Levyarvostelu: Foo Fighters - Wasting Light

Hyvää kannattaa odottaa, käy sanonta. Pitänee paikkansa tässäkin tapauksessa. Allekirjoittaneen liki neljän vuoden odotus ja useamman kuukauden hypetys palkittiin pari päivää sitten uunituoreella Foo Fighters-lätyllä. Yksi kuluvan vuoden odotetuimmista levyistä ei onneksi pettänyt.

Aika paljon levystä oli jo etukäteen kuultavissa ennakkoon musiikkivideoiden ja streamin kautta, joten sinänsä levyn materiaali ei tullut yllätyksenä. Mutta varsinainen arvostelu oli pakko suorittaa vasta, kun levy on fyysisessä muodossa kädessä.

Dave Grohlin musiikillinen ura on tehnyt ympyrän tämän viimeisimmän levyn myötä. Grohlin ura alkoi Nirvanan rumpalina Nevermind-levytyksissä, jossa äänipöydän ääressä hääri samainen mies legendaarinen Butch Vig. Kun otetaan huomioon vielä se, että Krist Novoselic vierailee jympsyttelemässä bassoa levyllä I Should Have Known -kappaleessa ja Pat Smear otettiin virallisesti bändiin takaisin, niin ympyrä on sulkeutunut.

Asiaan. Valtamediassa paljon puhutusta yhtyeen raskaimmasta albumista ei ole kyse. Rankkoja punk-rock vääntöjä ei levyllä juurikaan ole Bridge Burning ja White Limon lisäksi. Se ei varsinaisesti tullut allekirjoittaneelle yllätyksenä. Pikemmin oli huvittavaa seurata musiikkilehtien arvailuja pelkästään White Limo -videon julkaisun jälkeen.

Foo Fightersilla on ollut tapana aloittaa levy tiukasti. Wasting Light ei tee siihen poikkeusta. Sinkkukappaleet White Limo ja Rope ovat ladattu heti alkuun muun eteenpäin tanakasti polkevan rockin lomaan. Ainoa poikkeus pidempi, liki neljäminuuttinen Dear Rosemary, joka erottuu myös muutenkin eduksi tuoden uuden puolen yhtyeestä.

Jälkimmäinen puolisko edustaa sitä viime levyillä tutummaksi tullutta vakavampaa Footosia. Grohl on poiminut vaikutteita myös hänen sivuprojektistaan Them Crooked Vultures. Etenkin I Should Have Knownissa on havaittavissa saman tapaisia bluessahtavia elementtejä. Ehkä se on se Novoselicin basso mikä sen tekee.

Kaiken kaikkiaan Wasting light on Foo Fightersin tasapainoisin levy sitten Colour And the Shapen. Hittipotentiaalia levyllä ei niin paljon ole, mutta Foo Fighters onkin kulkenut pitkän tien kyseisen levyn jälkeen aikuisempaan linjaan.

Tämän kesän suurin mielenkiinto onkin kuulla, miten uuden levyn biisit taittuvat livenä. Kesäkuu mikset sä jo tuu...

Loppulausuma: Wasting Light on juuri niin hyvä kuin odotettiinkin.

Erityistä: Analogisesti nauhotetun levyn kitaraosuudet kuulostavat pirun hyviltä.