Maailmanloppua odotellessa

Sananen vuoden vaihteeksi...

Päättyvä vuosi tarjosi monenmoista mukavaa musiikkimaailmassa, mutta myös tulevaisuus tarjoaa kaikenlaista odotettavaa, vaikka Maya-kalenteri onkin loppumassa.

Ensi kesänä tapaan jälleen hyvät ystäväni. Vaikka E kadulla musisoivista ystävistä suurin onkin poissa, odotan tapaamisia jo suurella innolla. Keikkaelämysten suhteen, kun vielä ei ole isompaa juttua kuin Bruce tullut vastaan. Ensi kesänäkin sitä pitää yli 60-vuotiaan äijän perässä ainakin Saksaan, Englantiin ja Ruotsiin.

En kyllä laittaisi vastaan, vaikka joku bändi ihan tosissaan olisi positiivinen yllätys ja vaikka haastaisi Brucen planeetan kovimpana live-esiintyjänä. Yllättäen tulleet positiiviset yllätykset kun pystyvät parhaimmillaan piristämään viikoiksi, niin kuin Turnerin Frank pari vuotta sitten Tavastialla.

Niitä uusia hullaantumisen aiheita odotellessa tukeudutaan vanhaan. Leonard Cohenilta ilmestyy uusi levy helmikuun alussa.

Bruceltakin uusi levy tulee vielä ennen kuin muuttolinnut palaavat pohjoiseen. Tosin ei sillä ole mitään väliä, millainen se on. Keikoille pitää silti mennä. Rehellisyyden nimissä Bruce on tällä vuosituhannella julkaissut yhden erinomaisen levyn ja yhden hyvän levyn. Lopuissa studiolevyissä on ollut korkeintaan pari erinomaista biisiä.

Viimeksi kun kuulin, niin myös PMMP:n uusi levy valmistui pikku hiljaa. Sikäli kun se 2012 ilmestyy, voi melko turvallisesti veikata, että kyseessä on vuoden myydyin kotimainen levy. Luultavasti myös yksi parhaista, ellei paras.

Näitä odotellessa kelpaa vaihtaa vuotta. Uuteen vuoteen uusin kujein (joka tämän blogin osalta tarkoittaa pientä uudelleen järjestäytymistä). Siitä lisää myöhemmin.

Luukku 14: Vuoden kotimaiset levyt by Ukkomies

1. Paula Vesala&Pekka Kuusisto - Kiestinki

Todellinen yllättäjä vuoden levyn paikalla. Kahden lahjakkaan ihmisen puolituntinen yhteistyö vaatii kuuntelijalta paljon, mutta palkitsee moninkertaisesti. Ai niin, Pekka on nero.

2. Michael Monroe - Sensory Overdrive

Erinomaisen katurocklevyn erinomaisen bändin kanssa puskeneen Monroen Sensory Overdrive on ehditty nostaa ulkomaita myöden vuoden kovimpien kiekkojen joukkoon. Kiekko on parasta Monroeta sitten Demolition 23:n.

3. Samuli Putro - Älä sammu aurinko

Tämän vuoden suuria oivalluksia oli se, että Zen Cafén keskinkertaisesta tuotannosta huolimatta Putro tekee omillaan laadukasta materiaalia. Miehen toisellekaan levylle ei varsinaisia huteja osunut.

4. Scandinavian Music Group - Manner

SMG:n toistaiseksi ehjin levykokonaisuus. Ei ihan samanlaisia täsmäiskuja kuin Missä olet Laila? -levyllä, mutta ei kauas jää. Folk on ihanaa, kesä on ihana ja Terhi on ihana.

5. Wedding Crashers - This Is What You Wanted

Edellisen kanssa viime keväänä kiertänytkin vantaalaistrio puski markkinoille vuoden komeimman debyytin. Vahva usko on siihen, ettei ilopopparit jää yhden levyn ihmeeksi.

6. Mirel Wagner - Mirel Wagner

Lähes yhtä hyvä kuin edellinenkin, mutta täysin toisesta ulottuvuudesta. Pakottaa kuuntelemaan uudelleen ja uudelleen.

7. Eppu Normaali - Mutala

Kultaan kurkottanut Eppu-albumi tarjoilee radioaalloilta tuntemattoman bändin. Uusia sovituksia tutuista ja vähän harvemminkin kuulluista kipaleista on mahdutettu tuplalevylle täydet 30.

8. Jerry Lindqvist - Rivertown

Huikeutta. Yksinkertaiset jutut ovat usein niitä parhaita.

9. Cry Bar - We Built This Ship

Tampereen pojat tuntevat pop-historian ja se kuuluu positiivisesti levyllä. Kuten edellisessäkin, tässäkin maltetaan pysyä tiukasti perusasioiden äärellä, which is nice. Propsit muuten bändin poikien näyttelijäsuorituksille.

10. Regina - Soita mulle

Hyvän levynhän Pykärin pariskunta on taas tehnyt, mutta vanhemman Reginan ystävänä tämän pureskelu on vähän kestänyt. Aluksi tuntui vähän "liian popilta". Mitä enemmän kuuntelee, sitä enemmän saumat ja epämiellyttävät särmät hioituvat.

Newsflash: Springsteen sittenkin Suomeen

Bruce Springsteenin Suomen keikka ensi kesänä näyttää sittenkin toteutuvan. Virallista keikkapäivää ei ole vielä julkistettu, mutta Brucen keikkoja järjestävä Livenation on varannut Helsingin Olympiastadionin käyttöönsä 25.7.-5.8.2012. Eli lipunmyynnin ripeydestä riippuen mies voisi soittaa Helsingissä kaksikin keikkaa. Toteutuessaan Springsteenin Helsingin keikat päättäisivät samalla kiertueen Euroopan osuuden. Toistaiseksi virallistetuista keikoista viimeiset ovat Göteborgin Ullevilla 27.-28.7.

Neljä kertaa Suomessa esiintynyt Springsteen nähtiin edellisen kerran maassamme Tampereella kesäkuussa 2009.

Springsteen ja The E Street Band kiertävät Eurooppaa ensi kesänä toukokuun puolesta välistä alkaen. Mieheltä on myös tulossa uusi levy alkuvuodesta.

62-vuotiaan Brucen vetovoima on vielä kohdillaan. Liput ympäri Eurooppaa ovat viety käsistä ja stadionit myyty loppuun jopa tunneissa, vaikka miehen tulevan levyn sisällöstä on tiedossa vain Brucen sanat: "Something totally different" ja "best thing I've done in years". Myöskään E Street Bandin kokoonpanosta ei ole tiedotettu mitään. Faneja ympäri maailmaa kiinnostaa, miten Bruce ratkaisee viime kesäkuussa kuolleen saksofonisti Clarence Clemonsin jättämän aukon bändissä. "Big Man" oli bändin henkinen selkäranka ja 40 vuoden ystävyyden jälkeen kukaan ei pysty täyttämään Clemonsin saappaita.

------------------------------------------

Osapuilleen tällaisen tiedotteen minä kirjoittaisin. Saas nähdä millainen sieltä tulee. Tarinat sisäpiiristä kun kertovat, että viime viikon lopulla olisi varmistunut, että stadikka on varattu nimenomaan Pomoa varten.

Tässä on erinomainen vaihtoehto pukinkonttiin. Ja muusikot huom! Jos ei ole Bruce vielä katsastettu, nyt alkaa olla viimeisiä hetkiä. Edellisellä kiertueella Bruce on ollut paremmassa iskussa kuin koskaan. Ja kuten Anssi Kela kesän 2009 keikan jälkeen kirjoitti:

"Bruce Springsteen on maailman paras live-esiintyjä. Tämä ei mielestäni ole edes makuasia, se on kiistaton fakta. Kukaan muu maailmantähti ei laita esiintyessään itseään samalla tavoin likoon...Mielestäni valtiovallan pitäisi joka tapauksessa säätää sellainen laki ja asetus, joka määräisi jokaiselle esiintyvälle taiteilijalle Bruce Springsteenin konsertin pakolliseksi – vasta sen jälkeen myönnettäisiin ns. poppiluvat."

Eipä tuohon oikein lisättävää ole. Anssin valistuneeneen keikkaraportin löytää kokonaisuudessaan täältä.

Sopii tulla Olympiastadionille ihmettelemään, miksi minäkin sen Brucen perässä olen ravannut 26 kertaa. Ja ensi kesänä keikkojen yhteismäärään tulee taas muutama lisää.

Luukku 13: Älä koske kepilläkään!

1. LULU

Metallican ja Lou Reedin yhteistyöstä tiedottaessa moni nosteli kulmakarvojaan ja kun ensimmäiset trailerit ja biisit tulevasta tekeleestä ilmestyivät nettiin, eivät ne yllättäneet... Ainakaan positiivisesti...

Joskus olisi artistien suhtautua tekemiseensä kriittisemmin. Metallican tapauksessa se lienee mahdotonta, kun kuuntelee bändin edesottamuksia tällä vuosituhannella. Edes Rick Rubin ei saanut paskasta hiomalla timanttia Death Magneticin kohdalla, mutta se onkin eri juttu. Jokatapauksessa Lulu -levyn käytetyt dollarit olisi varmasti voinut käyttää fiksumminkin.

2. Something to die for

Poju tuossa aiemmin jo tylytti The Soundsin edesottamuksia vuoden pettymyksissä riittävästi. Mutta on tämä levy pakko ottaa kyllä tähän kategoriaan.

Luukku 12: Vuoden yhteistyöprojektit

1. Paula Vesala&Pekka Kuusisto

Mitä saadaan aikaan, kun laitetaan yhteen kaksi mainiota muusikkoa? Ainakin tässä tapauksessa kerrassaan nerokas Kiestinki-levy. Ei varmasti ole radio/yökerho/autoystävällisintä musiikkia, mutta palkitsee keskittymiskykyisen kuuntelijan.

2. Lady Gaga&Clarence Clemons

Kuten aiemmin todettua, tämän yhteistyön hedelmät jäivät Clemonsin viimeisiksi levytyksiksi. Hämmentävän hyvin onnistui kahden täysin erilaisen tyylin yhdistäminen tässä.

3. Anssi Kela&Tommy Lindgren

Ei, he eivät tällä kertaa tehneet suoraan yhteistyötä, mutta kaksikon eeppinen Movember-viiksitaistelu kirvoitti monet naurut. Odotamme Kelan lopullista murtautumista Suomi-rapin kärkikastiin. Vuosi 2012 vaatii K-Lan yhteistyötä Edu Kehäkettusen kanssa.

Luukku 11: Rookie-levytykset

1. Wedding Crashers -This Is What You Wanted

Pari vuotta sitten Äänestä ja Vimmasta ponnistanut Wedding Crashers pukkasi tänä vuonna ulos debyyttilevynsä. Vantaalaisten Esa ja Petri Puttosen sekä Oskari Halstin muodostama trio soundasi raatimme korvaan raikkaalta, mutta bändin soitossa myös kuului soittamisen ilo.

2. The Friend -Athletic Girls

Heti alkuvuodesta debyyttinsä julkaissut turkulais-helsinkiläinen The Friend ihastutti iloisella popillaan. Toimisi varmaan kaikille hipstereillekin ihan täysillä, jos eivät olisi kuulleet jo kolme vuotta sitten kaikkea näitä biisejä. Sitä paitsi jätkien videossa on meininkiä, kuten tulikin jo aiemmin todettua.

3. The New Tigers -The New Tigers

Useat valtamediat nostanevat Tikrut vuoden tulokkaaksi. Tai yllätyn jos eivät nosta. 90-luku on in taas viimeistään nyt.

4. Mirel Wagner - Mirel Wagner

Mirel riisui aseista pysäyttävillä tulkinnoillaan. Edelleenkin tulee hämmästeltyä, mistä tämä nuori nainen löytää naispuoliselta Nick Cavelta kuulostavat tarinansa. Mirel on kuulemma kehittynyt biisintekijänä ja uusi levykin ilmestyy "sitten kun se on valmis". Ehkä jo ensi vuonna kuitenkin. Jo debyytin ulosanti oli sellaista, että hankala on paremmaksi laittaa.

Luukku 10: Vuoden rock-kirjat

1. Ari Väntänen: Michael Monroe

Väntänen jatkoi pari vuotta sitten ilmestyneen Hanoi Rocks -historiikin viitoitamalla tiellä. Michael Monroe paneutuu nimensä mukaisesti Makkosen muihin vaiheisiin, mutta myös Hanoita käsitellään. Kirja etenee vetävästi ja on näppärä lukukokemus. Jos moittia haluaa, niin Hanoin olisi voinut jättää vieläkin vähemmälle, kun se on kuitenkin jo kerrottu pari vuotta sitten.

2. Kati Rajasaari: Jukka Poika

Kesämökkinaapurista kirjan kirjoittaminen on yleensä huono ajatus. Rajasaaren kesämökin naapurissa sattui vaan asumaan Suomi-reggaen tunnetuin artisti. Jukka Pojan vaiheita käydään sekä Jukan oman äänen kautta että lukuisten Jukan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten kautta. Ääneen pääseekin koko suomalainen reggae-skene. Musiikin ohella kirjan keskiöön nousee Jukka Pojan elämänfilosofia(t).

3. Mark Blake: Is this the real life? Queen

Mark Blaken Queen-historiikki on jykevä teos, jossa faktaa ja "faktaa" riittää pidemmäksikin tarpeeksi. Epävirallisessa historiikissa bändin ääni puuttuu, mutta muita lähteitä on ehkä liiankin kanssa. Luettavaa on paljon ja suurimmaksi osaksi homma pysyy kasassa. Ei tätä ehkä ensimmäiseksi Queen-lukukokemukseksi kehtaa suositella, mutta nippelitietoa ja pohdintaa bändin uran vaiheista riittää syventävän oppimäärän tarpeisiin.

Luukku 9: Nettilöydökset

1. Revival Tour

Maailman kovimman Chuckin, eli Raganin Chuckin, masinoima Revival Tour tarjosi jälleen täyslaidallisen folk-punkin aatelia maailmalle. Kölnin keikka oli taannoin jonkun aikaa jopa kokonaan Youtubessa, mutta sittemmin se on poistunut. Noita Saksan Rockaplast-sarjan keikkoja on ainakin aikaisemmin käännetty innokkaasti dvd:lle. Toivottavasti myös tuo kolmen tunnin spektaakkeli saisi myöhemmin julkisen asun dvd:llä.

2. Frank Turner live @ Glasshouse

Frank ja Sleeping Souls on tekemässä kovaa tahtia maailmanvalloitusta. Tästä puolentoista tunnin setistä voi löytää muutamia syitä siihen, miksi Turner alkaa olla todella iso nimi kotimaassaan.

3. The Gaslight Anthem live in Glastonbury 2011

Revival Tourin ja Horrible Crowesin ohella Brian Fallon ehti kiertää myös Gaslight Anthemin kanssa. Esiintyminen kesäkuun lopussa Glastonburyssa oli varsinkin Brianille erityisen tunteikas, kuten alkunauhana soivasta Junglelandistakin voi päätellä. Keikan kakkososassa muuten myös toistaiseksi levyltä löytymätön biisi Biloxi Parish.

4. Foo Fighters @ T in the Park

Kalasatamassakin poikennutta Foo Fightersia sopii myös fiilistellä Youtuben kautta. Bändi kävi kiskaisemassa parin tunnin setin heinäkuussa Skotlannissa.

Keikalla: Sielun Veljet @ Logomo 7.12.2011

Ovensa rokkikeikoille avannut Logomo osoittautui ensi-illassaan kelpo saliksi. Ensinnäkin bussi vei torin laidalta ilmaiseksi suoraan oven eteen ja kuljetti halukkaat myös pois samaa reittiä. Liikennejärjestelyiden sujuvuus onkin eittämättä tärkeää, sikäli kun Logomo halutaan tosissaan nostaa kansan tietoisuuteen relevanttina ja säännöllisesti toimivana keikkamestana.

Myös itse sali jätti positiivisen kuvan. Jos Lahden Finlandia-klubi on tuttu paikka, niin Logomon fiiliksessä oli jotain hyvin samaa, vaikka Logomo onkin reilusti isompi. Myös akustisesti paikka tuntui toimivan. Toivoa vaan sopii, että Logomoon tuodaan bändejä kuten on suunniteltu, eikä paikka jää hyödyntämättä.

Entäpä sitten itse keikka? Logomon startti suomalaisen musiikin päivän aattona ei olisi rock-keikkojen suhteen juuri onnistuneempi voinut olla. Yleisöä lämmittänyt Jaakko&Jay todisti jälleen olevansa maailman kovin lämppäri. Kohkaamisellaan tamperelaiskaksikko taisi voittaa lukuisia sydämiä puolelleen myös muovimukeihinsa takarivissä nojanneiden nostalgiatrippiläisten joukosta. Pieneksi toviksi ainakin.

Mutta Siekkareitahan kansa oli saapunut katsastamaan. Kun ei vertailupohjaa parin vuosikymmenen takaa ole, on vaikea sanoa, miltä tuo keikka olisi niiden valossa tuntunut. Yleisön ikärakenteesta päätellen valtaosa kuitenkin taisi elää kultaista nuoruuttaan 80-luvulla Sielun Veljien kulta-aikaan. Ilmeistä päätellen taisivat tykätä myös tämän vuosituhannen painoksesta.

Ja kyllähän vuonna 2011 Sielun Veljet toimi komeasti. Ilman ainuttakaan välispiikkiä tai kiitosta bändi tuli, hoiti hommansa ja voitti. Sanoma oli selvä: nyt keskitytään musiikkiin eikä yleisön kosiskeluun.

Parinkymmenen biisin ja runsaan parin tunnin aikana yleisökin tuntui elävän hyvin mukana. Tosin muutama biisin ajan setin keskivaiheilla ainakin yleisö tuntui vetävän henkeä. Vastavuoroisesti ensimmäisen encoren päättäneessä Tuomari Nurmio -lainassa Huda Huda kosketeltiin jo todellisen rock'n'roll-juhlan kovinta ydintä.

Päällimmäisenä mieleen jäi Jukka Orma, jonka nerokkuus kitaristina tuli elävänä vielä paremmin esiin kuin levyiltä. Ormasta jäi vahvasti sellainen fiilis, että hänelle Siekkareiden paluu yleisön eteen merkitsee eniten. Mies pomppi kuin vieteri pitkin lavaa, otti useaan otteeseen kontaktia eturiviin ja hoiti soittamisen... no, täydellisesti.

Turussa nähdyn perusteella toivoisi, että Sielun Veljet ovat palanneet jäädäkseen. Bändi kiertää jouluun asti (käykää tsekkaamassa), mutta jatkosta ei ole ainakaan julkisesti tiedotettu sanaakaan. Lavalla se jo todistettiin, ettei kyseessä ole pelkkä nostalgia-akti. Ehkä sitten ensi vuonna toteamme sen myös levyltä. Joohan?

P.S. Karhuherra todisti keikan siitä metrin enemmän vasemmalta ja pidemmällä perspektiivillä. Herra Karhun kohtaamisista hirviön kanssa sopii lukea täältä.

Luukku 8: DVD:t & Dokkarit

1. PJ 20

Cameron Crowe koki läheltä Seattlen grunge-skenen nousut ja laskut. Niinpä hän oli juuri oikea ihminen paketoimaan 20-vuotiaaksi varttuneen Pearl Jamin tarinan. Kokenut elokuvamies kasasi loputtomasta arkistomateriaalista ja haastatteluista parituntisen, joka porautuu elinvoimaisen rokkipoppoon pitkäikäisyyden ytimeen, ja kertoo samalla isoa kertomusta 1990-luvun alun Seattlen hullunmyllystä. Lopputulos on fanille ainutlaatuinen runsaudensarvi ja muillekin kiehtova kurkistus Eddie Vedderin ja kumppaneiden erikoiseen luovan talouden yhteisöön. Musiikkipalat koskettavat takuuvarmasti ainakin X-sukupolven flanellipaitaveteraaneja. (teksti: Karhuherra)

2. Foo Fighters Back & Forth

Ensimmäinen kunnollinen Foo Fightersista kertova dokkari ei pettänyt odotuksia. Yhtyeen jäsenet kertovat bändin tarinan autotallista Webleylle ja Wasting Light -levyn nauhoutuksiin. Hienosti kuvatussa dokkarissa on paljon arkistomateriaalia ja haastattelussa ovat myös entiset jäsenet.

3. Lemmy

Lemmy -dokkari on niin hyvä rockumentti, ettei Mötörheadistä tarvitse edes tykätä. Mielenkiintoinen kurkistus kaiken sen show-meiningin taakse ja henkilökuvana hienosti toteutettu dokumentti.

4. Blaze Foley - Duct tape messiah

Dokumentti yhdestä artistista, joka ei saavuttanut läpimurtoa elinaikanaan. Blaze Foley oli äärettömän hieno artisti, jonka taidoista pääsi nauttimaan valitettavan harva.

Luukku 7: Vuoden suurimmat pettymykset

1. The Sounds - Something To Die For

Ruotsalainen The Sounds julkaisi neljännen studioalbuminsa maaliskuun lopulla. Aikaisempien levyjen loistokkuus loisti kuitenkin tällä kertaa poissaolollaan. Jo ensimmäinen single Better Off Dead nosti kylmän hien otsalle, eivätkä muutkaan kappaleet lopulta juuri hurraa-huutoja nostattaneet. Noh, Maja Ivarsson on sentään edelleen oma kuuma itsensä, ja kyllä sieltä albumiltakin yksi ihan ok raita löytyi.

2. Frank ei tullutkaan :'(

Meille luvattiin, että Turnerin Frank saapuu Suomeen keikkailemaan kuluneena vuonna. Mutta sitten kävi niin, että England Keep My Bones löi läpi isohkosti ja suunniteltu Suomen kiertue jäi väliin. FTHC-vuoret matkasivat siis ympäri Eurooppaa Frankin perässä. I still believe, että ensi vuonna niiden vuotuisen noin 300 keikan joukkoon mahtuisi taas Suomenkin vierailu. (Myös pieni klubi Göteborgissa heinäkuun lopulla kelpaa.

3. Strokes - Angles

"Vetojen" ura on ollut laskusuhdanteinen, mutta tänä vuonna ilmestynyt Angles oli new yorkilaisen poppoon uran pohjanoteeraus. Strokesin soundia oli runkattu isolla kädellä. Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki?

Luukku 6: Vuoden parhaat keikat

1. The National@Ruisrock 2011 & Kulttuuritalo maaliskuussa

National kävi vetämässä Suomessa kolme komeaa keikkaa. Maaliskuun alussa Helsingissä ihastuttanut Jenkkibändi vastasi myös Ruisrockin parhaasta keikasta. Ainoa kauneusvirhe oli vain tämän Helsingin finaalin tiputtaminen festarisetistä. Olisi takuulla kuulostanut yhteislaulu Ruissalossakin komealta.

2. Sweatmaster @ Indie-iltamat 2011

Sweatmaster veti viimeiseen kotimaan esiintymiseensä Indie-iltamiin Klubin viimeistä neliösenttiä myöden täyteen ja tarjosi bändin arvolle sopivan jäähyväissetin.

3. Apulanta @ Ruisrock 2011 & Klubi

Suomen suosituin rock-bändi säväytti Turussa kahteen otteeseen. Kesällä Ruissalossa yhtye kehui valomeren keskellä tapahtunutta esiintymistään yhdeksi koko 20 vuotisen historiansa parhaista. Apiksen vuoden sadas ja samalla viimeinen keikka taas nähtiin joulukuussa Klubilla, kun täpötäysi baari sai nauttia useista bändin alkuaikojen helmistä.

4. Tuomari Nurmio @ Linnateatteri 5.3.2011

Linnateatteri antaa hienot puitteet ihan mille tahansa keikalle. Hande ei pettänyt ja keikka oli yksi kevään helmistä.

5. Mokoma akustisena @ Klubi

Kuinka hevibändi toimii akustisena? No helvetin hyvin! Mokoman akustinen keikka yllätti kuulijat vaikuttavuudellaan.

6. Pendulum @ Provinssirock 2011

Australiasta kotoisin oleva elektronisen rockin lähettiläs räjäytti pankin Seinäjoella, kun koko Provinssi heilui yhtyeen musiikin tahtiin. Selkeästi yksi vuoden kovimmista keikoista.

7. Foo Fighters @ Kalasatama 26.6.2011

Foo Fightersin toinen esiintyminen Suomessa ja ensimmäinen kunnollinen oma keikka ei jättänyt kylmäksi. Uuden Wasting Light -levyn biisit toimivat hienosti livenä. Perinteisesti pari coveriakin kuultiin.

8. Ilmiö 2011 - Suomen Woodstock

Tämän vuoden Ilmiö muodostui järjestäjille vähintäänkin haasteelliseksi. Festaria varjosti vuoden pahin ukonilma, salamat iskivät alueen viereen ja sähköt lähtivät. Hienosti porukka kuitenkin selvisi ja festarit saatiin kunnialla kahlattua läpi.

9. Marissa Nadler @ Dynamo 15.10.2011

Syksyllä Suomea kiertänyt Marissa Nadler oli ihana myös Turussa. Mainion oman materiaalin lisäksi Nadler esitti varsin hienoja covereita mainioista biiseistä. Turussa kuultiin mm. Neil Youngia. Jos olisin tiennyt naisen repertuaariin kuuluavan alla olevan biisin, olisi pitänyt välttämättä lähteä myös Tampereelle. No, toivottavasti ensi kerta tulee pian.




P.S.

Vahvasti veikkaamme, että Sielun Veljien Logomon keikka kuuluu tällä listalle, mutta se on vasta huomenna. Siekkareiden sävelin sopii myös toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää.

Luukku 5: Jäämme kaipaamaan vol.2

Vuonna 2011 moni bändi tuli myös tiensä päähän.

1. Sweatmaster

Turkulainen rock-skene menetti paljon Sweatmasterin lopettamisen myötä. Muistot huikeista keikoista elävät vielä pitkään ja heidän jälkeensä tulevat bändit joutuvat vertailussa ylittämään korkealla olevan riman. Sasu, Mikko ja Matti tajusivat kuitenkin saman kuin Neil Young 70-luvulla. It's better to burn out than fade away. Onneksi muistot kestävät.

2. Kakka-Hätä 77

Suomi-punkin lähettiläiden liito kesti vain viisi vuotta, mutta se oli sitäkin komeampaa. Kaksi albumia, kymmeniä timanttisia biisejä sekä satoja sekavia tai vähemmän sekavia keikkoja. Kakkiksen viimeisiksi esiintymisiksi jäivät lokakuun Turun ja Porin setit. Tätä bändiä jäädään kaipaamaan.

3. Boomhauer

Turkulainen garage rock -yhtye ehti julkaista kolme albumia, joista viimeisin River Run Deep tuli ulos vuonna 2008. Toistaiseksi viimeiset yhtyeen soinnut räjähtivät legendaarisen TVO:n kuoppajaisissa huhtikuun alussa.

Luukku 4: Jäämme kaipaamaan

Vuosi 2011 piti sisällään monta yllättävää poismenoa hienoilta artisteilta. Tässä vain murto-osa keiden kuolema kosketti TRC:n tekijöitä.

1. Clarence Clemons

Saksofoni on vaiennut, kauan eläköön saksofoni. E Street Band menetti Clarence Clemonsin kesäkuun puolivälissä. 69-vuotiaana kuollut Clemons kuoli listojen kärjessä, sillä miehen viimeisiksi levytyksiksi jäivät yhteistyöt Lady Gagan levyllä. Clemonsin viimeiseksi keikaksi jäi esiintyminen juuri American Idol-finaalissa vain vajaa kuukausi ennen kuolemaansa.
E Street Bandia ei kuitenkaan haudattu Clemonsin mukana, vaikka näin olisi voinut luulla. Bändi kiertää jälleen ensi vuonna (kesällä Euroopassa) ja Springsteenin uusi levykin tulee alkuvuodesta. Bändin kokoonpanosta ei vielä ole julkista tietoa, mutta luultavasti tiedossa on vahvaa Clarence-muisteloa.

2. Gil Scott-Heron

Rapin kantaisäksikin tituleerattu Gil Scott-Heron poistui joukostamme toukokuussa 62-vuotiaana. Revolution Will Not Be Televised biisistä tunnettu Scott-Heron taisteli pitkään päihteiden kanssa. 2010 hän oli suosionsa huipulla julkaistuaan I'm New Here -levyn. Viime vuonna mies myös ehti keikkailla runsaasti.

3. Amy Winehouse

Käsi ylös, jos yllättyi Amy Winehousen kuolemasta. Heinäkuun lopussa kuolleen Amyn menehtymiseen totta kai kuului, että hän lisäsi 27-vuotiaana kuolleiden muusikoiden legendaa. Lyhyen elämänsä viimeisinä vuosina Amy oli esillä kaiken muun paitsi musiikkinsa vuoksi. Muusikon lahjakkuus jäi sekoilujen varjoon. Nyt potentiaalia ei koskaan ehditty täysin ulosmitata, vaikka kaksi hyvää levyä Winehouse ehtikin julkaista.

4. Gary Moore

Yksi suurimmista valkoisista blues-kitaristeista oli paljon muutakin kuin puhkikulunut I Still Got The Blues. 70-luvun alusta lähtien Moore loi itselleen kovan maineen soittaen soolouransa lisäksi mm. Thin Lizzyssä. Moore kuoli lomamatkalla Espanjassa.

5. Bert Jansch

60-luvun Brittifolkin keskeisiä hahmoja ollut Jansch kuoli lokakuun alussa. Hänen vaikutuksensa voi kuulla monissa aikakauden kovimmissa folkbiiseissä. Mm. Paul Simon diggaili avoimesti Janschia. 67-vuotiaana kuollut mies sairasti pitkään keuhkosyöpää, joka lopulta vei hänen henkensä.

Luukku 3: Vuoden 2011 Comebackit

1. Michael Monroe

Eihän Fagerholmin Matti mihinkään ikinä kadonnut ole, mutta Michael Monroen omaa nimeä kantava bändi ja Sensory Overdrive -levy olivat vuoden positiivisimpia yllätyksiä. Monroe nousi kuluneena vuonna pitkästä aikaa sekä Suomessa että maailmalla jälleen tunnustetusti kovien tekijöiden joukkoon.

2. Tom Waits

Tom Waits teki vahvan paluun seitsemän vuoden tauon jälkeen, jos vuonna 2006 ilmestynyttä b-puoli kokoelmaa Orphans: Brawlers, Bawlers & Bastards ei lasketa. Bad as Me ilmestyi lokakuun lopulla ja on miehen yksi parhaimmista levyistä 2000-luvulla. Kumpa tähdet olisivat olisivat oikeassa asennossa ja saataisiin miekkonen myös keikalle Suomeen asti.

3. Ryan Adams

2000-luvun lahjakkaimmaksi biisintekijäksikin mainostettu Ryan Adams on pariin otteeseen jo lopettanut musiikin tekemisen, mutta mies ei usein ole malttanut pysyä puolta vuotta kauempaa pois levytyshommista. Ashes&Fire -levy oli erittäin positiivinen yllätys miehen katalogissa. Paluu rauhalliseen kantrivetoiseen americana-fiilistelyyn oli pitkään ja hartaasti odotettu. Tällä kertaa mies vielä malttoi kaiken lisäksi karsia suurimmat hudit pois levyltä.

4. Social Distortion

Social Distortion ei hajonnut missään vaiheessa, mutta edellisestä levystä ehti vierähtää seitsemän vuotta. Hard Times and Nursery Rhymes oli yksi ensimmäisistä vuonna 2011 ilmestyneistä levyistä ja on erinomainen paluu vuodesta 1978 asti toimineelta punkpoppoolta.

5. Eppu Normaali

Mutala-albumilla neljän vuoden levytystaukonsa katkaissut bändi esitteli itsestään uuden puolen levyttäessään joukon lauluja akustisesti leirinuotio-meiningillä. Akustiseen asuun taipuivat niin suuret hitit kuin punk-kaudenkin rallit yli 30 vuoden takaa.

6. Kate Bush

Vähintäänkin säästeliäästi levyttävä Kate Bush sai kriitikot ja yleisön syömään jälleen kädestään uudella 50 Words for Snow -albumillaan. Täydellisen talven soundtrack. Enää tarvittaisiin se talvi.

7. Soundgarden

Vuonna 1997 hajonnut Soundgarden palasi tosi teholla kuluvana vuonna. Ahkerasti keikkaillut 90-luvun grungehelmi julkaisi myös yhden uuden biisin Black Rain.

8. Stone Roses

Monen 90-luvulla nuoruutensa viettäneen unelma uutisesta tuli totta lokakuussa, kun Ian Brown ja kumppanit ilmoittivat paluustaan.

9. System of a Down

2006 määrittelemälle tauolle jäänyt System of a Down teki paluun vuonna 2011. Porukan on tarkoitus myös palata studioon. SOAD ehti kesällä myös Suomeen, alla kuitenkin koko pitkä keikka Rock Am Ringiltä.

Luukku 2: Vuoden musiikkivideot

1.Black Keys - Lonely Boy
Lonely boy biisi tulee olemaan ensi viikon maanantaina julkaistavalla El Camino -levyllä.Videon kotikutoinen tunnelma suorastaan vangitsee tänä aikana, kun kaikki ylituotetaan.




2. The Horrible Crowes - Behold Hurricane
Kurjat varikset julkaisivat yhden vuoden parhaimmista levyistä tänä vuonna. Video on tunnelmaltaan upea ja kertoo tarinan.

3. Foo Fighters - White Limo
Suomessakin kesällä piipahtanut Foo Fighters julkaisi yhtyeen seitsemännen levyn, joka äänitettiin vokalisti Dave Grohlin autotallissa. Kotivideomainen White Limo -video jatkaa yhtyeen hauskojen musiikkivideoiden sarjaa.




4. Samae Koskinen - En anna periks
Samae Koskinen julkaisi alkuvuodesta kolmannen levynsä Kuuluuko, kuuntelen. Hieno biisi En anna periks ansaitsi tunnelmaltaan hienon videon.




5. Tom Waits - Satisfied
Tom Waitsin musiikkivideot ovat olleet aina tapauksia. Satisfied ei tee poikkeusta.Mustavalkoisuus on valttia tässä varjolla ja valolla leikkivässä videossa.




6. Black Keys – Howlin’ For You
Black Keys julkaisi Brothers-levyn kappaleeseen liittyvän musiikkivideon alkuvuodesta. Howlin' For You mukailee Grindhouse-kamaa, jonka Quentin Tarantino ja Robert Rodriquez tekivät suosituksi.




7. Kotiteollisuus - Raskaat veet
Suomen virallisen äijä-bändin Raskaat veet -video julkaistiin nokkelasti juuri eduskuntavaalien alla. Orkesterin keulahahmo Jouni Hynynen paljastikin keväällä TRC:n haastattelussa, että pätkässä on haettu melko suorasti vaikutteita erään puolueen toiminnasta.




8. The Friend - This Hour
Alkuvuodesta yleiseen tietoisuuteen debyyttilevyllään Athletic Girls julkaissut The Friend kiteytti This Hour -videollaan komeasti elämän koko kaaren. Malliesimerkki siitä, miten pienillä asioilla saa kerrottua isoja asioita.

The Friend - This Hour from Drink Tonight Records on Vimeo.

Luukku 1: Vuoden löydökset

Tämän vuoden joulukalenterissa tehdään yhteenveto vuodesta 2011 taattuun TRC-tyyliin. Ensimmäisen luukun takaa paljastuu uusia löytöjä, joiden parissa vuotta on vietetty.

1. Dave Hause (sekä The Loved Ones)

Armoitettuun folk-punkkareiden eturiviin kuuluva Dave Hause sekä The Loved Ones -bändinsä tekivät ison vaikutuksen kuluvana vuonna. Viimeisin bändituotos on parin vuoden takaa, mutta Hausen soololevy on suht tuore tapaus. Mainion levyn lisäksi Hause oli syksyllä mukana The Revival Tourilla, josta lisää myöhempien luukkujen kohdalla.



2. Ben Nichols (Lucero)

Lucero on bändi Memphisistä ja Ben Nichols bändin karheaääninen laulaja. Pitkän aikaa toiminut bändi ei ole saavuttanut mainittavaa menestystä maailmalla, eikä sitä varmaan koskaan saavutakaan. Kuului kuitenkin kiistatta alkuvuoden soundtrackille. Nämä miehet saisi järkihintaan Suomeenkin.



3. White Buffalo

White Buffalo on vielä toistaiseksi läpimurtoa odotottava artisti yhdysvalloista. Toivotaan että miehen kohta ilmestyvä lätty vie miehen isommille keikkapaikoille ja että saadaan mies myös eurooppaan.



4. Jerry Lindqvist

Vaasasta Turkuun emigroitunut Jerry Lindqvist on valtakunnan virallinen America-lähettiläs, joka ammentaa musiikkiaan samasta lähteestä kuin mm. Ryan Adams. Lindqvist julkaisi tänä vuonna ensimmäisen levyn omalla nimellään (Rivertown). Loppuvuodesta Jerry kävi näyttäytymässä myös Amerikan maalla. Mies, jonka kykyjä ei koskaan tulla tässä maassa arvostamaan tarpeeksi.



5. Mirel Wagner

Mirel Wagner ilmestyi debyyttilevynsä kera kuin tyhjästä ja sai sekä kriitikot että yleisön rakastumaan itseensä synkillä lauluillaan. Hypnoottinen Mirel kiertää ensi vuoden alun Eurooppaa ja toinen levykin tulee ehkä jo ensi vuonna, vaikka sille ei olekaan mitään aikatauluja asetettu.



6. Jennie Abrahamson

Ruotsin pop-ihanuus kävi kuluvana vuonna myös ja valloitti lukuisia sydämiä keikoillaan. Oheinen näyte on tänä vuonna ilmestyneeltä neidon kolmannelta levyltä. Täydellistä tyttöpoppia, aaaahhh.



7. Goon

Turun Klubin pieneltä puolelta bongattu jo kymmenvuotias suomalainen ska-yhtye, joka tarjoaa kuulijalleen jotakin tavallisesta poikkeavaa. Retkueesta tehty dokumenttielokuva Liekki ilmestyi kuluvana vuonna.



8. Hey Heather

Maaliskuussa debyyttialbuminsa julkaissut helsinkiläinen Hey Heather ei kuulosta suomalaiselta - ja tässä tapauksessa se on positiivista. Kansainvälistä läpimurtoa hakevan pop/punk -bändin on tarkoitus julkaista seuraava pitkäsoittonsa jo ensi vuonna.



9. Lassi Valtonen

Idols-ohjelmaformaatti se jaksaa vielä yllättää. Viime vuoden kisasta pois jättäytymällä sympatiat kerännyt "uusi Badding" säväyttää soololevyllään. Vahvaa tulkintaa, toivottavasti viiksetkin kasvavat vielä takaisin. Jättää kisan voittajan (Martti Saarisen) kiistatta varjoonsa.