Vahva paluu osa x
Eric Clapton ja B.B. King ovat ihan tavallisia. Ainakin tavallisia siinä mielessä, että kummankin uralla on ollut sekä isompia että pienempiä nousuja ja laskuja. Ihan kuin kenellä tahansa muusikolla, joka tekee vuosikymmenten mittaisen uran.
Clapton ponkaisi julkisuuteen 60-luvulla. Riley B. King julkaisi ensimmäiset levynsä jo 40-luvun lopussa. Riding with The King ilmestyi 2000. Tuohon mennessä kaksikolle oli siis ehtinyt kertyä yhteensä vajaat sata vuotta musiikkibisneksessä. Muutamia laskujakin tuohon aikaan on mahtunut.
Vuosituhannen vaihteessa King ei ollut tehnyt uutta relevanttia musiikkia yli kahteen vuosikymmeneen (pois lukien yksiselitteisen loistava One Nighter Blues vuodelta 1987). Lähinnä Blues Boy oli nauttinut yleisestä arvostuksesta, tehnyt sen keskiverrot 300 keikkaa vuodessa ja tehnyt monenkirjavia yhteistyöprojekteja nuoremman polven muusikoiden kanssa.
Claptonkaan ei ollut enää se jumala, joksi Lontoon metrotunnelin seinäkirjoitus hänet 60-luvulla risti. 1970-luvun menestyslevyjen jälkeen 80-luku oli ollut suosion suhteen hiljaisempaa, vaikka Erkki levyjä olikin pukannut ulos parin vuoden välein. 1990-luvun alun arvostetuista Unplugged- ja From the Cradle -levyistäkin oli vierähtänyt jo useampi vuosi.
Kingin mittapuulla yhteistyö Claptonin kanssa lukeutui samaan nuorempien muusikoiden kanssa tekemiseen. Vaikka Clapton oli tuolloin jo pitkälle yli 50-vuotias, kitaristin oma äiti oli muutaman vuoden Kingiä nuorempi.
Riding With the Kingin perustukset valettiin 1997, kun Clapton vieraili tekemässä yhden biisin verran (Rock Me Baby) Kingin levyä Deuces Wild. Ja poikkesihan kumpainenkin jammailemassa Blues Brothers 2000:ssa.
Muutamasta Kingin omasta biisistä ja mielenkiintoisista lainaversioista (mm. Sam&Dave-cover Hold On, I'm Coming sekä John Hiattilta lainattu levyn nimiraita) muodostunut kokonaisuus oli kummallekin tekijälle mieluinen kokemus, joka myös kuuluu levyllä. Tyylitaju on kohdillaan, kun kaksikko alkaa fiilistellä oikein tosissaan. Alunperinhän Kingin piti olla "vain" tähtivierailija levyllä, mutta Clapton antoi reilusti tilaa suuresti kunnioittamalleen Kingille.
Riding With the Kingin jälkeen kummankaan uralla ei tapahtunut mainittavaa. Tosin syystä tai toisesta kummankin tuoreimmat levyt (Kingin 2008 ilmestynyt One Kind Favor ja Claptonin aiemmin tänä vuonna ilmestynyt ytimekkäästi nimetty Clapton) ovat jälleen osoitus siitä, että vanhat parrat pystyvät tekemään relevanttia musiikkia. Tosin jossain Claptonia on haukuttu turhan seesteiseksi, mutta harva 60-vuotias kykenee tai edes haluaa tehdä samanlaisia raivoisia levyjä kuin 40 vuotta nuorempana.
P.S. Tuoreen uutisoinnin mukaan Eric Claptonin jonkun aikaa huhuttu Suomen keikka on varmistunut. Slowhand esiintyy Helsingissä 6.6.2011, kuten jo viime viikolla vahvasti ounasteltiin. Kesäkuussa pääsee siis kuulemaan myös tuoreen levyn biisejä lähes samalla tavalla kuin levyllä. Liput tulevat myyntiin ensi viikon maanantaina, 1. marraskuuta.
2001 kävin Claptonin tarkastamassa. Hieman laimea maku illasta jäi, vaikka ei soitossa toki mitään vikaa ollut. Suurin ilonaihe oli tuolloin kiertuebändissä koskettimia soittanut alkuperäinen E Street Bandin kosketinsoittaja David Sancious.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti