Kirjakorneri: Big Man

E Street Band -fonisti Clarence Clemonsin parin vuoden takainen elämäkerta Big Man on yksi parhaista elämäkerroista. Eikä se johdu siitä, että Don Reon paperille laittama kirja kertoo juuri Clemonsista. Ei siitä toki haittaakaan ole.

Clarencea on aina ympäröinyt tietty mystisyys. Eikä tämä kirja ainakaan sitä verhoa selälleen räväytä, pikemminkin päinvastoin. Big Manin arvoituksellisuus pönkittyy kirjan myötä. Syystä tai toisesta se ei tässä tapauksessa ole kuitenkaan lainkaan huono asia.

Ehkä yksi syy on se, että kirja on perhanan vetävä ja rakenteeltaan poikkeuksellinen. Osa kirjasta on todellisia tapahtumia, joissa käydään läpi niin E Street Bandin poikkeuksellisen vahvoja ihmissuhteita, bändin hajoamisen herättämät tunteet kuin Brucen ja Clarencen varsin lämpimät välitkin.

Brucen ja Clarencen välistä ystävyyttä käsitellään pitkään ja hartaasti. Kirja onnistuu myös tuomaan esiin uuden näkökulman Bruceen olematta kuitenkaan mikään Bruce-elämäkerta. Mutta kuten Clarence itse suhteensa Bruceen tiivistää "without Scooter there's no Big Man". Se molemminpuolinen kunnioitus ja kiitollisuus, jota Clarence ja Bruce toisiaan kohtaan tuntevat, välittyy voimakkaana kirjan sivuilta.

Toinen puoli kirjasta on varsin vetävästi kerrottuja tarinoita Clarencen elämän varrelta, joissa totuus ja tarina sekoittuvat. Kirjan alkusanat kirjoittaneen Brucen mukaan kaksi tarinoista on täysin keksittyjä, mutta muut ovat ihan hyvin voineet ainakin jossain muodossa tapahtua.

Sitä paitsi, jos tarina on hyvä, ei ketään kiinnosta onko se totta. Ja kuka ei haluaisi lukea tarinaa vedonlyönnistä Fidel Castron kanssa.

Kirjan kirjoittaja ja pitkän linjan mediatyöläinen Don Reo saa myös sananvuoron kirjassa. Pitkään Clarencen tuntenut mies tuo arvokkaat ulkopuoliset silmät tarinaan.

Yksi keskeisiä punaisia lankoja on Clarencen sairaskertomus. Viime vuosina jatkuvat polvi-, lonkka- ja selkäongelmat ovat vaatineet jatkuvaa hoitoa ja toistuvia leikkauksia. Vuoden 2009 esiintyminen Super Bowl XVIII:n puoliajalla oli kovan kuntoutusrääkin takana. Tämä taistelu kuvataan varsin koskettavasti.

Mutta kuten Big Man toteaa: "I never missed a show. It's not an option".

And what a half time it was...



Loppulausuma:
Yksi vahvimmista ja persoonallisimmista musiikkikirjoista.

Erityistä:
Epäkronologinen tarinavetoinen kerronta on mainio ratkaisu.