Editorsin nokkamies Tom Smith ja I Am Arrowsista, Razorlightista sekä We Are Scientistsistä tuttu Andy Burrows julkaisevat jouluisen yhteisalbumin.
Marraskuun 30. ilmestyvä Funny Looking Angels on syntynyt vanhojen ystävysten inspiraatiosta tehdä aikaa kestävä joululevy, joka puhdistaa kaupallisen mainosmaailman tahraaman joulumusiikin maineen.
Muuksikin kuin pelkäksi joulunajan iloksi tarkoitettu albumi sisältää kaksikon omien biisien lisäksi mielenkiintoisia cover-valintoja, kuten Yazoon Only You sekä BlackinWonderful Life. Levyn vierailevana tähtenä kuullaan kovassa nousussa olevaa laulaja-lauluntekijä Agnes Obelia.
Black Keys julkaisee yhdeksännen levynsä El Camino itsenäisyyspäivän jälkeen. Tästä tulevasta on jo tippunut esimakua eri formaateissa internetin ihmeelliseen maailmaan, myös Spotifyhin singlen muodossa. Lonely Boy on sitä samaa kamaa, mihin olemme jo tottuneet kuulemaan Black Keysiltä. Raskaita Bluessahtavia riffejä siis luvassa ja kyllähän tämän ensimmäisen kosketuksen kautta odotukset tulevaa levyä kohtaan vain nousevat.
Aiemmin Viikon Spotifynä oli Revival Tour-hehkuttelua. Tältä se näyttää kuvallisessa muodossa. Aika kivat kolmen tunnin kinkerit. Ja kommenttiosuuteen sitten vapaavalintaisia ylisanoja. Holy shit!
Sattuipa kerran eräänä päivänä vuonna 1979 suurella Amerikan maalla, tarkemmin Minneanapolisissa Minnesotan osavaltiossa, että Paul-niminen parikymppinen nuorukainen liittyi Bobin ja veljensä Tommyn bändiin, jossa samoilla kulmilla asuva Chris paukutti rumpuja. Muutaman keikan jälkeen bändi vaihtoi nimeään, kun tiukkapipoinen paikallisen klubin omistaja ei päästänyt bändiä soittamaan paikkaansa. Nuoret miehet kun olivat laittaneet puoli klubia remonttiin keikkansa sivutuotteena.
Bändi pysyi kasassa runsaan vuosikymmenen ennen hajoamistaan vuonna 1991. Sinä aikana nelikko loi maineen villinä, arvaamattomana ja rock-elämän paheellisiin kliseisiin helposti sortuvana keikkabändinä, joka oli parhaimmillaan erinomainen ja huonoimmillaan sietämätön.
12 vuoden elinkaarensa aikana bändi myös levytti tiiviiseen tahtiin. Studiossa bändin vaarallisuus saatiin pidettyä aisoissa ja villiys kanavoitui eloisana rockmusiikkina. Muun muassa tällaisia rock-helmiä biisinteosta päävastuun kantaneen Paulin hihasta putoili.
Viimeisin on toki merkitty Paulin ohella Tommyn (Stinson) ja Chrisin (Mars) nimiin.
Fantastista musiikkia kuuloelimiimme tuottanut Replacements hajosi lopulta omaan mahdottomuuteensa. Menestyslevy Timin jälkimainingeissa Bob Stinson oli jo saanut kenkää huume- ja alkoholiongelmiensa takia ja Chris Mars kyllästyi Westerbergin hegemoniseen asemaan bändissä 90-luvun alussa.
Bändin luova voima Paul Westerberg hamusi sooloprojektiensa pariin jo 80-luvun lopulla, mikä johti siihen, että viimeiseksi Replacements-levyksi jäänyt All Shook Down oli käytännössä Westerbergin soolouran lähtölaukaus.
Replacements kiersi huonolla menestyksellä All Shook Downin julkaisun jälkeen, kunnes bändi ilmoitti hajonneensa lopullisesti vuonna 1991.
Replacements (ja erityisesti Left of The Dial-biisi) vaikutti isosti muun muassa tämän bändin syntyyn.
P.S. Edistyneemmille suosittelemme myös Westerbergin soolomateriaalia, josta löytyy sieltä täältä varsin maukkaita ralleja. 1993 ilmestynyt debyyttisoolo 14 songs on kerrassaan mainio levy.
Suomi menetti viikonloppuna yhden suosituimmista punk-bändeistään, kun Kakka-Hätä 77:n taru loppui. Vuodesta 2006 koossa ollut yhtye hajosi lopulta bändin sisäisiin ristiriitoihin.
Kakka-Hätä 77 soitti perjantaina Turun Klubilla Anal Thunderin ja Wastedin kera. Keikka keskeytyi kahteen otteeseen, sillä bändin jäsenet eivät tuntuneet pääsevän yhteisymmärrykseen siitä, mikä kappale esitetään seuraavaksi. Lopulta kun Sirpa ja Make -biisi aloitettiin, muutti sekavanoloinen laulaja Teemu Bergman kappaleen sanoituksia muulle yhtyeelle vähemmän mairittelevaan muotoon, ja keikka päättyi kesken kappaleen.
Keskeytetyn keikan jälkeen alkoi yleisön joukossa levitä huhu, että seuraavan illan Porin-keikka olisi peruttu. Lauantaipäivän aikana Kakkis ilmoitti kuitenkin Facebookissa, että Pori hoidetaan kunnialla ja se on sitten siinä. Sunnuntaina sosiaalisessa mediassa sitten jo kiiteltiin kaikkia yhteisistä vuosista.
Kakka-Hätä 77:n hajoaminen on sääli. Yhtyeen kesällä ilmestynyt ensimmäinen varsinainen pitkäsoitto, Huoltoasemalle unohdettu mies, oli miltei täydellinen punk-pläjäys, joka keräsi Turku Rock Citynkin arvostelussa kovat kehut.
Kakkiksen tarttuvia ralleja kuunnellaan siis valitettavasti vastedes vain cd-levyiltä ja seiskatuumaisilta. Bändin viisivuotinen ura jätti kuitenkin painavan jälkensä suomalaiseen punk-skeneen. Yhtyeen jäsenet todennäköisesti jatkavat kaikki musiikin parissa, ainakin rumpali Mirko MetsolaThe Dwyersissä ja Maakuntaradiossa sekä Teemu omissa projekteissaan. Only the good die young. Ja elämä on huora.
Poikkesinpa vain nopeasti postaamaan tämän puolitoistatuntisen rock-juhlan. Turnerin Frankki näyttää olevan iskussa. Blogi myös palailee hiljalleen elävien kirjoihin jokavuotiselta kuukauden "kesälomaltaan". Ihan lähiaikoina siis.
Tovi on vierähtänyt, että tänne on jotain jaksanut kirjoittaa. Rankka kesä ja tiivis päivitystahti tekivät tehtävänsä. Oli pakko välillä huilata ja tehdä jotain ihan muuta. (Jos ei ole mitään fiksua sanottavaa, on parempi olla hiljaa). Nyt kuitenkin törmäsin johonkin, että tämä hiljaiselo sai riittää.
Isukki
Viikon Spotifynä on The Revival Tour Collections, joka siis on täällä jatkuvasti hehkutettujen miesten, kuten Chuck Raganin ja Brian Fallonin kokoelmalevy paraikaa käynnissä olevalta kiertueelta. Jätkät on vuodesta 2008 asti aina aika ajoin kiertäneet kaveriporukassa ja mikäs siinä. Harmi vaan etteivät Suomeen asti vielä ole ehtineet tällä ryhmittymällä. Tällä kertaa matkassa mukana ovat aiemmin mainittujen lisäksi myös Dave Hause ja Dan Andriano, joka on uudempi tuttavuus allekirjoittaneelle. Raganin taustavoimat Jon Gaunt ja Joe Ginsberg heiluvat myös menossa mukana.
Jos heebojen aiemmat tekeleet ovat iskeneet, niin Revival Tour Collections on tutustumisen arvoinen lätty.
Ensi vuonna juhlittavan Ruisrock-festivaalin järjestää tuttu tekijätiimi uusissa rooleissa.
Vantaan Festivaalit Oy:n järjestämän Ruisrockin uutena promoottorina toimii Mikko Niemelä, joka on työskennellyt festivaalin tuottajana ja tuotantopäällikkönä vuodesta 2006.
Festivaalin uutena tuottajana on aloittanut Annakaisa Anttila, joka on ollut aikaisemmin tekemässä DocPoint-, Rakkautta & Anarkiaa - ja Your Move -tapahtumia sekä toiminut myös Ruisrockissa eri tehtävissä aikaisempina vuosina.
Ruisrockin pitkäaikainen promoottori Juhani Merimaa jatkaa festivaalin organisointia yhtiön toimitusjohtajana.
Vantaan Festivaalit Oy on järjestänyt Ankkarockia vuodesta 1989 ja Ruisrockia vuodesta 2001 alkaen. Tänä vuonna Turun Ruissalossa juhlittu 42. Ruisrock keräsi yhteensä 67 000 festivaalikävijää.
Ainakin tuttavapiirissäni Zen Café herätti elinaikanaan ristiriitaisia tunteita. Janan positiivisemmasta päästä taisi olla välinpitämättömyys. Monet eivät voineet sietää bändin melko monotonista lähestymiskulmaa musiikkiinsa.
Itse pidin Zen Cafésta valikoiden. Parhaimmillaan bändi oli melko hyvä ja karmeimmillaan todella turha. Festaribändinä Kahvila oli ensiluokkainen, sillä niitä hyviä biisejä riitti juuri sellaiseen festarirypistykseen. Lisäksi ennen Ukkomies-aikoja havaitsin, että monet nätit tytöt tykkäsivät bändin musiikista (tai ainakin etsiytyivät festarikeikoilla Sen Kahvilan eturiviin).
Kun siis Samuli Putron ensimmäinen soololevy Elämä on juhla ilmestyi pari vuotta sitten, en odottanut suuria. Mutta Putropa löi jauhot täysin suuhun. Mies myönsi itsekin, ettei bändissä soittaminen ollut ollut kivaa enää hetkeen ja sen soolomateriaalista kuulee.
Putro on kummallakin soololevyllään (Elämä on juhla ja Älä sammu aurinko) ollut vapautuneen ja rennon kuuloinen. Niilläkin biiseillä, joilla synkistellään perisuomalaiseen tapaan, se tehdään pilke silmäkulmassa.
Toinen uusi Putroon liittyvä ajatus on ollut rehellisyys. Putro ei edelleenkään ole mikään sanoittajamestari, mutta tarinoita hän osaa kertoa. Lisäksi Putro osaa luoda illuusion, jossa kuuntelija ainakin hetkeksi jää miettimään, missä kohtaa laulajan oma elämä ja fiktiivinen tarinankerronta leikkaavat toisiaan vai tuntuuko vaan siltä, että Putro laulaa itseironisesti itsestään...
...tai kenties vähemmän itseironisesti itsestään.
Yllä muuten yksi tämän vuosituhannen parhaista kotimaisista biiseistä, joka myös todistaa jälleen sen, että yksinkertainen on kaunista.
Ensimmäisellä levyllään Putro löi jauhot suuhun. Toista levyä jo tavallaan odotti, mutta suhtautui siihen varauksella "pystyykö se toistamaan temppunsa". Pystyi se. Kolmannen levyn (kun se joskus ilmestyy) on sitten oltava väistämättä floppi, koska nyt ainakin minulla on tiettyjä odotusarvoja. Tai sitten Putro on muutakin kuin tempuntekijä.
Dylanin Bobin klassikko I Want You ilmestyi singlenä kesäkuussa 1966 hieman ennen Blonde on Blonde-levyä. I Want You on eräs Dylanin mittavan tuotannon suurista klassikoista.
I Want You on myös coveroitu lukemattomia kertoja. Levylle laulu on päätynyt muun muassa James Bluntin, Cherin ja Sophie B. Hawkinsin laulamana. Livenä muun muassa Bruce Springsteen on 70-luvulla esittänyt biisiä.
Dylan itse teki biisistä uuden version 80-luvun lopulla vähemmän kunniakkaassa yhteistyössään Grateful Deadin kanssa.
Viime aikoina kovasti hajoamassa ollut Kings of Leon julkaisi I Want Youn 2008 ilmestyneellä kaupallisella hittialbumillaan Only By Night. I Want Yousta ei hittiä tullut, mutta Sex on Fire ja Use Somebody sellaisia ilmeisesti olivat.
Levyltähän irrotettiin peräti kuusi singleä, mutta I Want You ei kuulunut niihin.
P.S. I Want You nimisen kappaleen on tehnyt myös Bon Jovi ja toki myös Beatles.
