Maailmanloppua odotellessa

Sananen vuoden vaihteeksi...

Päättyvä vuosi tarjosi monenmoista mukavaa musiikkimaailmassa, mutta myös tulevaisuus tarjoaa kaikenlaista odotettavaa, vaikka Maya-kalenteri onkin loppumassa.

Ensi kesänä tapaan jälleen hyvät ystäväni. Vaikka E kadulla musisoivista ystävistä suurin onkin poissa, odotan tapaamisia jo suurella innolla. Keikkaelämysten suhteen, kun vielä ei ole isompaa juttua kuin Bruce tullut vastaan. Ensi kesänäkin sitä pitää yli 60-vuotiaan äijän perässä ainakin Saksaan, Englantiin ja Ruotsiin.

En kyllä laittaisi vastaan, vaikka joku bändi ihan tosissaan olisi positiivinen yllätys ja vaikka haastaisi Brucen planeetan kovimpana live-esiintyjänä. Yllättäen tulleet positiiviset yllätykset kun pystyvät parhaimmillaan piristämään viikoiksi, niin kuin Turnerin Frank pari vuotta sitten Tavastialla.

Niitä uusia hullaantumisen aiheita odotellessa tukeudutaan vanhaan. Leonard Cohenilta ilmestyy uusi levy helmikuun alussa.

Bruceltakin uusi levy tulee vielä ennen kuin muuttolinnut palaavat pohjoiseen. Tosin ei sillä ole mitään väliä, millainen se on. Keikoille pitää silti mennä. Rehellisyyden nimissä Bruce on tällä vuosituhannella julkaissut yhden erinomaisen levyn ja yhden hyvän levyn. Lopuissa studiolevyissä on ollut korkeintaan pari erinomaista biisiä.

Viimeksi kun kuulin, niin myös PMMP:n uusi levy valmistui pikku hiljaa. Sikäli kun se 2012 ilmestyy, voi melko turvallisesti veikata, että kyseessä on vuoden myydyin kotimainen levy. Luultavasti myös yksi parhaista, ellei paras.

Näitä odotellessa kelpaa vaihtaa vuotta. Uuteen vuoteen uusin kujein (joka tämän blogin osalta tarkoittaa pientä uudelleen järjestäytymistä). Siitä lisää myöhemmin.

Luukku 14: Vuoden kotimaiset levyt by Ukkomies

1. Paula Vesala&Pekka Kuusisto - Kiestinki

Todellinen yllättäjä vuoden levyn paikalla. Kahden lahjakkaan ihmisen puolituntinen yhteistyö vaatii kuuntelijalta paljon, mutta palkitsee moninkertaisesti. Ai niin, Pekka on nero.

2. Michael Monroe - Sensory Overdrive

Erinomaisen katurocklevyn erinomaisen bändin kanssa puskeneen Monroen Sensory Overdrive on ehditty nostaa ulkomaita myöden vuoden kovimpien kiekkojen joukkoon. Kiekko on parasta Monroeta sitten Demolition 23:n.

3. Samuli Putro - Älä sammu aurinko

Tämän vuoden suuria oivalluksia oli se, että Zen Cafén keskinkertaisesta tuotannosta huolimatta Putro tekee omillaan laadukasta materiaalia. Miehen toisellekaan levylle ei varsinaisia huteja osunut.

4. Scandinavian Music Group - Manner

SMG:n toistaiseksi ehjin levykokonaisuus. Ei ihan samanlaisia täsmäiskuja kuin Missä olet Laila? -levyllä, mutta ei kauas jää. Folk on ihanaa, kesä on ihana ja Terhi on ihana.

5. Wedding Crashers - This Is What You Wanted

Edellisen kanssa viime keväänä kiertänytkin vantaalaistrio puski markkinoille vuoden komeimman debyytin. Vahva usko on siihen, ettei ilopopparit jää yhden levyn ihmeeksi.

6. Mirel Wagner - Mirel Wagner

Lähes yhtä hyvä kuin edellinenkin, mutta täysin toisesta ulottuvuudesta. Pakottaa kuuntelemaan uudelleen ja uudelleen.

7. Eppu Normaali - Mutala

Kultaan kurkottanut Eppu-albumi tarjoilee radioaalloilta tuntemattoman bändin. Uusia sovituksia tutuista ja vähän harvemminkin kuulluista kipaleista on mahdutettu tuplalevylle täydet 30.

8. Jerry Lindqvist - Rivertown

Huikeutta. Yksinkertaiset jutut ovat usein niitä parhaita.

9. Cry Bar - We Built This Ship

Tampereen pojat tuntevat pop-historian ja se kuuluu positiivisesti levyllä. Kuten edellisessäkin, tässäkin maltetaan pysyä tiukasti perusasioiden äärellä, which is nice. Propsit muuten bändin poikien näyttelijäsuorituksille.

10. Regina - Soita mulle

Hyvän levynhän Pykärin pariskunta on taas tehnyt, mutta vanhemman Reginan ystävänä tämän pureskelu on vähän kestänyt. Aluksi tuntui vähän "liian popilta". Mitä enemmän kuuntelee, sitä enemmän saumat ja epämiellyttävät särmät hioituvat.

Newsflash: Springsteen sittenkin Suomeen

Bruce Springsteenin Suomen keikka ensi kesänä näyttää sittenkin toteutuvan. Virallista keikkapäivää ei ole vielä julkistettu, mutta Brucen keikkoja järjestävä Livenation on varannut Helsingin Olympiastadionin käyttöönsä 25.7.-5.8.2012. Eli lipunmyynnin ripeydestä riippuen mies voisi soittaa Helsingissä kaksikin keikkaa. Toteutuessaan Springsteenin Helsingin keikat päättäisivät samalla kiertueen Euroopan osuuden. Toistaiseksi virallistetuista keikoista viimeiset ovat Göteborgin Ullevilla 27.-28.7.

Neljä kertaa Suomessa esiintynyt Springsteen nähtiin edellisen kerran maassamme Tampereella kesäkuussa 2009.

Springsteen ja The E Street Band kiertävät Eurooppaa ensi kesänä toukokuun puolesta välistä alkaen. Mieheltä on myös tulossa uusi levy alkuvuodesta.

62-vuotiaan Brucen vetovoima on vielä kohdillaan. Liput ympäri Eurooppaa ovat viety käsistä ja stadionit myyty loppuun jopa tunneissa, vaikka miehen tulevan levyn sisällöstä on tiedossa vain Brucen sanat: "Something totally different" ja "best thing I've done in years". Myöskään E Street Bandin kokoonpanosta ei ole tiedotettu mitään. Faneja ympäri maailmaa kiinnostaa, miten Bruce ratkaisee viime kesäkuussa kuolleen saksofonisti Clarence Clemonsin jättämän aukon bändissä. "Big Man" oli bändin henkinen selkäranka ja 40 vuoden ystävyyden jälkeen kukaan ei pysty täyttämään Clemonsin saappaita.

------------------------------------------

Osapuilleen tällaisen tiedotteen minä kirjoittaisin. Saas nähdä millainen sieltä tulee. Tarinat sisäpiiristä kun kertovat, että viime viikon lopulla olisi varmistunut, että stadikka on varattu nimenomaan Pomoa varten.

Tässä on erinomainen vaihtoehto pukinkonttiin. Ja muusikot huom! Jos ei ole Bruce vielä katsastettu, nyt alkaa olla viimeisiä hetkiä. Edellisellä kiertueella Bruce on ollut paremmassa iskussa kuin koskaan. Ja kuten Anssi Kela kesän 2009 keikan jälkeen kirjoitti:

"Bruce Springsteen on maailman paras live-esiintyjä. Tämä ei mielestäni ole edes makuasia, se on kiistaton fakta. Kukaan muu maailmantähti ei laita esiintyessään itseään samalla tavoin likoon...Mielestäni valtiovallan pitäisi joka tapauksessa säätää sellainen laki ja asetus, joka määräisi jokaiselle esiintyvälle taiteilijalle Bruce Springsteenin konsertin pakolliseksi – vasta sen jälkeen myönnettäisiin ns. poppiluvat."

Eipä tuohon oikein lisättävää ole. Anssin valistuneeneen keikkaraportin löytää kokonaisuudessaan täältä.

Sopii tulla Olympiastadionille ihmettelemään, miksi minäkin sen Brucen perässä olen ravannut 26 kertaa. Ja ensi kesänä keikkojen yhteismäärään tulee taas muutama lisää.

Luukku 13: Älä koske kepilläkään!

1. LULU

Metallican ja Lou Reedin yhteistyöstä tiedottaessa moni nosteli kulmakarvojaan ja kun ensimmäiset trailerit ja biisit tulevasta tekeleestä ilmestyivät nettiin, eivät ne yllättäneet... Ainakaan positiivisesti...

Joskus olisi artistien suhtautua tekemiseensä kriittisemmin. Metallican tapauksessa se lienee mahdotonta, kun kuuntelee bändin edesottamuksia tällä vuosituhannella. Edes Rick Rubin ei saanut paskasta hiomalla timanttia Death Magneticin kohdalla, mutta se onkin eri juttu. Jokatapauksessa Lulu -levyn käytetyt dollarit olisi varmasti voinut käyttää fiksumminkin.

2. Something to die for

Poju tuossa aiemmin jo tylytti The Soundsin edesottamuksia vuoden pettymyksissä riittävästi. Mutta on tämä levy pakko ottaa kyllä tähän kategoriaan.

Luukku 12: Vuoden yhteistyöprojektit

1. Paula Vesala&Pekka Kuusisto

Mitä saadaan aikaan, kun laitetaan yhteen kaksi mainiota muusikkoa? Ainakin tässä tapauksessa kerrassaan nerokas Kiestinki-levy. Ei varmasti ole radio/yökerho/autoystävällisintä musiikkia, mutta palkitsee keskittymiskykyisen kuuntelijan.

2. Lady Gaga&Clarence Clemons

Kuten aiemmin todettua, tämän yhteistyön hedelmät jäivät Clemonsin viimeisiksi levytyksiksi. Hämmentävän hyvin onnistui kahden täysin erilaisen tyylin yhdistäminen tässä.

3. Anssi Kela&Tommy Lindgren

Ei, he eivät tällä kertaa tehneet suoraan yhteistyötä, mutta kaksikon eeppinen Movember-viiksitaistelu kirvoitti monet naurut. Odotamme Kelan lopullista murtautumista Suomi-rapin kärkikastiin. Vuosi 2012 vaatii K-Lan yhteistyötä Edu Kehäkettusen kanssa.

Luukku 11: Rookie-levytykset

1. Wedding Crashers -This Is What You Wanted

Pari vuotta sitten Äänestä ja Vimmasta ponnistanut Wedding Crashers pukkasi tänä vuonna ulos debyyttilevynsä. Vantaalaisten Esa ja Petri Puttosen sekä Oskari Halstin muodostama trio soundasi raatimme korvaan raikkaalta, mutta bändin soitossa myös kuului soittamisen ilo.

2. The Friend -Athletic Girls

Heti alkuvuodesta debyyttinsä julkaissut turkulais-helsinkiläinen The Friend ihastutti iloisella popillaan. Toimisi varmaan kaikille hipstereillekin ihan täysillä, jos eivät olisi kuulleet jo kolme vuotta sitten kaikkea näitä biisejä. Sitä paitsi jätkien videossa on meininkiä, kuten tulikin jo aiemmin todettua.

3. The New Tigers -The New Tigers

Useat valtamediat nostanevat Tikrut vuoden tulokkaaksi. Tai yllätyn jos eivät nosta. 90-luku on in taas viimeistään nyt.

4. Mirel Wagner - Mirel Wagner

Mirel riisui aseista pysäyttävillä tulkinnoillaan. Edelleenkin tulee hämmästeltyä, mistä tämä nuori nainen löytää naispuoliselta Nick Cavelta kuulostavat tarinansa. Mirel on kuulemma kehittynyt biisintekijänä ja uusi levykin ilmestyy "sitten kun se on valmis". Ehkä jo ensi vuonna kuitenkin. Jo debyytin ulosanti oli sellaista, että hankala on paremmaksi laittaa.

Luukku 10: Vuoden rock-kirjat

1. Ari Väntänen: Michael Monroe

Väntänen jatkoi pari vuotta sitten ilmestyneen Hanoi Rocks -historiikin viitoitamalla tiellä. Michael Monroe paneutuu nimensä mukaisesti Makkosen muihin vaiheisiin, mutta myös Hanoita käsitellään. Kirja etenee vetävästi ja on näppärä lukukokemus. Jos moittia haluaa, niin Hanoin olisi voinut jättää vieläkin vähemmälle, kun se on kuitenkin jo kerrottu pari vuotta sitten.

2. Kati Rajasaari: Jukka Poika

Kesämökkinaapurista kirjan kirjoittaminen on yleensä huono ajatus. Rajasaaren kesämökin naapurissa sattui vaan asumaan Suomi-reggaen tunnetuin artisti. Jukka Pojan vaiheita käydään sekä Jukan oman äänen kautta että lukuisten Jukan elämänpiiriin kuuluvien ihmisten kautta. Ääneen pääseekin koko suomalainen reggae-skene. Musiikin ohella kirjan keskiöön nousee Jukka Pojan elämänfilosofia(t).

3. Mark Blake: Is this the real life? Queen

Mark Blaken Queen-historiikki on jykevä teos, jossa faktaa ja "faktaa" riittää pidemmäksikin tarpeeksi. Epävirallisessa historiikissa bändin ääni puuttuu, mutta muita lähteitä on ehkä liiankin kanssa. Luettavaa on paljon ja suurimmaksi osaksi homma pysyy kasassa. Ei tätä ehkä ensimmäiseksi Queen-lukukokemukseksi kehtaa suositella, mutta nippelitietoa ja pohdintaa bändin uran vaiheista riittää syventävän oppimäärän tarpeisiin.

Luukku 9: Nettilöydökset

1. Revival Tour

Maailman kovimman Chuckin, eli Raganin Chuckin, masinoima Revival Tour tarjosi jälleen täyslaidallisen folk-punkin aatelia maailmalle. Kölnin keikka oli taannoin jonkun aikaa jopa kokonaan Youtubessa, mutta sittemmin se on poistunut. Noita Saksan Rockaplast-sarjan keikkoja on ainakin aikaisemmin käännetty innokkaasti dvd:lle. Toivottavasti myös tuo kolmen tunnin spektaakkeli saisi myöhemmin julkisen asun dvd:llä.

2. Frank Turner live @ Glasshouse

Frank ja Sleeping Souls on tekemässä kovaa tahtia maailmanvalloitusta. Tästä puolentoista tunnin setistä voi löytää muutamia syitä siihen, miksi Turner alkaa olla todella iso nimi kotimaassaan.

3. The Gaslight Anthem live in Glastonbury 2011

Revival Tourin ja Horrible Crowesin ohella Brian Fallon ehti kiertää myös Gaslight Anthemin kanssa. Esiintyminen kesäkuun lopussa Glastonburyssa oli varsinkin Brianille erityisen tunteikas, kuten alkunauhana soivasta Junglelandistakin voi päätellä. Keikan kakkososassa muuten myös toistaiseksi levyltä löytymätön biisi Biloxi Parish.

4. Foo Fighters @ T in the Park

Kalasatamassakin poikennutta Foo Fightersia sopii myös fiilistellä Youtuben kautta. Bändi kävi kiskaisemassa parin tunnin setin heinäkuussa Skotlannissa.

Keikalla: Sielun Veljet @ Logomo 7.12.2011

Ovensa rokkikeikoille avannut Logomo osoittautui ensi-illassaan kelpo saliksi. Ensinnäkin bussi vei torin laidalta ilmaiseksi suoraan oven eteen ja kuljetti halukkaat myös pois samaa reittiä. Liikennejärjestelyiden sujuvuus onkin eittämättä tärkeää, sikäli kun Logomo halutaan tosissaan nostaa kansan tietoisuuteen relevanttina ja säännöllisesti toimivana keikkamestana.

Myös itse sali jätti positiivisen kuvan. Jos Lahden Finlandia-klubi on tuttu paikka, niin Logomon fiiliksessä oli jotain hyvin samaa, vaikka Logomo onkin reilusti isompi. Myös akustisesti paikka tuntui toimivan. Toivoa vaan sopii, että Logomoon tuodaan bändejä kuten on suunniteltu, eikä paikka jää hyödyntämättä.

Entäpä sitten itse keikka? Logomon startti suomalaisen musiikin päivän aattona ei olisi rock-keikkojen suhteen juuri onnistuneempi voinut olla. Yleisöä lämmittänyt Jaakko&Jay todisti jälleen olevansa maailman kovin lämppäri. Kohkaamisellaan tamperelaiskaksikko taisi voittaa lukuisia sydämiä puolelleen myös muovimukeihinsa takarivissä nojanneiden nostalgiatrippiläisten joukosta. Pieneksi toviksi ainakin.

Mutta Siekkareitahan kansa oli saapunut katsastamaan. Kun ei vertailupohjaa parin vuosikymmenen takaa ole, on vaikea sanoa, miltä tuo keikka olisi niiden valossa tuntunut. Yleisön ikärakenteesta päätellen valtaosa kuitenkin taisi elää kultaista nuoruuttaan 80-luvulla Sielun Veljien kulta-aikaan. Ilmeistä päätellen taisivat tykätä myös tämän vuosituhannen painoksesta.

Ja kyllähän vuonna 2011 Sielun Veljet toimi komeasti. Ilman ainuttakaan välispiikkiä tai kiitosta bändi tuli, hoiti hommansa ja voitti. Sanoma oli selvä: nyt keskitytään musiikkiin eikä yleisön kosiskeluun.

Parinkymmenen biisin ja runsaan parin tunnin aikana yleisökin tuntui elävän hyvin mukana. Tosin muutama biisin ajan setin keskivaiheilla ainakin yleisö tuntui vetävän henkeä. Vastavuoroisesti ensimmäisen encoren päättäneessä Tuomari Nurmio -lainassa Huda Huda kosketeltiin jo todellisen rock'n'roll-juhlan kovinta ydintä.

Päällimmäisenä mieleen jäi Jukka Orma, jonka nerokkuus kitaristina tuli elävänä vielä paremmin esiin kuin levyiltä. Ormasta jäi vahvasti sellainen fiilis, että hänelle Siekkareiden paluu yleisön eteen merkitsee eniten. Mies pomppi kuin vieteri pitkin lavaa, otti useaan otteeseen kontaktia eturiviin ja hoiti soittamisen... no, täydellisesti.

Turussa nähdyn perusteella toivoisi, että Sielun Veljet ovat palanneet jäädäkseen. Bändi kiertää jouluun asti (käykää tsekkaamassa), mutta jatkosta ei ole ainakaan julkisesti tiedotettu sanaakaan. Lavalla se jo todistettiin, ettei kyseessä ole pelkkä nostalgia-akti. Ehkä sitten ensi vuonna toteamme sen myös levyltä. Joohan?

P.S. Karhuherra todisti keikan siitä metrin enemmän vasemmalta ja pidemmällä perspektiivillä. Herra Karhun kohtaamisista hirviön kanssa sopii lukea täältä.

Luukku 8: DVD:t & Dokkarit

1. PJ 20

Cameron Crowe koki läheltä Seattlen grunge-skenen nousut ja laskut. Niinpä hän oli juuri oikea ihminen paketoimaan 20-vuotiaaksi varttuneen Pearl Jamin tarinan. Kokenut elokuvamies kasasi loputtomasta arkistomateriaalista ja haastatteluista parituntisen, joka porautuu elinvoimaisen rokkipoppoon pitkäikäisyyden ytimeen, ja kertoo samalla isoa kertomusta 1990-luvun alun Seattlen hullunmyllystä. Lopputulos on fanille ainutlaatuinen runsaudensarvi ja muillekin kiehtova kurkistus Eddie Vedderin ja kumppaneiden erikoiseen luovan talouden yhteisöön. Musiikkipalat koskettavat takuuvarmasti ainakin X-sukupolven flanellipaitaveteraaneja. (teksti: Karhuherra)

2. Foo Fighters Back & Forth

Ensimmäinen kunnollinen Foo Fightersista kertova dokkari ei pettänyt odotuksia. Yhtyeen jäsenet kertovat bändin tarinan autotallista Webleylle ja Wasting Light -levyn nauhoutuksiin. Hienosti kuvatussa dokkarissa on paljon arkistomateriaalia ja haastattelussa ovat myös entiset jäsenet.

3. Lemmy

Lemmy -dokkari on niin hyvä rockumentti, ettei Mötörheadistä tarvitse edes tykätä. Mielenkiintoinen kurkistus kaiken sen show-meiningin taakse ja henkilökuvana hienosti toteutettu dokumentti.

4. Blaze Foley - Duct tape messiah

Dokumentti yhdestä artistista, joka ei saavuttanut läpimurtoa elinaikanaan. Blaze Foley oli äärettömän hieno artisti, jonka taidoista pääsi nauttimaan valitettavan harva.

Luukku 7: Vuoden suurimmat pettymykset

1. The Sounds - Something To Die For

Ruotsalainen The Sounds julkaisi neljännen studioalbuminsa maaliskuun lopulla. Aikaisempien levyjen loistokkuus loisti kuitenkin tällä kertaa poissaolollaan. Jo ensimmäinen single Better Off Dead nosti kylmän hien otsalle, eivätkä muutkaan kappaleet lopulta juuri hurraa-huutoja nostattaneet. Noh, Maja Ivarsson on sentään edelleen oma kuuma itsensä, ja kyllä sieltä albumiltakin yksi ihan ok raita löytyi.

2. Frank ei tullutkaan :'(

Meille luvattiin, että Turnerin Frank saapuu Suomeen keikkailemaan kuluneena vuonna. Mutta sitten kävi niin, että England Keep My Bones löi läpi isohkosti ja suunniteltu Suomen kiertue jäi väliin. FTHC-vuoret matkasivat siis ympäri Eurooppaa Frankin perässä. I still believe, että ensi vuonna niiden vuotuisen noin 300 keikan joukkoon mahtuisi taas Suomenkin vierailu. (Myös pieni klubi Göteborgissa heinäkuun lopulla kelpaa.

3. Strokes - Angles

"Vetojen" ura on ollut laskusuhdanteinen, mutta tänä vuonna ilmestynyt Angles oli new yorkilaisen poppoon uran pohjanoteeraus. Strokesin soundia oli runkattu isolla kädellä. Miksi korjata jotain, mikä ei ole rikki?

Luukku 6: Vuoden parhaat keikat

1. The National@Ruisrock 2011 & Kulttuuritalo maaliskuussa

National kävi vetämässä Suomessa kolme komeaa keikkaa. Maaliskuun alussa Helsingissä ihastuttanut Jenkkibändi vastasi myös Ruisrockin parhaasta keikasta. Ainoa kauneusvirhe oli vain tämän Helsingin finaalin tiputtaminen festarisetistä. Olisi takuulla kuulostanut yhteislaulu Ruissalossakin komealta.

2. Sweatmaster @ Indie-iltamat 2011

Sweatmaster veti viimeiseen kotimaan esiintymiseensä Indie-iltamiin Klubin viimeistä neliösenttiä myöden täyteen ja tarjosi bändin arvolle sopivan jäähyväissetin.

3. Apulanta @ Ruisrock 2011 & Klubi

Suomen suosituin rock-bändi säväytti Turussa kahteen otteeseen. Kesällä Ruissalossa yhtye kehui valomeren keskellä tapahtunutta esiintymistään yhdeksi koko 20 vuotisen historiansa parhaista. Apiksen vuoden sadas ja samalla viimeinen keikka taas nähtiin joulukuussa Klubilla, kun täpötäysi baari sai nauttia useista bändin alkuaikojen helmistä.

4. Tuomari Nurmio @ Linnateatteri 5.3.2011

Linnateatteri antaa hienot puitteet ihan mille tahansa keikalle. Hande ei pettänyt ja keikka oli yksi kevään helmistä.

5. Mokoma akustisena @ Klubi

Kuinka hevibändi toimii akustisena? No helvetin hyvin! Mokoman akustinen keikka yllätti kuulijat vaikuttavuudellaan.

6. Pendulum @ Provinssirock 2011

Australiasta kotoisin oleva elektronisen rockin lähettiläs räjäytti pankin Seinäjoella, kun koko Provinssi heilui yhtyeen musiikin tahtiin. Selkeästi yksi vuoden kovimmista keikoista.

7. Foo Fighters @ Kalasatama 26.6.2011

Foo Fightersin toinen esiintyminen Suomessa ja ensimmäinen kunnollinen oma keikka ei jättänyt kylmäksi. Uuden Wasting Light -levyn biisit toimivat hienosti livenä. Perinteisesti pari coveriakin kuultiin.

8. Ilmiö 2011 - Suomen Woodstock

Tämän vuoden Ilmiö muodostui järjestäjille vähintäänkin haasteelliseksi. Festaria varjosti vuoden pahin ukonilma, salamat iskivät alueen viereen ja sähköt lähtivät. Hienosti porukka kuitenkin selvisi ja festarit saatiin kunnialla kahlattua läpi.

9. Marissa Nadler @ Dynamo 15.10.2011

Syksyllä Suomea kiertänyt Marissa Nadler oli ihana myös Turussa. Mainion oman materiaalin lisäksi Nadler esitti varsin hienoja covereita mainioista biiseistä. Turussa kuultiin mm. Neil Youngia. Jos olisin tiennyt naisen repertuaariin kuuluavan alla olevan biisin, olisi pitänyt välttämättä lähteä myös Tampereelle. No, toivottavasti ensi kerta tulee pian.




P.S.

Vahvasti veikkaamme, että Sielun Veljien Logomon keikka kuuluu tällä listalle, mutta se on vasta huomenna. Siekkareiden sävelin sopii myös toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää.

Luukku 5: Jäämme kaipaamaan vol.2

Vuonna 2011 moni bändi tuli myös tiensä päähän.

1. Sweatmaster

Turkulainen rock-skene menetti paljon Sweatmasterin lopettamisen myötä. Muistot huikeista keikoista elävät vielä pitkään ja heidän jälkeensä tulevat bändit joutuvat vertailussa ylittämään korkealla olevan riman. Sasu, Mikko ja Matti tajusivat kuitenkin saman kuin Neil Young 70-luvulla. It's better to burn out than fade away. Onneksi muistot kestävät.

2. Kakka-Hätä 77

Suomi-punkin lähettiläiden liito kesti vain viisi vuotta, mutta se oli sitäkin komeampaa. Kaksi albumia, kymmeniä timanttisia biisejä sekä satoja sekavia tai vähemmän sekavia keikkoja. Kakkiksen viimeisiksi esiintymisiksi jäivät lokakuun Turun ja Porin setit. Tätä bändiä jäädään kaipaamaan.

3. Boomhauer

Turkulainen garage rock -yhtye ehti julkaista kolme albumia, joista viimeisin River Run Deep tuli ulos vuonna 2008. Toistaiseksi viimeiset yhtyeen soinnut räjähtivät legendaarisen TVO:n kuoppajaisissa huhtikuun alussa.

Luukku 4: Jäämme kaipaamaan

Vuosi 2011 piti sisällään monta yllättävää poismenoa hienoilta artisteilta. Tässä vain murto-osa keiden kuolema kosketti TRC:n tekijöitä.

1. Clarence Clemons

Saksofoni on vaiennut, kauan eläköön saksofoni. E Street Band menetti Clarence Clemonsin kesäkuun puolivälissä. 69-vuotiaana kuollut Clemons kuoli listojen kärjessä, sillä miehen viimeisiksi levytyksiksi jäivät yhteistyöt Lady Gagan levyllä. Clemonsin viimeiseksi keikaksi jäi esiintyminen juuri American Idol-finaalissa vain vajaa kuukausi ennen kuolemaansa.
E Street Bandia ei kuitenkaan haudattu Clemonsin mukana, vaikka näin olisi voinut luulla. Bändi kiertää jälleen ensi vuonna (kesällä Euroopassa) ja Springsteenin uusi levykin tulee alkuvuodesta. Bändin kokoonpanosta ei vielä ole julkista tietoa, mutta luultavasti tiedossa on vahvaa Clarence-muisteloa.

2. Gil Scott-Heron

Rapin kantaisäksikin tituleerattu Gil Scott-Heron poistui joukostamme toukokuussa 62-vuotiaana. Revolution Will Not Be Televised biisistä tunnettu Scott-Heron taisteli pitkään päihteiden kanssa. 2010 hän oli suosionsa huipulla julkaistuaan I'm New Here -levyn. Viime vuonna mies myös ehti keikkailla runsaasti.

3. Amy Winehouse

Käsi ylös, jos yllättyi Amy Winehousen kuolemasta. Heinäkuun lopussa kuolleen Amyn menehtymiseen totta kai kuului, että hän lisäsi 27-vuotiaana kuolleiden muusikoiden legendaa. Lyhyen elämänsä viimeisinä vuosina Amy oli esillä kaiken muun paitsi musiikkinsa vuoksi. Muusikon lahjakkuus jäi sekoilujen varjoon. Nyt potentiaalia ei koskaan ehditty täysin ulosmitata, vaikka kaksi hyvää levyä Winehouse ehtikin julkaista.

4. Gary Moore

Yksi suurimmista valkoisista blues-kitaristeista oli paljon muutakin kuin puhkikulunut I Still Got The Blues. 70-luvun alusta lähtien Moore loi itselleen kovan maineen soittaen soolouransa lisäksi mm. Thin Lizzyssä. Moore kuoli lomamatkalla Espanjassa.

5. Bert Jansch

60-luvun Brittifolkin keskeisiä hahmoja ollut Jansch kuoli lokakuun alussa. Hänen vaikutuksensa voi kuulla monissa aikakauden kovimmissa folkbiiseissä. Mm. Paul Simon diggaili avoimesti Janschia. 67-vuotiaana kuollut mies sairasti pitkään keuhkosyöpää, joka lopulta vei hänen henkensä.

Luukku 3: Vuoden 2011 Comebackit

1. Michael Monroe

Eihän Fagerholmin Matti mihinkään ikinä kadonnut ole, mutta Michael Monroen omaa nimeä kantava bändi ja Sensory Overdrive -levy olivat vuoden positiivisimpia yllätyksiä. Monroe nousi kuluneena vuonna pitkästä aikaa sekä Suomessa että maailmalla jälleen tunnustetusti kovien tekijöiden joukkoon.

2. Tom Waits

Tom Waits teki vahvan paluun seitsemän vuoden tauon jälkeen, jos vuonna 2006 ilmestynyttä b-puoli kokoelmaa Orphans: Brawlers, Bawlers & Bastards ei lasketa. Bad as Me ilmestyi lokakuun lopulla ja on miehen yksi parhaimmista levyistä 2000-luvulla. Kumpa tähdet olisivat olisivat oikeassa asennossa ja saataisiin miekkonen myös keikalle Suomeen asti.

3. Ryan Adams

2000-luvun lahjakkaimmaksi biisintekijäksikin mainostettu Ryan Adams on pariin otteeseen jo lopettanut musiikin tekemisen, mutta mies ei usein ole malttanut pysyä puolta vuotta kauempaa pois levytyshommista. Ashes&Fire -levy oli erittäin positiivinen yllätys miehen katalogissa. Paluu rauhalliseen kantrivetoiseen americana-fiilistelyyn oli pitkään ja hartaasti odotettu. Tällä kertaa mies vielä malttoi kaiken lisäksi karsia suurimmat hudit pois levyltä.

4. Social Distortion

Social Distortion ei hajonnut missään vaiheessa, mutta edellisestä levystä ehti vierähtää seitsemän vuotta. Hard Times and Nursery Rhymes oli yksi ensimmäisistä vuonna 2011 ilmestyneistä levyistä ja on erinomainen paluu vuodesta 1978 asti toimineelta punkpoppoolta.

5. Eppu Normaali

Mutala-albumilla neljän vuoden levytystaukonsa katkaissut bändi esitteli itsestään uuden puolen levyttäessään joukon lauluja akustisesti leirinuotio-meiningillä. Akustiseen asuun taipuivat niin suuret hitit kuin punk-kaudenkin rallit yli 30 vuoden takaa.

6. Kate Bush

Vähintäänkin säästeliäästi levyttävä Kate Bush sai kriitikot ja yleisön syömään jälleen kädestään uudella 50 Words for Snow -albumillaan. Täydellisen talven soundtrack. Enää tarvittaisiin se talvi.

7. Soundgarden

Vuonna 1997 hajonnut Soundgarden palasi tosi teholla kuluvana vuonna. Ahkerasti keikkaillut 90-luvun grungehelmi julkaisi myös yhden uuden biisin Black Rain.

8. Stone Roses

Monen 90-luvulla nuoruutensa viettäneen unelma uutisesta tuli totta lokakuussa, kun Ian Brown ja kumppanit ilmoittivat paluustaan.

9. System of a Down

2006 määrittelemälle tauolle jäänyt System of a Down teki paluun vuonna 2011. Porukan on tarkoitus myös palata studioon. SOAD ehti kesällä myös Suomeen, alla kuitenkin koko pitkä keikka Rock Am Ringiltä.

Luukku 2: Vuoden musiikkivideot

1.Black Keys - Lonely Boy
Lonely boy biisi tulee olemaan ensi viikon maanantaina julkaistavalla El Camino -levyllä.Videon kotikutoinen tunnelma suorastaan vangitsee tänä aikana, kun kaikki ylituotetaan.




2. The Horrible Crowes - Behold Hurricane
Kurjat varikset julkaisivat yhden vuoden parhaimmista levyistä tänä vuonna. Video on tunnelmaltaan upea ja kertoo tarinan.

3. Foo Fighters - White Limo
Suomessakin kesällä piipahtanut Foo Fighters julkaisi yhtyeen seitsemännen levyn, joka äänitettiin vokalisti Dave Grohlin autotallissa. Kotivideomainen White Limo -video jatkaa yhtyeen hauskojen musiikkivideoiden sarjaa.




4. Samae Koskinen - En anna periks
Samae Koskinen julkaisi alkuvuodesta kolmannen levynsä Kuuluuko, kuuntelen. Hieno biisi En anna periks ansaitsi tunnelmaltaan hienon videon.




5. Tom Waits - Satisfied
Tom Waitsin musiikkivideot ovat olleet aina tapauksia. Satisfied ei tee poikkeusta.Mustavalkoisuus on valttia tässä varjolla ja valolla leikkivässä videossa.




6. Black Keys – Howlin’ For You
Black Keys julkaisi Brothers-levyn kappaleeseen liittyvän musiikkivideon alkuvuodesta. Howlin' For You mukailee Grindhouse-kamaa, jonka Quentin Tarantino ja Robert Rodriquez tekivät suosituksi.




7. Kotiteollisuus - Raskaat veet
Suomen virallisen äijä-bändin Raskaat veet -video julkaistiin nokkelasti juuri eduskuntavaalien alla. Orkesterin keulahahmo Jouni Hynynen paljastikin keväällä TRC:n haastattelussa, että pätkässä on haettu melko suorasti vaikutteita erään puolueen toiminnasta.




8. The Friend - This Hour
Alkuvuodesta yleiseen tietoisuuteen debyyttilevyllään Athletic Girls julkaissut The Friend kiteytti This Hour -videollaan komeasti elämän koko kaaren. Malliesimerkki siitä, miten pienillä asioilla saa kerrottua isoja asioita.

The Friend - This Hour from Drink Tonight Records on Vimeo.

Luukku 1: Vuoden löydökset

Tämän vuoden joulukalenterissa tehdään yhteenveto vuodesta 2011 taattuun TRC-tyyliin. Ensimmäisen luukun takaa paljastuu uusia löytöjä, joiden parissa vuotta on vietetty.

1. Dave Hause (sekä The Loved Ones)

Armoitettuun folk-punkkareiden eturiviin kuuluva Dave Hause sekä The Loved Ones -bändinsä tekivät ison vaikutuksen kuluvana vuonna. Viimeisin bändituotos on parin vuoden takaa, mutta Hausen soololevy on suht tuore tapaus. Mainion levyn lisäksi Hause oli syksyllä mukana The Revival Tourilla, josta lisää myöhempien luukkujen kohdalla.



2. Ben Nichols (Lucero)

Lucero on bändi Memphisistä ja Ben Nichols bändin karheaääninen laulaja. Pitkän aikaa toiminut bändi ei ole saavuttanut mainittavaa menestystä maailmalla, eikä sitä varmaan koskaan saavutakaan. Kuului kuitenkin kiistatta alkuvuoden soundtrackille. Nämä miehet saisi järkihintaan Suomeenkin.



3. White Buffalo

White Buffalo on vielä toistaiseksi läpimurtoa odotottava artisti yhdysvalloista. Toivotaan että miehen kohta ilmestyvä lätty vie miehen isommille keikkapaikoille ja että saadaan mies myös eurooppaan.



4. Jerry Lindqvist

Vaasasta Turkuun emigroitunut Jerry Lindqvist on valtakunnan virallinen America-lähettiläs, joka ammentaa musiikkiaan samasta lähteestä kuin mm. Ryan Adams. Lindqvist julkaisi tänä vuonna ensimmäisen levyn omalla nimellään (Rivertown). Loppuvuodesta Jerry kävi näyttäytymässä myös Amerikan maalla. Mies, jonka kykyjä ei koskaan tulla tässä maassa arvostamaan tarpeeksi.



5. Mirel Wagner

Mirel Wagner ilmestyi debyyttilevynsä kera kuin tyhjästä ja sai sekä kriitikot että yleisön rakastumaan itseensä synkillä lauluillaan. Hypnoottinen Mirel kiertää ensi vuoden alun Eurooppaa ja toinen levykin tulee ehkä jo ensi vuonna, vaikka sille ei olekaan mitään aikatauluja asetettu.



6. Jennie Abrahamson

Ruotsin pop-ihanuus kävi kuluvana vuonna myös ja valloitti lukuisia sydämiä keikoillaan. Oheinen näyte on tänä vuonna ilmestyneeltä neidon kolmannelta levyltä. Täydellistä tyttöpoppia, aaaahhh.



7. Goon

Turun Klubin pieneltä puolelta bongattu jo kymmenvuotias suomalainen ska-yhtye, joka tarjoaa kuulijalleen jotakin tavallisesta poikkeavaa. Retkueesta tehty dokumenttielokuva Liekki ilmestyi kuluvana vuonna.



8. Hey Heather

Maaliskuussa debyyttialbuminsa julkaissut helsinkiläinen Hey Heather ei kuulosta suomalaiselta - ja tässä tapauksessa se on positiivista. Kansainvälistä läpimurtoa hakevan pop/punk -bändin on tarkoitus julkaista seuraava pitkäsoittonsa jo ensi vuonna.



9. Lassi Valtonen

Idols-ohjelmaformaatti se jaksaa vielä yllättää. Viime vuoden kisasta pois jättäytymällä sympatiat kerännyt "uusi Badding" säväyttää soololevyllään. Vahvaa tulkintaa, toivottavasti viiksetkin kasvavat vielä takaisin. Jättää kisan voittajan (Martti Saarisen) kiistatta varjoonsa.

Joulu perinteisesti TRC:n seurassa!

Ei itkeä saa, ei meluta saa... Eipä! Perinteinen Turku Rock Cityn joulukalenteri starttaa 1.12. Tänä vuonna luvassa ei ole pelkästään joulukappaleita, vaan perehdytään tämän vuoden parhaimpiin artisteihin, levyihin ja ilmiöihin.

Ei muutakuin mummon kutomat villasukat jalkaan, glögi kouraan ja nauttimaan kalenterin luukuista!

YOUNG GUNSIN TOINEN STUDIOALBUMI ULOS HELMIKUUSSA

Brittiläiskvintetti Young Guns julkaisee uuden studioalbumin. Vaihtoehtorockia ja post-hardcorea yhdistelevän kokoonpanon 8. helmikuuta ilmestyvän Bones -kakkoslevyn voima kumpuaa nimensä mukaisesti suoraan luista ja ytimistä. Yksilön sisäiselle rohkeudelle omistettua albumia on kirjoitettu useissa eri maailmankolkissa, kuten Thaimaassa, Espanjassa ja bändin kotikaupungissa High Wycombessa. Levyn kantavat teemat ovat ristiriitojen värittämät: niissä liikutaan vahvuuden ja haavoittuvuuden, ystävyyden ja menetyksen sekä kepeyden ja raskassydämisyyden välimaastossa.

Vuonna 2009 kiitellyn esikois-EP:nsä Mirrors julkaissut Young Guns ponnahti laajempaan tietoisuuteen All Our Kings Are Dead -debyyttialbuminsa myötä kesällä 2010. Sitä seurasivat lukuisat keikat ja lehtien kansijutut paitsi bändin kotimaassa Iso-Britanniassa, myös mm. Australiassa, jossa bändi esiintyi syksyllä 2011 Van Halenin ja Alice Cooperin kaltaisten rock-suuruuksien rinnalla.

Tuleva albumi esittelee lukemattomilla keikkalavoilla ja äänitysstudiossa saumattomasti yhteen hitsautuneen kokoonpanon. Kokemuksen tuoma varmuus ilmenee myös demokraattisessa biisintekoprosessissa, johon kaikki bändin jäsenet ottavat osaa. Tuloksena on ihmeellisen vaivattoman kuuloinen albumillinen räjähtäviä rock-hymnejä, jotka paljastavat Young Gunsin todellisen potentiaalin.

Young Guns - Bones 8.2.2012

1. I was born, I have lived, I will surely die.
2. Dearly Departed.
3. Bones.
4. Towers (On My Way)
5. Hymn For All I've Lost
6. You Are Not
7. Brothers In Arms
8. Learn My Lesson
9. Everything Ends
10. Interlude
11. Headlights
12. Broadfields


Young Guns Suomessa:

4.3.2012 Gloria, Helsinki

Volbeatilta live-julkaisu ulos!

Tanskalainen, supersuosittu Volbeat julkaisee live-dvd:n ja -cd:n marraskuun 23. päivä! ”Live From Beyond Hell / Above Heaven” nimeä kantava tallenne julkaistaan tupla-dvd:nä, cd:nä sekä tupla-dvd:n ja cd:n pakettina. Ensimmäinen dvd sisältää viime vuonna Kööpenhaminassa kuvatun keikan, toinen dvd sisältää seitsemän livevetoa, jotka kuvattiin keväällä 2011 Kalifornian Anaheimissa, sekä kolme Rock am Ring-festivaalilla Saksassa kuvattua biisiä. Cd sisältää Kööpenhaminan keikan sekä kaksi biisiä Anaheimin keikalta.

Volbeat julkaisi ensimmäisen albuminsa vuonna 2005 ja on noussut levy levyltä, keikka keikalta ja hitti hitiltä yhä huikeampaan suosioon maassamme. Kaksi edellistä levyä, ”Guitar Gangsters & Cadillac Blood” ja viime vuonna julkaistu ”Beyond Hell / Above Heaven” ovatkin myyneet Suomessa kultaa.

Viikon Spotify: The Bridge School Concerts 25th Aniversary Edition

Kokoelmalevyt ovat aina vähän arveluttavia. Bridge Schoolin hyväntekeväisyyskonserteista on kuitenkin muodostunut vuosien saatossa lähes legendaarisen maineen konserttisarja. Vuosittain Kaliforniaan kerääntyy ykkösluokan artisteja akustisen hyväntekeväisyysmusisoinnin merkeissä.

Neil Youngin masinoimassa tapahtumassa on vuosien varrella maestron lisäksi esiintynyt muun muassa sellaisia tekijöitä kuin Pearl Jam, Metallica, Bruce Springsteen ja Fleet Foxes.

Nyt 1986 ensimmäisen kerran järjestetyn tapahtuman 25-vuotisjuhlan kunniaksi on julkaistu tuplalevyllinen Bridge Schoolin parhaita paloja. Levy löytyy täältä.

Toimitus suosittelee myös vastikään julkaistua Bridge School -dvd:tä, jonka anti eroaa aika lailla cd-versiosta.

Viikon video: Tom Waits - Satisfied

Kuten vanhan tervaskannon Tom Waitsin levyt myös miehen videot ovat tapauksia.

Kuluvalla viikolla ilmestynyt Satisfied-biisin video jatkaa Waitsin totuttua tyyliä. Siinä on vahvoja unenomaisia, jopa painajaisen tapaisia, elementtejä. Sinänsä video on kovin yksinkertainen, mutta tunnelmaa Jesse "Bobin poika" Dylanin ohjaamassa videossa riittää ns. kotitarpeiksi. Ei aina tarvitse olla niin monimutkaista, yksinkertainen on taas kaunista.

Mainittakoon vielä, että Satisfiedilla soittaa aika kova muusikkokaarti. Luottokitaristi Marc Ribotin lisäksi mainittakoon Charlie Musselwhite, Les Claypool sekä Keith Richards. Samat äijät pyörivät uuden Bad as Me -levyn krediiteissä

MICHAEL MONROE VOITTI "ALBUM OF THE YEAR" -PALKINNON ENGLANNISSA

Michael Monroen “Sensory Overdrive” on voittanut brittiläisen Classic Rock – lehden äänestyksen vuoden parhaasta albumista! Albumi jätti äänestyksessä taakseen mm. Foo Fightersin, Motörheadin ja Whitesnaken uudet julkaisut. Classic Rock Awardsia juhlittiin eilen illalla Lontoon Roundhousessa, jossa Michael Monroe oli henkilökohtaisesti vastaanottamassa palkintoa. Palkinnon ojentanut Duff McKagan kehui bändiä vuolaasti ja sanoi Michael Monroen ansaitsevan koko maailman huomion.

Seitsemättä kertaa järjestettyä tapahtumaa isännöi Gene Simmons. Mukana juhlimassa olivat mm. Deep Purple, Scorpions, Motörheadin Lemmy Kilmister, Steel Panther, Jeff Beck, Queenin Brian May, Jimmy Page, Pete Townshend, Chrissie Hynde ja monet muut rockmaailman isot tähdet.

Vastikään myös elämäkertakirjansa julkaissut Michael Monroe päättää kiireisen vuotensa yhdeksän keikan Ison-Britannian kiertueeseen, joka alkaa 24.11. Wolverhamptonista. Kiertuetta siivittää uusi sinkku ja video ”Trick Of The Wrist”.



Michael Monroen albumista julkaistaan erikoisversio 30.11. Albumi kantaa nimeä ”Sensory Overdrive Special Edition” ja se pitää sisällään jo aiemmin julkaistun deluxe-version sekä kaksi ennen Euroopassa julkaisematonta kappaletta: ”Right To Be Wrong” ja ”Sleeping With The TV On”

Torstaiduo: Hearts of Stone

Southside Johnnyn uran suurimpiin hitteihin kuuluva Hearts of Stone julkaistiin miehen kolmannella levyllä vuonna 1978. Biisi on kuitenkin Bruce Springsteenin tekemä.

Springsteen myös levytti Heart of Stonen alunperin Darkness on the Edge of Town-levyn sessioissa vuonna 1977, mutta biisin kohtaloksi tuli karsiutua levyltä. Niinpä Bruce antoi biisin kaverilleen Southsidelle käytettäväksi 1978 ilmestyneelle Johnnyn levylle. Hearts of Stonesta tuli myös levyn nimiraita. Levyn yhdeksästä biisistä Bruce on tehnyt kolme ja Little Steven kuusi. Sitä onkin kutsuttu "parhaaksi julkaisemattomaksi Springsteen-levyksi".

Levy on myös mielenkiintoinen peili niin ikään 1978 ilmestyneelle Brucen Darknessille, mutta se on toinen tarina. Mainittakoon, että Hearts of Stonen kansikuvan on ottanut myös Darknessin kannen kuvannut Frank Stefanko.

Springsteenin näkemys julkaistiin viimein 1998 Tracks-kokoelmalla.

Maailman kovin Chuck, Chuck Ragan, julkaisi ensimmäisellä varsinaisella soololevyllään Feast of Famine Heart of Stonen. Levy oli melkoinen irtiotto Raganin aiempaan tuotantoon punkbändi Hot Water Musicin riveissä. Tosin miehen uudesta linjasta oli saatu viitteitä jo vuoden 2007 alkupuolella, josta jälkipolville jäi "ystävien ja naapureiden" kanssa toteutettu Los Feliz-live.

P.S. Hearts of Stone on klassisia biisinimiä. Jo Eddie Cochran levytti tuon nimisen kappaleen rockin syntyvuosina. Myös muun muassa Mel Tillis, Los Lobos ja John Fogerty ovat käsitelleet kivisen rakkauden teemaa.

Risto ja Kari Peitsamo Albumiklassikoissa

Ennenkin yhteistyötä tehneet tamperelainen Risto ja helsinkiläistynyt Kari
Peitsamo esittävät marraskuun Albumiklassikot kolmella yhteisellä keikalla
Helsingin Korjaamolla sekä Tampereen ja Turun Klubeilla.

Kari Peitsamon valinta kohdistui vuoden 1978 Vedestä nousee kasvi -levyyn.
Tämä albumi on Peitsamon mittavan tuotannon järjestyksessä toinen
julkaisu. Se kreditoitiin aikanaan Kari Peitsamo & Ankkuli -yhtyeelle,
mutta käytännössä Peitsamo levytti albumin yksin.

Soolona hän tulee sen myös 33 vuotta myöhemmin esittämään.

Risto puolestaan esittää kakkosalbuminsa Aurinko aurinko plaa plaa plaa
(2006), josta muodostui tavallaan yhtyeen hieman kieroutuneen
pop-käsityksen läpimurto.

Risto esiintyy kokoonpanossa:

* Risto Ylihärsilä – laulu, koskettimet
* Tuomas Eriksson – kitara
* Minna Kortepuro – baritonikitara, basso
* Alina Toivanen – rummut

Konsertit:

To 10.11. Tampere/Klubi showtime klo 21
Pe 11.11. Turku/Klubi showtime klo 22
La 12.11. Helsinki/Korjaamo showtime klo 22

Liput: Tampere ja Turku 10/12 e, Helsinki: 12/14 e, ennakot: Tiketti

Viikon Spotify: The White Buffalo - Prepare Black & Blue

Viikon Spotifynä The White Buffalon viisi raitaa käsittävä ep Prepare fo Black & Blue. Vahvaan singer-songwriter -perinteeseen nojaava valkopuhveli ei vielä toistaiseksi ole tehnyt läpimurtoa, mutta kun materiaalia kuuntelee, niin se on epälemättä vain ajan kysymys. Tästä kertoo myös se, että suosittu tv-sarja Sons of Anarchy käytti miehen materiaalia viimeisimmässä jaksossa peräti kahden kappaleen verran.

Jos The White Buffaloa johonkin on pakko verrata niin miehen äänessä on jotain samaa kuin Pearl Jam vokalisti Eddie Vedderin äänessä.

The White Buffalo julkaisee uutta musiikkia tässä kuussa. TRC:n toimitus jää mielenkiinnolla odottamaan miehen edesottamuksia.

First Aid Kitiltä ulos uusi video

Parhaillaan Yhdysvaltain kiertuetta aloitteleva, ajattomalla folk-musiikillaan kuulijoita ihastuttanut tyttöduo First Aid Kit on julkaissut uuden musiikkivideon. Tammikuun 25. ilmestyvän kakkosalbumin nimeä kantava single The Lion´s Roar on nyt saanut seurakseen kauniin, muinaisaikojen mystiikkaa huokuvan musiikkivideon:

Kandee tsekata myös tämä video, jossa First Aid Kit liikuttaa rock-legenda Patti Smithin kyyneliin mykistävällä tulkinnallaan Dancing Barefoot -biisistä:

Viikon video: Cry Bar - This World You Own

Blogissa aivan liian vähälle huomiolle jäänyt tamperelainen Cry Bar julkaisi aiemmin syksyllä komean debyyttialbumin We Built This Ship. Eri rintamilla yhdessä ja erikseen rutinoitunut bändi osoittaa tyylitajua lainaamalla sopivasti pop-rockin kaanonista ja tehden siitä kuitenkin oman kuuloistaan.

Ehdotonta tyylitajua osoittaa myös pienellä rahalla tehty video, joka sopii biisin vanhahtavaan fiilikseen täydellisesti. Pisteitä ropisee (totta kai) myös musta-valkoisuudesta. Nämä jätkät ansaitsevat kaiken hypen, vaikka tekevätkin juttuaan 40 vuotta liian myöhään.

Torstaiduo: Jump

Pointer Sistersin Break Out -levy lävähti komeasti käyntiin Jump (for My Love) -rallilla vuonna 1983. Biisistä tulikin yksi tyttöbändin suurimmista hiteistä. Jenkkilistalla Jump oli korkeimmillaan kolmas ja Briteissäkin kuudes. Jenkeissä listakärkeen tunkemisen esteenä olivat Bruce Springsteen ja Prince.

Jumpin aikoihin Pointer Sisters oli kuumaa kamaa. Samoihin aikoihin hittilistoille päätyneen Jumpin kanssa tanssikanssaa liikuttivat myös Pointer Sisters -hitit I'm So Excited ja Neutron Dance.

Pointer Sistersin biisi julkaistiin alunperin ilman (for My Love)-lisäystä, mutta se lisättiin biisin nimeen, jotta sekaannukset Van Halenin samoihin aikoihin julkaistuun hittiin vältettäisiin.

Jump on luultavasti Van Halenin tunnetuin biisi ja 1984-levyn hittijärkäle. Jump on myös ainoa Van Halenin listakärkeen Jenkeissä tunkenut biisi.

David Lee Rothin ohjaamassa videossa ollaan ihanasti 80-luvun musiikkivideoiden ja muodin tuuheassa ytimessä. Tukkalaitteet palkittiin myös MTV Awardsilla 1984. 2000-luvulla musiikkikanava VH1 rankkasi Jumpin 80-luvun 15. parhaaksi musiikkivideoksi.

EDITORSIN TOM SMITH JULKAISEE YHTEISLEVYN ANDY BURROWSIN KANSSA

Editorsin nokkamies Tom Smith ja I Am Arrowsista, Razorlightista sekä We Are Scientistsistä tuttu Andy Burrows julkaisevat jouluisen yhteisalbumin.

Marraskuun 30. ilmestyvä Funny Looking Angels on syntynyt vanhojen ystävysten inspiraatiosta tehdä aikaa kestävä joululevy, joka puhdistaa kaupallisen mainosmaailman tahraaman joulumusiikin maineen.

Muuksikin kuin pelkäksi joulunajan iloksi tarkoitettu albumi sisältää kaksikon omien biisien lisäksi mielenkiintoisia cover-valintoja, kuten Yazoon Only You sekä Blackin Wonderful Life. Levyn vierailevana tähtenä kuullaan kovassa nousussa olevaa laulaja-lauluntekijä Agnes Obelia.

Viikon Spotify: Black Keys - Lonely Boy

Black Keys julkaisee yhdeksännen levynsä El Camino itsenäisyyspäivän jälkeen. Tästä tulevasta on jo tippunut esimakua eri formaateissa internetin ihmeelliseen maailmaan, myös Spotifyhin singlen muodossa. Lonely Boy on sitä samaa kamaa, mihin olemme jo tottuneet kuulemaan Black Keysiltä. Raskaita Bluessahtavia riffejä siis luvassa ja kyllähän tämän ensimmäisen kosketuksen kautta odotukset tulevaa levyä kohtaan vain nousevat.

Joulukuun seitsemäs tuu jo.

It's Revival Tour

Aiemmin Viikon Spotifynä oli Revival Tour-hehkuttelua. Tältä se näyttää kuvallisessa muodossa. Aika kivat kolmen tunnin kinkerit. Ja kommenttiosuuteen sitten vapaavalintaisia ylisanoja. Holy shit!

Neron jäljillä: The Replacements

Sattuipa kerran eräänä päivänä vuonna 1979 suurella Amerikan maalla, tarkemmin Minneanapolisissa Minnesotan osavaltiossa, että Paul-niminen parikymppinen nuorukainen liittyi Bobin ja veljensä Tommyn bändiin, jossa samoilla kulmilla asuva Chris paukutti rumpuja. Muutaman keikan jälkeen bändi vaihtoi nimeään, kun tiukkapipoinen paikallisen klubin omistaja ei päästänyt bändiä soittamaan paikkaansa. Nuoret miehet kun olivat laittaneet puoli klubia remonttiin keikkansa sivutuotteena.

Bändi pysyi kasassa runsaan vuosikymmenen ennen hajoamistaan vuonna 1991. Sinä aikana nelikko loi maineen villinä, arvaamattomana ja rock-elämän paheellisiin kliseisiin helposti sortuvana keikkabändinä, joka oli parhaimmillaan erinomainen ja huonoimmillaan sietämätön.

12 vuoden elinkaarensa aikana bändi myös levytti tiiviiseen tahtiin. Studiossa bändin vaarallisuus saatiin pidettyä aisoissa ja villiys kanavoitui eloisana rockmusiikkina. Muun muassa tällaisia rock-helmiä biisinteosta päävastuun kantaneen Paulin hihasta putoili.

Viimeisin on toki merkitty Paulin ohella Tommyn (Stinson) ja Chrisin (Mars) nimiin.

Fantastista musiikkia kuuloelimiimme tuottanut Replacements hajosi lopulta omaan mahdottomuuteensa. Menestyslevy Timin jälkimainingeissa Bob Stinson oli jo saanut kenkää huume- ja alkoholiongelmiensa takia ja Chris Mars kyllästyi Westerbergin hegemoniseen asemaan bändissä 90-luvun alussa.

Bändin luova voima Paul Westerberg hamusi sooloprojektiensa pariin jo 80-luvun lopulla, mikä johti siihen, että viimeiseksi Replacements-levyksi jäänyt All Shook Down oli käytännössä Westerbergin soolouran lähtölaukaus.

Replacements kiersi huonolla menestyksellä All Shook Downin julkaisun jälkeen, kunnes bändi ilmoitti hajonneensa lopullisesti vuonna 1991.

Replacements (ja erityisesti Left of The Dial-biisi) vaikutti isosti muun muassa tämän bändin syntyyn.

P.S. Edistyneemmille suosittelemme myös Westerbergin soolomateriaalia, josta löytyy sieltä täältä varsin maukkaita ralleja. 1993 ilmestynyt debyyttisoolo 14 songs on kerrassaan mainio levy.

Kiitos Kakka-Hätä 77 2006-2011

Suomi menetti viikonloppuna yhden suosituimmista punk-bändeistään, kun Kakka-Hätä 77:n taru loppui. Vuodesta 2006 koossa ollut yhtye hajosi lopulta bändin sisäisiin ristiriitoihin.

Kakka-Hätä 77 soitti perjantaina Turun Klubilla Anal Thunderin ja Wastedin kera. Keikka keskeytyi kahteen otteeseen, sillä bändin jäsenet eivät tuntuneet pääsevän yhteisymmärrykseen siitä, mikä kappale esitetään seuraavaksi. Lopulta kun Sirpa ja Make -biisi aloitettiin, muutti sekavanoloinen laulaja Teemu Bergman kappaleen sanoituksia muulle yhtyeelle vähemmän mairittelevaan muotoon, ja keikka päättyi kesken kappaleen.

Keskeytetyn keikan jälkeen alkoi yleisön joukossa levitä huhu, että seuraavan illan Porin-keikka olisi peruttu. Lauantaipäivän aikana Kakkis ilmoitti kuitenkin Facebookissa, että Pori hoidetaan kunnialla ja se on sitten siinä. Sunnuntaina sosiaalisessa mediassa sitten jo kiiteltiin kaikkia yhteisistä vuosista.

Kakka-Hätä 77:n hajoaminen on sääli. Yhtyeen kesällä ilmestynyt ensimmäinen varsinainen pitkäsoitto, Huoltoasemalle unohdettu mies, oli miltei täydellinen punk-pläjäys, joka keräsi Turku Rock Citynkin arvostelussa kovat kehut.

Kakkiksen tarttuvia ralleja kuunnellaan siis valitettavasti vastedes vain cd-levyiltä ja seiskatuumaisilta. Bändin viisivuotinen ura jätti kuitenkin painavan jälkensä suomalaiseen punk-skeneen. Yhtyeen jäsenet todennäköisesti jatkavat kaikki musiikin parissa, ainakin rumpali Mirko Metsola The Dwyersissä ja Maakuntaradiossa sekä Teemu omissa projekteissaan. Only the good die young. Ja elämä on huora.

Läpi repaleisen lokakuun keikan voimalla

Poikkesinpa vain nopeasti postaamaan tämän puolitoistatuntisen rock-juhlan. Turnerin Frankki näyttää olevan iskussa. Blogi myös palailee hiljalleen elävien kirjoihin jokavuotiselta kuukauden "kesälomaltaan". Ihan lähiaikoina siis.

Viikon Spotify: The Revival Tour 2011 Collections

Tovi on vierähtänyt, että tänne on jotain jaksanut kirjoittaa. Rankka kesä ja tiivis päivitystahti tekivät tehtävänsä. Oli pakko välillä huilata ja tehdä jotain ihan muuta. (Jos ei ole mitään fiksua sanottavaa, on parempi olla hiljaa). Nyt kuitenkin törmäsin johonkin, että tämä hiljaiselo sai riittää.

Isukki



Viikon Spotifynä on The Revival Tour Collections, joka siis on täällä jatkuvasti hehkutettujen miesten, kuten Chuck Raganin ja Brian Fallonin kokoelmalevy paraikaa käynnissä olevalta kiertueelta. Jätkät on vuodesta 2008 asti aina aika ajoin kiertäneet kaveriporukassa ja mikäs siinä. Harmi vaan etteivät Suomeen asti vielä ole ehtineet tällä ryhmittymällä. Tällä kertaa matkassa mukana ovat aiemmin mainittujen lisäksi myös Dave Hause ja Dan Andriano, joka on uudempi tuttavuus allekirjoittaneelle. Raganin taustavoimat Jon Gaunt ja Joe Ginsberg heiluvat myös menossa mukana.

Jos heebojen aiemmat tekeleet ovat iskeneet, niin Revival Tour Collections on tutustumisen arvoinen lätty.

Ruisrock-festivaalin organisaatiossa uusia nimityksiä

Ensi vuonna juhlittavan Ruisrock-festivaalin järjestää tuttu tekijätiimi uusissa rooleissa.

Vantaan Festivaalit Oy:n järjestämän Ruisrockin uutena promoottorina toimii Mikko Niemelä, joka on työskennellyt festivaalin tuottajana ja tuotantopäällikkönä vuodesta 2006.

Festivaalin uutena tuottajana on aloittanut Annakaisa Anttila, joka on ollut aikaisemmin tekemässä DocPoint-, Rakkautta & Anarkiaa - ja Your Move -tapahtumia sekä toiminut myös Ruisrockissa eri tehtävissä aikaisempina vuosina.

Ruisrockin pitkäaikainen promoottori Juhani Merimaa jatkaa festivaalin organisointia yhtiön toimitusjohtajana.

Vantaan Festivaalit Oy on järjestänyt Ankkarockia vuodesta 1989 ja Ruisrockia vuodesta 2001 alkaen. Tänä vuonna Turun Ruissalossa juhlittu 42. Ruisrock keräsi yhteensä 67 000 festivaalikävijää.

My two cents: Ehkä se ei ollutkaan temppu

Asioita, joista on jo pitkään sanoa jotain osa 1

Ainakin tuttavapiirissäni Zen Café herätti elinaikanaan ristiriitaisia tunteita. Janan positiivisemmasta päästä taisi olla välinpitämättömyys. Monet eivät voineet sietää bändin melko monotonista lähestymiskulmaa musiikkiinsa.

Itse pidin Zen Cafésta valikoiden. Parhaimmillaan bändi oli melko hyvä ja karmeimmillaan todella turha. Festaribändinä Kahvila oli ensiluokkainen, sillä niitä hyviä biisejä riitti juuri sellaiseen festarirypistykseen. Lisäksi ennen Ukkomies-aikoja havaitsin, että monet nätit tytöt tykkäsivät bändin musiikista (tai ainakin etsiytyivät festarikeikoilla Sen Kahvilan eturiviin).

Kun siis Samuli Putron ensimmäinen soololevy Elämä on juhla ilmestyi pari vuotta sitten, en odottanut suuria. Mutta Putropa löi jauhot täysin suuhun. Mies myönsi itsekin, ettei bändissä soittaminen ollut ollut kivaa enää hetkeen ja sen soolomateriaalista kuulee.

Putro on kummallakin soololevyllään (Elämä on juhla ja Älä sammu aurinko) ollut vapautuneen ja rennon kuuloinen. Niilläkin biiseillä, joilla synkistellään perisuomalaiseen tapaan, se tehdään pilke silmäkulmassa.

Toinen uusi Putroon liittyvä ajatus on ollut rehellisyys. Putro ei edelleenkään ole mikään sanoittajamestari, mutta tarinoita hän osaa kertoa. Lisäksi Putro osaa luoda illuusion, jossa kuuntelija ainakin hetkeksi jää miettimään, missä kohtaa laulajan oma elämä ja fiktiivinen tarinankerronta leikkaavat toisiaan vai tuntuuko vaan siltä, että Putro laulaa itseironisesti itsestään...

...tai kenties vähemmän itseironisesti itsestään.

Yllä muuten yksi tämän vuosituhannen parhaista kotimaisista biiseistä, joka myös todistaa jälleen sen, että yksinkertainen on kaunista.

Ensimmäisellä levyllään Putro löi jauhot suuhun. Toista levyä jo tavallaan odotti, mutta suhtautui siihen varauksella "pystyykö se toistamaan temppunsa". Pystyi se. Kolmannen levyn (kun se joskus ilmestyy) on sitten oltava väistämättä floppi, koska nyt ainakin minulla on tiettyjä odotusarvoja. Tai sitten Putro on muutakin kuin tempuntekijä.