Porissa järjestettiin viikonloppuna sympaattinen uusi festivaali nimeltään Porispere. Tapahtuma perustettiin vastalauseena alun perin Porin Kirjurinluodolla pidetyille Sonisphere-festareille ja niiden siirrolle Helsingin Kalasatamaan. Turku Rock City päätti mennä paikan päälle katsastamaan, millainen festivaali on kyseessä.
Vuosina 2009 ja 2010 Porin Kirjurinluodolla järjestetty Sonisphere oli massiivinen tapahtuma ja se vetikin yleisöä molempina vuosina miltei yhtä paljon, kuin koko kaupungissa on asukkaita (toim. huom. Porin väkiluku on noin 80 000). Tai no oikeastaan ensimmäisenä vuotena 60 000, ja toisena 70 000. Helvetisti joka tapauksessa. Kuluvan vuoden heinäkuussa Helsinkiin pystytetty Sonisphere taas järjestettiin yksipäiväisenä ja se sai paikan päälle vain hieman yli 10 000 kuulijaa. Siispä Porissa olikin selkeästi vetoa uudelle rock-festivaalille.
Turusta liikkeelle lähtenyt kahden miehen autokunta tähtäsi perjantaina alueelle ennen kaikkea Kakkahätä -77:n keikkaan, joka ikävä kyllä alkoi jo kello 17.00. Pientä miinusta Porisperelle täytyy antaa nimenomaan aikataulutuksista, sillä esim. Mokoma soitti lauantaina jo 15.15, ja illalla vuorossa oli jotakin mitäänsanomattomia cover-pumppuja. Toki voi olla, että Mokomalla oli samana iltana keikka toisaalla. Perseestä kuitenkin, että jäi näkemättä. Kakkis oli Teemu Bergmanin johdolla helvetin hyvä, ja porukkaakin se veti varsin mukavasti.
Kirjurinluoto on oiva paikka järjestää festivaaleja, vettä on vieressä ja miljöö on kaunis sekä luonnonmukainen. Tapahtumapaikalta Porin keskustaan on kuitenkin matkaa vain muutama kilometri, joten liikkuminen festarin ja baarien/hotellin välillä oli vaivatonta.
Keikkajärjestelyt olivat Porisperessä todella hyvin onnistuneet. Alueella oli kaksi lavaa, suurempi ja pienempi, ja bändit esiintyivät niillä vuorotellen. Siispä yleisö pystyi näkemään halutessaan vaikka kaikki keikat. Kakkahätä -77:n pikkulavakeikan jälkeen siirryttiin isolle lavalle, jossa vuoroon pääsi Michael Monroe yhtyeineen. Keikalla nähtiin myös liuta entisiä Hanoi Rocks -muusikoita, kun Monroen ja Sami Yaffan lisäksi toisena kepittäjänä hääri Nasty Suicide. Andy McCoy esiintyi vasta illemmalla.
Porisperen perjantai oli punk-teemapäivä, kun taas lauantaina kuultiin enemmänkin heavy-musiikkia. Päivien jaottelu musiikkityylien mukaan on sinänsä yleisön kannalta hyvä ratkaisu, että festarivieras näkee mahdollisesti saman päivän aikana useampia suosikkiartistejaan, on hän sitten punkkari, hevari tai ihan mikä tahansa. Michael Monroen jälkeen vuoroon pääsi Problems?, joka keulakuvansa Tumppi Varosen ja legendaarisen kitaristinsa Rane Raitsikan kera heitti oivan shown.
Henkilökohtaisen perjantai-iltani kruunasi Ulvilan lahja Disco Ensemble, joka oli ennen tätä iltaa heittänyt edellisen Suomen keikkansa toukokuussa. Olivatko odotukset sitten liian kovat vai mikä oli, mutta orkesterin keikka jätti hieman hailakan maun. Mutta Disco Ensemble on aina Disco Ensemble ja toivottavasti saamme pian kuulla bändiltä jälleen uutta materiaalia. Tosin Porin keikan jälkeen yhtye suuntasi vielä kuukaudeksi Saksaan.
Perjantaina Kirjurinluodon pimenevässä illassa nähtiin vielä Terveet Kädet, Pelle Miljoona Oy:n jäähyväiskeikka sekä Appendix. Pelle Miljoona yhtyeineen taisi kuitenkin lopulta sen kuuluisan pankin räjäyttää. Pelle ja Tumppi Varonen vaihtelivat paikkojaan mikin ja rumpupallin välillä, ja yleisö oli mehuissaan. Andy McCoyn rokkitähteyskin välittyi takariviin asti.
Porisperen lauantain artistikattaus oli reilusti perjantaita heikompi. Oli (turhan aikaista) Mokomaa, cover-bändejä, ruotsalainen Graveyard, Radio Rockin kisavoittaja Battle Beast sekä elävän elämän Spinal Tap, kanadalainen Anvil. Bändi joka yli 25 vuotta sitten oli lupaava metalliyhtye, mutta jolta sitten menikin kaikki ns. vituiksi. Noh, pari vuotta sitten Anvilin toilailuista tehtiin dokumenttielokuva, jonka jälkeen keikkaa on taas riittänyt. Mutta jokatapauksessa esim. Metallica ja Slayer ovat nimenneet bändin esikuvakseen, joten ei kyseessä täysin turha poppoo ole.
Puoli yhdeksän aikoihin lauantai-iltana päälavalle nousi kiireistä keikkakesäänsä lopetteleva Kotiteollisuus. Bändin keikka tosin alkoi hivenen myöhässä, sillä pikkulavalla musisoinut Battle Beast venytti keikkansa muutaman minuutin ylipitkäksi. Tästä ei Jouni Hynynen pitänyt ja hän myöskin tapansa mukaan kertoi sen kaikille. Kotiteollisuus veti esiintymisensä läpi tutulla rutiinilla ilman erityisiä hienouksia. Kiertuekitaristi Miitri Aaltosen mukanaolo on tuonut selkeästi lisäarvoa ja syvyyttä bändin live-esiintymiseen.
Kotarin jälkeen vuorossa olivatkin enää Taage Laihon johtama Iron Maiden cover-pumppu sekä illan odotetuin esiintyjä, ruotsalainen Raised Fist. Maailman kovin hc-bändi (ainakin allekirjoittaneen mielestä) ei pettänyt tälläkään kertaa, ja meininki oli hurjaa niin lavalla kuin sen edessäkin.
Sunnuntaina Porisperen perhepiknikillä esiintyivät vielä Jytäjyrsijät, Hevisaurus, Jukka Poika ja Paleface. Turku Rock City oli kuitenkin silloin jo matkalla kotiin. Festivaali veti viikonlopun aikana Kirjurinluotoon noin 9000 kävijää, mikä jäi muutaman tuhannen päähän tavoitteesta. Perjantai oli odotetusti festarin suosituin päivä.
Festarivieraan näkökulmasta Porispere oli oikein hieno tapahtuma. Järjestelyt toimivat moitteettomasti, juomaa sai nopeasti eikä vessajonoja ollut. Alue oli sopivan pieni, mutta suuria ruuhkia ei kuitenkaan syntynyt mihinkään. Uskon, että vaikka yleisöä olisi ollut se muutama tuhat enemmänkin, niin siltikään järjestelyissä ei olisi ollut moitteen sijaa. Toivon mukaan Porispere jatkuu samanlaisena tulevinakin vuosina, eivätkä järjestäjät ahneuksissaan lähde kasvattamaan festivaalia liian suuriin mittasuhteisiin. Pienemmilläkin tapahtumilla on selkeästi tilauksensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti