Ukkomies: Parhaita puolia kylmenevässä syksyssä on se, että voi hyvällä omatunnolla jättää työt sikseen, keittää saavillisen kaakaota ja käpertyä viltin alle katsomaan leffoja. Rock Cityn pöydälle onkin kertynyt mittava pino leffoja.
Isukki: Onneksi pimeä syksy ja talvi ovat pitkiä, että ehdimme nämä katsomaan. Tällä kertaa paneudumme elokuviin, jossa musiikki on olennaisessa osassa.
U: Ensimmäisenä on klassikko parhaasta päästä. Kiss-vetoinen Detroit Rock City on varsin vetävä leffa, muutoinkin kuin erinomaisen nimensä perusteella.
I: Nimi on mitä parhain. Tässä elokuvassa tiivistyy se mitä teini-ikäinen poika kokee fanittamaansa bändiä kohtaan. Kiss bändinä on keskeisessä osassa elokuvassa, sillä bändin tuotantoa kuullaan tasaiseen tahtiin.
U: Se ei yleensä ole musiikkileffoissa lainkaan huono juttu. Eihän tässä esim. juonellisesti kovin valtavaa innovatiivisuutta ole, mutta ei toki tarvitsekaan.
I: Muistan itse sen teiniajan hurman tiettyihin bändeihin tässä se jotenkin oivallisesti välittyy katsojille.
U: Jep. Se soittamisen riemu on kyllä saatu käsin kosketeltavasti ruudulle. Siitähän rockissa usein on kyse: unelmista ja niiiden toteuttamisesta.
I: Seuraavaksi musiikkielokuvien helmi vuodelta 1984. SPINAL TAP.
U: Tarvitseeko tätä edes perustella? Spinal Tap on alansa legenda, ylittämätön klassikko.
I: Tässä tiivistyy taas monet metalli ja rock skenen kliseet.
U: Spinal Tapin hienous on pitkälti siinä, että se on monissa kohdin niin täysin totta.
I: Tietyllä tapaa tässä myös parodisioidaan 80-luvun metallidokumentteja.
U: Kaikkein hienointahan Spinal Tapin dvd:ssä on extrat, joista löytyy "VH1:lle tehty Where they are now -dokkari". Se kruunaa jotenkin koko homman.
I: Seuraavaksi Fear Of a Black Hat. Hip Hop genren vastaus Spinal Tap:lle.
U: Tyylillisesti tässä ollaan varsin lähellä Spinal Tapia. Kuten edelläkin, mustassa hatussa on niin ikään sisäistetty mainiosti genren kliseet.
I: Isukin mieltä ylentävät etenkin hienosti parodisioidut musiikkivideot hip hop klassikoista.
U: Ei muuta kuin seuraavaa leffaa koneeseen.
I: Blues Brothers... Tämä ansaitsisi melkein oman postauksen.
U: Täydellinen leffa, paras musiikkileffa ikinä. Tärkeintä kuitenkin tässä leffassa on musiikki, kuten jatko-osan trailerissa sanotaan, ei ne puvut, ei ne hatut, ei ne lasit vaan se musiikki. Huikea kattaus muusikoita tässä kyllä kieltämättä on.
I: Toisaalta myös John Belushin kiistaton koomikon lahjakkuus kantaa elokuvan ensimmäisessä osassa.
U: Kiistatta. Belushi on lyhestä elämästään johtuen jäänyt aivan liian pieneen rooliin koomikoiden kaanonissa. Myös käsikirjoitus on yllättävän ehjä ja toimiva, kun huomioidaan, että SNL:n sketsien spin offhan tämä leffa on.
I: Seuraavaksi eräänkin karvaturvan suosikki High Fidelity.. No onhan se nyt mainio leffa.
U: Kiitos. On se. Väitän, että jokainen musafriikki on joskus samaistunut Robiin. Pakkohan tämä on mainita jos Bruce Springsteen tekee cameon leffassa, niin se ei voi olla huono.
I: Tästä elokuvasta irtoaa ne tietyt vibat, mitkä tekee siitä levykaupan vinyylihyllyn selaamisesta niin pirun hienoa, eikö totta?
U: Totta. Vinyyli rahisee leffan kuluessa. Hienosti ovat saaneet kirjan käännettyä leffaksi. Tässä on myös onnistuttu castingissa mainiosti. Cusack, Black ja kumppanit ovat sisäistäneet kiitettävästi keskiverron musasnobin roolin. Black nyt vetää tuon ihan luonneroolina.
I: Seuraavaksi tullaankin kohti nykyhetkeä The Boat that Rocked.
U: Mainio leffa, mutta herkullisesti rakennetuista dj-hahmoista olisi saatu ehkä vielä enemmänkin irti.
I: Tämä oli tuulahdus 80-luvun saman genren leffoista. Mainio leffa kaiken kaikkiaan. Hahmoja saattoi olla jopa liikaakin ja siksi syvempään paneutumiseen ei ollut oikein aikaa.
U: Tärkeintähän tässäkin toki on musiikki. Varsin kattavan kavalkadin 60-luvun hittejä ovat saaneet leffaan ympättyä mukaan.
I: Muutenkin 60-luvun britti pop-kulttuuri on vahvasti esillä.. Tästä on pakko tykätä.
I: Seuraavaksi musamaratonissamme vuorossa on Anvil. Tuo tosielämän Spinal Tap.
U: Todellinen kurjuudesta kohti keskinkertaisuutta -raina. Sellaisena kuitenkin varsin hellyttävä. Nykyisellään bändin isähahmolla "Lips" Kudlowilla sentään menee ihan mukavasti kaiketi.
I: Seuraavana vuorossa yksi ehkä parhaista radiojuontajista kertovista elokuvista ja onhan musiikki tässäkin taas keskeisessä osassa.
U: Howard Sternin Private parts on kieltämättä jokaisen radion kanssa vähääkään tekemisissä olevan kanssa. Esikuvani <3
I: Tämä on myös yksi niistä harvoista leffoista mitä jaksaa katsoa useampaan kertaan
U: Olipas tuo nyt pessimistinen kommentti. Musaleffoissa tuo ei jotenkin ainakaan mun kohdalla päde. Tässä listassa olevia pätkiä jaksan ainakin tuijotella loputtomiin.
I: Kyse olikin leffoista ylipäänsä. Intiimistä osista löytää aina jotain uutta.
U: 'nuff said. Seuraavana meillä on soul-pätkä The Commitments
I: Leffa sinäänsä ei ole maailman mahtavin, mutta kovia covereita poppoo heittää.
U: Seuraavaksi pari pätkää, jotka ovat kaiken perustana. Ensiksi jazzia Mo Better Blues. New York -fanaatikko niin haluaisi lähteä meren taakse savuisiin kapakoihin, jotka eivät enää ole savuisia.
I: Mo Better Blues ei eroa Spike Leen elokuvista juuri millään lailla. Tämä on kuitenkin jazz-elokuvien ja mustan kulttuurin yksi valovoimaisimmasta esimerkeistä.
U: Spike Lee ja Denzel Washinghton ovat tuoneet mustaa kulttuuria useinkin esiin. Hyvä, että ovat koskeneet myös musiikkikulttuuriin. Lopputulos on yllättävän onnistunut.
I: Seuraavaksi Blues klassikko Crossroads... Valitettavasti elokuvan nimen voiman Britney Spears onnistui tuhoamaan 2000-luvun alun saman nimisellä leffalla.
U: Tämä oli ensimmäisiä todellisia kosketuksia bluesiin joskus 80-luvun lopulla. Onhan tässä heikkouksia (esim. Ralph Maccio pääosassa), mutta tienristeys-myyttiä tässä käytellään kovin kekseliäästi. Sitä paitsi Joe Senecan suoritus Willie Brownina on veret seisauttava.
I: Älä nyt Karate Kid oli kyseisen ajan kuumimpia tähtiä. Leffa itsessäänhän on aika korni kuin karate kid saaga, mutta aika kultaa muistot ja onhan tässäkin hetkensä
U: Niinpä. Leffana ei kovinkaan kummoinen. Jos myyttiä käytettäisiin taiten jonkun toisen (vaikka Martin Scorsesen) toimesta niin jälki voisi jäätävää
I: Seuraavaksi taas palataan 2000-luvulla Almost Famous.
U: Sanoin aikaisemmin, että Blues Brothers on täydellinen. mutta never take seriously, if you never take it seriously you never get hurt, if you never get hurt you'll always have fun.... and if you ever get lonely you just go to record store and visit your friends. Sitä paitsi Kate Hudson on ihana…
I: Almost Famous on mun mieleen jääny etenkin Dave Grohlin ansioista. Itse elokuvahan on hyvinkin Cameron Crown vetämien viivojen mukainen
U: Mutta kyllähän mulle esimerkiksi tuon leffan piirtämä musiikkitoimittajakuva kävisi, ainakin paremmin ainakin kuin uutistoimittajuus autenttisessa toimituksessa.
I: Rock Cityhän on mitä autenttisin toimitus... Mitä se vanha mies taas höpisee... Seuraavaksi 24 Hour Party People.
U: Joy Division, New Order ja tämä skene ei välttämättä pudonnut aikanaan. Nykyään jo paljon paremmin. Leffahan on mitä mainioin. Saatu hyvin sekoitettua dokumentaarisuutta ja fiktiota.
I:Tähän palaamme vielä tarkemmin sitten elämänkerta elokuvien kohdalla. Mutta onhan 24 Hour Party People kaikessa koomisúudessaan hieno kuvaus 1970-luvun manchesteristä
U: On with the show... Jatkamme jo aiemmin käsitellyn Blues Brothersin jatko-osan parissa. Leffahan on parhaimmillaankin keskinkertainen, mutta musiikki on mahtavaa. B.B. King, Erykah Badu, Jonny Lang, Wilson Pickett, Clarence Clemons....
I: Reippaasti huonompi kuin alkuperäinen... Ehkä tässä versiossa yritettiin korvata Belushin valitettava puuttuminen vierailijoilla. Biisit ovat kyllä leffassa mitä mainiompia.
U: Kun vertaa alkuperäistä ja jatko-osaa niin tulee esiin se Belushin nerous ja hiukan sinne päin tempaistu käsikirjoitus.
I: Seuraavaksi School of Rock, mikä jätti kyllä allekirjoittaneen kylmäksi tietyllä tapaa.. Onhan Black kyllä mainio.
U: Eihän se mikään huikee pläjäys ole, mutta tuleehan siinä sellainen rock-musiikin ehdottomuus esille.
I: ACDC on kyllä vahvasti esillä jos se on sitten lisää elokuvan uskottavuutta... Jotenkin Isukille tuli mieleen tästä lastentarhankyttä ja ei mitenkään hyvässä mielessä.
U:Mahtavaa assosiointia..... Meillä on viimeisenä listalla rock'n'roll high school
I: Ei voi olla parempaa tapaa lopettaa kyseinen postaus
U: Ramones on aina hyvä tapa päättää mikä tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti