tiistai 14. joulukuuta 2010

Yhden aikakauden päätös




Vuosikymmeniä turkulaisia levynostajia palvellut levykauppa lyö siis lapun luukulle ensi keväänä. Monessakin mielessä Kanen kivijalkakaupan siirtyminen vain netin syövereihin on odotettua.

Kertooko tämä jotain alan yleisestä ahdingosta vai toteutuuko tässä vain vääjäämättömästi muutaman vuoden ollut nähtävillä ollut syy-seuraus-suhde?

Kanen alamäki on ollut turkulaisten levykauppa-asiakkaiden nähtävillä muutaman vuoden ajan. 8Raidan ja sitä edeltäneen Stupidon (se läheinen ja palveleva) sekä Levykauppa Äxän kaupunkiin tulon myötä kilpailu koveni.

Uutuudet tulivat nopeammin muualle ja myös klassikkolevyjen valikoima (ainakin meikäläisen suosimissa genreissä) huononi. Myöskään hintakilpailussa Kane ei ollut oikein ajan tasalla.

Suurin heikkous, ja ehkä se lopullinen naula, Kanen levykaupan arkkuun oli asiakaspalvelu. En koskaan tuntenut oloani kovin kaivatuksi tai tervetulleeksi Kanella asioidessani. Siinä mielessä iso muutos parempaan on tapahtunut.

Siinä toisessa Eerikinkadun kaupassa asioi mielellään. Usein sinne hairahtuu vaan katselemaan tai höpöttämään. Loppuen lopuksi sieltä poistuu kuitenkin jotain ostaneena. That's what I call business.

Kaikesta marmatuksesta huolimatta olo on rahtusen haikea. Nuori turkulainen diskofiili siirsi levyjä takavuosina säännöllisesti, paljon ja usein herra Kanervan hyllystä omaansa.

7 kommenttia:

  1. Galaksin paskin asiakaspalvelu oli Kanen tavaramerkki jo Kauppiaskadun pikkuliikkeen aikoihin 80-luvun alussa, sijainti passelisti siinä TSYK:in vieressä. Viime vuosien mykät saatananpalvoja"myyjät" olivat silkkaa juhlaa insinööri Kanervan pipopäiseen siippaan (tarkkana miehenä Kane säästi lämmityksestä) verrattuna! Silti lätty siirtyi pussiin koska esim. Ace Of Spadesin sai Kanelta ilmestymishetkenään 25% halvemmalla kuin muualta.

    Kaikkien aikojen legendaarisiin levyliike Turussa on kuitenkin Levymyynti (Eerikinkatu, sittemmin Yliopistonkatu 11), sieltä skene haki kaikki tärkeimmät platat 50-luvun lopusta 80-luvun jälkipuoliskolle. Siivosten perhebisnes, joka ei kuitenkaan siirtynyt seuraavalle polvelle legendaariselta kulttuuripersoona Pentti Siivoselta.

    Hiukan valitettavaa tosiaan, että näitä poistumia tulee. Levyliike kuitenkin on, kuten tekstissä mainitaan, skenen kokoontumispaikka, tietotoimisto, nuorisotalo jne. siinä missä kaupantekopaikka. RIP Kane Records.

    VastaaPoista
  2. Joo, tietyllä tavalla tuo asiakaspalvelemattomuus oli hienoakin, mutta ehkä se tie oli 2000-luvulla kuljettu loppuun.

    Levymyyntiin olen jäävi ottamaan kantaa. Oma faijani (RIP) kun sattui 70-80-luvulla vaikuttamaan tiskin takana.

    VastaaPoista
  3. levymyynti herättää hienoja muistoja lapsuus / varhaisnuoruusvuosilta. ostin legendaarisesta putiikista ainakin fresh fruit for rotting vegetablesin, black sabbathin ekan, zeppelinin ekan jne.

    kanelta vähemmän hienoja muistoja :D asiakaspalvelemattomuus oli legendaarista. no, ainakin psychedelic sounds of 13th floor elevtors, joutain nuggets, pebbles ym. kokoelmia ja pari the whota tuli alkuperäisestä kylmäkanesta poistettua..

    joka tapauksessa, RIP kane records, onhan kyseessä kumminkin pitkän linjan putiikki.

    VastaaPoista
  4. Kanerva on persoona, ja itse palvellut joviaalisti aina ensimmäisestä 10mk:n käytetystä Ultravox! -älpeestä lähtien. Näitä persoonia - kuten Alfa Antikvan uskomatonta valikoimaa tarkasti vartioiva mies - on levypuodeista löytynyt...

    Perustavanlaatuinen muutos linjaan tuli jo Forumin Musiikkinurkan ja Musiikki Helinin viimeisen omistajan myötä. Levykauppaan menemistä ei tarvinnut varovaisesti harkita. Nykytila on vielä kohtuullinen, mutta pako nettiin ei tule pitemmällä tähtäimellä lisäämään fyysisten äänitteiden myyntiä.

    VastaaPoista
  5. Hyvä lisäys, itse johtaja Kanehan on todella innokas ja hauska tyyppi tiskin takana. Sääli että poistuu tällä tavalla näyttämöltä. Tosin jannu on vääntänyt samaa satsia noin 35 vuotta, joten lepohetki lienee paikallaan.

    Joka tapauksessa nämä mestat ovat klassisia. Ja tulivat tarpeeseen. Jos Musiikki Mosselta kysyi onko uusin Clash hyllyssä niin ei ollut eivätkä myöskään tienneet mistä on kyse. Siis Kanelle tai Levymyyntiin! Musiikki Helin taisi myydä rockabillylevyjä aimo satsin meikäläiselle.

    VastaaPoista
  6. Kun itse aloin skenessä hengata aktiivisemmin olivat Kane ja Musiikkinurkka ne johtavat mestat. Helinillä ei tullut nuoruudessa kovin usein asioitua, kun valikoima ja tuon aikaiset omat mieltymykset eivät juuri kohdanneet. Sitten oli muutama vuosi sitten bootleg-sotkujen vuoksi suljettu hevanderikauppa Hansassa, jonka nimeä en tähän hätään muista.

    Alfassa on toki tullut vierailtua usein ja paljon. Edelleenkin hämmästelen kaverin arkistointisysteemiä. On kuulemma ammattisalaisuus.

    Persoonia tarvitaan aina. Nykyään vaan asiakaspalvelu (mielellään ystävällinen) korostuu. Tai sitten pitäisi olla muita ehdottomia valtteja, kuten hienoista muisteloista (keep them coming) on käynyt ilmi.

    VastaaPoista
  7. Hevi-Henkan liike taisi olla nimeltään Levypörssi. Prässihousut, hevimullet ja Barcelonan paita eivät voi olla väärässä! Maestro laiduntaa Quiz Oneissa luultavasti edelleen.

    Alfa-Antikva on Grönholmin Pertin bisnes, kovan luokan tutkija ja elektronisen musan skeneveteraaneja Turussa Corporate 09:stä alkaen.

    VastaaPoista