perjantai 28. toukokuuta 2010

Klassikko: 1959 Ray Charles - The Genius Of Ray Charles


Ray Charles Robinson näki päivänvalon syyskuun 23. päivä 1930 Albanyssa Georgiassa. Kuusivuotiaana glaukooman sokeuttamaa Charlesia voidaan pitää yhtenä soul-musiikin suurista kehittäjistä.

Ray Charles oli varsin monipuolinen soittaja, joka liikkui vaivatta ryhtm'n'bluesin, soulin ja gospelin havutuksilla. Toisinaan Ray ammensi myös jazzista sävyä musiikkiinsa.

Sokeuden lisäksi Charlesin elämässä oli rutkasti muitakin vaikeuksia, jotka vaikuttivat hänen persoonaansa. Charlesin veli hukkui Rayn ollessa pieni ja vanhemmat kuolivat, kun Ray oli varhaisteini. Lisäksi myöhemmällä iällä Charles oli pahasti huumeriippuvainen.

Joka tapauksessa muusikkona Ray oli huikea. Hän opiskeli sokeiden ja kuurojen koulussa musiikkia nuorena ennen kuin muutti Floridaan soittamaan. 1947 hän muutti Seattleen. 1951 Charles sai ensimmäisen top 10-hittinsä, kun Baby, Let Me Hold Your Hand nousi r'n'b-listalle.



50-luvun alussa Charles myös siirtyi Atlantic-levymerkille. Monet Charlesin biisit olivat isoja hittejä r'n'b-listoilla, mutta pop-listoille ovet eivät oikein auenneet.

Vuonna 1959 Charles teki ison läpimurtonsa hitillä What I'd Say. Samana vuonna julkaistiin myös Genius Of Ray Charles -levy. Tämän jälkeen hän siirtyi ABC-yhtiölle. Porkkanana levy-yhtiön vaihdolle oli se, että ABC:ssa Ray sai vapaammat kädet tehdä mitä halusi.



Atlanticille vielä levytetty Genius Of... on levy, jolla kuuluvat paljolti Charlesin jazz-vaikutteet. Kuusihenkisen bändin soittajat on koottu mm. Count Basien ja Duke Ellingtonin bändeissä soittaneista muusikoista. Levyn jälkimmäinen puolisko esittelee sitten Charlesin balladipuolta.

ABC:lla Charles osui nopeasti kultasuoneen. Georgia On My Mind, Hit The Road Jack ja Unchain My Heart olivat vain jäävuoren huippu Charlesin hittikavalkadissa.

Vuonna 1965 Ray pidätettiin kolmannen kerran huumeainerikoksen vuoksi. Tämän jälkeen Ray menikin vieroitukseen ja pääsi lopulta parinkymmenen vuoden narkkarikierteen jälkeen kuiville.

Sattumaa tai ei, Charles ei enää koskaan saavuttanut yhtä isoja hittejä kuin 60-luvun ensimmäisinä vuosina, vaikka teki elämänsä loppuun asti musiikkia ja keikkaili. Isot hitit ja rooli soulin kehityksessä kuitenkin sementoivat legendaarisen aseman. Rock'n'roll Hall of Fameen Charles liitettiin 1986.

Armoton häntäheikki (12 lasta yhdeksän eri naisen kanssa) kuoli kesäkuussa 2004.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti