksi viimeiseksi jääneen studiolevyn Down on the Upside ja oli silloin hyvässä vireessä.. Soundgarden on paraikaa levyttämässä bändin kuudetta studiolevyä, Live on I5:n tarkoitus lienee tyydyttää pahimpaa Soundgarden nälkää ennen tätä.
Kuuntele levy täältä. Riittää vain että "tykkäät" bändistä.
Eleanoora Rosenholm -yhtyeen upouudesta musiikkivideosta Valo kaasumeren hämärässä on tullut internetissä pienoinen viraalihitti: keskiviikkona 16.3. julkaistu video on saavuttanut yli 2500 katsomiskertaa kahden päivän aikana. Japanin tilanteen myötä kappale muodostui yllättäen ajankohtaiseksi epämääräistä räjähdystä kuvaavilla sanoituksillaan. Sami Sänpäkkilän ohjaama ja Eleanoora Rosenholm yhtyeessäkin soittavan Alpo Nummelinin valaisema video hyödyntää arkistomateriaalia erilaisista onnettomuuksista 1900-luvulta, ja on poikkeuksellisesti kuvattu pystysuunnassa.
Valo kaasumeren hämärässä -kappale sisältyy keskiviikkona 16.3. ilmestyneelle Hyväile minua pimeä tähti -albumille.
Eleanoora Rosenholmin Pimeä tähti -levynjulkaisukiertue:
6.4. Helsinki, Tavastia 8.4. Turku, Dynamo 9.4. Seinäjoki, Bar 15 15.4. Rauma, Bar Hovi 16.4. Tampere, Yo-talo 22.4. Joensuu, Kerubi 23.4. Helsinki, Korjaamo, Kulmasali 24.4. Pori, Bar Kino 29.4. Porvoo, Bar Soho 30.4. Hämeenlinna, Suisto-klubi 12.5. Jyväskylä, Poppari 13.5. Kuopio, Puikkari 20.5. Viro, Tallinna, KUMU ÖÖ -festivaali
Aikanaan Genesiksessä laulanut Peter Gabriel ei nykyisellään ole se maailman mediaseksikkäin artisti. Kun vuonna 1986 Gabriel julkaisi So-albumin, asiat olivat toisin. Sledgehammer-hitin vetämänä levy meni Gabrielin aiempien levyjen tapaan ykköseksi, mutta Jenkeissä So kipusi listakakkoseksi. Tämä oli merkittävä läpimurto, sillä Gabrielin aiemmat tekemiset eivät olleet juuri mainetta keränneet.
Sledgehammerin musiikkivideo on biisin tavoin jäänyt elämään. Se oli teknisesti huikea näyttö ja vaati kovaa panostusta tekijöiltään. Myös rahapussin piti olla tätä kuvatessa kunnossa. Video kuvattiin freimi kerrallaan ja Gabriel itse vietti paikallaan maaten 16 tuntia.
Video on myös kerännyt 25 vuodessa kahmalokaupalla huomionosoituksia. Kun MTV:llä 1999 valittiin 100 kaikkien aikojen parasta musiikkivideota, Stephen R. Johnsonin ohjaama Sledgehammer valittiin neljänneksi. Vuoden 1987 MTV Video Awardseissa video palkittiin yhdeksällä pystillä, mikä on ennätys edelleen. Se on myös MTV:n historian eniten soitettu video.
I Think Bad Thoughts jatkaa kolmiosaista saagaa, joka myös nimellä "The Ballad of Danko Jones" tunnetaan. Diamond Brothersin ohjaaman, Los Angelesissa kuudessa eri lokaatiossa kuvatun videon nimekkääseen näyttelijäkatraaseen kuuluvat Elijah Wood, Ralph Macchio, Jena Malone, Mike Watt, Art Hsu sekä Frank Drank. Tiivistunnelmaista päätösosaa edelsivät nopeatempoinen, Guy Ritchien ja Quentin Tarantinon elokuville kumartava Full of Regret sekä film noir -tunnelmaa huokuva Had Enough, jota Spin -lehti vertasi mm. Charles Bukowskin romaaneihin.
Vuonna 1938 syntyneen soul-laulaja Ben E. KinginStand By Me on eräs maailman tunnetuimmista rakkauslauluista. Kappale on myös valtavan coveroitu. Oman luentansa vierellä pysymisen vaikeudesta ovat tehneet mm. John Lennon, Otis Redding, Ike&Tina Turner sekä Cassius "Muhammad Ali" Clay.
King kirjoitti kappaleen Jerry Leiberin ja Mike Stollerin kanssa. Biisi päätyi lopulta Kingin laulettavaksi sattumalta. Se kirjoitettiin alunperin Driftersille, joka ei kuitenkaan tarttunut biisiin ennen kuin paljon myöhemmin.
Myös se, että King itse levytti biisin oli pieni sattuma. Spanish Harlemin sessioissa studioaikaa jäljelle, jolloin King kaivoi biisin naftaliinista ja veti biisin nopeasti purkkiin.
Ilmestyessään 1961 biisi meni r'n'b-listan kärkeen ja pop-listalla neljänneksi. 1987 biisistä tuli yksi harvoista kaksi kertaa USA:ssa listakärkeä hätyytelleistä biiseistä, kun se Stand By Me-leffan (Viimeinen kesä) vetämänä kipusi listalla yhdeksänneksi. Vuonna 1987 se myös valloitti Brittilistan ykköspaikan. Merkittävä syy tähän oli se, että kappaletta käytettiin Levi's-farkkumainoksessa.
Oasis tarttui Stand By Me nimeen vuonna 1997 julkaistulla kolmoslevyllään Be Here Now.
Noel Gallagherin kirjoittama biisi kumartelee moneen suuntaan. Bongattavissa on samankaltaisia pätkiä esimerkiksi David BowienAll The Young Dudesin kanssa, minkä Noelkin on avoimesti myöntänyt. Ajoittain biisi tuo myös vahvasti mieleen Oasiksen hitin Don't Look Back In anger.
Stand By Me oli levyn toinen single. Stand By Me venyi Brittilistan kakkoseksi. Julkaisu osui listasijoitusten kannalta pahaan rakoon. Kolme viikkoa ennen Stand By Men julkaisua prinsessa Diana kuoli, joten listakärkeen rynni Elton Johnin uudelleenlämmitelty Candle In The Wind. Gallaghereiden lohduksi single kuitenkin myi helposti kultaa.
Sori sori, piti vaan treenata vähän tällaista nykyaikaista otsikointia. Jos sille vaikka olisi joskus vielä käyttöä...
Rolling Stonen lukijat ovat äänestäneet teemalla "kaikkien aikojen paras livebändi". Top kymppi näytttää käännetyssä järjestyksessä seuraavalta.
10. Kiss
9. Grateful Dead
8. Pearl Jam
7. Queen
6. U2
5. Led Zeppelin
4. Pink Floyd
3. The Who
2. The Rolling Stones
1. Bruce Springsteen and The E Street Band
Puolueellisuuden vuoksi jäävään itseni kommentoimasta. Mutta Queenin olisin nostanut itse korkeammalle. Mainiota perjantai-illan viihdettä on muuten uppoutua livepätkien maailmaan. Ei ainakaan käy aika pitkäksi.
Kuudes kesäkuuta julkaistava Arctic Monkeysin uusin levyn on saanut nimen. Brittipumpun neljäs albumi kantaa nimeä Suck It and See.
Aiemmin albumilta on esitelty yksi uusi biisi Brick by Brick. TRC:n toimitus jää innolla lisää.
Suck It and See:n biisilista
1. She’s Thunderstorms 2. Black Treacle 3. Brick by Brick 4. The Hellcat Spangled Shalalala 5. Don’t Sit Down ‘Cause I’ve Moved Your Chair 6. Library Pictures 7. All My Own Stunts 8. Reckless Serenade 9. Piledriver Waltz 10. Love Is a Laserquest 11. Suck It and See 12. That’s Where You’re Wrong
Relentless, Reckless Forever on myyty Suomessa yli 10 000 kappaletta. Maailmanlaajuisesti uutta albumia on myyty jo yli 100 000 kappaletta. Kyseessä on bändin seitsemäs studioalbumi ja sen tuotti aiemmin mm. Slayerin kanssa työskennellyt Matt Hyde.
”The Ugly World Tour” – kiertue alkaa ensi viikolla Suomesta: Children Of Bodom nähdään 19.3. Oulun Teatriassa, 20.3. Tampereen Pakkahuoneella ja 22.3. Helsingin jäähallissa. Kolmen Suomen keikan jälkeen bändi suuntaa Eurooppaan kiertueelle, joka kestää toukokuun puoliväliin saakka.
Olipa edesmenneestä Nylon Beatista (tai Jonnan ja Erinin laulusta) mitä mieltä tahansa, useampi duon videoista nostaa hymyn huulille.
Useilla Nylon Beatin parhaista videoista on kaksi yhdistävää tekijää: 1) ne ovat Pete Riskin ohjaamia ja 2) ne parodioivat tavalla tai toisella elokuvia ja/tai tv-sarjoja. Syytön ja Viimeinen esimerkiksi kuuluvat tähän sarjaan.
Vuoden 2001 Extreme-levyltä irrotetun Anna mulle-singlen videossa hypätään saippuasarjojen kiehtovaan maailmaan. Runsaaseen neljään minuuttiin on onnistuttu puristamaan kaikki olennainen Kauniista ja rohkeista.