Ennenkuin tehdään yhtään mitään, otetaan kirjasta yksi ote "kirjailijan" lukemana...
Jouni Hynysen työstämään ja Jari Sinkkosen kuvittamaan Kotiteollisuus.com -Vittuilua jo vuodesta 2001 -kirjaan on koottu Kotiteollisuuden ja fanien välinen kirjeenvaihto viimeisen kymmenen vuoden ajalta. CMX:hän ehti tietyllä tämän konseptin toteuttaa ensin Encyclopedia Idiotica -kirjalla ja nyt on Kotiteollisuuden vuoro.
Ensireaktioni oli että Kotiteollisuus rahastaa faneilla keskinkertaisella kirjalla, mutta asia ei olekaan näin yksiselitteinen. Hynynen on nähnyt vaivaa ja työstänyt yli kymmenvuotisen Risut ja ruusut -palstan annin toimivaksi kokonaisuudeksi. Ei jokainen kirjassa oleva vittuilu ole mitenkään timanttinen, mutta nauramatta tätä kokonaisuutta ei voi lukea.
Kuuntele Jouni Hynysen mietteet kirjasta, jos uskallat...
Lähtökohtaisesti tämän opukseen käteen saatuani, en oikein tiennyt, miten tähän pitäisi suhtautua. Onko Herra Ylppö todellakin jo saavuttanut sen aseman kotimaisessa populaarikulttuurissa, että hänestä on aiheellista kirjoittaa elämäkerta? Ensireaktioni oli lähinnä: "MIKSI NYT?!"
Kun tästä ennakkoasetelmasta pääsi yli ja antoi Teppo Vapauden sanojen viedä, niin yllätys oli positiivinen. Elämänmakuinen ja ylipäätään erilainen elämäkerta jaksaa pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti.
Vapaus itse on kertonut ystävystyneen kirjan teon yhteydessä Herra Ylpön kanssa ja se on lienee ollut väistämätöntä. Vapaus on seurannut Ylppöä kiertueella nauhoittaen suurin piirtein kaikki keskustelut, sekoilut yms. Tämän ansiosta kirjassa päästään pintaa syvemmälle. Herra Ylpön Sydän nimensä mukaisesti porautuu Herra Ylpön syvimpään olemukseen, niin hyvin nyt kuin kirja voi. Tämä on hyvän elämäkerran merkki.
Kuuntele kirjailijan haastattelu alta, ja tee omat johtopäätöksesi...
Legendaarisen rock-toimittajan John Harrisin kirjoittama kirja lataa takakannessa kovat odotukset: Hail! Hail! Rock’n’Roll on pistämätön kirja siihen mitä Spinal Tap kutsui ”rockin majesteettisuudeksi, rollin mysteeriksi”. Miten harhaan johtava voikaan takakansi teksti olla?
Hail! Hail! Rock’n’Rollin ensimmäinen puoli valottaa yleismaallista rocktietoutta, jossa sinäänsä ei ole mitään vikaa aihepiirinä. Toinen puoli kirjasta on taas nippelitietoutta, joka tunnetusti vetoaa miehiin. Suurin ongelma kuitenkin Hail! Hail! Rock’n’Rollissa on miten kirja on toteutettu. Kirjan kuvitus on tehty tylsästi mustavalkoisesti ja graaffisesti, ilmeisesti kuvien tekijänoikeudellisien seikkojen takia.
Lisäksi kirja on suomennettu ontuvasti ja tämä tekee Hail! Hail! Rock’n’Rollista todella raskaan lukukokemuksen. Lisäksi Juha Virkin toimitustyö ei kirjassa juurikaan näy, muutakuin kotimaisiin artisteista kirjoitettaessa. Tässä työpanoksessa en nähnyt mitään erityismainintaa pikemmmin päinvastoin. Asiat esitellään pinnallisesti, eikä missään vaiheessa tule erityisiä valaistuksen hetkiä. Hail! Hail! Rock’n’Roll on kuin buffetpöytä, josta napostellaan sieltä täältä eri juttuja, sinäänsä harmi että osterien parasta ennen oli viime viikolla ja jäljellä jää vain vatsanpuruja.
Lukiessa moneen kertaan heräsi kysymys mitä kuluttajaryhmää kirjalla yritetään tavoitella? Nykyisessä muodossa se on melkein kelvotonta materiaalia. Kirjan hyvä ajatus hukkuu täysin kelvottomaan toteutukseen.
Lauselma: Kierrettävä kirjakaupassa kaukaa, rahoille löytyy varmasti parempaakin käyttöä.
Erityistä: Runsaan nippelitiedon takia tuli läpi kahlattua, en silti suosittele muille.
E Street Band -fonisti Clarence Clemonsin parin vuoden takainen elämäkerta Big Man on yksi parhaista elämäkerroista. Eikä se johdu siitä, että Don Reon paperille laittama kirja kertoo juuri Clemonsista. Ei siitä toki haittaakaan ole.
Clarencea on aina ympäröinyt tietty mystisyys. Eikä tämä kirja ainakaan sitä verhoa selälleen räväytä, pikemminkin päinvastoin. Big Manin arvoituksellisuus pönkittyy kirjan myötä. Syystä tai toisesta se ei tässä tapauksessa ole kuitenkaan lainkaan huono asia.
Ehkä yksi syy on se, että kirja on perhanan vetävä ja rakenteeltaan poikkeuksellinen. Osa kirjasta on todellisia tapahtumia, joissa käydään läpi niin E Street Bandin poikkeuksellisen vahvoja ihmissuhteita, bändin hajoamisen herättämät tunteet kuin Brucen ja Clarencen varsin lämpimät välitkin.
Brucen ja Clarencen välistä ystävyyttä käsitellään pitkään ja hartaasti. Kirja onnistuu myös tuomaan esiin uuden näkökulman Bruceen olematta kuitenkaan mikään Bruce-elämäkerta. Mutta kuten Clarence itse suhteensa Bruceen tiivistää "without Scooter there's no Big Man". Se molemminpuolinen kunnioitus ja kiitollisuus, jota Clarence ja Bruce toisiaan kohtaan tuntevat, välittyy voimakkaana kirjan sivuilta.
Toinen puoli kirjasta on varsin vetävästi kerrottuja tarinoita Clarencen elämän varrelta, joissa totuus ja tarina sekoittuvat. Kirjan alkusanat kirjoittaneen Brucen mukaan kaksi tarinoista on täysin keksittyjä, mutta muut ovat ihan hyvin voineet ainakin jossain muodossa tapahtua.
Sitä paitsi, jos tarina on hyvä, ei ketään kiinnosta onko se totta. Ja kuka ei haluaisi lukea tarinaa vedonlyönnistä Fidel Castron kanssa.
Kirjan kirjoittaja ja pitkän linjan mediatyöläinen Don Reo saa myös sananvuoron kirjassa. Pitkään Clarencen tuntenut mies tuo arvokkaat ulkopuoliset silmät tarinaan.
Yksi keskeisiä punaisia lankoja on Clarencen sairaskertomus. Viime vuosina jatkuvat polvi-, lonkka- ja selkäongelmat ovat vaatineet jatkuvaa hoitoa ja toistuvia leikkauksia. Vuoden 2009 esiintyminen Super Bowl XVIII:n puoliajalla oli kovan kuntoutusrääkin takana. Tämä taistelu kuvataan varsin koskettavasti.
Mutta kuten Big Man toteaa: "I never missed a show. It's not an option".
And what a half time it was...
Loppulausuma: Yksi vahvimmista ja persoonallisimmista musiikkikirjoista.
Erityistä: Epäkronologinen tarinavetoinen kerronta on mainio ratkaisu.
Ben Fong-Torresin ja The Doorsin yhteistyössä kirjoittama The Doors avaa ovet yhden 60-luvun isoimman bändin maailmaan. Rock-elämänkerroissa antoisinta on se, että kuulee historiikin tekijöiden itsensä kertomana, niin tässäkin tapauksessa.
Fong–Torres, entinen Rolling Stones-lehden toimittaja, on haastatellut bändin elossa olevia jäseniä, ystäviä ja Jim Morrisonin perhettä. Lopputuloksena on hieno kuva aikanaan ihastusta ja pahennusta herättäneestä bändistä. Morrisonin osuudet on työstetty vanhojen artikkeleiden ja haastattelujen pohjalta. Ben Fong-Torres oli vastuussa Jim Morrison tiettävästi viimeisestä haastattelusta.
Kirja ei varsinaisesti tuo esille mitään uutta The Doorsista mutta asiasta tietämättömälle se on riittävä läpileikkaus yhtyeen historiaan. Olennaisena teemana kirjassa voisi pitää bändistä vellovien huhujen oikaisemista Ray Manzarekin ja kumppanien toimesta. Oli asioista mitä mieltä tahansa, on mielenkiintoista lukea yhtyeen jäsenten kokemuksia ja näkemyksiä tuosta ajasta.
The Doors –kirjan ainoat kysymysmerkit heräävät siitä kuinka todenmukaisia bändin elossa olevien jäsenten tarinat ovat. Ainakin Manzarekilla on ollut jonkinlaisena elämäntehtävänä vaalia Morrisonin perintöä.
Loppulauselma: Kirja on saanut kritiikkiä sen irrallisuudesta 60-luvun ajankuvasta. Lukekaa historiaa, jos siitä kaipaatte tietoa.
Erityistä: Yli 200 valokuvaa The Doorsin eri vaiheista, tekevät teoksesta upean visuaalisesti.
