maanantai 11. huhtikuuta 2011

Viikon Spotify: The Mommyheads - Delicate Friction

1990-luvun puolivälissä newyorkilainen The Mommyheads oli indie-popin keulakuvia. Sitten tapahtui kaikenlaista sekä musiikillisesti että ulkomusiikillisesti. Bändi hajosi yli kymmeneksi vuodeksi, kunnes 2008 koitti uudelleen aktivoituminen.

Vastikään julkaistu Delicate Friction on toinen levy jälleensyntymisen jälkeen. Adam Elkin herkkä biisikynä on edelleen terävänä. Kaunista ja eleetöntä poppia rustaava bändi tuskin tulee tälläkään levyllä valloittamaan suuria kuulijajoukkoja, mutta levy osuu ja uppoaa varsinkin oikeanlaisessa mielentilassa. Kun kuuntelee jotain If You Wander-veisua, alkaa ihmetellä, että mikä niissä herkissä runopojissa ja -tytöissä on vikana, jos tällainen ei kolise.

Ja variaatiotakin on levyssä sopivasti, ettei säveltaiteen äärellä ehdi pitkästyä.

Bändi poikkesi taannoin pienimuotoisella Suomen kiertueella. Toivottavasti tulevat pikaisesti takaisin, sillä livenä biisit toimivat vielä paremmin, varsinkin vastaanottavaisen yleisön edessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti