sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Kadotetut Helmet: Thin Lizzy - Johnny The Fox


Vaikka 1976 perustettu U2 onkin rahallisesti mitattuna menestynein dublinalaisbändi, paras Irlannista lähtöisin oleva bändi perustettiin jo vuonna 1970. Tuolloin alkunsa sai Thin Lizzy.

Vuoteen 1976 liittyen tärkein irlantilaisen musiikkihistorian luku pitäisi olla Phil Lynottin johtaman bändin seitsemännen studioalbumin, Johnny The Foxin, ilmestyminen.

Johnny The Foxin ilmestymisen aikaan bändi ratsasti aallonharjalla ja eli luomiskautensa kiivainta vaihetta. Trad. biisi Whiskey In The Jarin versiointi 1972 oli tuottanut kovan luokan hitin, vaikka bändi ei ollutkaan kauheasti innostunut viskikannun nostamisesta sinkkubiisiksi.

Kitaristi Gary Mooren lähtö bändistä vuonna 1974 ei ollut hidastanut tahtia vaan Thin Lizzyn tahti jatkui tasaisena. Alkuvuodesta 1976 julkaistu Jailbreak nousi valtavaksi hittilevyksi.

Jailbreakin valtaisa suosio johti vääjäämättä siihen, että myöhemmin samana vuonna julkaistu Johnny The Fox ei ollut yhtä suosittu, vaikka levynä se on, jollei suoranaisesti Jailbreakia parempi, ainakin monipuolisempi.



Johnny The Fox osui Thin Lizzyn kaupallisen menestyksen kannalta mielenkiintoiseen notkelmaan. Sekä edeltänyt Jailbreak että Johnny The Foxia seurannut Bad Reputation olivat kaupallisesti menestyneempiä levyjä.

Johnny The Fox on edeltäjäänsä polveilevampi. Thin Lizzy ei pyrikään toistamaan Jailbreakin menestyskaavaa vaan vie musiikillista ilmaisuaan rohkeasti uuteen ja entistä monipuolisempaan suuntaan.

Lynott kirjoitti suurimman osan Johnny The Foxin materiaalista sairasvuoteella. Hän oli sairastunut hepatiittiin. Lynottin sairauden vuoksi myös suunniteltu yhteiskiertue Rainbow'n kanssa peruutettiin.

Johnny The Foxin nauhoituksissa oli myös jännitettä Lynottin ja kitaristi Brian Robertsonin välillä. Kaksikko kiisteli mm. biisien krediiteistä. Erityistä skismaa aiheutti Johnny The Foxin suurimmaksi hitiksi noussut Don't Believe a Word. Lopulta biisi merkittiin yksin Lynottin nimiin.



Vaikka kitaristi Robertson soittikin vielä 1977 ilmestyneen Bad Reputation -levyn parilla raidalla, Johnny The Fox jäi miehen viimeiseksi todelliseksi voimannäytöksi Thin Lizzyn riveissä. Robertson loukkasi kätensä ja suurin osa Johnny The Foxin julkaisua seuranneesta kiertueestakin jäi väliin. Thin Lizzy mm. kiersi Yhdysvaltoja yhdessä Queenin kanssa. Robertsonin tilalla soitti yhtyeen riveihin hetkellisesti, ja myöhemmin hieman pysyvämmin, palannut Gary Moore.

Alkuvuodesta 2011 Johnny The Foxista on tulossa kahden levyn juhlapainos, jossa remasteroidun levyn lisäksi on alternative-versioita biiseistä sekä BBC Sessionsien materiaalia vuodelta 1976. Samaan aikaan Johnny The Foxin kanssa, tammikuun lopulla, ilmestyy vastaava juhlapainos myös Jailbreakista.

Miksi kuunnella: Nasta groove.

Paras hetki: Nimibiisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti