Jaakko&Jayn myötä energinen folk-punk on noussut Suomessakin kovaan kurssiin ainakin tiedostavissa indie-piireissä. Tamperelaiskaksikko kun on osoittanut, että duossa voi olla big bandin verran energiaa ja sointia.
Toinen adhd:sta kärsivä bändi on juuri ensilevynsä julki pukannut Ataturk Band. Bar Kukassa kaksikko rämisteli Anatolia Beat-kiekkonsa julkaisukeikoistaan toisen.
Ataturk Bandissa vaikuttavat Touko Hujanen ja Harmonica World Festivalissakin pronssin verran ansioitunut Jantso Jokelin. Ataturkin vyöltä puolestaan löytyy katusoiton SM-titteli parin vuoden takaa.
Ataturkin musiikkia on melkoisen vaikea määritellä. Asenteeltaan viisari värähtää kirkkaasti punkin puolelle. Musiikillisesti punk on kuitenkin vain yksi laakerinlehti bändin musiikillisessa lihamurekkeessa. Ataturkin kyydissä matka taittuu syvän etelän jokisuistosta, Afrikan savannille ja itämaiden basaariin.
Turkkilaisen luutun ja huuliharpun voimin operoiva duo yhdistelee musiikissaan metallia, folkkia, punkkia, funkkia, soulia, bluesia, rockia ja mitä nyt mieleen sattuu juolahtamaan. Talenttia löytyy, releet on kunnossa (lehmän verellä koristellut valkoiset kaavut) ja kun energiaa on noin viiden bändin tarpeisiin, lopputulos on kohdillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti