Public Enemy on yksi eniten hip-hopin ja rapin kehitykseen vaikuttaneista yhtyeistä. Kaikki bändin jälkeen tulleet hip-hop-artistit ovat ottaneet vaikutteita PE:n musiikista. 80-luvun lopulla huipulla ollessaan bändillä ei ollut todellisia haastajia, vaikka sellaisetkin bändit kuin Run DMC ja N.W.A operoivat samoihin aikoihin.
Yhtye oli myös tekninen edelläkävijä. Se käytti sämplejä aivan uudella tavalla. Levyllä oli myös paljon erilaisia efektejä kuten sireenejä. Monien biisien pohjana oli täysiverinen funk.
Bändin päävokalisti Charlton Ridenhour aka Chuck D perusti Public Enemyn 1982, kun hän opiskeli graafista suunnittelua yliopistolla Long Islandilla. Hän oli myös töissä opiskelijaradiossa, jossa tapasi Hank Shockleen ja Bill Stepneyn. Kolmikkoa kiinnosti hip-hop ja politiikka, joten heistä tuli nopeasti hyvät ystävät.
Schoklee oli tehnyt biisipohjat, joista Chuck innostui ja rappasi niiden päälle. Tuloksena oli biisi Public Enemy no. 1. Kappale kiinnitti Rick Rubinin huomion ja tämä halusi kiinnittää bändin Def Jam -levy-yhtiöönsä.
Chuck kasasi pienestä nihkeilystään huolimatta bändin. Chuckin lisäksi kokoonpanoon liittyivät Shocklee, Stepney, dj Terminator X, Flavor Flav sekä Professor Griff.
Kokoonpano julkaisi ensimmäisen levynsä Yo! Bum Rush the Show vuonna 1987. Se herätti hip-hop-piireissä kuhinaa, mutta mainstream-yleisöltä levy jäi noteeraamatta.
Seuraava levy muuttikin kaiken. Bändin vuonna 1988 ilmestynyt kakkosalbumi It Takes A Nation Of Millions To Hold Us Back on monien mielestä jopa hienointa, mitä hip-hop-genressä on koskaan tehty. Bändin lyriikoissa on paljon yhteiskunnallista kantaaottavuutta ja varsinkin tummaihoisten yhteiskunnallisen aseman pohdintaa. Levyltä löytyy lukuisa määrä kuolemattomia rap-klassikoita kuten Bring The Noise, Don't Believe The Hype ja She Watch Channel Zero?!.
Seuraavan levyn teossa vierähtikin yli vuosi. Seuraava levy ilmestyi, Fear of Black Planet, ilmestyi 1990. Se oli edellisen levyn tavoin iso hitti ja siltä löytyy mm. mainiot biisit Brothers Gonna Work It Out, Burn Hollywood Burn sekä poplistojenkin kärkikymppiin kivunnut 911 Is a Joke.
Public Enemyn 90-luvun alun kultakausi päättyi vuonna 1991 ilmestyneeseen Apocalypse 91...The Enemy Strikes Back -levyyn. Kyseinen levy kipusi poplistoillakin korkealle eri puolilla maailmaa.
Neljännen albumin jälkeen Public Enemyn tahti hiljeni. Flavor Flavilla oli ongelmia huumeiden ja poliisien kanssa. Vuoden 1994 Muse Sick-N-Hour Mess Age ei vastannut yleisön odotuksia ja levy floppasi. Samaan aikaan Chuck D lopetti kiertämisen bändin keikoilla. Hän keskittyi enemmän soolomateriaaliinsa ja yritti miettiä, miten PE saataisiin takaisin huipulle.
Chuck D:n aivotyö ei kuitenkaan ole tuonut toivottua tulosta. Mies on kyllä luonut menestyksekästä soolouraa sekä tuottanut monia hip-hop-kiekkoja.
Vuosien varrella edelleen periaatteessa toiminnassa oleva bändi on julkaissut useita levyjä, mutta niiltä on löytynyt vain yksittäisiä oivaltavia raitoja kuten vuoden 1998 He Got Gamen Resurrection.
Public Enemyn perintö lepää vuosien 1988 ja 1991 välillä tehtyjen kolmen levyn varassa, mutta se perintö on vahva. Hip-hopin historia ja nykytila olisi täysin erilainen ilman Public Enemyn vaikutusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti