torstai 11. elokuuta 2011

Torstaiduo: California


Alkujaan jo 70-luvun loppupuolella perustettu Social Distortion julkaisi viime vuonna ilmestyneellä Hard Times And Nursery Homes -kiekolla vahvasti tietynlaista myyttistä Kaliforniaa henkivän kappaleen, vaikka surffarityttöjä ei taidakaan Social D:n Kaliforniassa olla näköpiirissä.


Roberta Joan Anderson, tutummin Joni Mitchell, julkaisi vuoden 1971 menestyslevyllään Blue kappaleen California. Mitchell eli 40 vuotta sitten suurimman suosionsa aikaa ja folk-piirien lisäksi myös mainstream oli polvillaan naisen edessä. Bluen taustalla on Mitchellin ero Graham Nashista. Useilla Bluen biiseissä käsitelläänkin enemmän tai vähemmän suoraan parin eroa ja sen herättämiä tuntemuksia.

Blue on jäänyt elämään yhtenä musiikin ehdottomista klassikkolevyistä ja se rankataankin säännöllisesti listoille, joilla niitä kaikkien aikojen levyjä listataan.


P.S.

Suomalaisen musiikkikentän renessanssimiehiin kuuluva Lasse Kurki diggaa kutakuinkin varauksetta Beach Boysin tuotantoa. On siis vain luonnollista, että myös Kurjen kipparoima Lemonator on tehnyt biisin nimeltä California. Biisi löytyy Lemonatorin The Waltz-kiekolta vuodelta 2000.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti