tiistai 26. lokakuuta 2010

Niin hieno mies oli PJ

Hyvää syntymäpäivää Albert

King oli vahvasti esillä edellisessä postauksessa. Niin myös tässä. Ei kuitenkaan B.B. vaan Albert.

Tämä on Andy McCoyn sanoin "snadi kunnianosoitus".

Albert Kingiltä Pekka Järvinen lainasi etunimensä uransa alkuaikoina. Järvinen oli kova blues-fani ja fanitti isosti myös nuorta Eric Claptonia. Varsinaisen musiikillisen perintönsä Suomen legendaarisimpiin kitaristeihin kiistatta lukeutuva Albert toki jätti rock'n'rollin kentälle. Parhaiten hänet muistetaan Hurriganesin kitaristina, vaikka Järvinen viihtyi bändin riveissä kahdessa pätkässä yhteensä vain viitisen vuotta.

Järvinen oli varsin monipuolinen kitaristi. Rock'n'rollin lisäksi taittuivat vaivatta muun muassa blues ja iskelmävetoinen pop. 70-luvun puolessa välissä Järvinen soitti Love Recordsin artistien taustalla. Järvisen kitarointia voikin kuulla niin Muskan, Maaritin kuin Baddinginkin levytyksillä.

25. lokakuuta vuonna 1950 syntynyt Järvinen pääsi myös tekemään elämänsä aikana yhteistyötä Albert Kingin kanssa. King on mukana Järvisen vuoden 1988 soololevyllä Braindamaged - Or Still Alive.



Järvinen kuoli Lontoossa 1991 yllättäen sydänkohtaukseen.

Aiemmin tänä syksynä ilmestyi John Fagerholmin ja Jaakko Riihimaan tekemä massiivinen Albert Järvinen -kirja. Suositellaan niin ummikoille kuin hieman pidemmälle Albert-opinnoissaan edenneille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti