maanantai 5. heinäkuuta 2010

Klassikko: 1984: Prince - Purple Rain


Prince on vuosien saatossa tullut tunnetuksi erinomaisena muusikkona, jonka sanoituksista valuu rasvaa enemmän kuin hoodillisesta räppäreitä. Prince on musiikissaan yhdistänyt popin, rockin ja funkin omannäköisekseen keitokseksi. Tunnistettavan soundin luonut pieni suuri mies on kynäillyt omissa nimissään mm. sellaiset hitit kuin Little Red Corvette, Purple Rain ja Sign O The Times. Lisäksi salanimien turvin hän on kirjoittanut monia hittejä muille artisteille. Prince on myös osoittanut uusiutumiskykyä levyltä toiselle.

Prince Roger Nelson syntyi Minneanapolisissa Minnesotassa kesäkuun 7. 1958. Perhe oli musikaalinen, sillä äiti oli jazzlaulaja ja isä soitti pianoa ja kirjoitti biisejä. Prince saikin nimensä isän taiteilijanimen Prince Rogers mukaan.

Vanhemmat erosivat, kun Prince oli kymmenen. Hän muutti asumaan isänsä kanssa. Muutaman vuoden päästä Prince kuitenkin muutti pois isänsä luota, kun isä oli yllättänyt Princen erään tytön kanssa petipuuhista. Prince asettui asumaan lähistölle erään perheen luokse ja ystävystyi perheen pojan Andre Andersonin kanssa. Myöhemmin Andre opittiin tuntemaan André Cymonena.

Anderson oli mukana perustamassa Princen ja tämän serkun kanssa Princen ensimmäistä bändiä Grand Central. Myöhemmin bändi muutti nimensä Champagneksi ja alkoi soittaa funkia, joka ammensi sellaisilta artisteilta kuin Sly&The Family Stone, James Brown ja Funkadelic.

1976 Prince toimitti demon paikalliselle levytuottaja Chris Moonille. Moon toimitti nauhan liikemies Owen Husneylle, joka teki managerisopimuksen Princen kanssa. Husneyn tuella Prince pystyi tekemään kunnon demon ja teki levytyssopimuksen Warnerin kanssa.

Prince julkaisi ensimmäisen levynsä 1978. Kaksi ensimmäistä levyä For You ja vuotta myöhemmin ilmestynyt nimikkoalbumi eivät herättäneet suurta huomiota, vaikka kelvollisia levyjä olivatkin.



Todellinen läpilyönti tapahtui vuonna 1980 ilmestyneellä kolmosalbumilla Dirty Mind. 80-luvusta muodostui kauttaaltaan Princelle varsin menestyksekkääksi. Varsinkin 1982 ilmestynyt 1999, Purple Rain sekä 1987 ilmestynyt Sign O The Times olivat valtavan suosittuja ja myös arvostelumenestyksiä.



1999 myi yli kolme miljoonaa kappaletta. Sen ydinasevarustelua kritisoivasta nimiraidasta tuli ensimmäinen Princen maailmanlaajuinen hitti. Little Red Corvette puolestaan oli ensimmäisiä tummaihoisen artistin kappaleita, joita MTV soitti urakalla.



Vuonna 1984 ilmestynyt Purple Rain on yksi kaikkien aikojen soundtrackeista, ehkä jopa kaikkien aikojen paras. Myös elokuva oli suosittu. Prince olikin ensimmäinen artisti, jolla oli samaan aikaan levy ja single listojen kärjessä sekä elokuva katsotuimpana elokuvana.

Aluksi Purple Rain sai hieman nihkeitä arvioita mm. Little Red Corvette -tyyppisen ilmiselvän hitin puutteesta. Nimiraita oli itse asiassa Princen yritys kirjoittaa Bob Segerin tyylistä country-rockia.





Levy myi kuitenkin yli 15 miljoonaa kappaletta ja oli 24 viikkoa Billboardin listan ykkösenä. Prince myös sai levystä Oscarin. Nimiraidan lisäksi levyn tunnetuimpia raitoja ovat mm. Darling Nikki ja When Doves Cry, joista Foo Fighters ja Patti Smith ovat myös tehneet mainiot coverit.





Darling Nikkiä pidetään myös suurimpana syyllisenä parental advisory -tarrojen ilmestymisille levyn kansiin. Tämä tapahtui sen jälkeen, kun Tipper Gore oli kuullut tyttärensä kuuntelevan kappaletta. Moraalinvartijoilta oli kuitenkin jäänyt huomaamatta Princen aiempi tuotanto, sillä esim. 1999-levyltä Let's Pretend We're Marriedilta löytyy vielä arveluttavampia rivejä.



Prince jatkoi menestyksen tiellä lähes koko 80-luvun. Omien levyjensä ohella hän kirjoitti mm. sellaiset hitit kuin Banglesin Manic Monday ja Sinead O'Connorin Nothing Compares 2 U sekä oli mukana kirjoittamassa vuoden 1989 Madonnan Like A Prayerilla ilmestynyttä Love Songia. Prince myös soittaa kitaraa levyllä. Prince myös teki musiikkia Tim Burtonin vuoden 1989 Batman-elokuvaan.



90-luvun alkupuolella Prince muutti nimensä mies- ja naissymbolit yhdistäväksi symboliksi, jolla ei ole nimeä. Seuraavien vuosien ajan hänet tunnettiinkin mm. nimillä Symbol tai The Artist Formely Known as Prince. Myöhemmin hän muutti kuitenkin nimensä takaisin Princeksi.

90-luvun lopulla ja 2000-luvulla Prince ei ole yltänyt 80-luvun myyntilukuihin, vaikka suosittuja levyjä hän onkin tehnyt. Tuoreemmista julkaisuista varsinkin 2004 ja 2006 ilmestyneet Musicology ja 3121 olivat erinomaisia albumeita.

Prince on tuskin viimeistä sanaansa muusikkona sanonut. 52-vuotiaana miehellä on vielä rutkasti vuosia bisneksessä jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti