These are my heart beats by Daddy Cool

Noin kuukausi takaperin arvon kollegani Mies Mustissa listasi oman elämänsä rakennuspalikat, joita ilman Mies ei olisi Mustissa. Tässä siis suuren painostuksen saattelemana oma listani bändeistä, jotka tekevät tästä Daddy:stä erityisen Coolin.


Tässä se nyt sitten on die list...

1. Foo Fighters
2. Tom Waits
3. Doors
4. Neil Young
5. Rolling Stones
6. Pearl Jam
7. Nick Cave
8. David Bowie
9. Pink Floyd
10. Smashing Pumpkins


Bubbling under:

White Stripes, Led Zeppelin, Bill Withers, Bob Marley, Leonard Cohen, Blues yleisesti, Johnny Cash, Nirvana, Jim Hendrix,


1. Foo Fighters

Nirvanen jäänteistä vuonna 1995 perustettiin Foo Fighters, joka on ollut aina lähellä sydäntäni. Ensimmäinen levy koostui Dave Grohlin demoista, mitä hän oli kyhäillyt Nirvana-aikoinaan. Levy kokonaisuudessa jäi ehkä hieman palapeliksi, jossa kaikki ei ollut ihan kohdallaan. Teiniangstiin kuitenkin levy toimi.



Seuraava Colour and the Shape olikin jo sitten tasapainoisempi rock levy, josta Everlong –kappale on ylitse muiden jäänyt elämääni voimaa antavana tekijänä. Itse levy on yllättävän tasapainoinen, vaikka Foo Fightersin lopullinen kokoonpano eli hyvin paljon tuohon aikaan. Levytyssessioiden aikana rumpalin pallilla istui parikin eri hemmoa. Dave Grohl oli tyytymätön kannuttajiin ja päätyi itse soittamaan rummut levylle.



Monet Foo Fightersin biisit muistuttavat tietystä elämäntilanteesta, jossa jotenkin hekin ovat olleet läsnä. 2008 Foo Fighters kävi ensi kertaa Suomessa ja pidän edelleen sitä yhtenä parhaimmista keikoista, jossa olen ollut. Dave Grohl päätti ensimmäisen visiitin kunniaksi soittaa 12 biisin sijaan 18 ja keikka kesti yli 1½h kauemmin kuin piti.


2. Tom Waits

Tom Waitsin on yksi perustuskivistä, joka on tullut elämääni vasta aikuisiällä. Early Years Vol 1. & Vol 2. olivat ensimmäiset levyt, jotka kuulin herrasmieheltä. Demot ovat hieno osoitus nuoren Tom Waitsin lahjoista ja esittelevät Waitsin lauluääntä hienosti. Pelkistetty tyyli tuo ajoittain mieleen 60-luvun alun Bob Dylanin.



Myös vanhempi tuotanto on iskenyt siinä määrin, että miehen koko tuotanto on löytänyt tiensä levyhyllyyni. Alice -levy on kaikessa teatraalisuudessaan pysynyt tavalla tai toisella tehosoitossa kaikkien näiden vuosien ajan.



Bone Machine on myös yksi Waitsin vahvimmista levyistä, joka on pakko kaivaa tasaisin väliajoin hyllystä. Levyn hienoimpiin hetkiin kuuluu That Feel duetto Keith Richardsin kanssa.




3. The Doors

Ensikosketukseni Rock ’n’ Rollin ihmeellisen maailmaan tapahtui The Doorsin kautta. Veljelläni oli tapana soittaa ruuanlaiton yhteydessä Doorsin debyyttialbumia viikonloppuisin. Break on Through:n alkuriffissä on jotain käsittämätöntä voimaa, jota olisin voinut kuunnella aina vain uudestaan. Veljeni nauhoitti Doorsin debyytin c-kasetille, mikä pyöri puhki korvalappustereoissani.



Doorsin debyytti nauhoitettiin kahdessa viikossa, siitä voisivat monta kuukautta levyä hiovat artistit ottaa mallia.


4. Neil Young

Mies, jota on hankala pukea sanoiksi. Neil oli yksi ensimmäisiä aikuisiän löytöjä, jotka kolahtivat siinä määrin, että koko tuotanto ollut pakko hankkia. Henkilökohtaisimmat tunnesiteet löytyvät Harvest ja Harvest Moon levyistä. Levyn loppupuoliskolla oleva Natural Beauty -kappale on yksi lätyn hienoimmista.



Live Rust on myös mielestäni yksi hienoimmista livelevyistä, mitä on koskaan tehty. Youngin esiintymisestä kantautuu jotain maagista, mihin herra ei valitettavasti ole yltänyt myöhemmällä urallaan kovin usein.




5. Rolling Stones

Rollarit on toinen artisti, joka on tullut elämääni veljeni levyhyllystä. Rolling Stonesin vanhempi tuotanto 60 -70 luvulta onkin täynnä helmiä. Henkilökohtaisiksi suosikeikseni on muodostunut levytykset Mick Taylorin kanssa (vuodet).



Mysteeriksi jää mitä ihmettä bändille tapahtui 80-luvulla, siitä miehet eivät ole selvinneet tähän päivään asti. She was hot on yksi ensimmäisistä musiikkivideo mitä näin ja kaikessa seksistisyydessään on nykyään varsinkin huvittavaa katsottavaa. Musiikillisesti Undercover of the night –levy, josta kyseinen biisi löytyy taitaa olla Rollareiden huonoimpia.


6. Pearl Jam



Harva bändi pysyy mukana elämässä näin kauan, harvoin myöskään yhteenkään bändiin syntyy yhtä vahvoja tunnesiteitä. Teinivuosien grunge -huuruisista vuosista, Helmihillo on jäänyt ainoa yhtyeenä, jota edelleen on vain yksinkertaisesta otettava kuunteluun. Pearl Jamin toinen levy Vs. on yksi ehkä aliarvostetuimmista levyistä. Vs. kantaa sellaisia kappaleita Rearview window ja Elderly Woman Behind the Counter in a Small Town, joihin tuo runotyttöjä jahtaava teinikloppi ihastui silloin.



Todellinen harmi että pumppu ei ole Suomeen asti vielä ehtinyt.


7. Nick Cave

Nick Cave tuli elämääni kaverin kotibileistä, jossa ahkerasti pyöri uunituore Murder Ballads. Viikko sen jälkeen olikin pakko tutustua herran muuhun tuotantoon. Cave on pysynyt tasaisesti soitossa, osittain myös siksi että herra Cave on yksi yhdistävistä tekijöistä oman ja vaimoni musiikkimaun kanssa.




8. David Bowie

Yksi artisti joka on peräisin isoveljeni levyhyllystä. Muistan lapsuudesta mystisen Hittimittari musiikkivideo-ohjelman telkkarista, jota juonsi muuten jossain vaiheessa Mikko Alatalo. Let’s Dance taitaa olla yksi ensimmäisistä musiikkivideoista mitä muistan.


Samaisella kappaleella on taipumus piristää päivää kummasta varsinkin, jos sen kuulee radiosta. Bowien myöhempi tuotanto ei jostain syystä ole hirveästi sytyttänyt. 80-luvusta alaspäin kaikessa huvittavuudessaan täyttä timanttia.


9. Pink Floyd

Pink Floyd on jälleen yksi veljeni innoittama bändi. Mikko Alatalon Hittimittarista muistan nähneeni huikean Learning to fly:n, joka syöpyi nuoren pojan mieleen jostain syystä. Pink Floydin elokuva the Wall tuli katsottua kanssa joskus aivan liian nuorena. Wall on kyllä hieno elokuva ja ennen kaikkea levy kaikin puolin.




10. Smashing Pumpkins

Yksi Nirvanan ja grunge hypetyksen jälkeisesti bändeistä joka kolahti teininä ja kovaa. Siamese Dream ja Mellon Collie & Infinitive Sadness ovat todellisia mestariteoksia kaikessa mahtipontisuudessaan.



Smashing Pumpkinsin myöhäisempi tuotanto onkin sitten ollut täynnä enemmän tai vähemmän pettymyksiä. Mellon Collie ja Infinitive Sadness:n menestyksen jälkimainingeissa rumpali Jimmy Chamberlain ja Kosketinsoittaja Jonathan Melvoin sekoilivat siinä määrin että kumpikin vetivät yliannostuksen. Melvoin kuoli ja Chamberlain potkittiin pihalle bändistä. Smashing Pumpkins jatkoi kesken ollutta vierailevilla rumpaleilla, jotka eivät kauaa mukana pysyneet. Chamberlain otettiin takaisin Machinalle, mutta bändi ei enää ollut entisensä ja nykyisin alkuperäisiä jäseniä bändissä on vain keulahahmo Billy Corgan.