keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Taustavaikuttajat: Ted Hutt


Tuottaja (ja Flogging Mollyn perustajajäsen) Ted Hutt ei ole mikään Rick Rubin tai Phil Spector, ainakaan ihan vielä. Melko kunnioitettavan cv:n Britti on haalinut itselleen viime vuosien aikana.

Mm. Chuck Ragan, Lucero, Gaslight Anthem, Audra Mae ja Jesse Malin ovat tehneet miehen kanssa viime vuosina yhteistyötä. Sattumaa tai ei, näiden viime aikojen tuotokset ovat miellyttäneet suuresti ainakin blogosfäärin tällä reunalla. Eikä esimerkiksi miehen oman bändin Flogging Mollyn Drunken Lullabieskaan huono ole.

Nykyään pääosin Los Angelesissa majaansa pitävä Hutt on keskittynyt tuottajan hommiin ja jättänyt oman soittouran taakseen. Näyttöjä tuottajan hommista onkin kertynyt jo monenlaisesta musiikista. Akustiseen kitaraan tukeutuva Audra Mae on melkoisen kaukana Gaslight Anthemista tai Street Dogsista.

Tiettyä soundia Hutt ei tunnu tekemisissään luovan. Lähtökohtana on enemmänkin musiikin omat ansiot, jotka kiillotetaan esiin. Sellaisella työskentelytavalla usein onnistuu sekä tyylitietoinen himmailu että väkevä räimekin.





Monille tietty tuottaja levyn takakannessa on hyvä syy ostaa levy. Itse en ole tähän juurikaan lipsunut. Hutt saattaa kuitenkin muodostua tulevaisuudessa poikkeukseksi. Hätäisempi voisi tehdä johtopäätöksen: Ted Hutt tuottaa hyviä levyjä.

Tulevaisuuskin näyttää lupaavalta. Gaslight Anthemin pojat ovat ehtineet luonnehtia Huttia bändin viidenneksi jäseneksi. Eipä kai siis ihme, että kun Brian Fallonin ja Ian Perkinsin projektibändi The Horrible Crowes on aikeissa levyttää, on Huttilla sormensa pelissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti